Tuli tuossa futisforum²:n Liigan varmistuneet siirrot -ketjussa kritisoitua kymppipaikka.fi:n TOP-3 -siirrot blogikirjoitusta. Olin siis vahvasti sitä mieltä, että TOP-3 on liian suppea otanta ja siihen oli vieläpä mahtunut mielestäni ainakin yksi virhearviointi. Ajattelin nyt siis kertoa itse, kuinka asia on oikeasti.
1. MacPherlin Omagbemi Dudu, KuPS -> FC Honka
- Tämä on talven toistaiseksi kovin siirto ja hyvin todennäköisesti sellaiseksi myös jää. Dudu tuli Kuopioon kesken viime kauden paikkaamaan Tansakaan siirtynyttä Dickson Nwakaemea ja onnistui tehtävässään erinomaisesti. Huolimatta siitä, että Dudu on varsin erilainen pelaaja Dicksoniin verrattuna, hän istui KuPS:n hyökkäyspalapeliin erinomaisesti. Kymmenessä ottelussa tehdyt kahdeksan maalia olivat omiaan auttamaan KuPS:n ensimmäistä kertaa 31 vuoteen mitaleille pääsarjassa. Hongassa Dudu on jatkanut siitä, mihin Kuopiossa jäi. Talvella Liigacupissa verkko on soinut jo neljästi ja muissa treenimatseissakin useamman kerran. Dudu muodostaa ensi kesänä Jami Puustisen kanssa yhden liigan kovimmista kärkipareista. Ellei jopa sen kovimman.
2. Mikko Manninen, TPS -> JJK
- JJK sai houkuteltua oman kasvattinsa Turusta takaisin kotiin. Siinä missä kymppipaikka.fi tarjosi tähän Babatunde Wusua, nostan itse tilalle Mannisen ihan jo senkin takia, että Manninen on monin verroin tärkeämpi lenkki JJK:n hyökkäyspelaamisessa ensi kesänä kuin yliarvostettu Wusu. Keskikentän oikealla laidalla Manninen on liigan ehdotonta eliittiä ja 1 vs. 1 tilanteissa laitapakkia vastaan Manninen on todennäköisesti liigan paras. Turussa Manulle tuli tutuksi myös kymppipaikka, mutta uskon, että Martonen käyttää Mannista nimenomaan laidalla, josta käsin Manninen pystyy henkilökohtaisella taidollaan rakentamaan useita tärkeitä maalipaikkoja JJK:lle kauden kuluessa.
3. Domagoj Abramovic, Pierikos Katerinis -> FC Inter
- Abramovic kävi jo Interissä kaudella 2008, jolloin hän oli 12 ottelussaan tekemillään seitsemällä maalillaan yksi mestaruuden takuumiehistä. Interin muuten vahvasta ringistä on todellinen maalintekijä puuttunut, etenkin nyt kun Kennedy Nwanganga siirtyi Belgiaan. Timo Furuholm osaa pallot laittaa paikoista sisälle, mutta paikat eivät kestä. Daniel Ocinachi puolestaan on enemmän tai vähemmän kääntämätön kortti. Abramovicin myötä Inter saa kaivattua voimaa maalintekosektorille ja onkin tulevalla kaudella yksi niistä harvoista joukkueista, jotka voivat Klubin haastaa mestaruustaistossa.
4. Tomi Maanoja, AIK -> FC Honka
- On totta, että Maanojan pelikunto on hienoinen arvoitus pitkän loukkaantumisen ja vaikean viime kauden jäljiltä, mutta se on selvä, että Maanoja vahvistaa Hongan maalivahtiosastoa. Janne Henriksson ei Espoossa onnistunut ja saikin viime kauden jälkeen pakata laukkunsa. Jani Vianderin ohella Suomen yliarvostetuimpien maalivahtien joukkoon kuuluva Tuomas Peltonen Honkaan jäi, mutta Peltonen ei missään nimessä ole mestarijoukkueen voittava maalivahti. Maanoja sellainen voi onnistuessaan olla. Maanoja tuo persoonallaan myös kaivattua värikkyyttä Veikkausliigan pelaajamassaan.
5. Sebastian Mannström, FF Jaro -> HJK
- Pienikokoinen pietarsaarelainen sai jonkinlaisen unelmasiirron kauden jälkeen HJK:n riveihin. Suhtauduin ehkä jopa pienenä yllätyksenä pidettävään siirtoon aika varauksellisesti, mutta viestit talven otteluista ovat olleet selkeitä. Mannström on ollut Klubin parhaimmistoa talvikaudella ja päävalmentaja Antti Muurinen on löytänyt Mannströmille juuri oikean roolin Klubin hyökkäyspelissä. Rantaruotsalainen väkkärä tulee olemaan kesän aikana yksi tärkeimmistä lenkeistä Klubin hyökkäyspelissä.
6. Ilari Äijälä, MyPa -> FC Honka
- Laiturina MyPassa viihtynyttä Äijälää ollaan istuttamassa Hongassa ilmeisesti vasemman laitapakin tontille. Puolustussuntaan pelaaminen on hienoinen arvoitus, mutta hyökkäyssuuntaan Äijälä on riittävän taitava, nopea ja kun mukaan laskee miehen erinomaisen vasemman jalan laukauksen, on paketti sellainen, joka tekee Hongan vasemmasta laidasta todella vaarallisen kesän nurmilla.
7. Mikko Innanen, Haka -> MyPa
- MyPa ei kauaa ihmetellyt Äijälän lähtöä, vaan hankki korvaajaksi Hakassa puolensataa liigamaalia takoneen Mikko Innasen. Ihan 1:1 Innanen ei Äijälää korvaa, sillä siinä missä Äijälä jakeli erinomaisia keskityksiä ja erikoistilanteita vasurillaan, leikkaa liigan nopeimpiin pelaajiin kuuluva Innanen mielellään boksiin sisälle ja hakee suoria ratkaisuyrityksiä oikealla jalallaan. Profiililtaan siis hieman erilainen pelaaja kuin Äijälä, mutta tuo MyPan suoriin hyökkäyksiin ehkä jopa enemmän voimaa kuin Äijälä. Innasta pystyy tarvittaessa käyttämään myös piikissä tai kymppipaikalla.
8. Marco Matrone, FF Jaro -> Haka
- Matrone ei kuulu liigan kirkkaimpiin tähtiin, mutta on jo talven peleissä näyttänyt, olevansa erinomaisen tärkeä palanen Hakan pelaamista tulevalla kaudella. Keskikentän pohjalle Jani Kauppilan korvaajaksi hankittu Matrone joutuu hyppäämään suuriin saappaisiin, mutta homma näyttää luonnistuvan erinomaisesti. Hyvän puolustuspelaamisen lisäksi Matrone tarjoaa keskikentän pohjalle pallollista taitoa paljon Kauppilaa enemmän, joten kokonaispaketti on ainakin hinta-laatu -suhteelta parempi kuin Kauppilan kanssa, olkoonkin, että Kauppila on Matronea edellä rouhintahommissa. Monipuolisena pelaajana Matrone pystyy tarvittaessa tuuraamaan myös topparina tai oikeana pakkina.
9. Magnus Bahne, Assyriska -> FC Inter
- Yksi paluumuuttaja lisää liigaan. Bahnen myötä Inter saa maalilleen kokemusta, erinomaista pelinohjausta ja suoritusvarmuutta. Etenkin suoritusvarmuuden lisääntyminen on varmasti tervetullutta puolustuslinjan pelaamista ajatellen, sillä vaikka Bantamoi oli akrobaattinen maalivahti ja otti ajoin kauniita torjuntoja, oli hänen pelaamisensa todella ailahtelevaista ja se on omiaan vaikeuttamaan puolustuslinjan pelaamista. En nyt tältä istumalta muista minkälainen pelinavaaja Bahne on, mutta Bantamoihin verrattuna eteenpäinmenoa tapahtuu varmasti. Bantamoin avaukset olivat useammin katsomossa kuin kentällä.
10. Berat Sadik, FC Lahti -> HJK
- Sadikin ulkomaankuvioiden kariuduttua löysi mies tiensä HJK:n hyökkäyksen ykköspyssyksi. Sadik tuo ulottuvuudellaan hyvän target-vaihtoehdon Klubin kärkeen, olkoonkin, että pääpelissä on koosta huolimatta roimasti parannettavaa. Uskon kuitenkin, että Teemu Pukin kanssa Sadik muodostaa kärkiparin, joka kilpailee vaarallisuudessaan Hongan Dudu - Puustinen -kaksikon kanssa hienosti. Loistava kaappaus Klubilta, sanovat epäilijät mitä hyvänsä.
Alla kuplivat ainakin IFK:n Toni Lehtinen, JJK:n Tamas Gruborovics sekä AC Oulun Jani Kauppila, sikäli kun AC Oulu nyt lisenssin saisi itselleen vielä väännettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti