Tämä blogi jäi aikanaan elelemään hiljaiseloa, kun liityin vastapallo.com-nettilehden kirjoittajatiimiin mukaan. Nyt kun Vastis on hautajaisia vaille valmis jäämään historiaan, niin nostan Valkomustan maailman henkiin ainakin yhden tekstin ajaksi. Tekstin, jota kirjoittaessani Färsaaret siirtyivät 2-0-johtoon Kreikkaa vastaan ja varmistelevat paikkaansa Suomen edellä EM-karsintalohkossa. Siis Färsaaret. Suomen edellä.
Juuri tällä hetkellä on melko vaikeaa olla jalkapalloa rakastava minä. Laji on toki edelleen kaunein kaikista minun silmissäni ja muuttuu edelleen kauniimmaksi, kunhan FIFA:n likapyykki pestään viimeistä tahraa myöten. Sitten ovat nuo suosikkijoukkueet, jotka tällä hetkellä tekevät olon aavistuksen vaikeaksi.
Kaiken ytimessä on luonnolliseti Valkeakosken Haka ja sen lippulaivaa pyörittävä FC Haka Oy. Seura, jota olen kannattanut niin pienestä pojasta lähtien, etten edes muista niitä aikoja. Seura, jonka ympärillä oleva yhteisö on minulle toinen perhe ja jonka toiminnassa saan olla mukana muun muassa kuuluttajana, viestinnän apumiehenä ja puuhastelemassa sosiaalisessa mediassa. Ja mikä tärkeintä saan olla siis Hakan kannattaja. Nyt seuran tulevaisuus on kuitenkin taas kerran vaakalaudalla.
Verottajan antama konkurssiuhka on päällä ja sen väistämiseksi on käynnissä osakeanti. En epäile, etteikö osakeanti tuottaisi taas kerran riittävästi pennejä jonoon, jotta päästään selvittämään seuraavaa taloudellista ahdinkoa. Hakan pelastuksena ovat useampaan kertaan olleet perineet ja niin näyttää olevan nytkin. Kohta 81 vuotta futiskansaa viihdyttänyt seura on kerännyt ympärilleen niin mittavan yhteisön, että se pitää seuran pytyssä vaikka väkisin. Hakaan sisältyy liian paljon muistoja ja historiaa romukoppaan heitettäväksi. Siitä huolimatta takaraivoa nakertaa ajatus siitä, että entä jos seuraa ei kohta enää olekaan. Onko sen jälkeen voimia lähteä rakentamaan Hakalle uuttan nousua Tampereen piirin Kutosesta? Tuntuisiko se samalta seuralta? Ottaisiko emoseura Hakan takaisin siipiensä alleen osakeyhtiö-seikkailun jälkeen? Paljon kysymyksiä, joihin en toivottavasti joudu etsimään vastauksia.
Sitten tuo maajoukkue ja Suomen Palloliitto. Ikuisena optimistina olen aina karsintojen lohkoarvonnan jälkeen sitä mieltä, että Suomi menee kisoihin. Ja joka kerta joudun ennemmin tai myöhemmin pettymään. Niin nytkin. Nyt se pettymys on vain vielä normaaliakin suurempi monestakin eri syystä. Nämä olivat ihan oikeasti kaikkien aikojen mahdollisuus. Mixu Paatelainen palkattiin hyvissä ajoin tekemään työtä EM16-projektia varten ja startti olikin lupaava. Kaikki tekeminen Mixun projektissa oli alisteista sille, että Suomi nähtäisiin Ranskan EM-kisoissa kesällä 2016.
Vaan kun ei nähdä. Färsaarista haettiin vielä tyylikkäät pisteet, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt päin seinää. (Se Kreikka muuten hävisi Färsaarille juuri 2-1, eli tuo futiksen mahtivaltio on Huuhkajien edellä EM-karsinnoissa.) Kentällä on nähty epävarma lauma Suomen paita päällä hortoilevia pelaajia, joilla ei oikein ole tietoa rooleista, pelitavasta, eikä mistään muustakaan. Kentällä ei ole annettu itsestään kaikkea kuin ajoittain. Tänäänkin saatiin odotella toisen jakson alkuun ennen kuin Suomen löysi kiveksensä ja kentällä oikeasti taisteltiin voitosta. Sekään ei toki tällä kertaa riittänyt, mutta tappioitakin on helpompi käsitellä, jos joukkue antaa koko ajan kaikkensa. Nyt niin ei ole ollut.
Ja mitä tekee Mixu Paatelainen? Heittää kerta toisensa jälkeen pelaajat junan alle. Milloin ei viimeistellä tarpeeksi hyvin, milloin ollaan löysiä, jos ollaan löysiä. Milloin ei olla tarpeeksi hyviä ja mitä milloinkin. Tänään hyvänä esimerkkinä toimi kapteeni Niklas Moisanderin haastattelu ottelun jälkeen. "Me ollaan huonoja" toistui moneen kertaan. Hyvin on päävalmentajan sanoma mennyt perille. Ja silloin kun Mixun pitäisi kantaa oma vastuunsa, puhe kääntyy luotuihin maalipaikkoihin ja positiiviseen ilmeeseen ja siihen kuinka vastustustajat ovat kerta toisena jälkeen parempia. Ja näin. Unkari-ottelun jälkeen Mixu ehtikin jo kertomaan, ettei tietenkään aio erota. Vaikka pitäisi. Vaikka ehdottomasti pitäisi. Se Mixun pitäisi tiedostaa pelkästään vahvan Brittitaustansa takia - jos epäonnistuu duunissaan noin pahasti, on omaehtoinen eroaminen viimeinen mahdollisuus kantaa vastuunsa.
Samalla oven avauksella voisi lähteä toki myös Pertti Alaja ja iso osa Palloliiton henkilökunnastakin. Pertti Alajan valinta palloliiton puheenjohtajaksi oli suurin virhe suomalaisessa jalkapallossa viime vuosina. Päätöksenteko palasi 1990-luvulle ja luottamus liiton toimintaan karisi kauas pakkasen puolelle. Alaja on tuomittu valtion virkamiehen lahjonnasta, luottokorttien kanssa on ollut epäselvyyksiä ja viimeisimmän Urheilulehden mukaan Suomen Cupin arvontaakin Alaja on takavuosina koittanut manipuloida. Väitetäänpä miehen myyneen HJK:n maalivahtina pelatessaan pisteetkin jostain ottelusta vastustajalle. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä Etelä-Afrikan vuoden 2010 MM-kisojen taustalta paljastuu, kun tutkinta niiden tiimoilta etenee. Alaja toimi kyseisten kisojen turnausjohtajana.
Suomalainen jalkapallo kaipaa puhdasta pöytää ja uutta alkua, eikä sitä ole nykyjohdon alaisuudessa näkyvissä.
Ei muuta kuin Via Dolorosa ja Hakapotku soimaan ja odottelemaan seuraavia matseja. Kyllä me ne jo voitetaan - niin kentällä kuin laskuviidakossakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti