HJK pelaa Liverpoolia vastaan harjoitusottelun. OK, kuulostaa kohtuulliselta, kaikkihan treenimatseja pelaavat. HJK pelaa Liverpoolia vastaan harjoitusottelun keskellä mestaruustaistoa ja siirtää sen alta tärkeän vierasottelunsa (huom! vierasottelunsa). Mitä helvettiä Klubi? Ja mitä helvettiä IFK Mariehamn?
Hjallis Harkimon puheenjohtama Infront-niminen firma maksaa siis ilmeisesti Klubille puoli miljoonaa tuosta matsista, tai jos summa on jotain muuta, se on joka tapauksessa merkittävä mälli rahaa suomalaisessa jalkapallossa. IFK Mariehamnkin saanee kaikessa hiljaisuudessa jotain. Tai jos ei saa, niin heidän suostumustaan ottelusiirtoon on todella vaikea hahmottaa.
Moni ei näe tässä ongelmaa. Suomalaiseen futikseen sataa rahaa ja kaiken pitäisi olla taas paremmin. Mutta kun ei ole. Liverpool on ollut Aulis Virtasen ja sittemmin Antero Mertaranta - Jukka Rönkä -duon ajoista lähtien yksi Suomen suosituimmista, ellei jopa suosituin, futisseura. Yhdessä ManUjen, Arsenalien, Chelseoiden ja nykyään myös monen muun maan kärkiseurojen kanssa joka tapauksessa suositumpi kuin yksikään suomalainen jalkapalloseura. Jos Suomen suurin ja mahtavin jalkapalloseura ei näe tuossa ongelmaa, niin ymmärrän hienosti, miksi Infrontin rahakasa ja Liverpool-ottelu kelpaavat hinnalla millä hyvänsä.
Klubi ottaa helpot rahat sen sijaan, että yrittäisivät olla mukana rakentamassa suomalaiseen jalkapalloon jotain sellaista, että Liverpoolille voidaan sanoa ei ja samaiset rahat saataisin kasattua omista ottelutapahtumista kauden aikana. Jotain sellaista, että ihmiset valitsisivat Klubin Liverpoolin sijaan. Jotain sellaista, että ihmiset eivät ostaisi lippuja tuohon otteluun, koska Liverpool ei yksinkertaisesti kiinnosta - etenkään, kun kotimaisen pääsarjan ratkaisut ovat käsillä. Nyt tilanne Liverpool-ottelussa tulee olemaan se, että siellä on punaisia paitoja moninkertainen määrä sinivalkoisiin paitoihin verrattuna. Ja tämä vain ja ainoastaan sen takia, että heitä ei kiinnosta kotimainen jalkapallo. Heitä kiinnostaa englantilaisen jalkapallojoukkueen treenimatsi enemmän.
Ja se ei ole niiden Liverpoolin valinneiden ihmisten vika vähimmässäkään määrin. Se on suomalaisten jalkapalloseurojen ja tässä yksittäisessä tapauksessa Klubin (ja IFK Mariehamnin) vika. Klubin ja muiden suomalaisseurojen pitäisi kaikin voimin yrittää rakentaa sellaista yhteisöllisyyttä, jolla nämä Liverpoolin, tai jonkin muun ulkomaisen seurajoukkueen valinneet ihmiset saataisiin suomalaisiin katsomoihin. Nyt Klubi (ja IFK Mariehamn) toivottavat yhden Euroopan suurimman seurajoukkueen tervetulleeksi haalimaan kannattajia itselleen Klubin (ja IFK Mariehamnin) katsoessa innoissaan vieressä.
Ja mitä tekee Veikkausliigan nimisponsori? Sen sijaan, että kieltäisi ottelusiirron kyseisenä ajankohtana, Veikkaus mainostaa jokaisessa mahdollisessa viestintäkanavassaan kyseistä ottelua ja lorottaa sponsoroimansa sarjan päälle ihan yhtä lailla. Vaan mitäpä se Veikkausta haittaisikaan, paljon enemmänhän suomalaiset syytävät Vakioon ja Pitkävetoon rahaa, jos kentällä on Liverpool.
Sitten tuo IFK Mariehamn. He tekevät itsestään ehkäpä vieläkin suurempia pellejä - ainakin siinä tapauksessa, jos ruskeassa kirjekuoressa ei liiku kompensaatiota heidän suuntaansa. Kyseessä on siis heidän kotiottelu, johon on keskellä mestaruus- ja mitalitaistoa tulossa vastaan Suomen kiinnostavin jalkapalloseura. Sen sijaan, että IFK ilmoittaisi, että ottelusiirto ei kelpaa ja Klubi voi halutessaan lähettää Maarianhaminaan pelaamaan A-junnut tai Klubi 04:n, niin IFK nostaa Nivealla rasvatun perseensä pystyyn, hameen korviin ja ilmoittaa, että totta kai siirretään matsia, jotta meidän pahin kilpailijamme saa helvetillisen kasan rahaa ja voi jatkossa kairata meitä vielä syvemmälle perseeseen Veikkausliigassa.
Näillä toimilla Veikkausliigan yleisökeskiarvo pysyy jatkossakin alle 3000:n katsojan samalla, kun Liverpoolin Suomen kannattajaryhmä jatkaa kasvuaan. Tyytyväisiä ovat Klubin rahakirstunvartija, Veikkausliigan pääsponsori, ja Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja, joka muuten käytännössä aloitti tuoreimman rupeamansa Palloliiton tehtävissä toteamalla "että tällä tavalla pyritään tuomaan Suomeen sitä kaivattua jalkapallokulttuuria", kun kahden Valioliigajoukkueen harjoitusottelu Suomessa varmistui. Suomalaisen jalkapallon merkittävimmällä tontilla häärivä ihminenkin on siis täysin avoimesti valmis myymään kannattajat ulkomaille sen sijaan, että heidät yritettäisiin pitää omissa katsomoissa.
Hyvin, hyvin oksettavaa ja synkkää paskaa.
EDIT: Jälkikäteen haluan lisätä tähän vielä, että en missään nimessä toivo, että IFK Mariehamn olisi saanut jotain rahallista kompensaatiota tuosta ottelusiirrosta. Se tekee ehkä IFK Mariehamnin toimista aavistuksen ymmärrettävämpiä, mutta vielä vähemmän hyväksyttävämpiä ja asettaa Veikkausliigan ja HJK:n edelleen vielä synkempään valoon.
Tässä yhteydessä lienee aiheellista mainita myös RoPS:n yritykset siirtää viime kaudella IFK Mariehamn - RoPS -ottelua keskellä eurokiireitä. Eipä onnistunut silloin mitenkän IFK:n puolesta. Mikähän nämä kaksi ottelusiirtoa erottaa toisistaan? Joku urheilutoimittaja voisi hieman penkoa asioita.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Välitöntä toimintaa, kiitos
Nukuin yön yli toiveikkaana. Koska Mixu Paatelainen ponnekkaasti ilmoitti, ettei tietenkään aio erota, odottelin aamuksi uutista, jossa Pertti Alaja kertoo Suomen jalkapallomaajoukkueen vaihtavan päävalmentajaa välittömästi. Eipä näy uutista.
Näin sen sijaan tämän videon. Sen lisäksi, että Mixu ehti arvostelemaan palkkansa (IS:n Juha Kanervan twiitin mukaan kohtuulliset 22 000 euroa/kk) maksajat, eli kannattajat, hän lähti taisteluun toimittajia vastaan ja teki itsestään ihan suoraan sanottuna pellen. Osoitti oman ammattitaidottomuutensa monellakin tapaa.
Toimittaja siis kysyy ennen videon alkua Mixulta tilastoihin tukeutuen, että jos kerran pelijärjestelmässä ei ole vikaa, niin missä on? Mixu vastaa, että toimittaja alleviivaa kysymyksellä omaa ammattitaidottomuuttaan ja sitä, että toimittaja ei osaa katsoa peliä. Mixun mukaan aiempiin peleihin lähteminen hyökkäyksen ja maalitilanteiden luomisen kautta oli onnistunut ratkaisu. Ja nyt Unkaria vastaan "lähdetään puolustuksen kautta, tehdään Unkarille ottelu vaikeaksi ja vastahyökkäyksien kautta luodaan tilanteita ja voitetaan 1-0. Tai 2-0."
Eli Mixun mukaan pelisuunnitelma on onnistunut, jos hän on sen suunnitellut ja hänen päässään se toimii. Aiemmissa peleissä hyökkäyksen kautta lähtiessä on siis onnistuttu. Ja nyt, hieman karsintojen puolivälin jälkeen oltiin tilanteessa, jossa tappion jälkeen Färsaaret kirmasi meidän ohi sarjataulukossa. Ja nyt, lue Mixu tarkasti, me ei voitettu 1-0. Eikä 2-0. Me hävittiin 0-1. Silloin se pelisuunnitelma ei toiminut.
Toisin kuin Mixu on useasti todennut, Suomen maajoukkue ei ole mikään pelaajien kehitystehdas tai paikka missä kehitetään suomalaista jalkapalloa. Suomen maajoukkue on tärkein mittari sille, miten suomalaisia pelaajia ja suomalaista jalkapalloa on kehitetty maajoukkueen alapuolella, eli seuroissa. Maajoukkueen päävalmentajan tehtävä on ulosmitata se tehty kehitystyö niin, että tulokset ovat mahdollisimman hyviä. Nyt Mixu sai luoda ja kehittää omaa pelitapaansa maajoukkueelle hyvän tovin ennen päävalmentajapestinsä päätavoitetta, eli EM2016-karsintoja. Nyt karsintoja on jäljellä neljä ottelua ja Suomi yrittää välttää lohkojumboksi jäämistä, mikä on nähdyillä esityksillä enemmän kuin todennäköistä, kun ohi kirmaa Färsaaret - siis Färsaaret - ja todennäköisesti kohta myös Kreikka. Seuraavan kerran EM-kisoista puhutaan ennen vuoden 2020 karsintoja.
Edellinen kappale kertoo aika korutonta kertomaa siitä, että Mixu on maajoukkueen suurin epäonnistuja, joka sysää syyt kuitenkin kerta toisensa jälkeen milloin pelaajien, milloin kannattajien ja milloin median syyksi. Hänen pelitapansa ja -suunnitelmansa toimii, kuten videolta voimme kuulla.
Pertti Alajan johtama Palloliitto on puolestaan päävastuussa siitä, minkälaista pelaajamateriaalia Mixun ja muiden päävalmentajien käyttöön kulloinkin tulee. Se materiaali on kenties heikompaa kuin esimerkiksi Roy Hodgsonin alaisuudessa oli, mutta ero ei missään nimessä ole nähdyn kaltainen. Ei, vaikka suomalaisessa pelaajatuotannossa on paljon kehitettävää. Suomen maajoukkueen käytössä oleva pelaajamateriaali ei tasonsa puolesta kuitenkaan takuulla kalpene Färsaarille. Pelitapa sen sijaan kalpenee.
Seuraava askel suomalaisen jalkapallon kehittämisessä on Mixun erottaminen juhannukseen mennessä ja Pertti Alajan poistuminen välittömästi perässä. Ensinmainittu on ehkä jopa jossain määräin todennäköistä, mutta Alaja ei valitettavasti eroa. Tuskin edes sitten, jos FIFA:n korruptiotutkinnasta löytyy jotain Alajaan liittyviä epäselvyyksiä. Toivottavasti ei löydy, mutta Alajan ollessa kyseessä mikään ei yllättäisi.
Näin sen sijaan tämän videon. Sen lisäksi, että Mixu ehti arvostelemaan palkkansa (IS:n Juha Kanervan twiitin mukaan kohtuulliset 22 000 euroa/kk) maksajat, eli kannattajat, hän lähti taisteluun toimittajia vastaan ja teki itsestään ihan suoraan sanottuna pellen. Osoitti oman ammattitaidottomuutensa monellakin tapaa.
Toimittaja siis kysyy ennen videon alkua Mixulta tilastoihin tukeutuen, että jos kerran pelijärjestelmässä ei ole vikaa, niin missä on? Mixu vastaa, että toimittaja alleviivaa kysymyksellä omaa ammattitaidottomuuttaan ja sitä, että toimittaja ei osaa katsoa peliä. Mixun mukaan aiempiin peleihin lähteminen hyökkäyksen ja maalitilanteiden luomisen kautta oli onnistunut ratkaisu. Ja nyt Unkaria vastaan "lähdetään puolustuksen kautta, tehdään Unkarille ottelu vaikeaksi ja vastahyökkäyksien kautta luodaan tilanteita ja voitetaan 1-0. Tai 2-0."
Eli Mixun mukaan pelisuunnitelma on onnistunut, jos hän on sen suunnitellut ja hänen päässään se toimii. Aiemmissa peleissä hyökkäyksen kautta lähtiessä on siis onnistuttu. Ja nyt, hieman karsintojen puolivälin jälkeen oltiin tilanteessa, jossa tappion jälkeen Färsaaret kirmasi meidän ohi sarjataulukossa. Ja nyt, lue Mixu tarkasti, me ei voitettu 1-0. Eikä 2-0. Me hävittiin 0-1. Silloin se pelisuunnitelma ei toiminut.
Toisin kuin Mixu on useasti todennut, Suomen maajoukkue ei ole mikään pelaajien kehitystehdas tai paikka missä kehitetään suomalaista jalkapalloa. Suomen maajoukkue on tärkein mittari sille, miten suomalaisia pelaajia ja suomalaista jalkapalloa on kehitetty maajoukkueen alapuolella, eli seuroissa. Maajoukkueen päävalmentajan tehtävä on ulosmitata se tehty kehitystyö niin, että tulokset ovat mahdollisimman hyviä. Nyt Mixu sai luoda ja kehittää omaa pelitapaansa maajoukkueelle hyvän tovin ennen päävalmentajapestinsä päätavoitetta, eli EM2016-karsintoja. Nyt karsintoja on jäljellä neljä ottelua ja Suomi yrittää välttää lohkojumboksi jäämistä, mikä on nähdyillä esityksillä enemmän kuin todennäköistä, kun ohi kirmaa Färsaaret - siis Färsaaret - ja todennäköisesti kohta myös Kreikka. Seuraavan kerran EM-kisoista puhutaan ennen vuoden 2020 karsintoja.
Edellinen kappale kertoo aika korutonta kertomaa siitä, että Mixu on maajoukkueen suurin epäonnistuja, joka sysää syyt kuitenkin kerta toisensa jälkeen milloin pelaajien, milloin kannattajien ja milloin median syyksi. Hänen pelitapansa ja -suunnitelmansa toimii, kuten videolta voimme kuulla.
Pertti Alajan johtama Palloliitto on puolestaan päävastuussa siitä, minkälaista pelaajamateriaalia Mixun ja muiden päävalmentajien käyttöön kulloinkin tulee. Se materiaali on kenties heikompaa kuin esimerkiksi Roy Hodgsonin alaisuudessa oli, mutta ero ei missään nimessä ole nähdyn kaltainen. Ei, vaikka suomalaisessa pelaajatuotannossa on paljon kehitettävää. Suomen maajoukkueen käytössä oleva pelaajamateriaali ei tasonsa puolesta kuitenkaan takuulla kalpene Färsaarille. Pelitapa sen sijaan kalpenee.
Seuraava askel suomalaisen jalkapallon kehittämisessä on Mixun erottaminen juhannukseen mennessä ja Pertti Alajan poistuminen välittömästi perässä. Ensinmainittu on ehkä jopa jossain määräin todennäköistä, mutta Alaja ei valitettavasti eroa. Tuskin edes sitten, jos FIFA:n korruptiotutkinnasta löytyy jotain Alajaan liittyviä epäselvyyksiä. Toivottavasti ei löydy, mutta Alajan ollessa kyseessä mikään ei yllättäisi.
lauantai 13. kesäkuuta 2015
On vähän vaikeaa
Tämä blogi jäi aikanaan elelemään hiljaiseloa, kun liityin vastapallo.com-nettilehden kirjoittajatiimiin mukaan. Nyt kun Vastis on hautajaisia vaille valmis jäämään historiaan, niin nostan Valkomustan maailman henkiin ainakin yhden tekstin ajaksi. Tekstin, jota kirjoittaessani Färsaaret siirtyivät 2-0-johtoon Kreikkaa vastaan ja varmistelevat paikkaansa Suomen edellä EM-karsintalohkossa. Siis Färsaaret. Suomen edellä.
Juuri tällä hetkellä on melko vaikeaa olla jalkapalloa rakastava minä. Laji on toki edelleen kaunein kaikista minun silmissäni ja muuttuu edelleen kauniimmaksi, kunhan FIFA:n likapyykki pestään viimeistä tahraa myöten. Sitten ovat nuo suosikkijoukkueet, jotka tällä hetkellä tekevät olon aavistuksen vaikeaksi.
Kaiken ytimessä on luonnolliseti Valkeakosken Haka ja sen lippulaivaa pyörittävä FC Haka Oy. Seura, jota olen kannattanut niin pienestä pojasta lähtien, etten edes muista niitä aikoja. Seura, jonka ympärillä oleva yhteisö on minulle toinen perhe ja jonka toiminnassa saan olla mukana muun muassa kuuluttajana, viestinnän apumiehenä ja puuhastelemassa sosiaalisessa mediassa. Ja mikä tärkeintä saan olla siis Hakan kannattaja. Nyt seuran tulevaisuus on kuitenkin taas kerran vaakalaudalla.
Verottajan antama konkurssiuhka on päällä ja sen väistämiseksi on käynnissä osakeanti. En epäile, etteikö osakeanti tuottaisi taas kerran riittävästi pennejä jonoon, jotta päästään selvittämään seuraavaa taloudellista ahdinkoa. Hakan pelastuksena ovat useampaan kertaan olleet perineet ja niin näyttää olevan nytkin. Kohta 81 vuotta futiskansaa viihdyttänyt seura on kerännyt ympärilleen niin mittavan yhteisön, että se pitää seuran pytyssä vaikka väkisin. Hakaan sisältyy liian paljon muistoja ja historiaa romukoppaan heitettäväksi. Siitä huolimatta takaraivoa nakertaa ajatus siitä, että entä jos seuraa ei kohta enää olekaan. Onko sen jälkeen voimia lähteä rakentamaan Hakalle uuttan nousua Tampereen piirin Kutosesta? Tuntuisiko se samalta seuralta? Ottaisiko emoseura Hakan takaisin siipiensä alleen osakeyhtiö-seikkailun jälkeen? Paljon kysymyksiä, joihin en toivottavasti joudu etsimään vastauksia.
Sitten tuo maajoukkue ja Suomen Palloliitto. Ikuisena optimistina olen aina karsintojen lohkoarvonnan jälkeen sitä mieltä, että Suomi menee kisoihin. Ja joka kerta joudun ennemmin tai myöhemmin pettymään. Niin nytkin. Nyt se pettymys on vain vielä normaaliakin suurempi monestakin eri syystä. Nämä olivat ihan oikeasti kaikkien aikojen mahdollisuus. Mixu Paatelainen palkattiin hyvissä ajoin tekemään työtä EM16-projektia varten ja startti olikin lupaava. Kaikki tekeminen Mixun projektissa oli alisteista sille, että Suomi nähtäisiin Ranskan EM-kisoissa kesällä 2016.
Vaan kun ei nähdä. Färsaarista haettiin vielä tyylikkäät pisteet, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt päin seinää. (Se Kreikka muuten hävisi Färsaarille juuri 2-1, eli tuo futiksen mahtivaltio on Huuhkajien edellä EM-karsinnoissa.) Kentällä on nähty epävarma lauma Suomen paita päällä hortoilevia pelaajia, joilla ei oikein ole tietoa rooleista, pelitavasta, eikä mistään muustakaan. Kentällä ei ole annettu itsestään kaikkea kuin ajoittain. Tänäänkin saatiin odotella toisen jakson alkuun ennen kuin Suomen löysi kiveksensä ja kentällä oikeasti taisteltiin voitosta. Sekään ei toki tällä kertaa riittänyt, mutta tappioitakin on helpompi käsitellä, jos joukkue antaa koko ajan kaikkensa. Nyt niin ei ole ollut.
Ja mitä tekee Mixu Paatelainen? Heittää kerta toisensa jälkeen pelaajat junan alle. Milloin ei viimeistellä tarpeeksi hyvin, milloin ollaan löysiä, jos ollaan löysiä. Milloin ei olla tarpeeksi hyviä ja mitä milloinkin. Tänään hyvänä esimerkkinä toimi kapteeni Niklas Moisanderin haastattelu ottelun jälkeen. "Me ollaan huonoja" toistui moneen kertaan. Hyvin on päävalmentajan sanoma mennyt perille. Ja silloin kun Mixun pitäisi kantaa oma vastuunsa, puhe kääntyy luotuihin maalipaikkoihin ja positiiviseen ilmeeseen ja siihen kuinka vastustustajat ovat kerta toisena jälkeen parempia. Ja näin. Unkari-ottelun jälkeen Mixu ehtikin jo kertomaan, ettei tietenkään aio erota. Vaikka pitäisi. Vaikka ehdottomasti pitäisi. Se Mixun pitäisi tiedostaa pelkästään vahvan Brittitaustansa takia - jos epäonnistuu duunissaan noin pahasti, on omaehtoinen eroaminen viimeinen mahdollisuus kantaa vastuunsa.
Samalla oven avauksella voisi lähteä toki myös Pertti Alaja ja iso osa Palloliiton henkilökunnastakin. Pertti Alajan valinta palloliiton puheenjohtajaksi oli suurin virhe suomalaisessa jalkapallossa viime vuosina. Päätöksenteko palasi 1990-luvulle ja luottamus liiton toimintaan karisi kauas pakkasen puolelle. Alaja on tuomittu valtion virkamiehen lahjonnasta, luottokorttien kanssa on ollut epäselvyyksiä ja viimeisimmän Urheilulehden mukaan Suomen Cupin arvontaakin Alaja on takavuosina koittanut manipuloida. Väitetäänpä miehen myyneen HJK:n maalivahtina pelatessaan pisteetkin jostain ottelusta vastustajalle. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä Etelä-Afrikan vuoden 2010 MM-kisojen taustalta paljastuu, kun tutkinta niiden tiimoilta etenee. Alaja toimi kyseisten kisojen turnausjohtajana.
Suomalainen jalkapallo kaipaa puhdasta pöytää ja uutta alkua, eikä sitä ole nykyjohdon alaisuudessa näkyvissä.
Ei muuta kuin Via Dolorosa ja Hakapotku soimaan ja odottelemaan seuraavia matseja. Kyllä me ne jo voitetaan - niin kentällä kuin laskuviidakossakin!
Juuri tällä hetkellä on melko vaikeaa olla jalkapalloa rakastava minä. Laji on toki edelleen kaunein kaikista minun silmissäni ja muuttuu edelleen kauniimmaksi, kunhan FIFA:n likapyykki pestään viimeistä tahraa myöten. Sitten ovat nuo suosikkijoukkueet, jotka tällä hetkellä tekevät olon aavistuksen vaikeaksi.
Kaiken ytimessä on luonnolliseti Valkeakosken Haka ja sen lippulaivaa pyörittävä FC Haka Oy. Seura, jota olen kannattanut niin pienestä pojasta lähtien, etten edes muista niitä aikoja. Seura, jonka ympärillä oleva yhteisö on minulle toinen perhe ja jonka toiminnassa saan olla mukana muun muassa kuuluttajana, viestinnän apumiehenä ja puuhastelemassa sosiaalisessa mediassa. Ja mikä tärkeintä saan olla siis Hakan kannattaja. Nyt seuran tulevaisuus on kuitenkin taas kerran vaakalaudalla.
Verottajan antama konkurssiuhka on päällä ja sen väistämiseksi on käynnissä osakeanti. En epäile, etteikö osakeanti tuottaisi taas kerran riittävästi pennejä jonoon, jotta päästään selvittämään seuraavaa taloudellista ahdinkoa. Hakan pelastuksena ovat useampaan kertaan olleet perineet ja niin näyttää olevan nytkin. Kohta 81 vuotta futiskansaa viihdyttänyt seura on kerännyt ympärilleen niin mittavan yhteisön, että se pitää seuran pytyssä vaikka väkisin. Hakaan sisältyy liian paljon muistoja ja historiaa romukoppaan heitettäväksi. Siitä huolimatta takaraivoa nakertaa ajatus siitä, että entä jos seuraa ei kohta enää olekaan. Onko sen jälkeen voimia lähteä rakentamaan Hakalle uuttan nousua Tampereen piirin Kutosesta? Tuntuisiko se samalta seuralta? Ottaisiko emoseura Hakan takaisin siipiensä alleen osakeyhtiö-seikkailun jälkeen? Paljon kysymyksiä, joihin en toivottavasti joudu etsimään vastauksia.
Sitten tuo maajoukkue ja Suomen Palloliitto. Ikuisena optimistina olen aina karsintojen lohkoarvonnan jälkeen sitä mieltä, että Suomi menee kisoihin. Ja joka kerta joudun ennemmin tai myöhemmin pettymään. Niin nytkin. Nyt se pettymys on vain vielä normaaliakin suurempi monestakin eri syystä. Nämä olivat ihan oikeasti kaikkien aikojen mahdollisuus. Mixu Paatelainen palkattiin hyvissä ajoin tekemään työtä EM16-projektia varten ja startti olikin lupaava. Kaikki tekeminen Mixun projektissa oli alisteista sille, että Suomi nähtäisiin Ranskan EM-kisoissa kesällä 2016.
Vaan kun ei nähdä. Färsaarista haettiin vielä tyylikkäät pisteet, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt päin seinää. (Se Kreikka muuten hävisi Färsaarille juuri 2-1, eli tuo futiksen mahtivaltio on Huuhkajien edellä EM-karsinnoissa.) Kentällä on nähty epävarma lauma Suomen paita päällä hortoilevia pelaajia, joilla ei oikein ole tietoa rooleista, pelitavasta, eikä mistään muustakaan. Kentällä ei ole annettu itsestään kaikkea kuin ajoittain. Tänäänkin saatiin odotella toisen jakson alkuun ennen kuin Suomen löysi kiveksensä ja kentällä oikeasti taisteltiin voitosta. Sekään ei toki tällä kertaa riittänyt, mutta tappioitakin on helpompi käsitellä, jos joukkue antaa koko ajan kaikkensa. Nyt niin ei ole ollut.
Ja mitä tekee Mixu Paatelainen? Heittää kerta toisensa jälkeen pelaajat junan alle. Milloin ei viimeistellä tarpeeksi hyvin, milloin ollaan löysiä, jos ollaan löysiä. Milloin ei olla tarpeeksi hyviä ja mitä milloinkin. Tänään hyvänä esimerkkinä toimi kapteeni Niklas Moisanderin haastattelu ottelun jälkeen. "Me ollaan huonoja" toistui moneen kertaan. Hyvin on päävalmentajan sanoma mennyt perille. Ja silloin kun Mixun pitäisi kantaa oma vastuunsa, puhe kääntyy luotuihin maalipaikkoihin ja positiiviseen ilmeeseen ja siihen kuinka vastustustajat ovat kerta toisena jälkeen parempia. Ja näin. Unkari-ottelun jälkeen Mixu ehtikin jo kertomaan, ettei tietenkään aio erota. Vaikka pitäisi. Vaikka ehdottomasti pitäisi. Se Mixun pitäisi tiedostaa pelkästään vahvan Brittitaustansa takia - jos epäonnistuu duunissaan noin pahasti, on omaehtoinen eroaminen viimeinen mahdollisuus kantaa vastuunsa.
Samalla oven avauksella voisi lähteä toki myös Pertti Alaja ja iso osa Palloliiton henkilökunnastakin. Pertti Alajan valinta palloliiton puheenjohtajaksi oli suurin virhe suomalaisessa jalkapallossa viime vuosina. Päätöksenteko palasi 1990-luvulle ja luottamus liiton toimintaan karisi kauas pakkasen puolelle. Alaja on tuomittu valtion virkamiehen lahjonnasta, luottokorttien kanssa on ollut epäselvyyksiä ja viimeisimmän Urheilulehden mukaan Suomen Cupin arvontaakin Alaja on takavuosina koittanut manipuloida. Väitetäänpä miehen myyneen HJK:n maalivahtina pelatessaan pisteetkin jostain ottelusta vastustajalle. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä Etelä-Afrikan vuoden 2010 MM-kisojen taustalta paljastuu, kun tutkinta niiden tiimoilta etenee. Alaja toimi kyseisten kisojen turnausjohtajana.
Suomalainen jalkapallo kaipaa puhdasta pöytää ja uutta alkua, eikä sitä ole nykyjohdon alaisuudessa näkyvissä.
Ei muuta kuin Via Dolorosa ja Hakapotku soimaan ja odottelemaan seuraavia matseja. Kyllä me ne jo voitetaan - niin kentällä kuin laskuviidakossakin!
torstai 26. tammikuuta 2012
Jää hyvästi (Uusi) Lahti Cup
Huomenna alkaa Lahden Suurhallilla 32. (Uusi) Lahti Cup. Aika pitkään on siis ehditty kauden alkupamaus futaamaan Suurhallin betonilla. Turnausta voi syystäkin kutsua legendaksi. Viime vuonna melko koomisen paluun turnaukseen tehnyt FC Kuusysi jää historiaan turnauksen mitalitaulukon ykkösenä. Kakkos- ja kolmostilasta käydään vielä vääntöä, sillä voittamalla turnauksen HJK voi nousta Hakan ohitse mitalitaulukossa. Lahdellakin on vielä mahdollisuus niistää mitalitaulukon kolmossija itselleen.
Mitalitaulukko on kuitenkin sivuseikka turnauksen, jossa on aikojen saatossa nähty Suomen ja Ruotsin A-maajoukkueetkin, arvoa mietittäessä. Rahapalkinnoin varustettuja turnauksia ei kasva Suomessa jokaisella oksalla ja seurat ottavat varmasti mielellään vastaan alkutalveksi edes etäästi kilpailullisia harjoitusotteluita, joissa tarkastella testimiehiä, ajaa sisään pelitapaa ja miettiä taktisia kuvioita tulevaa kautta varten.
Näin siis ideaalitilanteessa. Tosiasiassahan turnaus on ollut jo pidemmän aikaa henkitoreissaan ja Lahden kaupungin lataama niskalaukaus Suurhallin remontoinnin myötä on ihan paikallaan. Lahden Suurhallin alusta on ajan hampaan kaluama ja kivikova, jonka takia seura toisensa jälkeen on etenkin viime vuosina kieltäytynyt kutsusta osallistua turnaukseen. Se taas on aiheuttanut sen, että mukaan on kutsuttu virolaisia huumoriryhmiä ja viime vuonna jopa latvialainen FC Daugava, joka turnauksen pronssitilastaan huolimatta oli koomisinta, mitä Suurhallin matolla on hetkeen nähty. No, Kuusysin paluun jälkeen ainakin. Tarina kertoo, että turnauksen pääyhteistyökumppani kaupunkilehti Uusi Lahti olisi vaatinut turnauksen pelaamista perinteisessä sarjamuodossa, jossa se aikanaan myös aloitettiin, mutta suurempi syy lienee siinä, että tänäkin vuonna mukaan olisi jouduttu raahaamaan näitä huumorivaihtoehtoja.
Yleisön puolesta tilanne on harmillinen siitäkin huolimatta, että (suuri?) osa yleisöstä viettää aikansa kulmabaarissa oluen parissa. Huonolla tuurilla, joku saattaa nähdä jalkapallon viikonlopun aikana. Joka tapauksessa matsien määrä vähenee ja turnaukselle omintakeisen leimansa antaneet perjantai-illan lepakkovuoromatsi (20-22) ja lauantaiaamun krapula- ja väsymyslääke (09-11) jäävät nyt pelaamatta.
Huomenna kuitenkin startataan vielä kerran ja sunnuntaina iltapäivällä ollaan hautajaistunnelmissa, kun FC Lahti ja Haka ottavat yhteen turnauksen historian viimeisessä matsissa. Hyvät eläkepäivät Uusi Lahti Cupille, vaikkei sitä tässä viimeisen turnauksen muodossa niin kauhea ikävä jääkään.
Mitalitaulukko on kuitenkin sivuseikka turnauksen, jossa on aikojen saatossa nähty Suomen ja Ruotsin A-maajoukkueetkin, arvoa mietittäessä. Rahapalkinnoin varustettuja turnauksia ei kasva Suomessa jokaisella oksalla ja seurat ottavat varmasti mielellään vastaan alkutalveksi edes etäästi kilpailullisia harjoitusotteluita, joissa tarkastella testimiehiä, ajaa sisään pelitapaa ja miettiä taktisia kuvioita tulevaa kautta varten.
Näin siis ideaalitilanteessa. Tosiasiassahan turnaus on ollut jo pidemmän aikaa henkitoreissaan ja Lahden kaupungin lataama niskalaukaus Suurhallin remontoinnin myötä on ihan paikallaan. Lahden Suurhallin alusta on ajan hampaan kaluama ja kivikova, jonka takia seura toisensa jälkeen on etenkin viime vuosina kieltäytynyt kutsusta osallistua turnaukseen. Se taas on aiheuttanut sen, että mukaan on kutsuttu virolaisia huumoriryhmiä ja viime vuonna jopa latvialainen FC Daugava, joka turnauksen pronssitilastaan huolimatta oli koomisinta, mitä Suurhallin matolla on hetkeen nähty. No, Kuusysin paluun jälkeen ainakin. Tarina kertoo, että turnauksen pääyhteistyökumppani kaupunkilehti Uusi Lahti olisi vaatinut turnauksen pelaamista perinteisessä sarjamuodossa, jossa se aikanaan myös aloitettiin, mutta suurempi syy lienee siinä, että tänäkin vuonna mukaan olisi jouduttu raahaamaan näitä huumorivaihtoehtoja.
Yleisön puolesta tilanne on harmillinen siitäkin huolimatta, että (suuri?) osa yleisöstä viettää aikansa kulmabaarissa oluen parissa. Huonolla tuurilla, joku saattaa nähdä jalkapallon viikonlopun aikana. Joka tapauksessa matsien määrä vähenee ja turnaukselle omintakeisen leimansa antaneet perjantai-illan lepakkovuoromatsi (20-22) ja lauantaiaamun krapula- ja väsymyslääke (09-11) jäävät nyt pelaamatta.
Huomenna kuitenkin startataan vielä kerran ja sunnuntaina iltapäivällä ollaan hautajaistunnelmissa, kun FC Lahti ja Haka ottavat yhteen turnauksen historian viimeisessä matsissa. Hyvät eläkepäivät Uusi Lahti Cupille, vaikkei sitä tässä viimeisen turnauksen muodossa niin kauhea ikävä jääkään.
perjantai 6. tammikuuta 2012
Mietiskelyä rakennustyömaalla
Mietiskelin kaikenlaisia uudenvuodenlupauksia ja yksi sellainen voisi olla, että yritän aktivoitua tämän blogin kanssa. Jos edes viime vuotta enemmän saisin tekstiä kasaan kuluvana vuonna. Siihen ei ainakaan paljoa vaadita.
Vaikka keskeneräistä työtä ei saisikaan arvostella, niin ajattelin kurkistaa Hakan kauden 2012 joukkueen rakennustyömaalle. Joukkueen kokoaminen on nimittäin jo hyvässä vauhdissa. Oikeastaan paremmassa kuin vuosiin tähän samaan aikaan, siitä huolimatta, että ykköshyökkääjä puuttuu edelleen. Ennen kuin voi lähteä ruotimaan yksittäisiä hankintoja, pitää huomioida tietysti se, että Haka jatkaa viime vuosina omaksutulla säästölinjalla. Jokainen pelaajabudjetista käytettävä euro on käytettävä tarkoin ja hankinnat ovat kartoitettava huolella.
Pelaajabudjetti ei muutu suuntaan eikä toiseen kaudesta 2011, joten oli hyvin odotettua ja järkevääkin, että menneen kauden avainpelaajia pyrittiin sitomaan jatkosopimuksilla varhaisessa vaiheessa. Ilo olikin kuulla, että esimerkiksi kauden 2011 kannattajien vuoden pelaajaksi valittu Shane Robinson oli ensimmäisten joukossa laittamassa nimeä uuteen sopimuspaperiin. Se toi varmasti luottamusta muillekin runkomiehille laittaa se nimi Hakan tarjoamaan paperiin.
Menneellä kaudella Hakan vahvimmaksi osa-alueeksi arvioitu puolustus ei sitä lopulta ollut, vaan omissa soi aivan liian usein. Ehkä se onkin yksi suurimmista syistä siihen, että nyt päävalmentaja Sami Ristilä on käyttänyt euroja puolustuksen vahvistamiseen. Menneen kauden ykköstopparipari Regi Nooitmeer - Timi Lahti ei jatka Hakassa tulevalla kaudella (No, Regin suhteen saattaa vielä seitinohut sauma olla, johon tosin itse en usko), eli ainakin keskusta meni uusiksi. Viime kauden lopun iloisin yllättäjä, Juuso Salonen sen sijaan jatkaa ja kun hänen vierelleen on hankittu Pauli Kuusijärvi sekä Shane Robinsonin suhteilla tullut lupaavalta vaikuttava irlantilainen Shane McFaul, voi keskuspuolustuksen sanoa olevan kunnossa. McFaul voi hyvinkin olla pätevä mies astumaan Nooitmeerin jättämiin suuriin saappaisiin. Etenkin kun Interistä siirtyvä Sami Sanevuori ja keskikentällä viihtyvä Dema pystyvät myös hoitamaan topparin tonttia. Hämeenlinnasta siirtyvä Jussi Heikkinen sen sijaan hoitelee yhdessä Antti Ojanperän ja mahdollisesti Jarno Mattilan sekä Sanevuoren kanssa laitapuolustusta. Edelleen myös edellä mainittu Dema ja viime kaudella Hakan mukaan liittynyt Lassi Luoto pystyvät pelaamaan myös pakkeina. Linjan takana Saku Pesonen ja Ville Kauppinen muodostavat luotettavan maalivahtikaksikon, etenkin jos ja toivottavasti kun Pesonen saa polvensa täyteen pelikuntoon leikkauksen jäljiltä.
Hakan hankintapolitiikkaa on jo pidemmän aikaa leimannut se, että joukkueessa on paljon sellaisia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan useammalla eri pelipaikalla. Näinä sentinvenytyksen vuosina tuo on edelleen korostunut ja jo nyt puolustajien joukossa mainituista pelaajista keskikentälläkin kykenevät pelaamaan Dema, McFaul, Mattila, Ojanperä, Luoto ja Sanevuori ilman, että taso putoaa mihinkään. Demalle ja Luodolle keskikenttä on itseasiassa se ominaisin paikka. Shane Robinson ottanee itseoikeutetusti paikkansa keskikentältä samalla kun Luoto ja oma kasvatti Juha Pirinen kyttäävät paikkaa avauskokoonpanosta. Nuori Sasha Popovitch näytti jo viime kaudella kykyjään keskikentän pohjalla ja FC Espoosta siirtyvä Claudio Matrone saa todellisen näyttöpaikan liigatasolla. Hakan omista junioreista edustuksessakin jo debytoineet Santeri Lintunen ja Topi Järvi kyttäävät omia paikkojaan murtautua avauskokoonpanoon. Seuraavana liigadebyyttijonossa lienee keskikentän hyökkäävissä rooleissa tai hyökkäyksessä viihtyvä Mika Jussila.
Paljon riippuu tietysti siitä, minkälaista formaatiota Ristilä ajaa takaa ensi kaudeksi. Pelitapa tuskin liiaksi muuttuu, vaan samalla nopeisiin suunnanmuutoksiin ja tiiviiseen joukkuepelaamiseen perustuva pelitapa on käytössä myös tulevalla kaudella. Vanhat tutut formaatiot; 4-4-2 ja 4-4-2 -timantti ovat varmasti tapetilla. Tämän hetken pelaajamateriaali taipuisi ehkä kuitenkin paremmin 4-2-3-1 tai 4-4-1-1 muotteihin, sillä hyökkäysosasto on varsin kapea. Monitaituri ja kulttipelaaja Jarno Mattila pystyy ottamaan itselleen tontin juniorivuosilta tutusti kärjestä, mutta puhdas kärkipelaaja ei Mattilakaan enää ole, vaan parhaat suorituksensa Mattila on liigatasolla esittänyt vasempana pakkina tai laiturina. Varsin korttiherkkä Obi Metzger ja liigatasolle täysi raakile Albert Kuqi ovatkin tällä hetkellä ainoat puhtaat hyökkääjät ja 33 ottelun liigaan suoraan sanottuna varsin kevyt kaksikko.
Toimitusjohtaja Olli Paasio ehti Mikko Innasen purettua sopimukensa MyPan kanssa kertomaan Valkeakosken Sanomille, että tällä hetkellä palkkabudjetti on täysi, eikä Mikko Innanen ole palaamassa Hakaan, joten näillä mennään ainakin toistaiseksi. Vaikka hyökkäys kevyeltä vaikuttaakin, olen iloinen siitä, että Paasio ei toimitusjohtajan roolissaan ole antamassa käyttöön sellaisia rahoja, joita Hakalla ei ole. Talouden turvaaminen on tällä hetkellä tärkein asia. Sen edessä voidaan tinkiä urheilullisestakin menestyksestä. Ja kuten Paasio sanoo, tilanne voi parantua, joten ehkä keväämmällä on luvassa uutisia vielä hyökkäysosastollekin. Kenties Hakan toimiston pöytälaatikossa on vielä joku julkaisematonkin sopimus, joka on laskettu budjettiin mukaan.
Joka tapauksessa, hyökkäyksestä huolimatta, tilanne vaikuttaa ihan riittävän hyvältä, eikä Haka tällä hetkellä ainakaan vahvimpien putoajakandidaattien joukkoon kuulu. Uusi Lahti Cupissa nähdään seuraavan kerran, että missä vaiheessa rakennusprojekti on. Jään mielenkiinnolla odottamaan.
Vaikka keskeneräistä työtä ei saisikaan arvostella, niin ajattelin kurkistaa Hakan kauden 2012 joukkueen rakennustyömaalle. Joukkueen kokoaminen on nimittäin jo hyvässä vauhdissa. Oikeastaan paremmassa kuin vuosiin tähän samaan aikaan, siitä huolimatta, että ykköshyökkääjä puuttuu edelleen. Ennen kuin voi lähteä ruotimaan yksittäisiä hankintoja, pitää huomioida tietysti se, että Haka jatkaa viime vuosina omaksutulla säästölinjalla. Jokainen pelaajabudjetista käytettävä euro on käytettävä tarkoin ja hankinnat ovat kartoitettava huolella.
Pelaajabudjetti ei muutu suuntaan eikä toiseen kaudesta 2011, joten oli hyvin odotettua ja järkevääkin, että menneen kauden avainpelaajia pyrittiin sitomaan jatkosopimuksilla varhaisessa vaiheessa. Ilo olikin kuulla, että esimerkiksi kauden 2011 kannattajien vuoden pelaajaksi valittu Shane Robinson oli ensimmäisten joukossa laittamassa nimeä uuteen sopimuspaperiin. Se toi varmasti luottamusta muillekin runkomiehille laittaa se nimi Hakan tarjoamaan paperiin.
Menneellä kaudella Hakan vahvimmaksi osa-alueeksi arvioitu puolustus ei sitä lopulta ollut, vaan omissa soi aivan liian usein. Ehkä se onkin yksi suurimmista syistä siihen, että nyt päävalmentaja Sami Ristilä on käyttänyt euroja puolustuksen vahvistamiseen. Menneen kauden ykköstopparipari Regi Nooitmeer - Timi Lahti ei jatka Hakassa tulevalla kaudella (No, Regin suhteen saattaa vielä seitinohut sauma olla, johon tosin itse en usko), eli ainakin keskusta meni uusiksi. Viime kauden lopun iloisin yllättäjä, Juuso Salonen sen sijaan jatkaa ja kun hänen vierelleen on hankittu Pauli Kuusijärvi sekä Shane Robinsonin suhteilla tullut lupaavalta vaikuttava irlantilainen Shane McFaul, voi keskuspuolustuksen sanoa olevan kunnossa. McFaul voi hyvinkin olla pätevä mies astumaan Nooitmeerin jättämiin suuriin saappaisiin. Etenkin kun Interistä siirtyvä Sami Sanevuori ja keskikentällä viihtyvä Dema pystyvät myös hoitamaan topparin tonttia. Hämeenlinnasta siirtyvä Jussi Heikkinen sen sijaan hoitelee yhdessä Antti Ojanperän ja mahdollisesti Jarno Mattilan sekä Sanevuoren kanssa laitapuolustusta. Edelleen myös edellä mainittu Dema ja viime kaudella Hakan mukaan liittynyt Lassi Luoto pystyvät pelaamaan myös pakkeina. Linjan takana Saku Pesonen ja Ville Kauppinen muodostavat luotettavan maalivahtikaksikon, etenkin jos ja toivottavasti kun Pesonen saa polvensa täyteen pelikuntoon leikkauksen jäljiltä.
Hakan hankintapolitiikkaa on jo pidemmän aikaa leimannut se, että joukkueessa on paljon sellaisia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan useammalla eri pelipaikalla. Näinä sentinvenytyksen vuosina tuo on edelleen korostunut ja jo nyt puolustajien joukossa mainituista pelaajista keskikentälläkin kykenevät pelaamaan Dema, McFaul, Mattila, Ojanperä, Luoto ja Sanevuori ilman, että taso putoaa mihinkään. Demalle ja Luodolle keskikenttä on itseasiassa se ominaisin paikka. Shane Robinson ottanee itseoikeutetusti paikkansa keskikentältä samalla kun Luoto ja oma kasvatti Juha Pirinen kyttäävät paikkaa avauskokoonpanosta. Nuori Sasha Popovitch näytti jo viime kaudella kykyjään keskikentän pohjalla ja FC Espoosta siirtyvä Claudio Matrone saa todellisen näyttöpaikan liigatasolla. Hakan omista junioreista edustuksessakin jo debytoineet Santeri Lintunen ja Topi Järvi kyttäävät omia paikkojaan murtautua avauskokoonpanoon. Seuraavana liigadebyyttijonossa lienee keskikentän hyökkäävissä rooleissa tai hyökkäyksessä viihtyvä Mika Jussila.
Paljon riippuu tietysti siitä, minkälaista formaatiota Ristilä ajaa takaa ensi kaudeksi. Pelitapa tuskin liiaksi muuttuu, vaan samalla nopeisiin suunnanmuutoksiin ja tiiviiseen joukkuepelaamiseen perustuva pelitapa on käytössä myös tulevalla kaudella. Vanhat tutut formaatiot; 4-4-2 ja 4-4-2 -timantti ovat varmasti tapetilla. Tämän hetken pelaajamateriaali taipuisi ehkä kuitenkin paremmin 4-2-3-1 tai 4-4-1-1 muotteihin, sillä hyökkäysosasto on varsin kapea. Monitaituri ja kulttipelaaja Jarno Mattila pystyy ottamaan itselleen tontin juniorivuosilta tutusti kärjestä, mutta puhdas kärkipelaaja ei Mattilakaan enää ole, vaan parhaat suorituksensa Mattila on liigatasolla esittänyt vasempana pakkina tai laiturina. Varsin korttiherkkä Obi Metzger ja liigatasolle täysi raakile Albert Kuqi ovatkin tällä hetkellä ainoat puhtaat hyökkääjät ja 33 ottelun liigaan suoraan sanottuna varsin kevyt kaksikko.
Toimitusjohtaja Olli Paasio ehti Mikko Innasen purettua sopimukensa MyPan kanssa kertomaan Valkeakosken Sanomille, että tällä hetkellä palkkabudjetti on täysi, eikä Mikko Innanen ole palaamassa Hakaan, joten näillä mennään ainakin toistaiseksi. Vaikka hyökkäys kevyeltä vaikuttaakin, olen iloinen siitä, että Paasio ei toimitusjohtajan roolissaan ole antamassa käyttöön sellaisia rahoja, joita Hakalla ei ole. Talouden turvaaminen on tällä hetkellä tärkein asia. Sen edessä voidaan tinkiä urheilullisestakin menestyksestä. Ja kuten Paasio sanoo, tilanne voi parantua, joten ehkä keväämmällä on luvassa uutisia vielä hyökkäysosastollekin. Kenties Hakan toimiston pöytälaatikossa on vielä joku julkaisematonkin sopimus, joka on laskettu budjettiin mukaan.
Joka tapauksessa, hyökkäyksestä huolimatta, tilanne vaikuttaa ihan riittävän hyvältä, eikä Haka tällä hetkellä ainakaan vahvimpien putoajakandidaattien joukkoon kuulu. Uusi Lahti Cupissa nähdään seuraavan kerran, että missä vaiheessa rakennusprojekti on. Jään mielenkiinnolla odottamaan.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Jos minä olisin Radio Rockin DJ-vieras...
...soittaisin nämä biisit. Tätähän on puitu työpaikan ikkunapöydässä ensimmäisen kerran joskus parisen vuotta sitten. Ehkä aiemminkin. Ja kerta toisensa jälkeen on päädytty siihen lopputulokseen, että tehtävä on mahdoton. Valita nyt kymmenen biisiä maailman kaikesta Vitun Hyvästä musiikista soitettavaksi Radioon.
Koska hyvä ystäväni Mikko Virtanen tämän kuitenkin viime viikolla Radio Rockin taajuudella pääsi tekemään, niin ajattelin, että kyllähän minäkin. Marce tosin ei ole soitellut ja kysellyt TOP-10:n perään, mutta onneksi tällä blogilla on kuitenkin likimain yhtä paljon lukijoita kuin Radio Rockilla kuulijoita, niin lista saa ansaitsemansa julkisuuden.
Pelkästään lähestymistapa listan kokoamista varten aiheutti päänvaivaa, mutta lopulta päädyin suunnilleen samaan tapaan kuin Vippe, eli kuljen levyhyllyni läpi kymmenen biisin matkan ensi hetkestä tähän päivään. Ainakin melkein.
1. Queen - Headlong
- Starttikin on suunnilleen sama kuin Vipellä. Isän levyhyllystä aikanaan löytynyt Queenin Greatest Hits II oli lopulta myös oman levyhyllyni ensimmäinen teos. Ja Headlong oli biisi, joka joskus ala-asteen alun paikkeilla oli kovinta ikinä. Siinä oli sellaista rock-meininkiä, jonka avulla raskaamman musiikin siemenet kylvettiin mun tajuntaani.
2. Metallica - Orion
- Jatkokin on samaa sarjaa Vipen kanssa. Tässä yhdistyy oikeastaan mennyt ja nykyisyys. Jos olisin nojannut pelkästään menneeseen, olisin poiminut Black-albumilta varmaankin My Friend of Miseryn tai Of Wolf and Manin, mutta tällä valinnalla väistän kliseisyyden ja sen, että ei tarvitse listan lopusta uhrata yhtä sijoitusta Metallicalle uudelleen. Black-albumhan se oli, joka ysärin ja samalla ala-asteen alussa oli jotain aivan ihmeellistä ja osin sen takia on sitä kaikessa kliseisyydessään edelleen. Tietysti sen lisäksi, että se on ihan oikeastikin perkeleen hyvä levy. Siitä huolimatta haluan nostaa Master of Puppetsilta löytyvän Orionin listalle sen takia, että se on ehkä Maailman Paras instrumentaali-kappale ja samalla se toimii kunnianosoituksena edesmennelle bassotaiteilija Cliff Burtonille. Samalla heitän ilmoille väitteen, että Cliffin ollessa edelleen elossa Metallica ei olisi niin suosittu kuin nykyään, mutta toisaalta Metallica olisi vielä nykyistäkin paljon parempi bändi.
3. Sepultura - Ratamahatta
- Sepultura löytyi levylautaselle joskus ala- ja yläasteen taitteessa, eli 1990-luvun puolivälin paikkeilla. Ratamahatta on erinomainen kiteytys oikeastaan koko bändin olemuksesta. Hyvällä tavalla erilaista, mutta kuitenkin hevimetallin perinteille uskollista runttausta. Sellaista alkukantaista raivoa jostain Brasilian sademetsien uumenista, josta ei vain voi olla pitämättä.
4. Pantera - Domination
- Kuten radiossa viime viikolla todettiin, niin Sepulturan kanssa käsi kädessä meikäläis(t)en nuoruudessa kulki Pantera-merkkinen orkesteri. Pelkästään Panteran TOP-10:n valitseminen on perkeleen vaikeaa, joten valitsepa sieltä sitten yksi ylitse muiden. No, pakkohan se on, että saa Panteran listalle. Biisin nimi puhukoot puolestaan. Vanhana wannabe-rumapalina pisteet myös tuosta pistetulenomaisesti takaraivoa takovasta tuplabasari-soundista. Siinä missä aika moni kitarasankari taisi diggailla Dimebag Darrellia, niin mulle yksi kaikkien aikojen kovimmista rumpaleista on Vinnie Paul.
5. Kolmas Nainen - Lautalla
- Yläasteella oli rikollista kuunnella jotain Metallicaa kevyempää musiikkia, joten on pakko hypätä lukioaikoihin, jotta mukaan saadaan jotain hieman kevyempää. Jos tarkkoja ollaan, niin tarinassa pitää hypätä Hämeenlinnan poliisilaitoksen punttisalille, jotta tapahtumapaikka on oikea näille ensitreffeille. Treenin aluksi kaivelin salin reunassa ollutta hyllyä ja sieltä käsiini osui muutama c-kasetti. Sen enempää miettimättä nakkasin yhden mankkaan ja sieltä löytyi nauhoitettuna kyseisen bändin Ura-niminen kokoelmalevy. Jotain irtobiisejä oli saattanut korvien ohi soida aiemminkin, mutta tuon treenisession aikana Pauli Hanhiniemen tulkinnat jäivät muistilokeroihin pysyvästi. Pitkään ehdin toivomaan bändin comebackia ja pari sellaista missaamaankin ennen kuin kesällä 2009 näin orkesterin livenä Jyväskylässä ja myöhemmin myös Lahden Finlandia-klubilla. Eivät kundit pettäneet livenäkään. Ei ollut show-miesten elkeitä, ei maailmanluokan stadionbändien yleisönhuudatuksia, eikä muita turhuuksia. Oli Pauli Hanhiniemen lavakarsima ja ääni, viisi setämiestä, jotka nauttivat soittamisesta ja hyvää musiikkia. Siihen ei muita krumeluureja tarvita. Lautalla-biisi on sellainen, joka maalaa joka kerta mieleen kuvan mun sielunmaisemastani Vanajanselällä. Mies kelluu lautallaan turhuuden ulapalla ja on kaikesta huolimatta onnellinen. Sinällään biisivalinta on yhdentekevä - se on tämä bändi, joka pitää valita.
6. Stam1na - Viisi laukausta päähän
- Livebändi, joka toimii myös levyllä. Löytyi levyhyllyyn joskus Lahti-vuosien alun tietämillä, eli toisin sanoen debyytti-albumin julkaisun jälkeen. Biisivalinta löytyy kuitenkin bändin seuraavalta, Uudet kymmenen käskyä -levyltä. Tämä biisi toimii hyvin tilanteissa, joissa huomaa, että maailmassa on minua itseäni tyhmempiä ihmisiä. Siitä huolimatta myös tämä on aivan saatanan hyvä biisi. Kuten käytännössä kaikki muutkin Stam1nan tuotokset.
7. Bruce Springsteen - Badlands
- En oikeastaan edes muista koska Pomo on iskeytynyt tajuntaani. Todennäköisesti se on ollut siellä aina. Bruce Springsteen on todennäköisesti kovin ikinä missään lavalle noussut muusikko. Outlaw Peten kuuleminen kesällä 2009 Ratinan stadionilla on yksittäisistä keikkakokemuksista ylivoimaisesti hienoin. Siinä ei voinut kuin suu auki tuijottaa, ihmetellä ja nauttia. Mulla on myös jonkinmoinen fiksaatio keikkojen avausraitoihin. Badlands oli tuon keikan avausraita, joka päätti sen pitkän ja innostuneen odotuksen ja aloitti pitkän ja nautinnollisen, musiikillisen ilotulituksen. Badlandsin valintaa puoltaa myös se, että mukana on soittimista seksikkäin, eli saksofoni. Eikä minkä tahansa trubaduurin soittamana, vaan The Big Manin miehekkäissä käsissä. Rauha hänen muistolleen. Katsokaapa tuota Badlandsin videota n. kolmen minuutin kohdalta eteenpäin. Siinä katsoo toisiaan liikuttavan arvostavasti sellainen tutkapari, jota toden totta tulee ikävä.
8. Iron Maiden - Rime of The Ancient Mariner
- Äkkiä voisi luulla, että minun ikäluokkani kundilla myös Iron Maiden olisi kulkenut mukana jostain 1990-luvun alusta, mutta ei tässä tapauksessa. Mä en pitänyt Maidenia pikkutyttönä juuri minään. Se löytyi hyllyyn vasta pitkällä 2000-luvun puolella ja jäi sinne viimeistään kesällä 2007 tai 2008 (ei voi muistaa) nähdyn keikan jälkeen. Ja mikäs sen kovempaa iskisi tällaiseen veneilystä ja laivoista pitävään kolliin kuin tarina entisaikojen merimiehestä, joka menee ja lasauttaa paatin rinnalla liitävän Albatrossin hengiltä. Harmi vain, että kesäinen Helsingin ilta ei oikein tehnyt oikeutta tälle eeppiselle teokselle. Tämä pitäisi nähdä livenä joskus pimeänä ja myrskyisenä syysyönä jossain kuraisella festarikentällä. Ehkä vielä joskus.
9. Norah Jones - Sunrise
- Todennäköisesti mut naurettais pihalle Rokkiradion studiosta, kun tarjoilisin tällaista hempeilyä soittoon, mutta mitä sitten? Mä oon aina tykkänyt sunnuntai-aamuista. Kiireetöntä rauhaa (no, ainakin ideaalitilanteessa) ja nautiskelua vailla sen kummempaa tarvetta olla murheissaan mistään. Norah Jonesin Feels Like Home on parasta, mitä sunnuntaiaamuna voi rokkimoottoreista kuunnella ja levyn avausraita Sunrise kuvaa tunnelmaa paremmin kuin hyvin.
10. Amorphis - Alone
- Ehkä vähän hassu valinta siinä mielessä, että valinnan perusteena listan viimeiselle biisille toimii intro. Joka tapauksessa tuo viipyilevä ja vähitellen voimansa keräävä, yksi kaikkien aikojen kovimmista introista, nostaa ihokarvan toisensa perään väkisin pystyyn ennen kuin Pasi Koskinen aloittaa vaikuttavat vokaaliosuutensa. Toki sittemmin livenä Tomi Joutsen rääkyy samaiset vokaalit. Levyllä biisi on erinomainen, livenä vielä parempi.
--
Semmoista. Kaksi ja puoli tuntia meni tällä erää ja jo nyt olen noin neljästä biisistä eri mieltä. Sama se, näillä mentäisiin, jos minä olisin Radio Rockin DJ-vieras.
Koska hyvä ystäväni Mikko Virtanen tämän kuitenkin viime viikolla Radio Rockin taajuudella pääsi tekemään, niin ajattelin, että kyllähän minäkin. Marce tosin ei ole soitellut ja kysellyt TOP-10:n perään, mutta onneksi tällä blogilla on kuitenkin likimain yhtä paljon lukijoita kuin Radio Rockilla kuulijoita, niin lista saa ansaitsemansa julkisuuden.
Pelkästään lähestymistapa listan kokoamista varten aiheutti päänvaivaa, mutta lopulta päädyin suunnilleen samaan tapaan kuin Vippe, eli kuljen levyhyllyni läpi kymmenen biisin matkan ensi hetkestä tähän päivään. Ainakin melkein.
1. Queen - Headlong
- Starttikin on suunnilleen sama kuin Vipellä. Isän levyhyllystä aikanaan löytynyt Queenin Greatest Hits II oli lopulta myös oman levyhyllyni ensimmäinen teos. Ja Headlong oli biisi, joka joskus ala-asteen alun paikkeilla oli kovinta ikinä. Siinä oli sellaista rock-meininkiä, jonka avulla raskaamman musiikin siemenet kylvettiin mun tajuntaani.
2. Metallica - Orion
- Jatkokin on samaa sarjaa Vipen kanssa. Tässä yhdistyy oikeastaan mennyt ja nykyisyys. Jos olisin nojannut pelkästään menneeseen, olisin poiminut Black-albumilta varmaankin My Friend of Miseryn tai Of Wolf and Manin, mutta tällä valinnalla väistän kliseisyyden ja sen, että ei tarvitse listan lopusta uhrata yhtä sijoitusta Metallicalle uudelleen. Black-albumhan se oli, joka ysärin ja samalla ala-asteen alussa oli jotain aivan ihmeellistä ja osin sen takia on sitä kaikessa kliseisyydessään edelleen. Tietysti sen lisäksi, että se on ihan oikeastikin perkeleen hyvä levy. Siitä huolimatta haluan nostaa Master of Puppetsilta löytyvän Orionin listalle sen takia, että se on ehkä Maailman Paras instrumentaali-kappale ja samalla se toimii kunnianosoituksena edesmennelle bassotaiteilija Cliff Burtonille. Samalla heitän ilmoille väitteen, että Cliffin ollessa edelleen elossa Metallica ei olisi niin suosittu kuin nykyään, mutta toisaalta Metallica olisi vielä nykyistäkin paljon parempi bändi.
3. Sepultura - Ratamahatta
- Sepultura löytyi levylautaselle joskus ala- ja yläasteen taitteessa, eli 1990-luvun puolivälin paikkeilla. Ratamahatta on erinomainen kiteytys oikeastaan koko bändin olemuksesta. Hyvällä tavalla erilaista, mutta kuitenkin hevimetallin perinteille uskollista runttausta. Sellaista alkukantaista raivoa jostain Brasilian sademetsien uumenista, josta ei vain voi olla pitämättä.
4. Pantera - Domination
- Kuten radiossa viime viikolla todettiin, niin Sepulturan kanssa käsi kädessä meikäläis(t)en nuoruudessa kulki Pantera-merkkinen orkesteri. Pelkästään Panteran TOP-10:n valitseminen on perkeleen vaikeaa, joten valitsepa sieltä sitten yksi ylitse muiden. No, pakkohan se on, että saa Panteran listalle. Biisin nimi puhukoot puolestaan. Vanhana wannabe-rumapalina pisteet myös tuosta pistetulenomaisesti takaraivoa takovasta tuplabasari-soundista. Siinä missä aika moni kitarasankari taisi diggailla Dimebag Darrellia, niin mulle yksi kaikkien aikojen kovimmista rumpaleista on Vinnie Paul.
5. Kolmas Nainen - Lautalla
- Yläasteella oli rikollista kuunnella jotain Metallicaa kevyempää musiikkia, joten on pakko hypätä lukioaikoihin, jotta mukaan saadaan jotain hieman kevyempää. Jos tarkkoja ollaan, niin tarinassa pitää hypätä Hämeenlinnan poliisilaitoksen punttisalille, jotta tapahtumapaikka on oikea näille ensitreffeille. Treenin aluksi kaivelin salin reunassa ollutta hyllyä ja sieltä käsiini osui muutama c-kasetti. Sen enempää miettimättä nakkasin yhden mankkaan ja sieltä löytyi nauhoitettuna kyseisen bändin Ura-niminen kokoelmalevy. Jotain irtobiisejä oli saattanut korvien ohi soida aiemminkin, mutta tuon treenisession aikana Pauli Hanhiniemen tulkinnat jäivät muistilokeroihin pysyvästi. Pitkään ehdin toivomaan bändin comebackia ja pari sellaista missaamaankin ennen kuin kesällä 2009 näin orkesterin livenä Jyväskylässä ja myöhemmin myös Lahden Finlandia-klubilla. Eivät kundit pettäneet livenäkään. Ei ollut show-miesten elkeitä, ei maailmanluokan stadionbändien yleisönhuudatuksia, eikä muita turhuuksia. Oli Pauli Hanhiniemen lavakarsima ja ääni, viisi setämiestä, jotka nauttivat soittamisesta ja hyvää musiikkia. Siihen ei muita krumeluureja tarvita. Lautalla-biisi on sellainen, joka maalaa joka kerta mieleen kuvan mun sielunmaisemastani Vanajanselällä. Mies kelluu lautallaan turhuuden ulapalla ja on kaikesta huolimatta onnellinen. Sinällään biisivalinta on yhdentekevä - se on tämä bändi, joka pitää valita.
6. Stam1na - Viisi laukausta päähän
- Livebändi, joka toimii myös levyllä. Löytyi levyhyllyyn joskus Lahti-vuosien alun tietämillä, eli toisin sanoen debyytti-albumin julkaisun jälkeen. Biisivalinta löytyy kuitenkin bändin seuraavalta, Uudet kymmenen käskyä -levyltä. Tämä biisi toimii hyvin tilanteissa, joissa huomaa, että maailmassa on minua itseäni tyhmempiä ihmisiä. Siitä huolimatta myös tämä on aivan saatanan hyvä biisi. Kuten käytännössä kaikki muutkin Stam1nan tuotokset.
7. Bruce Springsteen - Badlands
- En oikeastaan edes muista koska Pomo on iskeytynyt tajuntaani. Todennäköisesti se on ollut siellä aina. Bruce Springsteen on todennäköisesti kovin ikinä missään lavalle noussut muusikko. Outlaw Peten kuuleminen kesällä 2009 Ratinan stadionilla on yksittäisistä keikkakokemuksista ylivoimaisesti hienoin. Siinä ei voinut kuin suu auki tuijottaa, ihmetellä ja nauttia. Mulla on myös jonkinmoinen fiksaatio keikkojen avausraitoihin. Badlands oli tuon keikan avausraita, joka päätti sen pitkän ja innostuneen odotuksen ja aloitti pitkän ja nautinnollisen, musiikillisen ilotulituksen. Badlandsin valintaa puoltaa myös se, että mukana on soittimista seksikkäin, eli saksofoni. Eikä minkä tahansa trubaduurin soittamana, vaan The Big Manin miehekkäissä käsissä. Rauha hänen muistolleen. Katsokaapa tuota Badlandsin videota n. kolmen minuutin kohdalta eteenpäin. Siinä katsoo toisiaan liikuttavan arvostavasti sellainen tutkapari, jota toden totta tulee ikävä.
8. Iron Maiden - Rime of The Ancient Mariner
- Äkkiä voisi luulla, että minun ikäluokkani kundilla myös Iron Maiden olisi kulkenut mukana jostain 1990-luvun alusta, mutta ei tässä tapauksessa. Mä en pitänyt Maidenia pikkutyttönä juuri minään. Se löytyi hyllyyn vasta pitkällä 2000-luvun puolella ja jäi sinne viimeistään kesällä 2007 tai 2008 (ei voi muistaa) nähdyn keikan jälkeen. Ja mikäs sen kovempaa iskisi tällaiseen veneilystä ja laivoista pitävään kolliin kuin tarina entisaikojen merimiehestä, joka menee ja lasauttaa paatin rinnalla liitävän Albatrossin hengiltä. Harmi vain, että kesäinen Helsingin ilta ei oikein tehnyt oikeutta tälle eeppiselle teokselle. Tämä pitäisi nähdä livenä joskus pimeänä ja myrskyisenä syysyönä jossain kuraisella festarikentällä. Ehkä vielä joskus.
9. Norah Jones - Sunrise
- Todennäköisesti mut naurettais pihalle Rokkiradion studiosta, kun tarjoilisin tällaista hempeilyä soittoon, mutta mitä sitten? Mä oon aina tykkänyt sunnuntai-aamuista. Kiireetöntä rauhaa (no, ainakin ideaalitilanteessa) ja nautiskelua vailla sen kummempaa tarvetta olla murheissaan mistään. Norah Jonesin Feels Like Home on parasta, mitä sunnuntaiaamuna voi rokkimoottoreista kuunnella ja levyn avausraita Sunrise kuvaa tunnelmaa paremmin kuin hyvin.
10. Amorphis - Alone
- Ehkä vähän hassu valinta siinä mielessä, että valinnan perusteena listan viimeiselle biisille toimii intro. Joka tapauksessa tuo viipyilevä ja vähitellen voimansa keräävä, yksi kaikkien aikojen kovimmista introista, nostaa ihokarvan toisensa perään väkisin pystyyn ennen kuin Pasi Koskinen aloittaa vaikuttavat vokaaliosuutensa. Toki sittemmin livenä Tomi Joutsen rääkyy samaiset vokaalit. Levyllä biisi on erinomainen, livenä vielä parempi.
--
Semmoista. Kaksi ja puoli tuntia meni tällä erää ja jo nyt olen noin neljästä biisistä eri mieltä. Sama se, näillä mentäisiin, jos minä olisin Radio Rockin DJ-vieras.
torstai 22. syyskuuta 2011
Veikkausliigan pelaajahankinnat 2011 - Näin se oikeasti meni
Tuleepa aika timoinnasmainen fiilis, kun tällaisia superhienoja TOP-10 -listoja alkaa väsäämään. Kuinkahan monta dynaamista saan vielä upotettua tuonne joukkoon? Tässä joka tapauksessa tulee topit ja flopit liigan hankintojen suhteen kautta 2011 koskien.
TOP-10
1. Mikko Manninen, JJK
- Kauden tärkein hankinta. JJK:n hyökkäyspelaamisen sielu yhdessä Jani Virtasen kanssa. Luo välillä tilanteita lähes tyhjästä joukkuetovereilleen. Olisi vielä ylivoimaisempi voittaja, jos olisi itse parempi viimeistelijä.
2. Irakli Sirbiladze, Jaro
- Tuli kesällä lainalle KPV:stä ja voin rehellisesti sanoa, että olin valmis nimeämään turhaksi hankinnaksi. Aika nopeasti Sirbiladze kuitenkin syötti jauhot meikäläisen kurkusta alas ja hinasi Jaron yksin kuiville putoamistaistosta. Yhdeksän maalia 11 ottelussa ja loppukauden sopimus Jaroon kertovat tarvittavan.
3. Tamas Gruborovics, JJK
- IFK Mariehamnista hankittu keskikenttäpelaaja on pommittanut JJK:lle jo 14 maalia ja on omalta osaltaan ollut pitämässä JJK:ia pinnalla mitalikamppailussa. Taidot olivat tiedossa, mutta etenkin tehokkuus maalinteossa on ollut yllätys. Hätyyttelee 20 maalin rajapyykkiä kauden päättyessä.
4. Josh Wicks, IFK Mariehamn
- Ei Veikkaaja ihan turhaan tätä jenkkiveskaria hehkuttanut. Viimeksi Wicksin torjuntojen avulla IFK säästyi tappiolta Tehtaan kentällä viime maanantaina. Varmaotteinen ja rauhallinen maalivahti, joka on torjunut monta tärkeää pistettä joukkueelleen kauden aikana.
5. Jarkko Hurme, TPS
- Toinen liigahankinta, jonka odotin ennemminkin floppaavan kuin menestyvän. Toisin kävi. Hurme on ollut kaukana siitä viime kaudella Oulussa nähdystä jatkuvasti tilanteista ulos rynnivästä ja turhia kortteja hötkyilevästä raakileesta. Kypsää pelaamista TPS:n takalinjoilla. Tärkein pelaaja TPS:n linjassa.
6. Babatunde Wusu, JJK
- Tässä on sitten kolmas niistä pelaajista, joiden odotin floppaavan, tai olevan vähintään keskinkertaisuuksia. Niin vain Wusu toipui liigacupissa sattuneesta vakavasta loukkaantumisesta ja palasi kentille tehokkaampana kuin koskaan aiemmin liigassa. 13 matsissa 10 maalia on kova suoritus aiemmin lähinnä tuhlailuun erikoistuneelta Wusulta.
7. Shane Robinson, Haka
- Sami Ristilän suhteilla Valkeakoskelle hankittu, puutarhatontun kokoinen Robinson on ollut erittäin tärkeä, ellei jopa tärkein palanen Hakan nousussa pois putoamistaistosta. Peräänantamaton irlantilainen on valmentajansa näköinen johtaja kentällä, johon Ristilä voi luottaa illasta ja pelistä toiseen.
8. Magnus Bahne, FC Inter
- Kuten jo edellisessä jälkipyykissä totesin, niin Inter onnistui hankinnassan. Toki sinällään se oli helppoa, kun Inter tasan tarkkaan tiesi mitä sai. Hyvän johtajan puolustuksen viimeiseksi lukoksi.
9. Berat Sadik, HJK
- On täyttänyt ruutunsa HJK:ssa ainakin suurimmalta osin, mutta odotuksia taisi olla vielä hieman kovempaan suoritukseen. Vähän näyttää siltä, että Sadikin maksimitason on nyt löytynyt. Ei paras mahdollinen, mutta kelpo hankinta joka tapauksessa Mäkelän saappaisiin.
10. Henrik Ojamaa, RoPS
- Ei ole yksin pystynyt vuolemaan paskasta kultaa, mutta on saanut RoPS:n hyökkäyspeliin edes sen verran ryhtiä, että RoPS:lla on mahdollisuus maalintekoon jokaisessa ottelussaan. Tämä helmi karkaa sioilta heti kauden päätyttyä.
Kuplii alla: Ilari Äijälä FC Honka, Antti Ojanperä Haka, Njazi Kuqi TPS, Timi Lahti HJK, O'Brien Woodbine VPS/HJK, Eero Korte JJK...
FLOP-10
1. David Ramadingaye, HJK
- Onneksi Haka onnistui väistämään tämän herran palvelukset. Taidot eivät riitä edes vähää alusta liigassa keskikentän keskustaan, eikä kyllä muillekaan pelipaikoille. Optiovuosi edessä, jonka todennäköisesti pelaa jossain ihan muualla kuin liigassa.
2. Albert Kuqi, Haka
- Tätä Haka sen sijaan ei jostain syystä väistänyt, vaikka Uusi Lahti Cupista lähtien oli nähtävissä, että Kuqi on pelkkä huumorivaihtoehto. Pelillisesti ei mitään annettavaa, mutta onpahan aina välillä saanut nauraa.
3. Zakaria Abahassine, RoPS
- Ei mitään käyttöä liigassa. Ei osaa haastaa 1 vs. 1 -tilanteissa, laukaus ei ole kummoinen ja fysiikkakaan ei riitä. Ensi kauden Ykkösessä voisi mennä jo rotaatiomiehenä.
4. Mikk Reintam, JJK
- Siinä missä JJK onnistui hyökkäyspään hankinnoissaan, ei jo ennestään heikohkoa puolustusta saatu vahvistettua nimeksikään. Pitkällä sopimuksella kiinnitetty nuori viroilainen oli etenkin alkukaudesta todellinen hasardi ja vaikka loppukaudesta otteet ovatkin tasaantuneet, niin JJK-puolustuksen heikoin lenkki on edelleen kyseessä. Ja tämä kertoo jo aika paljon, kun kilpailijoina on Anssi Virenin kaltaisia suorittajia.
5. Paco Corr, VPS
- Porista vaasaan hankittu toppari ei ole missään olosuhteissa liigatasoa. Pakon edestä on saanut minuutteja loukkaantumisten takia, muuten ei pitäisi olla mitään asiaa liigapeleihin.
6. Kalle Parviainen, FC Inter
- Arvostan Parviaisen pelaajana ja ihmisenä korkeammalle kuin monet muut, mutta pelaajahankintana Parviainen oli Interiltä huono. Kolme polvileikkausta neljän edellisen vuoden aikana käyneen pelaajan kiinnittäminen kolmen vuoden sopimuksella oli suuren suuri riski, joka valitettavasti kostautui. Parviainen ei ole pelannut otteluakaan Interissä kauden aikana ja koko urankin jatko on vaakalaudalla.
7. Toni Kallio, FC Inter
- Parviaisen polvivamman otettua pahaa takapakkia Inter hankki korvaajaksi vanhan maajoukkuejyrän. Epävarmempaa topparipelaamista en ole nähynt Tehtaan kentällä vuosiin kuin mitä Kallio esitti taannoisessa Haka - Inter -ottelussa. Muissakin näkemissäni Interin otteluissa Kallio on ollut todella huono.
8. Sakari Saarinen, RoPS
- Älytön hankinta RoPS:lta. Liigapelaajan irvikuva, joka ei osaa sijoittua, ei osaa lukea peliä, eikä syöttää ja jolla ei ole tekniikkaa nimeksikään hankittiin napapiirille johtamaan keskikenttää. Päättömällä tsemppaamisellaan kulttipelaajan rooliin Tampereella nousseesta Saarisesta ei ole RoPS:lle mitään hyötyä.
9. Giorgi Khidasheli, Jaro
- Khidasheli ehti jo lähtemään Ykkösen puolelle enemmän tasoaan vastaaviin peleihin, kun liigassa kankea ja kömpelö hyökkääjä ei tulosta saanut tehtyä.
10. Mate Dujilo, MyPa
- Loukkaantumistilannetta paikkaamaan hankittu Dujilo lähti hasardilinjalle heti debyytissään, eikä otteet merkittävästi ole parantunut senkään jälkeen. Valahti nopeasti vaihtopenkille ja sitä myöten myös niukasti mukaan FLOP-10:iin.
Hyviä vaihtoehtoja flopeiksi myös Niko Ikävalko IFK Mariehamn, Lassi Luoto Haka, Tommi Vesala MyPa, Mika Lahtinen ja Jaakko Isteri RoPS...
TOP-10
1. Mikko Manninen, JJK
- Kauden tärkein hankinta. JJK:n hyökkäyspelaamisen sielu yhdessä Jani Virtasen kanssa. Luo välillä tilanteita lähes tyhjästä joukkuetovereilleen. Olisi vielä ylivoimaisempi voittaja, jos olisi itse parempi viimeistelijä.
2. Irakli Sirbiladze, Jaro
- Tuli kesällä lainalle KPV:stä ja voin rehellisesti sanoa, että olin valmis nimeämään turhaksi hankinnaksi. Aika nopeasti Sirbiladze kuitenkin syötti jauhot meikäläisen kurkusta alas ja hinasi Jaron yksin kuiville putoamistaistosta. Yhdeksän maalia 11 ottelussa ja loppukauden sopimus Jaroon kertovat tarvittavan.
3. Tamas Gruborovics, JJK
- IFK Mariehamnista hankittu keskikenttäpelaaja on pommittanut JJK:lle jo 14 maalia ja on omalta osaltaan ollut pitämässä JJK:ia pinnalla mitalikamppailussa. Taidot olivat tiedossa, mutta etenkin tehokkuus maalinteossa on ollut yllätys. Hätyyttelee 20 maalin rajapyykkiä kauden päättyessä.
4. Josh Wicks, IFK Mariehamn
- Ei Veikkaaja ihan turhaan tätä jenkkiveskaria hehkuttanut. Viimeksi Wicksin torjuntojen avulla IFK säästyi tappiolta Tehtaan kentällä viime maanantaina. Varmaotteinen ja rauhallinen maalivahti, joka on torjunut monta tärkeää pistettä joukkueelleen kauden aikana.
5. Jarkko Hurme, TPS
- Toinen liigahankinta, jonka odotin ennemminkin floppaavan kuin menestyvän. Toisin kävi. Hurme on ollut kaukana siitä viime kaudella Oulussa nähdystä jatkuvasti tilanteista ulos rynnivästä ja turhia kortteja hötkyilevästä raakileesta. Kypsää pelaamista TPS:n takalinjoilla. Tärkein pelaaja TPS:n linjassa.
6. Babatunde Wusu, JJK
- Tässä on sitten kolmas niistä pelaajista, joiden odotin floppaavan, tai olevan vähintään keskinkertaisuuksia. Niin vain Wusu toipui liigacupissa sattuneesta vakavasta loukkaantumisesta ja palasi kentille tehokkaampana kuin koskaan aiemmin liigassa. 13 matsissa 10 maalia on kova suoritus aiemmin lähinnä tuhlailuun erikoistuneelta Wusulta.
7. Shane Robinson, Haka
- Sami Ristilän suhteilla Valkeakoskelle hankittu, puutarhatontun kokoinen Robinson on ollut erittäin tärkeä, ellei jopa tärkein palanen Hakan nousussa pois putoamistaistosta. Peräänantamaton irlantilainen on valmentajansa näköinen johtaja kentällä, johon Ristilä voi luottaa illasta ja pelistä toiseen.
8. Magnus Bahne, FC Inter
- Kuten jo edellisessä jälkipyykissä totesin, niin Inter onnistui hankinnassan. Toki sinällään se oli helppoa, kun Inter tasan tarkkaan tiesi mitä sai. Hyvän johtajan puolustuksen viimeiseksi lukoksi.
9. Berat Sadik, HJK
- On täyttänyt ruutunsa HJK:ssa ainakin suurimmalta osin, mutta odotuksia taisi olla vielä hieman kovempaan suoritukseen. Vähän näyttää siltä, että Sadikin maksimitason on nyt löytynyt. Ei paras mahdollinen, mutta kelpo hankinta joka tapauksessa Mäkelän saappaisiin.
10. Henrik Ojamaa, RoPS
- Ei ole yksin pystynyt vuolemaan paskasta kultaa, mutta on saanut RoPS:n hyökkäyspeliin edes sen verran ryhtiä, että RoPS:lla on mahdollisuus maalintekoon jokaisessa ottelussaan. Tämä helmi karkaa sioilta heti kauden päätyttyä.
Kuplii alla: Ilari Äijälä FC Honka, Antti Ojanperä Haka, Njazi Kuqi TPS, Timi Lahti HJK, O'Brien Woodbine VPS/HJK, Eero Korte JJK...
FLOP-10
1. David Ramadingaye, HJK
- Onneksi Haka onnistui väistämään tämän herran palvelukset. Taidot eivät riitä edes vähää alusta liigassa keskikentän keskustaan, eikä kyllä muillekaan pelipaikoille. Optiovuosi edessä, jonka todennäköisesti pelaa jossain ihan muualla kuin liigassa.
2. Albert Kuqi, Haka
- Tätä Haka sen sijaan ei jostain syystä väistänyt, vaikka Uusi Lahti Cupista lähtien oli nähtävissä, että Kuqi on pelkkä huumorivaihtoehto. Pelillisesti ei mitään annettavaa, mutta onpahan aina välillä saanut nauraa.
3. Zakaria Abahassine, RoPS
- Ei mitään käyttöä liigassa. Ei osaa haastaa 1 vs. 1 -tilanteissa, laukaus ei ole kummoinen ja fysiikkakaan ei riitä. Ensi kauden Ykkösessä voisi mennä jo rotaatiomiehenä.
4. Mikk Reintam, JJK
- Siinä missä JJK onnistui hyökkäyspään hankinnoissaan, ei jo ennestään heikohkoa puolustusta saatu vahvistettua nimeksikään. Pitkällä sopimuksella kiinnitetty nuori viroilainen oli etenkin alkukaudesta todellinen hasardi ja vaikka loppukaudesta otteet ovatkin tasaantuneet, niin JJK-puolustuksen heikoin lenkki on edelleen kyseessä. Ja tämä kertoo jo aika paljon, kun kilpailijoina on Anssi Virenin kaltaisia suorittajia.
5. Paco Corr, VPS
- Porista vaasaan hankittu toppari ei ole missään olosuhteissa liigatasoa. Pakon edestä on saanut minuutteja loukkaantumisten takia, muuten ei pitäisi olla mitään asiaa liigapeleihin.
6. Kalle Parviainen, FC Inter
- Arvostan Parviaisen pelaajana ja ihmisenä korkeammalle kuin monet muut, mutta pelaajahankintana Parviainen oli Interiltä huono. Kolme polvileikkausta neljän edellisen vuoden aikana käyneen pelaajan kiinnittäminen kolmen vuoden sopimuksella oli suuren suuri riski, joka valitettavasti kostautui. Parviainen ei ole pelannut otteluakaan Interissä kauden aikana ja koko urankin jatko on vaakalaudalla.
7. Toni Kallio, FC Inter
- Parviaisen polvivamman otettua pahaa takapakkia Inter hankki korvaajaksi vanhan maajoukkuejyrän. Epävarmempaa topparipelaamista en ole nähynt Tehtaan kentällä vuosiin kuin mitä Kallio esitti taannoisessa Haka - Inter -ottelussa. Muissakin näkemissäni Interin otteluissa Kallio on ollut todella huono.
8. Sakari Saarinen, RoPS
- Älytön hankinta RoPS:lta. Liigapelaajan irvikuva, joka ei osaa sijoittua, ei osaa lukea peliä, eikä syöttää ja jolla ei ole tekniikkaa nimeksikään hankittiin napapiirille johtamaan keskikenttää. Päättömällä tsemppaamisellaan kulttipelaajan rooliin Tampereella nousseesta Saarisesta ei ole RoPS:lle mitään hyötyä.
9. Giorgi Khidasheli, Jaro
- Khidasheli ehti jo lähtemään Ykkösen puolelle enemmän tasoaan vastaaviin peleihin, kun liigassa kankea ja kömpelö hyökkääjä ei tulosta saanut tehtyä.
10. Mate Dujilo, MyPa
- Loukkaantumistilannetta paikkaamaan hankittu Dujilo lähti hasardilinjalle heti debyytissään, eikä otteet merkittävästi ole parantunut senkään jälkeen. Valahti nopeasti vaihtopenkille ja sitä myöten myös niukasti mukaan FLOP-10:iin.
Hyviä vaihtoehtoja flopeiksi myös Niko Ikävalko IFK Mariehamn, Lassi Luoto Haka, Tommi Vesala MyPa, Mika Lahtinen ja Jaakko Isteri RoPS...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)