Ei vain välttämättä niin kovin hyvässä mielessä. Siinä missä ennen viime kautta pystyi käyttämään samaa fraasia kovien paluumuuttajien sekä useiden tasokkaiden nuorten pelaajien esiinmarssin myötä, on tulevasta kaudesta tulossa kaikkien aikojen kausi täysin päinvastaisessa merkityksessä. Jos et vielä ole mediasta kuullut tai lukenut jalkapalloa ravistelevasta sopupeliskandaalista, niin elät todennäköisesti tynnyrissä.
Korjataan toki heti alkuun mediassa käytetty väärä termi. Toisin kuin pesäpallossa aikanaan, nyt ei kyse ole varsinaisesti sopupeleistä. Pesäpallossahan Veikkausta rahastettiin pelaajien keskenään sopimalla XX2 -rivillä (Eräs jokerilyöjä jopa muokkasi pelipaitansa 1X2 -Veikkausmainoksen muotoon XX2), eli pelien lopputulokset sovittiin pelaajien kesken ja matsit pelattiin sitten sovittujen tulosten mukaisesti. Jalkapallossa kyse on ainakin toistaiseksi vedonlyöntimanipulaatiosta. Kokonaisia otteluita ei ainakaan vielä ole osoitettu pelatun johonkin tiettyyn tulokseen, vaan tiettyjen pelaajien avulla on vaikutettu esimerkiksi ottelun toteutuvaan maalimäärään, yhden puoliajan toteutuvaan maalimäärään, tai vaikka yksittäisen rajaheiton toteutumiseen. Manipulaatiot ovat siis saattaneet tapahtua niin, että tavallinen katsoja ei ole huomannut mitään. Ainoa hälytyssignaali on ollut kansainvälisillä vedonlyöntimarkkinoilla tapahtuneet radikaalit kerroinmuutokset otteluiden alla ja niiden kuluessa.
Oli kyse sitten sopuiluista tai vedonlyöntimanipulaatiosta, niin mitään hyvää tästä ei suomalaiselle jalkapallolle ole ainakaan ensi kautta ajatellen luvassa. Se, että Interpolia myöten yritetään niittää nämä yksittäiset mätäpaiseet pois jalkapalloperheestä on tietysti hyvä asia ja on toivottavaa, että heidät sieltä kerralla kaikki saadaan pois. Kerrannaisvaikutukset ovat vain niin suuria, että niistä voidaan joutua kärsimään pitkään. Pohjoisessa Rovaniemen Palloseuralta loppuu kohta pelaajat, kun poliisi hakee näitä lahjottuja sankareita koppiin tasaisin väliajoin. Jos RoPS ylipäätään pelaa ensi kaudella Veikkausliigaa, niin menestys on varmasti kaikkea muuta kuin hyvää. Kuinka mielellään yhteistyökumppanit lähtevät tuohon mukaan? Jos RoPS tiputetaan alemmille sarjatasoille, niin yhteistyökumppaneita putoaa varmasti ja pohjoisesta lähtee liigajoukkue. Jalkapallon näkyvyys pohjoisessa pienenee kertaheitolla.
Etelämmässä, Tampereella, painitaan hieman toisenlaisen ongelman kanssa. TamU on huhujen mukaan tarttunut, lähteestä riippuen 250 000 - 320 000 euron rahasummaan singaporelaiselta sijoittajafirmalta, joka on kunnostautunut varsin vahvasti vedonlyöntivilpin saralla. Huhujen mukaan he ovat osallistuneet myös rahanpesuun Aasiassa. Se on arvailujen varassa, että mitä TamU:n avulla on yritetty tehdä. Onko kyse ollut yrityksestä pestä rahaa, vai tehdä rahaa vedonlyönnillä - vai molempia, sitä ei osaa kovin moni, jos kukaan, osaa vielä sanoa, mutta se on varmaa, että TamU on ongelmissa, jos rahaa heidän tililleen on Singaporesta siirretty.
Samoihin aikoihin kun TamUn saamasta tarjouksesta uutisoitiin, TamU:n taloudellinen tilanne parani yllättäen. Vanhoja velkoja ja tietääkseni myös palkkarästejä kuitattiin pois ja liigalisenssi kaudelle 2011 varmistui samalla. Ongelma muodostuu siitä, että jos TamU on tehnyt toimenpiteet rikollisella rahalla, heidän pitää kaiken järjen mukaan palauttaa rahat. Rahat, joita huhujen mukaan ei enää ole. Tällä hetkellä huhut kertovat, että TamU:lla olisi ongelmia palkanmaksun kanssa, eli kassa on tyhjä. Ja siitä tyhjästä kassasta pitäisi siis luovuttaa Singapore-rahat pois. Tähän kun lisätään TamU:n johdon vaitonaisuus median suuntaan, voi arvailuihin lisätä sen, mitä rehelliset kotimaiset yhteistyökumppanit ajattelevat asiasta. Voi olla, että intoa TamU:n tukemiseen ei jatkossa olekaan ihan yhtä paljoa.
Ongelmat ovat aiheuttaneet myös sen, että Veikkausliiga on ottamassa harkintaan TamU:n ja RoPS:n erottamisen Veikkausliiga ry:stä. Se ei vielä estä pelaamista Veikkausliigassa, koska seuroilla on lisenssit, mutta tv-rahat ja muut Veikkausliiga ry:n palvelut jäävät saamatta. Lisenssikomitea voi puolestaan ottaa lisenssit pois esimerkiksi seuran taloustilanteessa merkittävästi heikennyttyä. Tämä voi koitua TamU:n kohtaloksi.
Asiat ovat päässeet siihen pisteeseen, että oikeastaan missään vaihtoehdossa ei näy voittajia. TamU:n ja RoPS:n jatkaessa liigassa riskit siihen, että kausi jää jommalta kummalta kesken, tai jotain epärehellistä tapahtuu ovat vahvasti olemassa. Se olisi kuitenkin urheilullinen ratkaisu, jonka puolelle olen itse taipuvainen kääntymään kaikesta huolimatta. Vaikeuksissa olevat seurat tuppaavat katoamaan liigakartalta urheilullisen niitokoneen myötä joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Näiden seurojen jatkaminen liigassa olisi myös oikeusvaltion periaatteiden mukaista. Tutkinta mahdollisten rikosten todistamiseksi on kesken ja tutkinnan saattaminen loppuun ja tuomioiden julistaminen vie takuulla aikaa niin kauan, että kausi 2012:kin saattaa ehtiä alkamaan, ennen kuin kaikki päät on saatu vadille. Ja oikeusvaltiossa epäilty on syytön niin kauan, kunnes hänet pystytään todistamaan syylliseksi johonkin lainvastaiseen.
Veikkausliigalla ja Palloliitolla on nähdäkseni omien sääntöjensä perusteella kuitenkin täysi oikeus tehdä ratkaisunsa seurojen suhteen, eikä siihen kenelläkään pitäisi olla jälkikäteen sanomista - oli tuomiot mitä hyvänsä. Pikaisesti ajateltuna hölmöläisten heivaaminen voisi olla hyvä ratkaisu ja puhdistaa Veikkausliigan mainetta, etenkin kun liigaa ollaan muutenkin supistamssa. Siitä huolimatta haluaisin, että urheilullisista ratkaisuista pidetään kiinni mahdollisimman pitkään ja jos seurojen sarjatasoista päätetään muualla kuin kentällä, niin päätöksien on tukeuduttava varsin vahvasti faktoihin ja tässä tapauksessa myös poliisitutkintaan. Tuomioita ei välttämättä tarvitse odottaa, mutta tutkimuksissa on selvittävä sellaisia faktoja näiden edellä mainittujen huhujen vahvistamiseksi, että kentälle seuroja ei yksinkertaisesti voi päästää.
Kolikon kääntöpuolilla ei siis taida olla kuin huonot vaihtoehdot. Täytyy vain toivoa, että päättävät tahot malttavat puntaroida päällipuolelle sen vähemmän huonon.
Aika kakspiippunen haulikko toi RoPS:n tapaus. Tuskin kuitenkaan kukaan uskoo, että siellä joukkueen johtohahmot ovat olleet täysin tietämättömiä siitä, että kymmenkunta pelaajaa on mukana tämmösessä sotkussa. Mun mielestä RoPS:n paikka olis tällä kaudella kakkosessa. Johtuen juuri siitä, että siellä on koko sakki ollu viimekaudella täysin läpimätä. Niin joukkueen pelaajat, kun joukkueen johtokin.
VastaaPoista