Viikon 43 levy: Laika & The Cosmonauts - Absurdistan

Tämä viikon levy on lähes täysin instrumentaalinen teos Laika & The Cosmonauts -merkkiseltä orkesterilta. Vuonna -87 perustetun yhtyeen kuudes pitkäsoitto oli ensimmäinen Laikan teoksista minun hyllyssäni. Olisikohan tämä nyt sitten progressiivista rautalankaa? Samapa tuo, VITUN hyvää musiikia ainakin. Harmillisesti löysin yhtyeen hieman liian myöhään, sillä jäähyväiskeikat oli jo heitetty, enkä näin ollen päässyt livenä veijareita näkemään. Comebackia odotellessa. Tosin veikkaan, että odottelu on turhaa.

Joka tapauksessa Mikko Lankisen, Janne Haaviston, Matti Pitsingin ja Tom Nymanin aikanaan miehittämä yhtye teki oivallista musiikkia useamman levyn verran. Laikan musiikissa ei haettu suosiota, tai mainstreamia mukailevia radiohitteja. Absurdistanilta kuulee sen, kuinka nämä jätkät soittavat ainoastaan sen takia, että nauttivat siitä ja osaavat oikeasti soittaa.

Jos jotain fiilistä levylle haluaa hakea, niin ehkä parhaiten Absurdistan sopii sellaiseen kiireettömään nautiskeluun.

Viikonlopun TOP-10

Perkeles, tänäänhän on perjantai ja se tietää sitä, että pitäisi valita jonkinlainen TOP-10 viikonlopun soundtrackiksi. Mikäs sen parempi teema kuin Veikkausliigan säilymistaisto ja raivon sekä tsempin hakeminen JJK:n voittamiseksi!

1. Pantera - Cowboys From Hell
- Tämä Pantera-klassikko eksyy omaan soittimeeni varsin usein, kun pitää löytää taistelufiilistä jotain tapahtumaa varten. Loistomeininki!

2. FC Haka - Hakapotku
- Sedu voi imeä vehjettä Hakabiisiensä kanssa. Tässä on aito ja oikea Hakabiisi. Jos tällä ei irtoa tsemppiä huomiseen matsiin, niin sitten ei millään!

3. Soilwork - One with The Flies
- Loistavaa rähinää ruotsinmaalta. Iski täysillä tajuntaan viimeistään Finnish Metal Expossa talvella 2008.

4. Metallica - Seek & Destroy
- Metallicalta tähän olisi voinut valita vaikka levyllisen biisejä. Huomenna etsitään Jyväskylä ja tuhotaan JJK-puolustus.

5. Turisas - Battle Metal
- Kyllähän sen nimikin jo kertoo. Taistelufiilis herää samantien!

6. Stam1na - Ristiriita
- Stam1nan Ristiriitakin on niin oivaa rähinää, että adrenaliini virtaa ensirääkäisystä asti.

7. Avenged Sevenfold - Nightmare
- Yksi todellinen hittibiisikin mukaan, omistettuna lähinnä JJK:n hyökkääjille. It's your fuckin' Nooitmeer. Registä ei ohi tulla!

8. Gary Moore - Out in The Fields
- Tästä tuli aikanaan eräänlainen tunnusbiisi Hakapeliitoille. Ja fiilis nousee!

9. Veikkausliiga-theme
- Naureskelkaa vaan, mutta kun Veikkausliigan tunnari pärähtää soimaan ennen matsia, niin viimeistään silloin karvat nousee pystyyn ja verisuonet kiehuu. Kohta mennään!

10. Queen - We are The Champions
- Vaikean kauden jälkeen sarjassa säilyminen on Hakalle kuin mestaruus. Ja mitkäs mestaruusjuhlat ne on, joissa ei tätä biisiä soiteta?

Viikon 42 levy: Slayer - South of Heaven

Jäipähän taas viime perjantaina TOP-10 bloggaamatta, mutta voin paljastaa nyt sen sisällön. Viime viikonlopun TOP-10:ssä olisi ollut Unkari-ottelun innoittamana kymmenen kertaa Tommi Läntisen Via Dolorosa.

Tämän viikon levy on sen sijaan harrasta jeesusmusiikkia suoraan Amerikan jenkkilästä. Vaikka Slayerin vuonna 1988 julkaistu South of Heaven ei tykityksessään Reign in Bloodia lyökään, on levy silti täyttä tavaraa ja ainakin minun genrejä huonosti tuntevissa korvissani puhdasta thrash-metallia. Reign in Bloodia hitaammasta soitannasta huolimatta - tai ehkä jopa sen takia tämä on mielestäni se Slayer-lätty, jossa on eniten munaa.

Joskus yläastevuosina ensimmäisen kerran cd-soittimeeni ensimmäisen kerran eksynyt South of Heaven sopii ainakin SYL:n The New Blackin tavoin vitutuksen purkamiseen, mutta myös tilanteisiin, jossa pitää hakea extra-latausta jotain varten. Sellaisiin tilanteisiin, jossa tarvitaan munaa. Tai sitten levy sopii paluumatkamusiikiksi Haka - KuPS -otteluun.

P.S. Haluan omistaa viikon levy -valintani Päivi Räsäselle.

Homoillaanko?

Homoillastahan tässä on kyse. Mistäpä muustakaan kuin Homoillasta ja tuosta jalosta miesten hommasta - homoilusta. Kun miehet homoilee, niin siinä on naiset vain tiellä, sanoi jo vanha sananlaskukin. Homohomohomohomohomo. HOMO! Ja kyllä minä tiedän, että naisetkin voivat olla homoseksuaaleja.

Homohan tässä on ollut päivän sana jo kohta viikon. YLE:n Homoilta lienee jo sellainen käsite, että sen voi kirjoittaa isolla alkukirjaimellakin. Minähän en Homoiltaa muilta kiireiltäni nähnyt, tai oikeammin ehkä sen takia, että katson televisiota hyvin vähän. YLE Areenassahan tuo olisi edelleen nähtävissä ja todennäköisesti sen sieltä jonain päivänä katson, kunhan ensin eteen tulee tilanne, johon tarvitsee jo etukäteen virittäytyä raivon valtaan. Yleensä pelkkä Päivi Räsäsen näkeminen riittää tuohon. Mutta ei Päivistä enempää, jotta en saa syytettä kunnianloukkauksesta tai jostain vastaavasta.

Sitä minä tämän kaiken homokeskustelun keskellä vain ihmettelen, että miksi homoista pitää olla jotain mieltä? Mikä homoista ja homoilusta tekee sellaisen asian, että siitä pitää olla aktiivisesti jotain mieltä? Tai miksi sitä mielipidettä pitää nähdyllä aktiivisuudella kysellä? Onko se tosiaan raamatusta kiinni, koska raamattu käsittääkseni kieltää homouden? Ei minulta ainakaan kovin monesta muusta raamatun kohdasta kysellä mielipidettä nähdyllä aktiivisuudella.

Jollain tasolla minä ymmärrän vielä sen, että kirkon kantaa asiaan peräänkuulutetaan, juuri tuon raamatun takia - onhan raamattu evankelis-luterilaisen kirkon olennainen kulmakivi, tai oikeammin peruskivi. Omasta raamatun lukemisestani on yli kymmenen vuotta (luin koko kirjan kannesta kanteen rippikouluikäisenä), mutta muistelen, että siellä on aika monta muutakin kohtaa, joiden kanssa kirkko on nykymaailmassa lirissä. Ja siinä valossa on vaikea nähdä perusteluja sille, miksi homoilla ei voisi olla kirkon suhteen samoja oikeuksia kuin heteroilla. Ja mitä homojen adoptio-oikeuteen tulee, niin... no, jos homopareille ei sallita adoptiota, niin samalla narkomaaneilta ja alkoholisteilta tulisi lääketieteen keinoin estää lisääntyminen.

YLE:n Homoillan jälkeen on päivittäin kerrottu jopa valtakunnan uutisissa siitä kuinka kirkosta eronneiden määrä rikkoo edellisiä ennätyksiä ja syyksi todetaan YLE:n Homoilta, jossa keskustelijoiden joukosta löytyi kuitenkin tietojeni mukaan ainoastaan yksi kirkon edustaja. Loput, muun muassa jo mainittu Päivi Räsänen, edustivat muita yhteisöjä, joista suurin osa on, voisiko sanoa, äärikiihkoilijoita kristinuskon suhteen. Äärikonservatiivisia ainakin. Kirkko siis joutui tavallaan epäreiluun asemaan näiden päiviräsästen takia. Hyvä ystäväni Markus Virtanen tuossa aamupäivällä totesi omaan elämääni hyvin soveltuvan vertauksen: en minäkään ole lopettanut minulle rakkaan jalkapallon seuraamista, vaikka jalkapallon piiristä löytyy pieni, mutta äänekäs vähemmistö huligaaneja, jotka ovat omiaan maalaamaan kannattajien mainetta mustaksi urheiluihmisten keksuudessa. Enkä minä eronnut kirkostakaan Homoillan huligaanien takia, vaikka sitä rehellisyyden nimissä harkitsinkin. Jatkan siis lähes stereotyyppisenä tapakristittynä kirkossa, johon olen kuulunut kasteestani saakka. Kirkossa joka jostain syystä painii aktiivisesti homojen kanssa par'aikaa. Kirkossa, jolla ei ole selvää kantaa homouteen, mikäli erästä piispaa on uskominen (ja mikäli muistan lainauksen oikein) ja kirkossa, jolla se kanta kuitenkin pitäisi olla, koska sitä jatkuvasti siltä kirkolta kysellään.

Aika monta kysymystä tuli esitettyä, mutta enpä minä niihin vastausta osaa antaa. Omalta osalta ajattelin ratkaista tämän ongelman, jota ei ole, sillä, että annan homojen olla ja homoilla rauhassa. Ihan samalla tavalla kuin annan kirjastonhoitajien, tummahiuksisten ja sammakkoprofessoreidenkin olla. Annan jopa päiviräsästen ja joukopihojen olla, vaikka tekisi mieli olla antamatta. Kyllä minä mielipiteeni näistä voin tarvittaessa kertoa, kuten vaikka esimerkiksi sen, että suurin osa tuntemistani homoista on sosiaalisesti moninverroin meitä heteroja taitavampia. Mutta en minä aktiivisesti ajatellut olla mitään mieltä. Jätän siis vesilasin rauhaan, jotta myrsky tasaantuu ennen seuraavaa hörppyä.

Kauneus on katsojan silmässä

Toden totta, otsikko pitää paikkansa, se todistettiin eilen taas Tehtiksellä. Jos Hakan peliä FC Honkaa vastaan yrittää peilailla nykyisten, melko yleisesti tunnustettujen, kauniin jalkapallon standardien mukaisesti, niin Hakan pelaaminen oli täyttä paskaa. Ihan siis sysimustaa ranteenvahvuista jöötiä. Ei ollut lyhytsyöttöpeliä, ei ollut pallonhallintaa ja pitkiä, näyttäviä hyökkäyksiä, joilla vastustajan puolustus sahattiin palasiksi ennen kuin joku sijoittaa pallon tyhjään maaliin. Ei ollut edes silmiä hiveleviä kaukolaukauksia. Mutta oli 2-0 voitto helvetin tärkeässä paikassa.

Putoamispeikkoa karkuun juokseva Haka oli päävalmentajansa Sami Ristilän johdolla luonut taktiikan, joka itseäni ennen matsia jopa hieman epäilytti. Vaan ei epäilytä enää kauniin 2-0 voiton jälkeen. Vasempana pakkina aiemmin luutinut Jarno Mattila oli istutettu keskikentän pohjalle Jani Kauppilan kanssa, jolloin Regi Nooitmeer pääsi oikeaksi pakiksi. Japen vetäminen keskikentälle oli lopulta oiva ratkaisu Ristilältä. Haka antoi pallon Hongalle suosiolla ja jätti prässäämisenkin syvälle omalle kenttäpuoliskolle. Honka sai siis jauhaa tavaramerkikseen muodostunutta lyhytsyöttöpeliä 30-60 metrin päässä Hakan maalista, mutta ratkaisusektorilla oli ahdasta. Kauppila ja Mattila tukkivat syöttösuunnat toppareiden väleihin ja Jaakko Juuti sekä Benito Yllaconza auttoivat pakkeina pelanneita Markus Joenmäkeä ja Regi Nooimteeria niin hyvin, että vaarallisia keskityksiäkään ei tullut kuin ajoittain puolikuntoisen Joenmäen puolelta. Vaikka Honka ottelussa osuikin kolmesti Haka-maalin ylärimaan, niin voi sanoa, että Ristilän taktiikka toimi hienosti ja Honka pidettiin poissa maalintekosektorilta. Ja se oli kaunista.

Ensimmäisellä jaksolla Hakalla oli oikeastaan vain kaksi maalipaikkaa. Ensimmäisessä Regi Nooitmeer pääsi jatkamaan Juutin epäonnistuneen laukauksen hieman ohi (tilanteesta olisi muuten kuulunut Hakalle kulmapotku tuomitun maalipotkun sijaan) ja toisessa Nooitmeer sutikin pallon reidellään maaliin, kun Benito kävi hakemassa Kauppilalta lyhyen kulmapotkun ja keskitti pallon tarkasti maalille. Toisella jaksolla Hakan peli passivoitui entisestään ja Jaakko Juutin vetopaikkaa lukuunottamatta Hakalla ei paikkoja juurikaan ollut. Palloa purettiin omasta päädystä kauas ja alettiin taas puolustamaan. Mikko Innanen kyttäili yksin paitsion rajamailla ylhäällä ja lopulta Hongan paitsioansa petti. 86 minuuttia oli taulussa ja Innanen karkasi maalintekoon. Pallo läpiajosta ohi huonon Tuomas Peltosen ja voitto oli siinä.

Ja kaikki tämä oli kannattajan silmin kaunista. Aikoihin ei ole futismatsissa noin paljoa jännittänyt kuin eilen, mutta palkintona oli kolme pistettä, jotka hyvin todennäköisesti pitävät Hakan Veikkausliigassa myös kaudeksi 2011. Kaikki on joka tapauksessa erittäin vahvasti omissa käsissä. Ja niitäkään käsiä ei välttämättä tämän illan jälkeen tarvita.

Kiitos Haka!

What do you think the next happen now?

Vaikka olenkin Suomi-Unkari -matsin jäljiltä kohtuullisen sanattomassa tilassa, niin viimeistään Stuart Baxterin käytös ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa suorastaan pakottaa kirjoittamaan. Sen lisäksi, että ottelun kuluessa paljastui karulla tavalla Baxterin taktinen köyhyys ja heikko taito rooliittaa pelaajia, Baxter myös paljasti epävarmuutensa hyökkäämällä ottelun jälkeen sanallisesti toimittajien kimppuun, tehden samalla itsestään totaalisen pellen. Baxterin on aika mennä.

Tilanne ei kuitenkaan ole helppo. Palloliiton kassassa ei ole liikaa rahaa, sillä jostain käsittämättömästä syystä budjetti oli rakennettu maajoukkueen menestyksen varaan. Kahden ensimmäisen karsintamatsin pupellusten jälkeen Stadionin yleisömäärä Unkari-matsissa jäi kuitenkin suunnilleen puoleen suunnitellusta. Ja lisää turskaa tulee San Marino -matsista, jonka katsojamäärä Unkari-pelin jälkeen taitaa jäädä nelinumeroiseksi. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä, eikä Stuart Baxterin jatko voi yksinkertaisesti olla vaihtoehto.

Palloliitossa on aloitettava seuraavan päävalmentajan kartoittaminen välittömästi, vaikka rahat tiukassa ovatkin. Valmennusjohdon voi pistää huoletta uusiksi Gene Keurulaista myöten, tosin uskon, että Olli Huttunen jatkaa vt. päävalmentajana niin kauan kuin uusi päävalmentaja löytyy. Ulkomaiset vaihtoehdot pitää kartottaa, vaikka rahatilanteesta johtuen isot kalat uivatkin Palloliiton harvan verkon läpi. Kotimaisista vaihtoehdoista ei oikein mielekästä vaihtoehtoa löydy. Antti Muurinen on jo nähty, Pasi Rautianen on hyvää vauhtia muuttumassa pirteästä ja höyrypäisestä valmentajalupauksesta studio-klovniksi, Martti Kuusela ei taida enää olla käytettävissä. Ari Hjelm ja Mixu Paatelainen - ei kiitos ja Keke Armstrongkin toimii lähinnä huumorivaihtoehtona spekulaatioissa.

Tilanne ei ole siis missään nimessä helppo. Tässä voi käydä jopa niin, että Olli Huttunen vetää kuluvat karsinnat loppuun asti ja vasta sen jälkeen palkataan seuraaja Baxterille. Ulkomaalaista vaihtoehtoa peräänkuulutan, tosin se saattaisi löytyä Suomen rajojen sisäpuolelta ja Turusta. Job Dragtsman kanssa pitää ainakin keskustella.

Päitä pitäisi saada vadille myös liiton puolella. Huippujalkapallojohtaja Petri Jakosen myötä luulin saavani liittoon niitä paljon kaivattuja uusia tuulia, mutta toistaiseksi Jakosen työnäytteet ovat niin kehnoja, että kengän kuva Jakosenkin hanurissa olisi tervetullut. Päätös Liigan, Ykkösen ja Kakkosen joukkuemäärien supistamisesta oli täysin käsittämätön, mutta siitä tuonnempana.

Pakko linkittää vielä Kristian Sundqvistin ansiokas blogipäivitys tähän loppuun, sillä niin hyvin se vastaa omia ajatuksiani.

Kolmetoista vuotta ja yksi päivä

Tänään se koittaa. Tänään Huuhkajat saavat revanssin Suomen jalkapallohistorian nöyryyttävimmästä hetkestä. Suomi oli pisteen jatkokarsintapaikassa kiinni ollutta Unkaria perässä MM-98 -karsinnoissa. Lohkon viimeinen ottelu oli Unkaria vastaan Olympiastadionilla 11.10.1997. Suomi meni ottelun toisella jaksolla johtoon Antti Sumialan maalilla ja sitä johtoa kesti aina toisen jakson lisäajalle saakka, jolloin tapahtui jotain, mitä en vieläkään mielelläni muistele. Unkarin pelaaja keskittää kulmapotkun maalille, pallo jää pyörimään maalin edustalle, josta se päätyy lopulta Suomen maaliin oksettavalla tavalla - neljä viimeistä palloon koskenutta pelaajaa olivat suomalaisia.

Se siitä, eihän tuota kukaan järkevä ihminen vapaaehtoisesti muistele. Nyt, hieman reippaat 13 vuotta myöhemmin karsitaan pääsystä Puolassa ja Ukrainassa järjestettäviin EM-kilpailuihin. Karsintalohko E on pyörähtänyt jo hyvään vauhtiin, sillä illan ottelu on Suomelle kolmas ja Unkarille jo neljäs. Suomi avasi karsintansa kahdella tappiolla, Unkarilla sen sijaan on kaksi voittoa ja yksi tappio. Viimeisimpänä Unkarilla löytyy tilastoista näyttävä 8-0 voitto jalkapallokääpiö San Marinosta. Suomi on siis käytännössä pakkovoiton edessä, jos avaustappioiden myötä varsin ohueksi käyneistä kisatoiveista meinataan pitää kiinni.

Onko siihen voittoon sitten mahdollisuuksia? Vastaan asettuu laadukas nippu, joka kisoihin lähdettäessä oli Suomea alemmassa, neljännessä arvontakorissa. Unkarin nuorten maajoukkueet ovat viime vuosina pärjänneet kansainvälisesti hyvin ja käsittääkseni myös parhaimmisto näistä nuorista on nostettu A-maajoukkueen mukaan. Pustalla tunnelin päässä näkyy siis valoa. Suomi puolestaan on vahvassa käymistilassa. Keskustelua siitä, pitäisikö Huuhkajia nuorentaa on vähitellen muuttunut keskusteluksi siitä, kuinka paljon Huuhkajia tulisi nuorentaa ja kenen johdolla. Unkari-peliin lähdetään kuitenkin edelleen varsin kokeneella ryhmällä.

Moni asia Suomen A-maajoukkueessa kiteytyy Jari Litmaseen. Suomen Kuningas, kaikkien aikojen kymppi pelaa nyt sekä Suomen EM-kisapaikan, että myös oman uransa jatkon puolesta. Jos Suomi ottaa nokkaansa Unkarilta, voidaan marraskuisessa San Marino -matsissa kokea liikuttavia hetkiä, kun Kuningas hyvästelee maajoukkueen pelaajan roolissa. Asioiden edelle ei toki pitäisi mennä, mutta tuo olisi ainakin komea lähtölaukaus Huuhkajien radikaalille nuorennusleikkaukselle.

Jos Unkarilta tulee nokkaan, saattaa Huuhkajista lähteä yksi mies jo ennen San Marino-ottelua. Hän on päävalmentaja Stuart Baxter. Fiksusti median edessä esiintyvä brittiläinen herrasmies on julkisuuskuvaltaan erinomainen päävalmentaja Suomen maajoukkueelle, mutta valmennustaidoiltaan viiksiniekka on toistaiseksi näyttänyt varsin keskinkertaiselta. Päävalmentajauransa alussa Baxter kertoi lähtevänsä jatkamaan Roy Hodgsonin aloittamaa työtä, tuomalla Suomen kurinalaiseen puolustuspelaamiseen mukaan myös enemmän hyökkäyspelillisiä asioita. Toteutus on ollut kuitenkin varsin heikko. Siinä missä Suomi on toki hyökännyt Hodgsonin aikoja enemmän, on Baxterin luoma hyökkäyspeli murentanut samalla tuon tiiviin puolustamisen - jonka avulla Suomi kisoihin olisi mahdollista viedä - lähes täysin. Se taas aiheuttaa sen, että hankalista vierasreissuista armenoihin, azerbaidzaneihin ja moldovioihin raastetut tasapelit tai niukat voitot ovat kääntyneet tappioiksi muun muassa Moldovalle ja Virolle.

Mitkä ne Suomen mahdollisuudet tänä iltana sitten ovat? Kotietu on vahva, sillä Olympiastadion ei ole helppo paikka vierailla. Suomen takana seisoo tuhatpäinen ja jatkuvasti kasvava SMJK, joka jo nykyisellään kestää kannattajaryhmänä kansainvälistäkin vertailua. Pelillisestikin Suomella on mahdollisuutensa - Hollanti ottelun ensimmäistä varttia lukuunottamatta Suomi näytti, että isompiakin pystytään haastamaan. Ongelma muodostuu siitä, että nyt vastassa on suunnilleen samantasoinen joukkue, jota vastaan kotona peliä pitäisi pystyä hallitsemaan. Orastava syysmyrsky, Suomen pakkovoitto ja esitykset edellisissä peleissä kielivät siitä, että tiukka ilta on luvassa ja lopputulos voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa. Jos tulosvetovihje pitäisi antaa, kehottaisin lyömään lapulle lukemat 0,1 - 0,1.

Hankala tilanne sinällään, koska omien tappiota, jolla keskinkertaisesta päävalmentajasta päästäisiin todennäköisesti eroon, en vain osaa toivoa. En, vaikka sen eron myötä Suomi pääsisi Olli Huttusen johdolla aloittamaan nuorennusleikkauksen ja Palloliitto ehtisi kartoittamaan tulevaa päävalmentajaa ensi kesäkuulle asti. Huttunen voisi aivan hyvin hoitaa San Marino -kotiottelun marraskuussa. Mutta ei, Suomihan ei tänään häviä, kolmentoista vuoden takainen lisäaika pyyhitään tänään muistista. Vielä kerran kaivan luottamuksen rippeet Baxterin puolelle, C'mon Stu and your Eagle-Owls! Unkaria käkeen niin, että tuntuu!

Viikon 41 levy: Zen Café - Helvetisti Järkeä

Jäi muuten viime perjantaina viikonlopun TOP-10 valitsematta, mutta ei se mitään. Ensi perjantaina uusi yritys. Tässä sen sijaan tulee tämän viikon levy, jonka valitseminen oli aika helppoa tämän päivän fiilisten pohjalta. Viikko, joka alkaa viiden tunnin katkonaisten yöunien jälkeen 13,25 h työvuorolla on helppo nivoa yhteen ironisella tavalla Zen Café:n Helvetisti Järkeä -levyn avulla.

Ua Ua ja viimeistään tämä Helvetisti Järkeä -lätty toivat Zenkkarit suuren yleisön tietouteen vuosituhannen vaihteessa. Helvetisti Järkeä oli bändin teoksista se, joka minut tempaisi mukaansa. Mies jonka ympäriltä tuolit viedään ja Eipä tiennyt tyttö ovat kovia biisejä edelleen ja tasaisin väliajoin tulee koko levykin soitettua läpi.

Elävin levyyn liittyvä muisto on kesän 2001 Ankkarock, jossa myös Zen Café esiintyi. Festarialueelta poistuessamme alkanut vesisade, saunominen kaverin isovanhemmilla, osan kaveriporukasta etsiminen jostainpäin Nurmijärveä ja kokemattoman kuskin sateinen ja yksinäinen ajomatka Volkswagen Jetalla pääkaupunkiseudulta takaisin Hämeenlinnaan tuoreen rakastumisen (ei tapahtunut sentään Ankkarockissa) pyöriessä mielessä. Hieno kesä sai hienon kruunun tuosta viikonlopusta.

Tällä viikolla Zen Café saa kuitenkin toimia matkamusiikkina kohti työvuorojen loppuja ja lauantaina häämöttävää Haka - FC Honka -ottelua. Voi olla, että senkin jälkeen on aikamoinen helvetisti järkeä -fiilis.

Viikon levy: Strapping Young Lad - The New Black

Reipas tunti takaperin päättyneen FC Inter - Haka -ottelun innoittamana päätin valita musiikkia, joka sopii hienosti muun muassa vitutuksen purkamiseen. Devin Townsendin kipparoiman Strapping Young Ladin vuonna 2006 ilmestynyt pitkäsoitto sopii monen muun levyn tavoin tuohon tarkoitukseen erinomaisesti.

Haka otti siis kuokkaansa 1-0 Interiltä ottelussa, jonka voittomaalin teki omiin yksi Hakan historian huonoimmista ulkomaalaispelaajista, eli Quincy Osei. Veikkausliigan putoamistaiston kannalta pistekin olisi ollut lähes kultaakin kalliimpi, mutta ei niin ei. Saunan avulla hävisi jo päänsärky ainakin hetkeksi, SYL:in The New Blackin avulla koitetaan hävittää myös vitutusta.

Sitä en muista koska, tai miksi levy on hyllyyn eksynyt, mutta ensikosketuksen bändiin taisin saada Tommi Salovaaran linkitettyä netissä joku Devin Townsendin tekele kuunneltavakseni. Sen jälkeen SYL ja Devinin muut projektit ovat tulleet tutuiksi ja levyhyllyynkin niitä on tullut haalittua useamman levyn verran.

The New Blackin myötä kohti parempaa viikkoa!

P.S. Levyn kakkosraidan haluan täten omistaa Seppo "Discokääpiö" Koskiselle. Kiitti letuista, homo.

Viikon 39 TOP-10

Taannoisen Green Dayn keikan jälkeen päivittelin blogia ja kerroin kuinka mietimme työkaverini kanssa biisilistaa kuvitteellista Radio Rockin dj-vierailua varten. Sen innoittamana ajattelin potkaista musiikin avulla vauhtia blogiini ja yritän tästedes päivittää joka perjantai tänne Viikon TOP-10 -listan suosikkibiiseistäni. Samalla ajattelin, että joka maanantai lyön esille yhden levyhyllyni levyistä viikon levyksi.

Mutta otetaanpa se ensimmäinen TOP-10. Ykköspaikalla tuttu biisi sieltä kesäkuisesta blogipäivityksestä:

1. Queen - Headlong
- Ensimmäinen biisi joka aikanaan kolahti ihan tosissaan. Ja kolahtaa edelleen, Queen on yksi ajattomista lempibändeistä. Ja olihan Freddie Mercury ihan käsittämätön laulaja!


2. Metallica - Enter Sandman
- Itsestäänselvä valinta mukaan. Soitettu joka tuutista aivan hel*etin paljon viimeisten parin kymmenen vuoden aikana, mutta puhki tätä ei saa kulumaan millään. Suorastaan maukkaan kliseinen valinta.

3. Megadeth - Train of Consequences
- Aika moni musiikkimies on varmasti eri mieltä kanssani, mutta omasta mielestäni Youthanasia on Megadethin paras albumi ja näin olleen kyseiseltä levyltä kuuluu poimia yksi biisi mukaan ehdottomasti.

4. Def Leppard - Love Don't Lie
- Tämä lähtee ensimmäiselle listalle puhtaast tunnesyistä. Oli nimittäin se biisi, joka sattumalta soi stereoista silloin, kun meillä tehtiin positiivinen raskaustesti syyskesällä 2009. Eikä ihan niin sattumalta ensimmäinen biisi, jonka soitin autostereoista synnäriltä lähtiessäni äitienpäivän aamuna 2010 :)

5. Bruce Springsteen - Outlaw Pete
- Ratina, 02.06.2009. Upein keikkakokemus ikinä. Äijä on tehnyt musaa 40 vuotta ja silti kynästä irtoaa edelleen tällaisia helmiä. Aivan käsittämätöntä.

6. Soilwork - Stabbing The Drama
- Nostetaanpa mukaan yhden loistavan heavy-albumin nimikkoraita. Soilworkin Stabbing The Drama kolahti heti ensikuuntelulla, eikä helmikuun 2008 keikkakaan jättänyt kylmäksi. Joulukuussa seuraavan kerran.

7. Green Day - Brainstew
- Parasta Green Dayta. Huikea rumpukomppi.

8. Kolmas Nainen - Lautalla
- Bändi johon tutustuin ensi kertaa Hämeelinnan Poliisilaitoksen punttisalilla ei voi olla läpeensä paha. Hanhiniemi on upea sanoittaja ja tulkitsija - ja Kolmas Nainen on aivan törkeän hieno bändi. Onneksi lopulta näin heidätkin livenä.

9. AC/DC - High Voltage
- Thunderstruck My Ass! Kaivellaas tähän vähän vanhempaa Eiskadeiskaa. High Voltage -albumin nimikkoraita on täyttä timangia.

10. Hector - Ota yhteyttä apinaan
- Loppuun pienoinen jokerikortti Heikki Harman muodossa. Loistava suomalainen muusikko ja lauluntekijä. Kyseisin biisin musavideon takia luulin todella pitkään, että Hector on oikeasti pyörätuolissa.

--

Näillä lähtee minun viikonloppu-soundtrackini liikkeelle. Maanantaina ensimmäinen viikon levy -valinta ja viikon päästä seuraava TOP-10.