...soittaisin nämä biisit. Tätähän on puitu työpaikan ikkunapöydässä ensimmäisen kerran joskus parisen vuotta sitten. Ehkä aiemminkin. Ja kerta toisensa jälkeen on päädytty siihen lopputulokseen, että tehtävä on mahdoton. Valita nyt kymmenen biisiä maailman kaikesta Vitun Hyvästä musiikista soitettavaksi Radioon.
Koska hyvä ystäväni Mikko Virtanen tämän kuitenkin viime viikolla Radio Rockin taajuudella pääsi tekemään, niin ajattelin, että kyllähän minäkin. Marce tosin ei ole soitellut ja kysellyt TOP-10:n perään, mutta onneksi tällä blogilla on kuitenkin likimain yhtä paljon lukijoita kuin Radio Rockilla kuulijoita, niin lista saa ansaitsemansa julkisuuden.
Pelkästään lähestymistapa listan kokoamista varten aiheutti päänvaivaa, mutta lopulta päädyin suunnilleen samaan tapaan kuin Vippe, eli kuljen levyhyllyni läpi kymmenen biisin matkan ensi hetkestä tähän päivään. Ainakin melkein.
1. Queen - Headlong
- Starttikin on suunnilleen sama kuin Vipellä. Isän levyhyllystä aikanaan löytynyt Queenin Greatest Hits II oli lopulta myös oman levyhyllyni ensimmäinen teos. Ja Headlong oli biisi, joka joskus ala-asteen alun paikkeilla oli kovinta ikinä. Siinä oli sellaista rock-meininkiä, jonka avulla raskaamman musiikin siemenet kylvettiin mun tajuntaani.
2. Metallica - Orion
- Jatkokin on samaa sarjaa Vipen kanssa. Tässä yhdistyy oikeastaan mennyt ja nykyisyys. Jos olisin nojannut pelkästään menneeseen, olisin poiminut Black-albumilta varmaankin My Friend of Miseryn tai Of Wolf and Manin, mutta tällä valinnalla väistän kliseisyyden ja sen, että ei tarvitse listan lopusta uhrata yhtä sijoitusta Metallicalle uudelleen. Black-albumhan se oli, joka ysärin ja samalla ala-asteen alussa oli jotain aivan ihmeellistä ja osin sen takia on sitä kaikessa kliseisyydessään edelleen. Tietysti sen lisäksi, että se on ihan oikeastikin perkeleen hyvä levy. Siitä huolimatta haluan nostaa Master of Puppetsilta löytyvän Orionin listalle sen takia, että se on ehkä Maailman Paras instrumentaali-kappale ja samalla se toimii kunnianosoituksena edesmennelle bassotaiteilija Cliff Burtonille. Samalla heitän ilmoille väitteen, että Cliffin ollessa edelleen elossa Metallica ei olisi niin suosittu kuin nykyään, mutta toisaalta Metallica olisi vielä nykyistäkin paljon parempi bändi.
3. Sepultura - Ratamahatta
- Sepultura löytyi levylautaselle joskus ala- ja yläasteen taitteessa, eli 1990-luvun puolivälin paikkeilla. Ratamahatta on erinomainen kiteytys oikeastaan koko bändin olemuksesta. Hyvällä tavalla erilaista, mutta kuitenkin hevimetallin perinteille uskollista runttausta. Sellaista alkukantaista raivoa jostain Brasilian sademetsien uumenista, josta ei vain voi olla pitämättä.
4. Pantera - Domination
- Kuten radiossa viime viikolla todettiin, niin Sepulturan kanssa käsi kädessä meikäläis(t)en nuoruudessa kulki Pantera-merkkinen orkesteri. Pelkästään Panteran TOP-10:n valitseminen on perkeleen vaikeaa, joten valitsepa sieltä sitten yksi ylitse muiden. No, pakkohan se on, että saa Panteran listalle. Biisin nimi puhukoot puolestaan. Vanhana wannabe-rumapalina pisteet myös tuosta pistetulenomaisesti takaraivoa takovasta tuplabasari-soundista. Siinä missä aika moni kitarasankari taisi diggailla Dimebag Darrellia, niin mulle yksi kaikkien aikojen kovimmista rumpaleista on Vinnie Paul.
5. Kolmas Nainen - Lautalla
- Yläasteella oli rikollista kuunnella jotain Metallicaa kevyempää musiikkia, joten on pakko hypätä lukioaikoihin, jotta mukaan saadaan jotain hieman kevyempää. Jos tarkkoja ollaan, niin tarinassa pitää hypätä Hämeenlinnan poliisilaitoksen punttisalille, jotta tapahtumapaikka on oikea näille ensitreffeille. Treenin aluksi kaivelin salin reunassa ollutta hyllyä ja sieltä käsiini osui muutama c-kasetti. Sen enempää miettimättä nakkasin yhden mankkaan ja sieltä löytyi nauhoitettuna kyseisen bändin Ura-niminen kokoelmalevy. Jotain irtobiisejä oli saattanut korvien ohi soida aiemminkin, mutta tuon treenisession aikana Pauli Hanhiniemen tulkinnat jäivät muistilokeroihin pysyvästi. Pitkään ehdin toivomaan bändin comebackia ja pari sellaista missaamaankin ennen kuin kesällä 2009 näin orkesterin livenä Jyväskylässä ja myöhemmin myös Lahden Finlandia-klubilla. Eivät kundit pettäneet livenäkään. Ei ollut show-miesten elkeitä, ei maailmanluokan stadionbändien yleisönhuudatuksia, eikä muita turhuuksia. Oli Pauli Hanhiniemen lavakarsima ja ääni, viisi setämiestä, jotka nauttivat soittamisesta ja hyvää musiikkia. Siihen ei muita krumeluureja tarvita. Lautalla-biisi on sellainen, joka maalaa joka kerta mieleen kuvan mun sielunmaisemastani Vanajanselällä. Mies kelluu lautallaan turhuuden ulapalla ja on kaikesta huolimatta onnellinen. Sinällään biisivalinta on yhdentekevä - se on tämä bändi, joka pitää valita.
6. Stam1na - Viisi laukausta päähän
- Livebändi, joka toimii myös levyllä. Löytyi levyhyllyyn joskus Lahti-vuosien alun tietämillä, eli toisin sanoen debyytti-albumin julkaisun jälkeen. Biisivalinta löytyy kuitenkin bändin seuraavalta, Uudet kymmenen käskyä -levyltä. Tämä biisi toimii hyvin tilanteissa, joissa huomaa, että maailmassa on minua itseäni tyhmempiä ihmisiä. Siitä huolimatta myös tämä on aivan saatanan hyvä biisi. Kuten käytännössä kaikki muutkin Stam1nan tuotokset.
7. Bruce Springsteen - Badlands
- En oikeastaan edes muista koska Pomo on iskeytynyt tajuntaani. Todennäköisesti se on ollut siellä aina. Bruce Springsteen on todennäköisesti kovin ikinä missään lavalle noussut muusikko. Outlaw Peten kuuleminen kesällä 2009 Ratinan stadionilla on yksittäisistä keikkakokemuksista ylivoimaisesti hienoin. Siinä ei voinut kuin suu auki tuijottaa, ihmetellä ja nauttia. Mulla on myös jonkinmoinen fiksaatio keikkojen avausraitoihin. Badlands oli tuon keikan avausraita, joka päätti sen pitkän ja innostuneen odotuksen ja aloitti pitkän ja nautinnollisen, musiikillisen ilotulituksen. Badlandsin valintaa puoltaa myös se, että mukana on soittimista seksikkäin, eli saksofoni. Eikä minkä tahansa trubaduurin soittamana, vaan The Big Manin miehekkäissä käsissä. Rauha hänen muistolleen. Katsokaapa tuota Badlandsin videota n. kolmen minuutin kohdalta eteenpäin. Siinä katsoo toisiaan liikuttavan arvostavasti sellainen tutkapari, jota toden totta tulee ikävä.
8. Iron Maiden - Rime of The Ancient Mariner
- Äkkiä voisi luulla, että minun ikäluokkani kundilla myös Iron Maiden olisi kulkenut mukana jostain 1990-luvun alusta, mutta ei tässä tapauksessa. Mä en pitänyt Maidenia pikkutyttönä juuri minään. Se löytyi hyllyyn vasta pitkällä 2000-luvun puolella ja jäi sinne viimeistään kesällä 2007 tai 2008 (ei voi muistaa) nähdyn keikan jälkeen. Ja mikäs sen kovempaa iskisi tällaiseen veneilystä ja laivoista pitävään kolliin kuin tarina entisaikojen merimiehestä, joka menee ja lasauttaa paatin rinnalla liitävän Albatrossin hengiltä. Harmi vain, että kesäinen Helsingin ilta ei oikein tehnyt oikeutta tälle eeppiselle teokselle. Tämä pitäisi nähdä livenä joskus pimeänä ja myrskyisenä syysyönä jossain kuraisella festarikentällä. Ehkä vielä joskus.
9. Norah Jones - Sunrise
- Todennäköisesti mut naurettais pihalle Rokkiradion studiosta, kun tarjoilisin tällaista hempeilyä soittoon, mutta mitä sitten? Mä oon aina tykkänyt sunnuntai-aamuista. Kiireetöntä rauhaa (no, ainakin ideaalitilanteessa) ja nautiskelua vailla sen kummempaa tarvetta olla murheissaan mistään. Norah Jonesin Feels Like Home on parasta, mitä sunnuntaiaamuna voi rokkimoottoreista kuunnella ja levyn avausraita Sunrise kuvaa tunnelmaa paremmin kuin hyvin.
10. Amorphis - Alone
- Ehkä vähän hassu valinta siinä mielessä, että valinnan perusteena listan viimeiselle biisille toimii intro. Joka tapauksessa tuo viipyilevä ja vähitellen voimansa keräävä, yksi kaikkien aikojen kovimmista introista, nostaa ihokarvan toisensa perään väkisin pystyyn ennen kuin Pasi Koskinen aloittaa vaikuttavat vokaaliosuutensa. Toki sittemmin livenä Tomi Joutsen rääkyy samaiset vokaalit. Levyllä biisi on erinomainen, livenä vielä parempi.
--
Semmoista. Kaksi ja puoli tuntia meni tällä erää ja jo nyt olen noin neljästä biisistä eri mieltä. Sama se, näillä mentäisiin, jos minä olisin Radio Rockin DJ-vieras.
