Kymmenen pelin viikonloppu

Hieman reilut 24 tuntia futisvuoden epävirallisesti viralliseen kauden aloitukseen. Tokihan tässä jo muutama matsi on nähty, mutta Uusi Lahti Cup (ent. Lahti Cup) on ollut jo usemapana talvena se oikea lähtölaukaus futisvuodelle. Mistä on siis kyse?

Uusi Lahti Cup järjestetään tänä vuonna 31. kerran Lahden Suurhallissa. Kyseessä on siis yksi arvostetuimmista harjoitusturnauksista Suomessa. Tänä vuonna oman suosikkini, eli Hakan lisäksi mukana ovat FC Lahti, Kuusysi, TamU, KuPS, HJK, JK Nõmme Kalju ja FC Daugava. Homma alkaa perjantaina iltapäivällä kahdelta ja seuraavien n. 48 tunnin aikana Suurhallissa pelataan kymmenen matsia futista. Näin katsojan näkökulmasta etenkin perjantain viimeinen matsi (20:00 - 22:00) ja lauantain ensimmäinen matsi (09:15 - 11:15) ovat ne pahimmat. Illalla hanuri alkaa olemaan jo aika puuduksissa ja tunnustettakoon, että kolmen nähdyn matsin jälkeen keskittyminenkin alkaa olemaan jo aika hämärän peitossa. Aamulla sen sijaan melko vähäiset yöunet painaa silmiä, mutta kyllä se siitä päivän mittaan helpottaa.

Haka on siis jälleen mukana ja se tuo ainakin itselleni roimasti mielenkiintoa lisää tuohon tapahtumaan, vaikka onhan siellä tullut notkuttua ilmankin Hakaa. Muutamana vuonna on osa peleistä jäänyt väliin joko Hakan pelattua jossain muualla, tai kuten viime vuonna, Ylläksen reissun takia. Tänä vuonna näyttää kuitenkin siltä, että pääsen lauteille koko viikonlopuksi. Jos muisti kantaa oikein, niin tämä on kuudes Uusi Lahti Cup, jota itse todistan paikan päällä.

Uusi Lahti Cup on tunnelmansa puolesta jollain tapaa ainutlaatuinen. Päijät-Hämeen, Etelä-Suomen ja miksei muunkin Suomen futisihmisiä kerääntyy viikonlopuksi samaan halliin katselemaan asetelmia tulevaa kautta varten. Joukkueet ovat kaukana lopullisesta formistaan, mukana pyörii jos jonkinlaisia testimiehiä, junnuja ja muita yrittäjiä ja sitten, kun nämä lyödään spekulaatioiden muodossa yhteen vaikkapa futisforumille, niin keskustelu on vähintäänkin värikästä. Suurhalli toimii myös hyvänä testinä pelaajien kestävyydelle - alustana kun toimii betonilattia, jolle on rullattu muutaman sentin paksuinen ja huonokuntoinen tekonurmimatto. Oman mausteensa soppaan heittää toki myös melko lievät turvatarkastukset (piilopullon kuljettaminen sisälle ei ole amerikantemppu) ja Suurhallin nurkassa toimiva kepupiste, jossa janoisimmat tyydyttävät janoaan niin, että eivät lopulta näe edes palloa koko viikonlopun aikana. Eräs arvostettu kirjoittaja ff²-keskustelupalstalla tämän osuvasti kiteyttikin - Uusi Lahti Cupit ovat unohtumattomia tapahtumia, joista kukaan ei muista mitään.

Omalta osaltani odotan tietysti eniten Hakan näkemistä tositoimissa. Finaaliin päästäkseen Hakan on peitottava heti avausottelussa turnauksen aika selvä ennakkosuosikki, hallitseva Suomen mestari HJK. Mutta kuten todettua, kokoonpanot elävät ja voi olla, että Klubikin kierrättää pelaajia avausmatsista lähtien. Tekisi mieli sanoa, että tärkeintähän tässä turnauksessa seuroille on kuitenkin nimenomaan pelaajatarkkailu, mutta ei kai sitä voi kieltää, etteikö taloudellisessa kurimuksessa elävälle Hakalle turnauksen palkintorahatkin olisi tervetulleita.

Joka tapauksessa näin turnauksen aattona Valkeakoskelta kantautui hyviä uutisia, kun Regi Nooitmeer on saatu houkuteltua takaisin Haka-miehistöön, ainakin treenijaksolle. Ja vaikken Pekka Sihvolalta enää osaa läpimurtoa liigaan odottaakaan, niin kyllä hän ainakin leveyttä Hakan hyökkäysrintamaan tuo.

Näillä eväillä siis kohti huomista ULC-starttia, tuskin maltan odottaa.

Kateellisten panettelua?

Sain idean tähän blogitekstiini jo viime kevään lätkän MM-kisojen aikaan, mutta kirjoittaminen jäi kuitenkin silloin vaiheeseen. Tänään luin enitsen divarifutaaja Panu Aution ansiokkaan kirjoituksen Pallonkaikkeus-futisblogissa ja päätin itsekin takoa hetken näppäimistöä.

Kuten Autio tekstissään kirjoittaa, on futisihmisten keskuudessa ja etenkin myös minun suosimallani futisforum²-keskustelupalstalla noussut esille alati kasvava joukko futisihmisiä, jotka käyttävät ison osan energiastaan jääkiekon pilkkaamiseen, vähättelyyn ja parjaamiseen. Suurin osa heistä käyttää verukkeena sitä, että näin saadaan suomalainen futiskulttuuri nousuun. Ja paskat saadaan.

Minä tunnustaudun itsekin aikamoiseksi Suomifutispuritaaniksi ja näen välittömästi punaista, jos joku vähättelee tai haukkuu suomalaista jalkapalloa. Tunnustaudun myös futispuritaaniksi yleensä ja myös aikamoiseksi jalkapalloromantikoksi. Jalkapallo on minulle tärkeämpi kuin hyvin moni muu asia tässä maailmassa ja pidän jalkapalloa itsestäänselvästi maailman kauneimpana urheilulajina. Siitä huolimatta seuraan ihan mielelläni myös jääkiekkoa ja muutakin urheilua, enkä koe tekeväni sillä hallaa suomalaiselle jalkapallolle. En myöskään koe tehneeni hallaa Suomifutikselle sillä, että olen pelannut junnuna myös lätkää seuratasolla ja tuominnut sen jälkeen kymmenen vuoden kuluessa lähes 1000 jääkiekko-ottelua ympäri Suomea. Tuo tuomittujen jääkiekko-ottelujen määrä sai tosin aikaan sellaisen lätkä-ähkyn, että lajin seuraaminen tällä hetkellä on aikalailla paitsiossa, mutta kyllä minä siitä edelleen lajina pidän. Sen sijaan tuo turhanpäiväinen ja kateellinen vittuilu jääkiekon suuntaan on omiaan ajamaan suomalaista jalkapalloperhettä yksinäiseen sisäpiiriin puhaltelemaan toistensa muniin ja itkemään siitä, kun muita ei meidän tekeminen kiinnosta.

Tiedän hyvin, että myös jääkiekkopiireissä on ihmisiä, jotka väheksyvät (suomalaista) jalkapalloa ja pilkkaavat meitä jalkapalloa seuraavia. En tiedä kummasta leiristä tämä vastakkainasettelu on lähtenyt, eikä sillä oikeastaan ole mitään väliä, koska tuota vastakkainasettelua ei tarvita. Jääkiekko ja jalkapallo eivät minun mielestäni kilpaile niin selkeästi toistensa kanssa, jos kilpailevat ollenkaan, että kumpikaan laji saisi etua parjaamalla toista. Itseasiassa kumpikin laji kamppailee yleisöstä lähinnä muiden vapaa-ajanviettotapojen kanssa, kuten elokuvat, musiikkikeikat, keilahallit, huvipuistot, jne. Kilpailijoita on paljon, mutta harvemmin muissa urheilulajeissa.

Kummallakin lajilla on avaimet kasvuun omissa käsissään, lajin sisällä. Jääkiekossa ne on vain Suomessa käytetty paremmin lajin hyväksi ja se on tietysti omiaan aiheuttamaan katkeroitumista ja kateutta jalkapallopiireissä. Sitä en kiellä etteikö jalkapallon nousuun tarvittaisi vastakkainasettelua, mutta se tarpeellinen vastakkainasettelu pitää löytyä lajin sisältä. Turun derbyn (TPS - FC Inter) myötä nousua tällä saralla on havaittavissa, mutta esimerkiksi FC Hongan ja HJK:n välisestä taistosta ei olla saatu leivottua niin suurta pääkaupunkiseudun derbyä kuin olisi ehkä mahdollista. Pohjanmaalla on oma derbynsä, joka elää hyvin ja KuPS:n sekä JJK:n välinen Keski-Suomi - Savo -taisto on myös nostamassa päätään pirteästi. Myös perinteisten seurojen kohtaamiset (Haka - HJK, HJK - TPS, HJK - KuPS, jne.) ovat avainasemassa kiinnostusta herättämässä. Näistä se suomalaisen futiksen nousu lähtee.
Samoin kotimaisten pelaajien profilointi pikkufutaajien esikuviksi olisi erinomaisen tärkeä keino sitouttamaan junioreita suomalaisiin futisseuroihin.

Jalkapallon ja jääkiekon välille ei senkään puolesta kannata luoda vastakkainasettelua, että kummankin lajin katsomoissa on paljon ihmisiä, jotka seuraavat molempia lajeja. Ja väitän, että enemmän näitä istuu jääkiekkokatsomoissa, eli ainakaan futisihmisten ei heitä kannata vittuilemalla ajaa pois suomalaisista futiskatsomoista. Väitän myös, että aika suuri osa lätkää fanittavista, mutta myös futista seuraavista nimeävät suosikkifutisjengikseen jonkin ulkomaisen futisjoukkueen ja osaavat määritellä Veikkausliigan tason paskaksi näkemättä ainoatakaan Veikkausliigamatsia. Siitä huolimatta vittuilu on väärä keino muuttaa heidän kantaansa asiaan, vaan heidät pitää keinolla tai toisella saada myös Veikkausliigakatsomoon toteamaan, että ei se laji sen huonompi ole suomalaisten pelaamana, eikä se pelin tasokaan ole niin paljoa muita perässä kuin ehkä kuvittelevat. Suomalaisen jalkapalloperheen pitää hoitaa oma tonttinsa niin, että suomalainen jalkapallo houkuttelee näitä edellä kuvattuja ihmisiä. Potentiaalisia Veikkausliigakatsojia Suomessa on todella paljon, heidät pitää vain houkutella katsomoihin. Sitä ei kuitenkaan tehdä parjaamalla jääkiekkoa, tai muitakaan urheilulajeja.

Lopuksi haluan kertoa jokaiselle, omasta suosikkilajista ja/tai -joukkueesta riippumatta, pienen neuvon. Jos sinun mielestäsi suomalainen jalkapallo on paskaa, heikkotasoista tai huonoa, tai haluat muuten sitä kehittää, niin tee asialle jotain muutakin kuin lässytä siitä Internetissä, tai saunaillassa. Mene katsomaan futismatsi paikan päälle. Silloin kannat järjestävän seuran kassaan ainakin muutaman euron (lipun hinnasta taitaa keskimäärin jäädä seuralle noin 3-4 euroa) lipun ja mahdollisten oheistuotteiden muodossa ja seura voi taloudellisesti taas vähän paremmin. Samalla se vähän turhan suureen rooliin keskusteluissa noussut yleisömääräkin kasvaa yhdellä katsojalla. Ja tämä sama pätee toki mihin tahansa muuhunkin urheilulajiin Suomessa, vaihtakaa kotisohva katsomon historiaa nähneeseen puupenkkiin. Vastakkainasettelun aika lajien välillä on todellakin ohi.

Vuosi 2010 yhdessä blogikirjoituksessa

Ajattelin aloittaa blogivuosi 2011:n kurkistuksella menneeseen ja rustata tähän alle itselleni merkittäviä tapahtumia kuluneelta vuodelta. Muuten ajattelin edetä ainakin suunnilleen kronologisessa järjestyksessä, mutta yksi asia nousee luonnollisesti ylitse muiden ja siitä ensimmäiseksi.

Äitienpäivä 2010 jää minun muistoihini kunniapaikalle. Kyseisen äitienpäivän aamuna Päijät-Hämeen Keskussairaalassa näki päivänvalon minun ja Lauran esikoinen, "Kelmi Kelmiläinen". Työnimi saattaa kylmiltään näyttäytyä melko kielteisessä valossa, mutta kyllä se siitä huolimatta kulkee edelleen, sittemmin Neea-nimen itselleen saaneen esikoisemme mukana - ja lämminhenkisenä sellaisena. Kiitos tuosta nimestä kuuluu neuvolääkärille, jonka mukaan "Kelmi ei suostu näyttämään naamaansa", kun lääkäri sitä ultraäänilaitteen ruudulle yritti kaivaa.

Itse synnytystapahtuma oli jo kokemuksena ainutlaatuinen kaikkine kärvistelyineen, ponnisteluineen, pinnistelyineen, tsemppauksineen ja valvomisineen, mutta 07:25 aamulla koitti se hetki, jota oli yhdeksän kuukautta odotettu. Kätilöharjoittelija piteli käsissään tervettä vauvaa, nosti häntä meitä kohti ja totesi "No niin, katsokaas nyt kumpi sieltä tuli?" Me emme siis tienneet vauvan sukupuolta, hän kun ei Kelminä sitäkään ultrassa suostunut paljastamaan, joten sukupuolta pääteltiin sitten vanhan kansan oppien, enneunien ja vaikka minkä pohjalta. Lauran ystävien, tuttujen ja työkavereiden mukaan maha oli järjestäen "poikamaha", mutta tyttö sieltä ilmestyi. Muistan edelleen sen 24 tuntia kestäneen valvomisen jälkeen väsyneeseen päähän ilmestyneen ajatuksen tuon kätilöharjoittelijan edellä mainitun kysymyksen jälkeen. Tuijotin vauvaa lähemmäs kymmenen sekuntia miettien, että miten niin kumpi, vauvahan sieltä tuli! Sitten tajusin, että ai niin, tosiaan, tyttöhän tuo.

Vuoden kohokohta oli siis siinä, ylivoimaisesti. Mitähän muuta vuoden aikana tapahtui? Vuosi ainakin alkoi rehkiessä, kun uudenvuodenpäivänä olin mukana touhuamassa kolmea eri muuttoa, joista ensimmäinen oli Lahdesta Helsinkiin ja loput kaksi Helsingin sisällä. Kahdeksaantoista tuntiin mahtui nuo kolme muuttoa ja auton palautus Helsingistä Elimäellä, jonka kautta sitten pääsin kotiin nukkumaankin. Palkitseva päivä, kun sai olla hyville kavereille avuksi ja muutot sujuivat ilman ongelmia.

Tammikuussa alkoi toki myös futiskausi, mutta tällä kertaa ei Uusi Lahti Cupin muodossa, sillä FC Lahti ja KuPS ottivat varaslähdön jo viikkoa aiemmin Suurhallilla. ULC:n perjantai tuli kuitenkin vahdattua paikan päällä (neljä matsia hieman reiluun kahdeksaan tuntiin) ja vakoiltua Hakan sekä muiden osallistujien pelikuntoa talven keskellä. ULC on hieno kaudenavaustapahtuma, joka on edessä taas vajaan kuukauden päästä.

Viime vuonna ULC jäi omalta osaltani kuitenkin yhden päivän mittaiseksi, sillä ULC-lauantaina, aamuyön tunteina me pakkasimme ranskattaren täyteen talvivarusteita ja starttasimme retken kohti Äkäslompoloa ja Yllästä. Aamuhämärissä treffasimme loput retkueesta (Neean tulevan kummin Katin, miehensä Jessen ja heidän kautta tutuksi tulleet Henkan ja Kirsin) Hirvaskankaan ABC:lla. Siellä aamiaiset napaan ja matka kohti Äkäslompoloa jatkui. Perillä oltiin iltasella kello kymmenen ja lähemmäs tuhannen kilometrin jälkeen. Viikko kului rattoisissa merkeissä Katin työpaikan lähes luksus-tason lomamökissä Äkäslompolon Kaulavaarassa. Ohjelmaan kuului ihan perushuveja kelkkailusta lasketteluun, hiihdosta lumikenkäilyyn ja käytiinpä me viikon aikana kylpemässäkin paikallisessa kylpylässä ja tutustumassa Ylläksen lumilinnaan, joka tosin oli suljettu silloin, kun siellä seikkailimme. Yksi päivä viikosta varattiin Lauran kanssa Levillä poikkeamiseen, jossa sitten näimme Lauran vanhaa opiskelu- ja minun vanhaa työkaveria, Sannaa, joka oli palannut takaisin isiensä maille pohjoiseen. Minun neitsytmatkani tunturilappiin oli erinomaisen onnistunut, eikä se varmasti jää viimeseksi. Etenkin lapinkylämäisen hengen säilyttänyt Äkäslompolo teki vaikutuksen. Levistä oli onnistuttu jo tekemään vähemmän houkutteleva turistirysä.

Talvi jatkui Liigacup-futiksen, töiden ja keikkojen seuraamisen merkeissä. Jopa Lapista paluu ajoittui niin hienoon ajankohtaan, että ehdin Pietarsaareen katsomaan Hakan Liigacup-matsia Jaroa vastaan. Kevään keikkakalenteriin kuuluivat ainakin Finlandia-Klubilla esintyneet Tuoni + Stam1na, Amorphis, Tarot ja Kolmas Nainen. Kukin tahoillaan aivan erinomaisia. Tekisi mieli nostaa joku ylitse muiden, mutta kun ei vaan pysty. Kaikki olivat niin loistavia.

Keväällä jatkui lasketun ajan odottelu ja käynnistyipä siinä Veikkausliigakausikin (ja myös tämä blogi). Liiga-avaus oli minun aikataulujeni kannalta erinomaisesti järjestetty, kun avauskierrokselta näin livenä kolme ja tv:stä yhden matsin. Kovin montaa kierrosta kautta ei kuitenkaan ehditty pelaamaan, ennen kuin lähtö synnärille tuli. Päksissä kun ei tuohon aikaan isille ollut yöpymismahdollisuutta, niin syntymän jälkeiset päivät meni vierailujen ja kotona pyörimisen merkeissä. Kiitokset myös silloisille esimihilleni töihin - isyysvapaan aikaistaminen viikolla onnistui vuorokauden varoitusajalla, sunnuntaina, joten minun ei tarvinut seuraavalla viikolla sekoilla töissä tunnekuohujen vallassa.

Seuraavista seitsemästä viikosta kuusi olikin sitten lomaa, pitäen sisällään tutustumista uuteen perheenjäseneen, uuden opettelua vauvanhoidon tiimoilta (ensimmäinen vaipanvaihto Päksissä oli muuten aika kuumottava tilanne, mutta siitäkin selvittiin), jalkapallon seuraamista lähellä ja kauempana ja olipa kesäkuun alulle sovittuna Green Dayn keikkakin, jonne pääsin hieman varkain, kun Neean kummisetä joutui keikan missaamaan työesteen takia. Keikka oli huikea, kuten sitä koskevasta blogipäivityksestä ilmi. Kesäkuussa oli myös legendaarinen Veikkausliigavierasreissu Maarianhaminaan, joka oli jälleen kerran hieno kokemus. Haka vei pisteet, eikä MM-kisamatsejakaan missattu. Ja hauskaa pidettiin niin saarella kuin laivallakin.

MM-kisat pitää erotella omaan kappaleeseensa. Neljän vuoden odotus päättyi kesäkuun 11. päivä, kun Kalen ja Miskan kanssa kokoonnuimme jälkimmäisen tuoreen taulu-tv:n ääreen syömään pizzaa, juomaan virvokkeita - ja katsomaan MM-avausta. 64 matsin ja kuukauden mittainen futiskimara startattiin arvoisellaan tavalla, eikä kisoista jäänyt lopulta näkemättä hetkeäkään. Muutaman matsin joutui katsomaan jälkilähetyksenä, tai muuna tallenteena, mutta yhtä kaikki, pelit tuli nähtyä. Ranskan ja Argentiinan kohtalot osasin ennustaa etukäteen, mutta toisaalta esimerkiksi Afrikan joukkueiden huono menestys oli minulle jossain määrin yllätys. Ja saatiinpa Englannin ja Saksan välisestä neljännesvälierästä taas yksi ikimuistoinen hetki futiksen historiaan, kun Frank Lampardin ampumaa maalia ei koskaan hyväksytty, sillä kukaan tuomareista ei nähnyt pallon ylittäneen maalilinjaa. Yksi ikuisen jossittelun aihe lisää, jota ei olisi, jos lajin luonteen tappavat videotuomiot olisivat jalkapalloon liitetty. Espanjan ja Hollannin välisen MM-finaalin katselin kotisohvalta ja vaikka itse Hollantia etukäteen mestariksi veikkasinkin, niin pakko on myöntää, että kyllä se maailmanmestaruus oikeaan osoitteeseen meni. Espanja oli kisojen paras joukkue, ei siitä mihinkään pääse.

Kesää värittivät myös Valkeakosken Hakan talousvaikeudet, jotka syvenivät niin pahoiksi, että jopa konkurssi oli jossain vaiheessa olennainen vaihtoehto. Seppo Koskisen miehekäs teko kuitata käyttämänsä rahat oppirahoikseen kuitenkin käytännössä pelasti Hakan konkurssilta, eli Koskinen ei halunnut periä Hakan nimissä käyttämiään rahoja Hakalta takaisin. Samalla suunnatun osakeannin avulla Koskinen ostettiin käytännössä ulos Hakasta. Haka kuitenkin joutui talouden elvyttämiseksi luopumaan muun muassa maalivahti Janne Korhosesta ja laituri Antti Hynysestä, jotka molemmat olivat alkukauden avainpelaajia. Syksyllä rinki oli jo melko kapea ja Haka vajosi turvallisesta keskikastista poikkeamaan jopa karsijan paikalla. Sami Ristilä hoiti kuitenkin ensimmäisen kokonaisen päävalmentajakautensa kunnialla loppuun ja upeiden Honka- ja JJK-voittojen myötä Haka selvisi lopulta sinne turvallisen keskikastin hännille. Hakan kananttajalle kausi oli siis todellista tunteiden vuoristorataa ja helpotuksen huokaukset olivat kyllä voimakkaat kauden päättymisen jälkeen.

Syyskesällä oli vuorossa vielä yksi keikkakin, kun U2 saapui pitkästä aikaa Suomeen. Miskan ja avovaimojemme kera reissattiin Olympiastadionille ja nautittiin koko rahan edestä mahtavasta lavashow'sta ja hyvästä musiikista, joka tosin ainakin minut jätti osin jopa pettyneeksi. Musiikillisesti odotin U2:lta enemmän. Mutta yhtä kaikki, loistava keikka se oli ja menen uudelleenkin paikalle, jos bändi vain kohdalle sopivasti sattuu.

Syksyllä oli sitten edessä punttisalikuurini eräänlainen tavoitehetki, kun edessä oli poliisiammattikorkeakoulun valintakokeet. Salilla rehkimisestä oli selkeästi hyötyä, sillä eniten pelkäämäni kuntokoe meni vaivattomasti läpi ja persoonallisuus- sekä kirjoitustestitkin sujuivat mallikkaasti. Matka jatkui valintakokeen toiseen vaiheeseen, jossa noutaja sitten tuli kahden pisteen marginaalilla. 18 pistettä olisi näistä kahdesta vaiheesta tarvittu, 16 niitä lopulta sain. Ehkäpä alkaneena vuonna koitan onneani toistamiseen.

Loppuvuosi kului jälleen töiden merkeissä, perhe-elämää eläessä ja lapsen kehitystä seuratessa. Ja tottahan sitä jalkapalloa seurataan ympäri vuoden, vaikka kotimaiset sarjat tauolla ovatkin. Euroopassa pelataan täyttä häkää ja kotimaassakin saa mielenkiinnolla seurata mihin suuntaan ensi kauden liiga- ja divarijoukkueet kehittyvät pelaajamateriaaliensa kanssa. Tulipa joulukuussa nähtyä Hakan treenimatsikin, kun Haka vieraili FC Hongan vieraana Esport Areenalla Tapiolassa.

Jotainhan tästä jäi varmasti puuttumaan, mutta ei se mitään. Tuossa nyt on jonkinlaisessa pähkinänkuoressa mennyt vuosi 2010, joka oli likimain täydellinen. Ja alkanut vuosi on varmasti vielä parempi.

Tämän myötä kaikille vielä kerran oikein hyvää uutta vuotta 2011!