keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kaksintaistelu

Nopea blogipäivitys vielä illan päätteeksi. Tämä on jostain syystä jäänyt väliin, vaikka monesti on kisojen aikana tämä pitänyt tänne kertoa.

Futiksessa on monta hienoa yksityiskohtaa ja tämä on yksi niistä hienoimmista, ainakin näin maalivahtina pelanneen futisromantikon silmin. Vielä sitä ei olla näissä kisoissa nähty, mutta kaksi matsia on edelleen aikaa. Yleensä siihen tarvitaan rangaistuspotkukilpailu ja aika usein se rangaistuspotkukilpailu on jo äkkikuolemavaiheessa.

Jotkut saattavat jo aavistaa mitä haen takaa. Kyseessä on tietysti jalkapallon yksilöurheilijoiden, eli maalivahtien kaksintaistelu. Siis tilanne, jossa toisen joukkueen maalivahti on torjuntahommissa ja toinen on laukomassa pilkkua. Siinä on jotain mystisen hienoa ja kaunista. Se on tilanne, jossa kaikki aseet ovat riisuttu ja toisaalta samalla kaikki aseet ovat käytössä. Maalivahdit tuntevat toisensa ja tietävät pelin hengen. Maalivahdit tietävät toistensa ajatukset. Maalivahdit tietävät kuinka vetäjän eleitä luetaan, he tietävät kuinka aloite pitää jättää vetäjälle. Samalla he tietävät, että he eivät ole vetäjiä. He ovat maalivahteja.

Tätä on oikeastaan vaikea selittää. Ehkä tuota kauneutta ei edes näe kuin maalivahdit. Toisaalta sitä kauneutta lisää se, että maalivahdit pitävät usein yhtä - myös rankkarikilpailussa. Ja juuri sen takia niin tapahtuu, koska he ovat samassa veneessä. He ovat kaksi yksilöurheilijaa niiden kahdenkymmenen joukkuepelaajan joukossa. Vuoden 1994 MM-finaalin rankkarikilpailua ennen Claudio Taffarel ja Gianluca Pagliuca seisoivat pitkän aikaa kaulakkain ja seurasivat rankkarikilpailun teikkausta. Muistelen, että he jopa vaihtoivat "läpsyt" aina torjuntavuoron vaihtuessa.

Ja vaikka kilpailujen jälkeen juhlat olisivat kuinka suuret tahansa, yleensä maalivahdit löytävät toisensa kentältä. He pitävät yhtä, vaikka toinen juhlii ja toisen selän taakse laitettiin yksi pallo liikaa.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Onko loppu alkanut?

Tuskin olin toukokuussa 2008 herännyt suonikohjuleikkauksen nukutuksesta, kun mediasta sai lukea uutisia Hakan toistaiseksi viimeisten Eurocup-otteluiden olevan vaarassa seuran talousvaikeuksien takia. Tappiota oli tehty 400 000 euroa, eikä UEFA katsonut tätä hyvällä. Samassa yhteydessä pahimmat huhut olivat viemässä Hakaa kokonaan konkurssiin.

Nopeasti kävi kuitenkin selville, että konkurssiin Haka ei ajaudu, vaan Valkeakosken yritysmaailmasta ja Haka-perheestä löytyy tarvittava määrä rahaa Hakan pelastamiseksi. Tulevaisuutta Veikkausliigassa se ei olisi taannut, mutta yhtä kaikki, seura olisi pysynyt pystyssä jollain sarjatasolla.

Aikaa kului taas hetki lähemmäksi kesää 2008, kun Hakan tilanne sai uuden käänteen. Hakassa aikanaan Suomen Cupin voittanut ravintoloitsija Seppo Koskinen ilmoitti, että hän ostaa Hakan itselleen. Koskinen keräsi osakeannilla kannattajilta rahaa tappioiden kuittaamiseksi ja sijoitti itse summan, jolla sai Hakan osake-enemmistön itselleen. Alkoi puheet Hakan palauttamisesta juurilleen ja asoiden laittamisesta kuntoon. Samalla Koskinen puhui kauniita Hakalaisuudestaan ja siitä kuinka hän tiedostaa suomalaisen jalkapallon tilan - siihen sijoitettuja rahoja ei välttämättä saa takaisin.

Samana kesänä Hakan verrattain kapeaa pelaajarinkiä alettiin laajentamaan, kun seura teki sen enempää testaamatta kalliit puolentoista kauden mittaiset sopimukset Cherno Samban, David Gilmourin ja Abdullahi Ishakan kanssa. Odotukset olivat kovat - etenkin Samban ja Gilmourin suhteen - mutta Hakaan saatiin suoraansanottuna kasa kallista paskaa. Tusinatrioksi jälkeenpäin kannattajien toimesta nimetyn kolmikon hankinnassa meni pieleen kaikki. Kukaan heistä ei vahvistanut Hakaa, sopimukset olivat seuran kalleimpia ja kaikenlisäksi pelaajat kiinnitettiin puoleksitoista kaudeksi ilman minkäänlaista testaamista. Tämän Koskisen Haka-ajan ensimmäisen virheen myötä myös Hakan runkopelaajilta katosi osin motivaatio ja lopulta joukkueen parhaimmistoon kuuluneiden Mikko Mannisen, Cheyne Fowlerin, Toni Lehtisen ja Janne Mahlakaarron tiet veivät Koskista muualle, kun heidän palkkojaan ei oltu sopimusneuvotteluissa valmiita tarkastamaan tusinamiesten tasolle. Lopulta tusinamiestenkin sopimukset ostettiin ulos ja pelaajat päästettiin pois jo keväällä 2009.

Kauden lopussa odotteli seuraava pommi. Pelillisesti jo hieman taantuneen Haka-ikoni Valeri Popovitsin sopimus päättyi. Neuvottelut eivät tuottaneet tulosta, joten Vallun ja Hakan tiet erosivat vuosien yhteisen taipaleen ja yli 150:n Hakalle tehdyn maalin jälkeen. Päätös oli ainakin omasta mielestäni oikea, mutta tapa jolla se tehtiin, oli katastrofi. Siinä missä jalkapallosta jotain ymmärtävä seurajohtaja olisi hoitanut neuvottelut niin, että nähdyn kaltainen jahkailu olisi vältetty, olisi hän myös järjestänyt lähdön seurasta niin, että kannattajat olisivat saaneet kiittää ikoniaan ja ikoni olisi saanut sen viimeisen ottelunsa. Nyt seurajohtaja ei vaivautunut edes kiittämään. Päinvastoin hän jopa sivulauseissa vittuili median välityksellä seuraikonille sen jälkeen kun oli heittänyt tämän yli laidan. Tämä aiheutti sen, että ensimmäistä kertaa elämässäni jollain sairaalla tavalla nautin Helsingin Jalkapalloklubin Hakan verkkoon tekemästä maalista. Maalin teki Valeri Popovits Tehtaan kentällä, keväällä 2009. Myöhemmin kaudella 2009 järjestettiin myös tilaisuus Vallun paidan jäädyttämiseksi, joka tosin oli vaivautunut, myötähäpeäntäyteinen ja jopa nolo. Suoraan sanottuna kankea yritys kaapia pois sitä syksyllä paskottua ripulikasaa omista kalsareista.

Ennen kautta 2009 tapahtui Koskisen toimesta myös hyviä asioita Hakan ympärillä. Tehtaan kenttä kunnostettiin viimeisen päälle ja pelaajien tiloista tehtiin paremmat kuin monilla muilla Veikkausliigaseuroilla. Joukkue sai keskittyä siihen, josta heille palkka maksettiin, eli jalkapalloon. Tiedossa oli, että rahaa kuluu, mutta luotto Koskisen ymmärrykseen suomalaisesta jalkapallosta kesti ainakin omalta osaltani. Niitä rahoja ei välttämättä saada takaisin. Kausi 2009 alkoi hienosti, Haka näkyi mediassa - pääosin hyvässä valossa ja kentälläkin homma toimi.

Kesällä 2009 Haka ajautui kuitenkin hetkeksi pelilliseen kriisiin ja Tehtiksellä kävi jälleen näytillä kaikenlaisia hiihtelijöitä Hans Denissenin ja Gabriel Ruizin johdolla. Rehellisyyden nimissä täytyy toki myöntää, että jos Olli Huttunen olisi nähnyt kristallipallosta tulevan loukkaantumissuman, niin Denissenille olisi ollut käyttöä. Ratkaisuntekohetkellä Denisseninkin päästäminen pois oli kuitenkin oikea päätös. Koskinen teki kuitenkin omat päätöksensä. Ensin ilmoitettiin, että Olli Huttunen saa lähteä Hakasta vuotta aiemmin kuin mitä sopimuksessa lukee ja lopulta Huttunen potkittiin ulos kesken kauden 2009. Perusteluina käytettiin taloudellisia syitä, mutta myös menestystä. Jälleen yksi seuraikoni roskalavalle hatarin perusten ilman sen suurempia kiitoksia, tai jäähyväisiä. Tilalle nostettiin loukkaantumisen takia sivussa ollut Huttusen luottopelaaja, Valkeakosken oma poika, Sami Ristilä.

Veikkausliigakausi päättyi harmaassa keskikastissa ja Cupista tuli lähtö välierissä TamUa vastaan. Kauden jälkeen ilmoitettiin, että kaikki Hakan pelaajat - sopimuksista riippumatta - ovat vapaita etsimään uuden seuran. Koskisen mukaan kyse oli siitä, että selvitettiin kuka haluaa oikeasti sitoutua Koskisen lanseeraamaan kivikovaan Hakaan. FC Haka Oy:n reipaasti pakkasella ollut tilinpäätös kertoo kuitenkin, että kyse oli säästötoimenpiteestä. Talven aikana myös Hakan toimiston väki oli lomautettuna ja Haka tiedotusta myöten mediapimennossa. Kannattajien keskuudessa odoteltiin varovaisin mielin tulevaa, koska seuran taloudellinen tilanne oli tiedossa.

Talven edetessä Haka kuitenkin hankki nimekkäitä vahvistuksia Jukka Santalan, Toni Kuivaston ja Ik-Kyoung Namin johdolla. Vaikka tiedot kertovatkin, että pelaajien palkkaus on varsin bonuspainotteinen, niin en silti usko, että joukkue olisi merkittävästi entistä halvempi. Samalla Koskinen painaa kaasua ja lyö keltanokkaiselle valmentajalle median välityksellä mestaruustavoitteen. Tällä joukkueella piti Ristilän johdolla pelata hyökkäävää, viihdyttävää ja menestyvää futista, mutta kauden edetessä pelilliset esitykset ovat olleet kaukana Huttusen ajoista. Kevään edetessä oli vuorossa jälleen uusi osakeanti. Koskinen oli kuluttanut Hakalle lainaamiaan rahoja niin paljon, että oli käytävä kannattajien taskuilla.

Nykyhetkeen tultaessa Ik-Kyoung Namin puolen kauden sopimusta ei jatkettu, koska siihen ei ollut varaa. Huhut kertovat, että muitakin pelaajia olisi lähdössä ja että Koskinen itse ei olisi kovinkaan suuressa suosiossa Hakan joukkueessa. Viikon päästä torstaille on sovittuna osakkaiden kokous, jossa käsittelyssä on Hakan taloudellinen tilanne ja mahdollisuudet toiminnan jatkamiseksi. Kassa on siis tyhjä ja pahimmillaan on edessä seuran alasajo.

Koskisen tullessa Hakaan olin siis toiveikas, mutta toiveikkuus on vaihtunut suureen pettymykseen. Koskinen on johtanut Hakaa yhtä tempoilevasti kuin anniskeluravintolaa. Puheista huolimatta Hakasta on yritetty tehdä tuottavaa konetta, viimeisimpänä Perulaisen akatemian ja Ghanaan suunnitellun akatemian avulla. Sieltä pitäisi naarata pelaajia, joita myymällä Haka saisi rahaa. Ongelma on siinä, että sieltä tuntuu löytyvän ainoastaan sellaisia pelaajia, joiden tekeminen jo Veikkausliigassa näyttää enemmän selviytymistaistelulta kuin Hakaa vahvistavalta jalkapallolta.

Kaksi vuotta Koskisen saapumisen jälkeen olen pettynyt, surullinen ja osin jopa vihainen. Koskinen on todistanut sen, että hän ei ymmärrä jalkapallosta mitään, eikä pahemmin edes seurajohtamisesta. Huttusen aikana Koskinen oli huhujen mukaan naurettu pihalle Hakan kopista, kun hän oli käynyt kertomassa omia pelillisiä visoitaan. Omia rahojaan hän on lainannut avokätisesti Hakalle, hoitaen samalla varainhankinnan niin heikosti, että menoja ei ole pystytty kattamaan edes vähää alusta ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, on ensi torstaina seuraavan kerran aika käydä kannattajien taskuilla, jotta toiminta voisi jatkua. Se on kuitenkin pelkkää tekohengitystä ennen kuolemaa.

Minulle menestystä tärkeämpää on se, että vuonna 1934 perustetun jalkapalloseura Valkeakosken Hakan toiminta jatkuu, oli sarjataso mikä hyvänsä. Toiminnanen jatkumista ei taata Ghana-akatemialla tai lainarahalla, vaan kulujen karsimisella tulojen tasolle ja terveellä inhorealismilla. Sellaista rahaa ei yksinkertaisesti voi käyttää, jota seuralla ei ole. Olen valmis menettämään liigan parhaan maalivahdin ja entisen maajoukkuetopparin Hakan pelaajistosta, jos se tarkoittaa riittäviä säästöjä. Jos ei niin pelataan sitten vaikka A-junioreilla loppukausi ja haetaan vauhtia divarista. Mitä vain, kunhan Valkeakosken lippulaivaa perinteineen ei lakaista suomalaiselta jalkapallokartalta pois.

En kuitenkaan usko, että tuo pelastaminen onnistuu Seppo Koskisen johdolla. Hänen ravintolajohtan maailmaansa ei pitkäjänteisyys ja inhorealismi vain sovi. Jos Hakan pysyminen hengissä vaatii Koskisen rahoja, olen valmis puoltamaan hänen jatkoaan Hakassa. Tosin Hakan riutumista talousdoping-tekohengityksessäkään ei ole välttämättä juhlallista katsoa. Jos kuitenkin mikä tahansa muu keino löytyy Hakan pelastamiseksi, voi Koskinen minun puolestani pakata kassinsa ja painua takaisin oluenmyynnin pariin. Se mieheltä totta vie luonnistuu.

Ensi viikon torstaina olemme jälleen viisaampia. Minä olen jo varautunut pahimpaan - pahoin pelkään, että loppu on alkanut.