Näin saattaa moni suomalainen nuorimies miettiä juhannuksen jälkeen, kun on herännyt festareiden leirintäalueelta vieraan naisen vierestä. No, kavereille kerrotaan, että kävi sisällä.
Samaa miettivät varmasti englantilaiset ja Englannin futismaajoukkueen kannattajat tämänpäiväisen MM-neljännesvälierän jälkeen. Tai eihän sitä oikeastaan tarvitse miettiä, livekuvasta näki jo ensisilmäyksellä, että pallo kävi maalissa. Saksa meni ottelussa jo 2-0 johtoon, mutta Englanti kavensi tilanteeksi 2-1. Vain hetki tämän jälkeen Frank Lampard laukoi rangaistusalueen rajalta pallon Saksan maalin ylärimaan, pallo kimposi puolisen metriä maalin sisäpuolelle ja siitä takaisin kentälle. Uruguaylaisavustava ei maalia nähnyt ja peli sai jatkua. Saksa voitti ottelun lopulta 4-1 ja tuo hyväksymätön maali jäi lopulta yhtä kosmeettiseksi kuin Englannin vuonna 1966 tekemä kyseenalainen finaalimaali Saksaa vastaan 4-2 voitossa. Silloin pallo ei maalissa käynyt.
Vuonna 1966 ei taidettu videotarkistuksista vielä puhua, mutta tämän päivän tilanteen jälkeen on jo puhuttu ja puhutaan takuulla vielä enemmän lisää. Pääkysymyksiä ovat siis se, että kuuluisiko jalkapallossa käyttää videotarkistuksia ja jos niitä käytettäisiin, niin mitkä tilanteet videolta tarkistettaisi? YLE:n MM-studiossa asiantuntijana istuneen Antti Muurisen mukaan maalitilanteet pitäisi tarkistaa videolta ja mahdollisesti myös ulosajotilanteet.
Minä tyrmään molemmat vaihtoehdot. Inhimilliset virheet ovat jalkapallon suola ja koska pelaajat tekevät virheitä, niin se on sallittava myös tuomareille. Tottakai tuomareiden virheet huomataan helpommin ja joskus ne vaikuttavat isoihinkin asioihin, mutta videoita en halua silti käyttöön. Videoiden aiheuttamat katkot olisivat varmasti lyhyitä, mutta katkoja kuitenkin - ne tappaisivat osaltaan peliä. Ja aiheuttavathan nuo kyseenalaiset tilanteet legendoja. Olisiko meillä Diego Maradonan tekemää Jumalan kättä, jos Englannille olisi 1986 puolivälierässä tuomittu tilanteessa vapari ja Diegolle keltainen? Eipä olisi, mutta minun mielestäni kuuluu olla. Noita esimerkkejä voisi kaivaa muitakin ja ne ovat yksi hieno osa jalkapalloa - lajia, joka on niin inhimillinen, että virheet kuuluvat osaksi sitä.
Sen verran minäkin olen valmis tulemaan vastaan, että toivotan tervetulleeksi viime kaudella UEFA Eurooppa Liigassa kokeilussa olleen "boksituomari" -systeemin, jossa molempien maalien vieressä, päätyrajan ulkopuolella, seisoi ylimääräinen tuomari tarkkailemassa 16-alueen tapahtumia. Videot jääkööt kuitenkin meille jälkiviisastelijoille. Lopuksi videoiden puolustajat voivat käydä katsomassa esimerkin naapurilajin puolelta. Tuo tilanne tarkistettiin videolta ja maali hyväksyttiin. Yksittäinen tilanne toki, mutta osoitus siitä, että videoita katselemallakin päädytään vääriin tuomioihin.
Seuraavan kerran tarkastan kantaani tähän asiaan sitten, kun Suomi menettää arvokisapaikan, tai Haka menettää Suomen mestaruuden vastaavan tilanteen takia.
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
torstai 24. kesäkuuta 2010
Kupla nimeltä Argentiina
Jospa sitä kerrankin yrittäisi kertoa etukäteen jotain, eikä vain aina tyytyisi selittelemään jälkikäteen, että kyllähän minä tuon tiesin.
Argentiinan maajoukkue on nimittäin Diego Maradonan johdolla puhaltanut itsensä suureen kuplaan. Tai paremminkin sen kuplan on puhaltanut Argentiinan ylivertainen hyökkäyskalusto, joka saa sekä Argentiinan, että Diego Maradonan näyttämään paremmalta kuin mitä he oikeasti ovat.
Sitä ei toki voi kiistää, että Argentiina teki alkulohkossa seitsemän maalia ja päästi vain yhden. Komeat lukemat, jotka kätkevät taakseen sen, että viimeistään puolivälierissä Argentiinan lento katkeaa kuin seinään - ellei Meksiko katkaise matkaa jo aiemmin. Seitsemän alkulohkossa tehtyä maalia kertovat kovaa kieltä joukkueen hyökkäyskalustosta. Carlos Tevez, Gonzalo Higuain ja Lionel Messi ovat sellaisia nimiä, jotka tekevät maaleja. Tekevät maaleja siitä huolimatta, että valmentajana on hengenluojana erinomainen, mutta taktikkona varsin köyhä legenda, Diego Maradona. Tuo hengenluonti on toiminut alkulohkossa ja jälki hyökkäyspäässä on ollut tuhoisaa.
Puolustus on siis päästänyt sen yhden maalin. Katsotaanpa ensin vastustajia. Vaisu Nigeria jäi nollille, mutta Etelä-Korea kävi tekemässä sen maalin ja olisi paremmalla viimeistelyllä tehnyt ainakin toisen. Viimeisessä ottelussa jostain aivan muusta kuin hyökkäämisestä tunnettu Kreikka jäi nollille. Vastus ei siis ole ollut mitään kovin kummoista luokkaa. Siitä huolimatta etenkin oikeana pakkina aluksi peluutettu Jonas Gutierrez ja topparina luutiva, yksi kisojen yliarvostetuimmista pelaajista, Martin Demichelis, ovat tehneet jo nyt virheitä, joista kovemmat hyökkäyskalustot rokottavat varmasti. Ja vaikka maalivahti Sergio Romero onkin kohtuullisen hyvä, ei hän missään nimessä ole sellainen voittava maalivahti, joka pystyisi puolustajien virheitä paikkaamaan illasta toiseen.
Suurin ongelma on silti Argentiinan joukkueen ulkopuolella. Tai ei hän olisi ongelma, jos hän olisi joukkueessa. Jostain käsittämättömästä syystä Maradona jätti Interin Esteban Cambiasson maajoukkueen ulkopuolelle. Hän olisi sellainen pelaaja, joka pystyisi suojaamaan ja antamaan aikaa haavoittuvalle puolustuslinjalle, tasapainottamaan Argentiinan pelaamista ja toisaalta rytmittämään Argentiinan pallollista peliä niin, että Lionel Messi voisi keskittyä hääräämään kärkien takana rakentamassa hyökkäyspeliä. Nyt tarjolla olevista pelaajista kukaan ei yllä keskikentän pohjalla Cambiasson tasolle. Juan Veronin parasta ennen -päivä on mennyt aikaa sitten, eikä tällä hetkellä Cambiasson tontilla luutiva Javier Mascherano yllä parhaana päivänäänkään lähellekään Cambiasson tasoa. Maxi Rodriquez on aika ajoin näyttänyt jopa kävelevältä vitsiltä. Mario Bolatti on lähinnä parasta vaihtoehtoa pelin rytmittäjäksi, mutta hänkin on kepeää kauraa, kun pelit kovenevat. Cambiasson lisäksi joukkueesta unohtui muuan Javier Zanetti, jota Argentiinan puolustuslinja suorastaan huutaa tällä hätkellä apuun.
Argentiinan huikea hyökkäys voikin siis voittaa yksittäisiä otteluita valmentajasta riippumatta. Puolustus sen sijaan on se elementti, joka - etenkin nykyfutiksessa - voittaa mestaruuksia ja sen kanssa Maradona on kusessa. Näin väitänkin, että Maradonasta tulee näiden kisojen jälkeen yksi surullinen esimerkki siihen jonoon, joka todistaa, että mainio pelaajaura ei automaattisesti tarkoita menestystä valmentajana. Argentiina lähtee lauluun viimeistään puolivälierissä - voitte ottaa talteen.
Argentiinan maajoukkue on nimittäin Diego Maradonan johdolla puhaltanut itsensä suureen kuplaan. Tai paremminkin sen kuplan on puhaltanut Argentiinan ylivertainen hyökkäyskalusto, joka saa sekä Argentiinan, että Diego Maradonan näyttämään paremmalta kuin mitä he oikeasti ovat.
Sitä ei toki voi kiistää, että Argentiina teki alkulohkossa seitsemän maalia ja päästi vain yhden. Komeat lukemat, jotka kätkevät taakseen sen, että viimeistään puolivälierissä Argentiinan lento katkeaa kuin seinään - ellei Meksiko katkaise matkaa jo aiemmin. Seitsemän alkulohkossa tehtyä maalia kertovat kovaa kieltä joukkueen hyökkäyskalustosta. Carlos Tevez, Gonzalo Higuain ja Lionel Messi ovat sellaisia nimiä, jotka tekevät maaleja. Tekevät maaleja siitä huolimatta, että valmentajana on hengenluojana erinomainen, mutta taktikkona varsin köyhä legenda, Diego Maradona. Tuo hengenluonti on toiminut alkulohkossa ja jälki hyökkäyspäässä on ollut tuhoisaa.
Puolustus on siis päästänyt sen yhden maalin. Katsotaanpa ensin vastustajia. Vaisu Nigeria jäi nollille, mutta Etelä-Korea kävi tekemässä sen maalin ja olisi paremmalla viimeistelyllä tehnyt ainakin toisen. Viimeisessä ottelussa jostain aivan muusta kuin hyökkäämisestä tunnettu Kreikka jäi nollille. Vastus ei siis ole ollut mitään kovin kummoista luokkaa. Siitä huolimatta etenkin oikeana pakkina aluksi peluutettu Jonas Gutierrez ja topparina luutiva, yksi kisojen yliarvostetuimmista pelaajista, Martin Demichelis, ovat tehneet jo nyt virheitä, joista kovemmat hyökkäyskalustot rokottavat varmasti. Ja vaikka maalivahti Sergio Romero onkin kohtuullisen hyvä, ei hän missään nimessä ole sellainen voittava maalivahti, joka pystyisi puolustajien virheitä paikkaamaan illasta toiseen.
Suurin ongelma on silti Argentiinan joukkueen ulkopuolella. Tai ei hän olisi ongelma, jos hän olisi joukkueessa. Jostain käsittämättömästä syystä Maradona jätti Interin Esteban Cambiasson maajoukkueen ulkopuolelle. Hän olisi sellainen pelaaja, joka pystyisi suojaamaan ja antamaan aikaa haavoittuvalle puolustuslinjalle, tasapainottamaan Argentiinan pelaamista ja toisaalta rytmittämään Argentiinan pallollista peliä niin, että Lionel Messi voisi keskittyä hääräämään kärkien takana rakentamassa hyökkäyspeliä. Nyt tarjolla olevista pelaajista kukaan ei yllä keskikentän pohjalla Cambiasson tasolle. Juan Veronin parasta ennen -päivä on mennyt aikaa sitten, eikä tällä hetkellä Cambiasson tontilla luutiva Javier Mascherano yllä parhaana päivänäänkään lähellekään Cambiasson tasoa. Maxi Rodriquez on aika ajoin näyttänyt jopa kävelevältä vitsiltä. Mario Bolatti on lähinnä parasta vaihtoehtoa pelin rytmittäjäksi, mutta hänkin on kepeää kauraa, kun pelit kovenevat. Cambiasson lisäksi joukkueesta unohtui muuan Javier Zanetti, jota Argentiinan puolustuslinja suorastaan huutaa tällä hätkellä apuun.
Argentiinan huikea hyökkäys voikin siis voittaa yksittäisiä otteluita valmentajasta riippumatta. Puolustus sen sijaan on se elementti, joka - etenkin nykyfutiksessa - voittaa mestaruuksia ja sen kanssa Maradona on kusessa. Näin väitänkin, että Maradonasta tulee näiden kisojen jälkeen yksi surullinen esimerkki siihen jonoon, joka todistaa, että mainio pelaajaura ei automaattisesti tarkoita menestystä valmentajana. Argentiina lähtee lauluun viimeistään puolivälierissä - voitte ottaa talteen.
Yllätysten kisat?
Minun mielestäni ei, ainakaan vielä. Futiksen MM-kisoissa molemmat viime kisojen finalistit ovat nyt laulukuorossa, kun sekä Ranska, että hetki sitten Slovakialle hävinnyt Italia ovat ulkona neljännesvälieristä. Näistä ainoastaan toinen on minulle yllätys, kuten ehkä edellisestä blogi-tekstistä saattoi päätellä.
Ranskan putoamista pidin alusta asti itsestäänselvänä. Raymond Domenechin valmentamalla ryhmällä ei pitänytkään olla mahdollisuuksia sinällää vielä ihan kohtuullisesta lohkosta jatkoon. Materiaali olisi riittänyt, mutta valmennus sekoitti koko pakan niin pahasti, että jatkopaikan jääminen haaveksi oli selvää.
Sen sijaan Italian putoaminen ja vieläpä lohkojumbona, on ihan aito ja oikea yllätys. Ei Italiakaan suurin suosikki maailmanmestariksi ollut, mutta lohkosta, jossa seurana oli mm. mm-kisadebytantti Slovakia ja toista kertaa mukana ollut huumorivaihtoehto, Uusi-Seelanti, Italian olisi pitänyt mennä heittämällä jatkoon. Syitä voi olla monia, mutta toisin kuin Ranskalla, ei Italia kyllä valmennukseen kaatunut. Marcelo Lippi on huipputason valmentaja, joten ongelmat lienevät jossain muualla. Suurin yksittäinen vahinko taisi tapahtua Gigi Buffonin loukkaantumisessa, sillä Federico Marchetti ei ollut lähelläkään Buffonin tasoa tolppien välissä. Myös Andrea Pirlon puuttuminen Slovkia matsin toiselle jaksolle asti Italian keskikentältä vaikutti pelaamiseen kielteisesti.
Muutoin ei yllätyksiä ole nähty. Saksa meni jatkoon ja toinen jatkopaikka olikin täysin ympäripyöreä muiden lohkon joukkueiden kesken. Englannin ja USA:n jatkopaikat olivat odotettuja, vaikka itse ennakoinkin Slovenian yllättävän. Tämän päivän "iltalohkosta" jatkaa Hollanti ja Tanska tai Japani. Japani nyt voisi pienehkö yllätys olla, mutta ei mikään maaginen. Espanjan putoaminen H-lohkosta olisi vielä Italian putoamistakin suurempi yllätys, eikä tuo Espanjan putoaminen välttämättä ole edes liian kaukana. Sveitsi voittanee Hondurasin, eikä aktiivisesti ja ahnaasti prässäävä Chile anna varmasti Espanjalle mitään ilmaiseksi. G-lohkossa Portugalin 7-0 -voitto Pohjois-Koreasta hiekotti Norsunluurannikon matkaa kohti jatkopelejä, mutta toisaalta tuon takapajulan kupla puhkesi pahasti - ja odotetusti - enkä ihmettelisi, vaikka "Norsut" iskisivät rumatkin lukemat taululle. Portugalilla kun ei ole mitään jakoa Brasilian kyydissä.
Ranskan putoamista pidin alusta asti itsestäänselvänä. Raymond Domenechin valmentamalla ryhmällä ei pitänytkään olla mahdollisuuksia sinällää vielä ihan kohtuullisesta lohkosta jatkoon. Materiaali olisi riittänyt, mutta valmennus sekoitti koko pakan niin pahasti, että jatkopaikan jääminen haaveksi oli selvää.
Sen sijaan Italian putoaminen ja vieläpä lohkojumbona, on ihan aito ja oikea yllätys. Ei Italiakaan suurin suosikki maailmanmestariksi ollut, mutta lohkosta, jossa seurana oli mm. mm-kisadebytantti Slovakia ja toista kertaa mukana ollut huumorivaihtoehto, Uusi-Seelanti, Italian olisi pitänyt mennä heittämällä jatkoon. Syitä voi olla monia, mutta toisin kuin Ranskalla, ei Italia kyllä valmennukseen kaatunut. Marcelo Lippi on huipputason valmentaja, joten ongelmat lienevät jossain muualla. Suurin yksittäinen vahinko taisi tapahtua Gigi Buffonin loukkaantumisessa, sillä Federico Marchetti ei ollut lähelläkään Buffonin tasoa tolppien välissä. Myös Andrea Pirlon puuttuminen Slovkia matsin toiselle jaksolle asti Italian keskikentältä vaikutti pelaamiseen kielteisesti.
Muutoin ei yllätyksiä ole nähty. Saksa meni jatkoon ja toinen jatkopaikka olikin täysin ympäripyöreä muiden lohkon joukkueiden kesken. Englannin ja USA:n jatkopaikat olivat odotettuja, vaikka itse ennakoinkin Slovenian yllättävän. Tämän päivän "iltalohkosta" jatkaa Hollanti ja Tanska tai Japani. Japani nyt voisi pienehkö yllätys olla, mutta ei mikään maaginen. Espanjan putoaminen H-lohkosta olisi vielä Italian putoamistakin suurempi yllätys, eikä tuo Espanjan putoaminen välttämättä ole edes liian kaukana. Sveitsi voittanee Hondurasin, eikä aktiivisesti ja ahnaasti prässäävä Chile anna varmasti Espanjalle mitään ilmaiseksi. G-lohkossa Portugalin 7-0 -voitto Pohjois-Koreasta hiekotti Norsunluurannikon matkaa kohti jatkopelejä, mutta toisaalta tuon takapajulan kupla puhkesi pahasti - ja odotetusti - enkä ihmettelisi, vaikka "Norsut" iskisivät rumatkin lukemat taululle. Portugalilla kun ei ole mitään jakoa Brasilian kyydissä.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Tämäkö muka yllätys?
Siis se, että Ranska lähtee lauluun Etelä-Afrikan MM-kisoista alkulohkon jälkeen? Ei todellakaan pitäisi yllättää ketään. Pelaajamateriaali Ranskalla riittäisi kyllä jatkopeleihin, parhaimmillaan jopa aika pitkällekin, mutta edessä on yksi suuri este. Hän on valmentaja Raymond Domenech. Väsähtänyt jalkapallovalmentajan irvikuva, astrologiaa ja horoskooppeja harrastava huru-ukko, jonka kerrotaan käyttävän tähtiä, jopa pelaajavalintojen perusteena. Käytti tai ei, niin taktiselta näkemykseltään mies on köyhempi kuin Helsingin rautatieasemalla päivystävä romanikerjäläinen.
Tokihan Ranskalla vielä teoreettinen mahdollisuus on päästä jatkoon, mutta käytännössä se ei onnistu. Voittamalla Etelä-Afrikan Ranska nousisi neljään pisteeseen, mutta ongelma on siinä, että viimeisellä kierroksella kohtaavat Uruguay ja Meksiko ovat nyt jo neljässä pisteessä. Tyhmempikin voi tästä päätellä, että Uruguay - Meksiko päättyy tehtaan takuulla leppoisan potkiskelun päätteeksi sopuisaan tasapeliin, molemmat kuittaavat yhden lisäpisteen ja etenevät neljännesvälieriin. Ja ei tuolla oikeasti ole edes väliä, sillä lopulta Ranskaakin lähempänä jatkopaikkaa on Etelä-Afrikka. Ranska ei tee kisoissa ainuttakaan maalia ja Siphiwe Tshabalala johdattaa joukkonsa yhteen voittoonkin MM-kisoissa. Laiha lohtu se on toki Bafana Bafanallekin, sillä jatkoonmenijät ovat jo selvillä.
Saatan olla muuten mielipiteeni kanssa melko yksinäinen, mutta minun mielestäni Uruguaylla ja Meksikolla on täysi oikeus tuollaiseen "sopupeliin". He ovat itse pelaamalla hankkineet etulyöntiasemansa ja jos varma jatkopaikka irtoaa sillä tasapelillä, niin miksi helvetissä he eivät sitä tasapeliä pelaisi?
Niin ja tämä koko blogi-merkintä saattaa haiskahtaa jälkiviisastelulle, mitä se toki onkin, mutta kerrankin minä näin jotain etukäteen. Ranskan putoamisen tai oikeammin; Domenechin sekoilun, sen minä näin jo kauas - kuten niin moni muukin.
Tokihan Ranskalla vielä teoreettinen mahdollisuus on päästä jatkoon, mutta käytännössä se ei onnistu. Voittamalla Etelä-Afrikan Ranska nousisi neljään pisteeseen, mutta ongelma on siinä, että viimeisellä kierroksella kohtaavat Uruguay ja Meksiko ovat nyt jo neljässä pisteessä. Tyhmempikin voi tästä päätellä, että Uruguay - Meksiko päättyy tehtaan takuulla leppoisan potkiskelun päätteeksi sopuisaan tasapeliin, molemmat kuittaavat yhden lisäpisteen ja etenevät neljännesvälieriin. Ja ei tuolla oikeasti ole edes väliä, sillä lopulta Ranskaakin lähempänä jatkopaikkaa on Etelä-Afrikka. Ranska ei tee kisoissa ainuttakaan maalia ja Siphiwe Tshabalala johdattaa joukkonsa yhteen voittoonkin MM-kisoissa. Laiha lohtu se on toki Bafana Bafanallekin, sillä jatkoonmenijät ovat jo selvillä.
Saatan olla muuten mielipiteeni kanssa melko yksinäinen, mutta minun mielestäni Uruguaylla ja Meksikolla on täysi oikeus tuollaiseen "sopupeliin". He ovat itse pelaamalla hankkineet etulyöntiasemansa ja jos varma jatkopaikka irtoaa sillä tasapelillä, niin miksi helvetissä he eivät sitä tasapeliä pelaisi?
Niin ja tämä koko blogi-merkintä saattaa haiskahtaa jälkiviisastelulle, mitä se toki onkin, mutta kerrankin minä näin jotain etukäteen. Ranskan putoamisen tai oikeammin; Domenechin sekoilun, sen minä näin jo kauas - kuten niin moni muukin.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Ensimmäinen kierros on valmis
Nyt kun jokainen MM-jengi on nähty ruudussa kerran, on aika koota ensimmäisen kierroksen antia hieman yhteen, niin pelaaja- kuin joukkuekohtaisestikin. Serbian ja Ghanan osalta olen tosin nähnyt vain ensimmäisen puoliajan verran ja Argentiinan ja Nigerian matsistakin jäi viimeinen kymppi näkemättä. Tältä pohjalta siis runoilen.
Ensin hieman joukkuekohtaisia havaintoja ja mielipiteitä.
Lohko A
Etelä-Afrikka:
Kisaisännät aloittivat urakkansa aika vaisusti, mutta mitä edemmäksi kisojen avausottelu Meksikoa vastaan eteni, sitä paremmin Bafana Bafana pääsi peliin mukaan. Vastahyökkäyksillä elävä joukkue tekikin ehkä kisojen toistaiseksi upeimman maalin, kun Siphiwe Tshabalala karkasi laidasta ja pommitti pallon aivan takaristikkoon. Mitään kovin suurta ei Etelä-Afrikalta kannata odottaa, mutta kotiyleisön hurjan tuen siivittämänä jatkopaikka on mahdollisuuksien rajoissa. Seinä tulee kuitenkin vastaan viimeistään ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Seuraa häntä: Siphiwe Tshabalala
Ranska:
Harrastaja-astrologi Raymond Domenechin luotsaama, tai pikemminkin sekoittama Ranska, avasi kisat ainakin minun mielestäni odotetusti maalittomalla tasapelillä Uruguayn kanssa. Kaikki kunnia Uruguaylle, mutta kyllähän Ranskan materiaalilla tuo peli olisi pitänyt viedä puhtaasti. Pelaajavalinnoista lähtien Ranska on kuitenkin sekaisin ja ainoa syypää on se harmaapäinen tuulihattu joukkueen penkin päässä. En pitäisi ollenkaan kummallisena, jos Ranska putoaisi kisoista ja alkulohkon jälkeen. Noutaja tulee joka tapauksessa viimeistään puolivälierssä.
Seuraa häntä: Yoann Gourcuff
Meksiko:
Avasi kisat siis kiimaista kisäisäntää vastaan 1-1 tasapelillä. Vaikka lohko onkin Ranskan ja Uruguayn tasapelin jäljiltä täysin auki, voi Meksiko pitää avausottelun tasapeliä hienoisena pettymyksenä. Tämä siitäkin huolimatta, että kisäisäntä ei ole koskaan hävinnyt avausotteluaan MM-kilpailujen historiassa. Etenkin ottelun alussa Meksikolla oli etsikkoaikansa, kun kipsissä pelannut Etelä-Afrikka keskittyi lähinnä koheltamiseen. Koko otteluakin tarkasteltaessa maalipaikat olivat selkeästi Meksikon puolella. Potentiaalia löytyy ja uskon, että Meksiko jatkaa kisoissa alkulohkojenkin jälkeen.
Seuraa häntä: Javier Hernandez
Uruguay:
Urugay selvitti haastavan avausottelunsa kunnialla ja sai Ranskaa vastaan sen pisteen jota hakikin. Jatkossa, etenkin Etelä-Afrikkaa vastaan ei kuitenkaan enää riitä pelkkä tiukka puolustmainen ja vastahyökkäykset, vaan palloa pitää myös pystyä hallitsemaan. Nicolas Lodeiron punaisen kortin myötä saama pelikielto on takaisku, mutta keskikentältä löytyy riittävästi leveyttä ruokkimaan Diego Forlania ja Luis Suarezia. Veikkaan, että Uruguay jatkaa Meksikon kanssa tästä lohkosta kohti pudotuspelejä.
Seuraa häntä: Luis Suarez
Lohko B
Argentiina:
Argentiina on toinen loistavan materiaalin omaava joukkue, jonka valmennus ei kuitenkaan ole kunnossa. Diego Maradona oli pelaajana lähellä täydellisyyttä, mutta valmentajana herra on ollut toistaiseksi täysi turisti. Viimeisimpänä näyttönä Esteban Cambiasson ja Javier Zanettin jättäminen kisakoneen ulkopuolelle. Etenkin Cambiasso on pelaaja, joka olisi ollut erinomaisen tärkeä palanen Argentiinan keskikentälle. Avausottelu Nigeriaa vastaan kertoi samaa kieltä: Argentiina menee kisoissa juuri niin pitkälle kuin materiaali sen kantaa. Valmentaja roikkuu mukana lähinnä painolastina. Jatkopaikka irtoaa, mutta ei paljoa muuta. Kun Cambiasso on poissa, niin Diegon kannattaa kääntää katseensa Messin lisäksi kaimaansa.
Seuraa häntä: Diego Milito
Nigeria:
Materiaalia riittää Nigeriallakin, mutta ainakin avausottelun perusteella Lars Lagerbäckin ryhmmälle ei suuria uskalla luvata. Pelaaminen oli huolimatonta ja jopa kuritonta. Ilman maalivahti Vincent Enyeamaa selkään olisi tullut rumemmin. Helpohkon lohkon myötä jatkopaikka lienee kuitenkin tulossa, vaikkakaan Etelä-Koreaa ei kannata aliarvioida hetken vertaa. Noutaja tulee kuitenkin mahdollisissa pudotuspeleissä nopeasti.
Seuraa häntä: Vincent Enyeama
Etelä-Korea:
Työteliäs Etelä-Korea söi avausottelussaan luokattoman Kreikan elävältä, mutta materiaali on liian geneerinen. Voiko 11 Park Ji-Sungia päästä pitkälle, etenkin kun ne kymmenen muuta Park Ji-Sungia ei ole edes sen yhden veroisia? Minun mielestäni ei ole. Nigerian kanssa sinällään pirteästi pelannut Etelä-Korea käy taistelua toisesta jatkopaikasta, mutta jää kakkoseksi siinä kamppailussa ja samalla myös jatkopelien ulkopuolelle.
Seuraa häntä: Park Ji-Sung
Kreikka:
Kuuden vuoden takainen Euroopan mestari on nähty. Kisahistorian vanhin valmentaja Otto Rehhagelkin alkaa olla nähty, eikä kisoista ole luvassa yhtään mitään. Tuskin edes Kreikan MM-historian ensimmäistä maalia. Esitys Etelä-Koreaa vastaan oli täysin luokaton ja vastus vain kovenee, mitä pidemmälle lohkossa mennään. Ei jatkoon.
Seuraa häntä: Sotiris Ninis
Lohko C
Englanti:
This time we can go all the way! Joopa joo. Tällä kertaa mahdollisuudet ovat toki kovemmat kuin ehkä koskaan, mutta mestaruuskannu ei irtoa sumusaarelle näistäkään kisoista. Fabio Capello on ehkä kisojen kovin valmentaja ja Wayne Rooney yksi kisojen parhaista hyökkääjistä, mutta valitettavasti joukkue on yleensä niin hyvä kuin sen heikoin lenkki. Maalivahti Robert Green näytti jo jenkkejä vastaan osaamistaan, eikä seuraavissa otteluissa todennäköisesti aloittava 39-vuotias David "Calamity" James ole sen parempi. Rooney kannattelee jenginsä kuitenkin pronssimatsiin ja Englantikin saa 20 vuoden tauon jälkeen häivähdyksen metallia matkaansa. Ilmainen vihje muuten Capellolle: Älä penkitä James Milneriä loppukisoiksi.
Seuraa häntä: James Milner
USA:
Jenkit ovat kisojen jonkinlainen kummajainen. Confederations Cup osoitti viime kesänä, että mahdollisuudet kovaankin yllätykseen ovat olemassa, mutta silti Kuningaslaji on maailman mahtivaltiossa, jos nyt ei marginaalissa, niin luvattoman pienessä roolissa kuitenkin. Avausottelu Englantia vastaan oli odotetunlainen ja piste siitä kultaakin kalliimpi. Käynee jatkopaikkakamppailua Algerian sijaan Slovenian kanssa ja voi joutua kilpajuoksussa yllättävänkin tiukille.
Seuraa häntä: Jozy Altidore
Algeria:
Abdelkader Ghezzalin kuningasideaan kiteytyi koko Algerian avausottelu ja luulenpa, että siihen kiteytyy myös koko kisataival. Ghezzal oli kentällä 14 minuuttia ja otti toisen keltaisensa käsittämättömästä tahallisesta käsivirheestä vastustajan boksissa. Algeria vajaalle ja Slovenia voittoon Robert Korenin maalilla. Algeria jäänee kisoissa ilman pisteitä, eikä tällä menolla ole luvassa edes maaleja. Ainakin avausottelun esitys oli täyttä tuubaa.
Seuraa häntä: Nadir Belhadj
Slovenia:
Kisojen yksi sympaattisimmista joukkueista kaivoi kuin kaivoikin voiton avausottelusta Algeriaa vastaan. Se voitto voi olla silti laiha lohtu, sillä vastassa on edelleen USA ja Englanti, jotka molemmat ovat reippaasti Algeriaa pahempia vastuksia. Ennustan kuitenkin, että Slovenia jatkaa tiivin puolustamisen, Samir Handanovicin torjuntojen ja Robert Korenin oivallusten turvin.
Seuraa häntä: Rene Krhin
Lohko D
Serbia:
Avausottelu oli pettymys. Materiaalin pitäisi riittää helposti jatkopaikkaan, mutta neniin tuli Ghanalta. Toki vasta Aleksander Lukovicin punaisen kortin ja Ghanan rankkarin jälkeen. Matka kohti jatkopaikkaa vaikeutui kuitenkin huomattavasti, sillä Saksalta on luvassa kylmää kyytiä, eikä Australiakaan heittopussiksi rupea. Veikkaan, että Ghana-tappio söi Serbian jatkopaikan ja kotimatka alkaa jo hyvissä ajoin:
Seuraa häntä: Nemanja Vidic
Saksa:
Kisojen vakuuttavin avaus siitä huolimatta, että Saksa koki kovan takaiskun kisojen alla, kun Michael Ballack loukkaantui ja kisat jäävät herralta väliin. Jogi Löwin pelaajavalinnatkin ovat osittain melko kyseenlaisia, kun mukana heiluu kaikenmaailman Serdar Tasceja ja Holger Badstubereita. Siitä huolimatta ei olla kaukana siitä, että kisoissa pelataan seitsemän sellaista ottelua, jossa 22 pelaaja juoksevat 90 minuuttia pallon perässä ja lopulta Saksa voittaa. Australia kaatui jo vakuuttavasti 4-0, enkä usko tahdin pahasti hidastuvan kisojen aikana. Välieräkamaa.
Seuraa häntä: Mesut Özil
Ghana:
Loukkaantumisten runtelema Ghana oli ehkä vastoin odotuksia ainoa isäntämaaosan joukkue, joka onnistui voittamaan avausottelunsa. Serbia kaatui Gyan Asamoahin rankkarimaalilla 0-1. Se voitto voi olla kullan arvoinen, vaikka Saksalta neniin tulleekin. Ghana käy Australian kanssa tiukan kilpajuoksun toisesta jatkopaikasta, mutta Michael Essienin puuttuminen voi olla ratkaiseva kolaus. Kisat päättyvät niukalla marginaalilla lohkoon.
Seuraa häntä: Kwadmo Asamoah
Australia:
Pim Verbeekin valmentama Australia on liikkeellä melko kokeneella nipulla. Avausottelu Saksaa vastaan oli pettymys siitä huolimatta, että siitä ei alunperinkään ollut juuri mitään odotettavissa. Tim Cahillin kyseenalainen punainen kortti vaikeuttaa urakkaa, mutta ei liikaa. Ghana kaatuu niukasti, Serbia selvemmin ja jatkopaikka on plakkarissa.
Seuraa häntä: Brett Holman
Lohko E
Hollanti:
Toinen vakuuttava avaaja. Puhdas 2-0 -voitto Tanskasta oli vasta alkua. Kamerun ja Japani saanevat kummatkin vielä pahempaa kyytiä Oranjelta. Puolustus, etnekin sen keskusta, on pieni kysymysmerkki, mutta hyökkäykalusto on keskikentältä lähtien kisojen parhaimmistoa. En pitäisi ihmeenä, vaikka Hollanti menisi kisoissa päätyyn asti.
Seuraa häntä: Wesley Sneijder
Kamerun:
Paul Le Guen tuli Lannistumattomien leijonien peräsimeen laittamaan Otto Pfisterin jäljiltä sekaisin olleen kamerunilaislauman jälleen raiteilleen. Avausottelu Japania vastaan ei kuitenkaan paljoa luvannut, olkoonkin, että Kamerunilla mahdollisuutensa ottelussa oli. Tappio oli kova kolaus ja jatkopaikka vaatiikin jo pientä ihmettä, sillä Hollannilta tuskin on edes irtopistettä luvassa. Ristiinpelaamisella pientä jakoa vielä kuitenkin on, mutta minun papereissani Kamerunin pelit jäävät alkulohkoon.
Seuraa häntä: Nicolas N'Koulou
Tanska:
Ainoa pohjoismaalainen joukkue avasi kisat odotetusti - tappiolla Hollantia vastaan. Peliesitys oli kuitenkin vielä odotuksiakin vaisumpi, eikä muutamaa yksittäistä väläystä lukuunottamatta Tanska saanut aikaan yhtään mitään, edes kunnon puolustusmuuria, vaikka avausmaali syntyikin vasta toisen jakson alussa. Paljon pitää pelin parantua, jotta jatkopaikka irtoaa. Japanin kanssa se kilpajuoksu käydään ja veikkaan, että Tanska sen kairaa nimiinsä.
Seuraa häntä: Simon Kjær
Japani:
Japani otti komean avausvoiton Kamerunista lukemin 0-1. Siniset samurait pelasivat tiiviisti ja omiin vahvuuksiinsa luottaen. Vahvasta alusta huolimatta, jatkopaikka on kiven alla, sillä kilpajuoksuun liittyy Tanska, jota vastaan pelattavassa ottelussa todennäköisesti ratkeaa toinen puolivälieräpaikka. Keisuke Hondan vapaapotkut voivat olla ratkaiseva ase, mutta uskon, että matka katkeaa alkulohkoon.
Seuraa häntä: Keisuke Honda
Lohko F
Italia:
Hallitseva maailmanmestari on liikkeellä kokeneella ryhmällä. Avausottelussa vastaan asteli Paraguay, joka onnistui lopulta niistämään Italialta pisteen. Tulos oli pettymys Italialle, mutta kokenut ryhmä tietää mihin he pystyvät. Marcelo Lippin luotsaaman porukan ei tarvitse vielä edes olla parhaimmillaan, kunhan jatkopaikka irtoaa. Ja sehän irtoaa, keinolla millä hyvänsä. Tehtävää helpottaa toki kohtalaisen helppo lohko, jonka pahin vastustaja on jo kohdattu. Slovakia ja Uusi-Seelanti eivät ole Paraguayn veroisia vastuksia. Italia on parhaimmillaan jopa välieräkamaa, mutta loppuun asti potku ei riitä.
Seuraa häntä: Claudio Marchisio
Paraguay:
Paraguay vetelee samalla tyylillä kuin aina ennenkin. Tiukkaa puolustamista ja nopeita vastaiskuja, kun niiden aika tulee. Italiaa vastaan homma toimi, eikä kolme pistettäkään lopulta hirveän kaukana ollut. Tasapeli oli joka tapauksessa hyvä suoritus ja iso askel kohti jatkopaikkaa. Uusi-Seelannilta täysi potti ja Slovakialta piste. Siinä resepti jatkopeleihin.
Seuraa häntä: Lucas Barrios
Slovakia:
Slovakia teki kovan suorituksen jo päästessään itse kisoihin. Martin Skrtelin, Marek Hamsikin ja Stanislav Sestakin sekä kohtuullisen lohkoarpaonnen voimalla Slovakia voi edetä jatkopeleihinkin. Avausottelu Uusi-Seelantia vastaan oli kuitenkin pettymys, sillä ottelun viimeisestä tilanteesta syntynyt tasoitus ryösti Slovakialta tärkeät kaksi pistettä. Paraguay pitää voittaa, jos jatkoon aikoo, mutta urakka voi olla liian kova.
Seuraa häntä: Marek Hamsik
Uusi-Seelanti:
Australia teki reilun tempun siirtyessään karsimaan kisoista Aasian lohkoon. Se antoi mahdollisuuden Uuden-Seelannin kaltaiselle maalle raivata tiensä MM-kilpailuihin. Keltanokkia Kiwitkään ei ole, sillä 1982 joukkue oli myös mukana. Ensimmäistä MM-kisapistettä piti kuitenkin odottaa näiden kisojen avausotteluun. Läpi matsin altavastaajana olleet valkopaidat saivat kuin varkain tasoituksen ottelun viimeisestä tilanteesta. Pienen juhlan paikka toki, mutta vain pienen. Jatkopeleihin ei ole asiaa.
Seuraa häntä: Shane Smeltz
Lohko G
Brasilia:
MM-kilpailujen kestosuosikki, joka on ollut ainoana maana mukana jokaikisessä MM-lopputurnauksessa. Tälläkin kertaa Brasilia lukeutuu ennakkosuosikkeihin ja nappasi avausottelusta sen, mitä pitkin, eli voiton. Moni odotti (niin minäkin) Pohjois-Korean puolustusmuurin murtumista, mutta toisin kävi. Takapajulan pojat pitivät linjat tiiviinä ja kuparisen rikkomiseen tarvittiin laitapakki Maiconin loistava oivallus pienestä kulmasta. Haluan uskoa, että laukaus oli tarkoitettu maaliin, ei keskitykseksi. Pohjois-Korea sai lopussa kavennuksensa, mutta kyllä Brasilian pelissä näkyi, että sieltä ne elementit löytyvät, joilla tässä turnauksessa pääsee pitkälle. Ei ongelmia jatkopaikan kanssa.
Seuraa häntä: Elano
Norsunluurannikko:
Myös Norsunluurannikko tuo pohjoismaalaista väriä kisoihin, sillä Sven-Göran Eriksson otti valmennusvastuun hetki ennen kisojen alkua. Vaikka Svennis alkaakin olemaan valmentajana melko nähty, niin tällainen lyhyt projekti voi vielä onnnistua. Avausottelu oli kohtuullinen suoritus Portugalia vastaan ja lopulta maalittomana päättyneen ottelun voittoa lähempänä oli nimenomaan Norsunluurannikko. Didier Drogbakin on pelikunnossa, joten jatkopaikka on täysin mahdollisuuksien rajoissa. Itse uskon, että jatkopelit kutsuvat.
Seuraa häntä: Cheick Tiote
Portugali:
Portugali on samassa tilanteessa kuin oikeastaan joka kerta viimeisen parin kymmenen vuoden aikana. Odotuksia on, mutta onko joukkueesta vastaamaan niihin? Cristiano Ronaldo löytyy, mutta ei juuri muuta. Tasokkaita pelaajiakin löytyy, mutta ei mitään huippua. Hyökkäys on liikaa Cristianon varassa, eikä puolustuskaan mitään rautaista timanttia ole Ricardo Carvalhosta huolimatta. Norsut olisi pitänyt voittaa. Nyt ratkaisu piillee siinä, kumpi pystyy voittamaan Pohjois-Korean suuremmilla numeroilla, Norsunluurannikko vai Portugali. Tosin Pohjois-Korea voi hyvinkin puolustaa Portugalin nollille. Lusitaanien matka tyssääkin tylysti alkulohkoon.
Pohjois-Korea:
Kisojen todellinen kummajainen. Tuntemattomia pelaajia, tuntemattomia valmentajia ja hyvinkin vajavaisia sekä ristiriitaisia tietoja pelaajistosta. Brasilia-ottelu osoitti kuitenkin sen, että työmoraalia löytyy (parempi tietty löytyäkin, kotona voi odottaa laiskottelijoita muutakin kuin lämmin syli) ja puolustaminenkin onnistuu. Kisuaajan roolissa siitä huolimatta, eikä totaalinen romahduskaan ole poissuljettu. Maalivahti vaikutti aika epävarmalta, joten siihen kannattanee iskeä.
Seuraa häntä: Vitut minä noita pelaajia tunne, seuratkaa joukkueen kuulumisia alkulohkon jälkeen, kun Kim-Jong Il alkaa rankomaan epäonnistujia.
Lohko H
Espanja:
Hallitseva Euroopan mestari on yksi MM-karkeloidenkin suurimmista ennakkosuosikeista. Kilpailut kuitenkin alkoivat todella mollivoittoisesti, sillä Sveitsi järjesti ensimmäisen kierroksen suurimman yllätyksen voittamalla Gelson Fernandesin maalilla 0-1. Espanja hallitsi, mutta vaarallisimmat paikat loi kurinalaisesti puolustanut Sveitsi. Torresin ja Villan yhteispelaaminen jäi vaisuksi, tai sitä ei oikeastaan ollutkaan. Myös Cesc Fabregasin pitäminen penkillä koko ottelun ajan herättää kysymyksiä. Eikö miehelle oikeasti löydy roolia Espanjan pelin keskiöstä. Tahmeasta alusta huolimatta Espanja jatkaa lohkosta, mutta kuinka pitkälle? Mestaruuteen asti paukut eivät riitä ainakaan.
Seuraa häntä: Juan Manuel Mata
Chile:
Marcelo Bielsan valmentama Chile on kisojen ilopilleri. Vaikka Honduras ei kaatunutkaan kuin maalilla, niin esitys oli vakuuttava. Lähes hullunrohkeaa prässäämistä, voimakkaita hyökkäyksiä ja siitä huolimatta, nöyrää puolustamista. Enkä usko, että Bielsa lähtee prässistä ja hyökkäämisestä tinkimään, vaikka vastus koveneekin jatkossa. Sveitsin Chile pystyy tuolla pelillä kaatamaan, mutta Espanjaa vastaan kyseessä on todellinen upporikas-rutiköyhä -asetelma. Sveitsi puolusti Espanjan aseettomaksi, Chile yrittää tehdä sen hyökkäämällä ja saattaa hyvinkin onnistua. Vaikka hyökkäysinto avaakin paikkoja Espanjalle ja David Villalle iskeä, niin Chilellä riittää myös itsellään tehoja takoa ainakin pisteeseen tarvittavat maalit.
Seuraa häntä: Humberto Suazo
Sveitsi:
Järjesti todellisen jymypaukun voittamalla Espanjan avausottelussaan. Kunnianarvoinen suoritus, mutta siitä huolimatta tie voi nousta pystyyn, sillä Chile on paha vastustaja. Espanja-pelin pisteet antavat kuitenkin hyvän pohjan jatkoon, sillä oletusarvoisesti Espanja ei enää lohkossa häviä. Jatkopaikan Sveitsi voi siis haalia itselleen, mutta siihen ne juhlan aiheet jäävät. Noutaja tulee neljännesvälierissä.
Seuraa häntä: Gelson Fernandes
Honduras:
Yksi kisojen heikoimmista maista. Odotettavissa on kisaturistin ja kiusaajan rooli, tosin kiusaajaksikin Honduras on turhan kiltti. David Suazon ja Wilson Palaciosin myötä joukkueesta löytyy toki laatuakin, mutta kärki on kapea. Kotimatka kutsuu ilman pisteitä ja todennäköisesti ilman maalejakin.
Seuraa häntä: David Suazo
Sitten hieman pelaajakohtaisia arviointeja All Stars ja No Stars -kentällisten muodossa.
All Stars
Podolski
Honda Özil Elano
Koren Vidal
Sarpei Mertesacker Godin Maicon
Enyeama
Nämä miehet vakuuttivat minut parhaiten. Toki paljon muitakin hyviä vaihtoehtoja oli, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen mennään näillä. Sitten siihen No Stars -osastoon, jolla kisat eivät alkaneet välttämättä ihan niin hyvin...
No Stars
Fabiano Ghezzal
Ziani Grella Lacen Samaras
Lockhead Pique Kyrgiakos Lukovic
Green
Lukovic nyt ei ihan aito ja oikea oikea pakki ole, mutta menkööt, kun suoritus oli niin jäätävä. Näillä jätkillä on parannettavaa ja paljon, sikäli kun kentällä vielä turnauksessa pääsevät.
--
Näemmä en osaa muotoilla noita kenällisiä oikein, mutta kyllähän te ne ymmärrätte. Sikäli kun tuonne asti jaksatte lukea.
Ensin hieman joukkuekohtaisia havaintoja ja mielipiteitä.
Lohko A
Etelä-Afrikka:
Kisaisännät aloittivat urakkansa aika vaisusti, mutta mitä edemmäksi kisojen avausottelu Meksikoa vastaan eteni, sitä paremmin Bafana Bafana pääsi peliin mukaan. Vastahyökkäyksillä elävä joukkue tekikin ehkä kisojen toistaiseksi upeimman maalin, kun Siphiwe Tshabalala karkasi laidasta ja pommitti pallon aivan takaristikkoon. Mitään kovin suurta ei Etelä-Afrikalta kannata odottaa, mutta kotiyleisön hurjan tuen siivittämänä jatkopaikka on mahdollisuuksien rajoissa. Seinä tulee kuitenkin vastaan viimeistään ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Seuraa häntä: Siphiwe Tshabalala
Ranska:
Harrastaja-astrologi Raymond Domenechin luotsaama, tai pikemminkin sekoittama Ranska, avasi kisat ainakin minun mielestäni odotetusti maalittomalla tasapelillä Uruguayn kanssa. Kaikki kunnia Uruguaylle, mutta kyllähän Ranskan materiaalilla tuo peli olisi pitänyt viedä puhtaasti. Pelaajavalinnoista lähtien Ranska on kuitenkin sekaisin ja ainoa syypää on se harmaapäinen tuulihattu joukkueen penkin päässä. En pitäisi ollenkaan kummallisena, jos Ranska putoaisi kisoista ja alkulohkon jälkeen. Noutaja tulee joka tapauksessa viimeistään puolivälierssä.
Seuraa häntä: Yoann Gourcuff
Meksiko:
Avasi kisat siis kiimaista kisäisäntää vastaan 1-1 tasapelillä. Vaikka lohko onkin Ranskan ja Uruguayn tasapelin jäljiltä täysin auki, voi Meksiko pitää avausottelun tasapeliä hienoisena pettymyksenä. Tämä siitäkin huolimatta, että kisäisäntä ei ole koskaan hävinnyt avausotteluaan MM-kilpailujen historiassa. Etenkin ottelun alussa Meksikolla oli etsikkoaikansa, kun kipsissä pelannut Etelä-Afrikka keskittyi lähinnä koheltamiseen. Koko otteluakin tarkasteltaessa maalipaikat olivat selkeästi Meksikon puolella. Potentiaalia löytyy ja uskon, että Meksiko jatkaa kisoissa alkulohkojenkin jälkeen.
Seuraa häntä: Javier Hernandez
Uruguay:
Urugay selvitti haastavan avausottelunsa kunnialla ja sai Ranskaa vastaan sen pisteen jota hakikin. Jatkossa, etenkin Etelä-Afrikkaa vastaan ei kuitenkaan enää riitä pelkkä tiukka puolustmainen ja vastahyökkäykset, vaan palloa pitää myös pystyä hallitsemaan. Nicolas Lodeiron punaisen kortin myötä saama pelikielto on takaisku, mutta keskikentältä löytyy riittävästi leveyttä ruokkimaan Diego Forlania ja Luis Suarezia. Veikkaan, että Uruguay jatkaa Meksikon kanssa tästä lohkosta kohti pudotuspelejä.
Seuraa häntä: Luis Suarez
Lohko B
Argentiina:
Argentiina on toinen loistavan materiaalin omaava joukkue, jonka valmennus ei kuitenkaan ole kunnossa. Diego Maradona oli pelaajana lähellä täydellisyyttä, mutta valmentajana herra on ollut toistaiseksi täysi turisti. Viimeisimpänä näyttönä Esteban Cambiasson ja Javier Zanettin jättäminen kisakoneen ulkopuolelle. Etenkin Cambiasso on pelaaja, joka olisi ollut erinomaisen tärkeä palanen Argentiinan keskikentälle. Avausottelu Nigeriaa vastaan kertoi samaa kieltä: Argentiina menee kisoissa juuri niin pitkälle kuin materiaali sen kantaa. Valmentaja roikkuu mukana lähinnä painolastina. Jatkopaikka irtoaa, mutta ei paljoa muuta. Kun Cambiasso on poissa, niin Diegon kannattaa kääntää katseensa Messin lisäksi kaimaansa.
Seuraa häntä: Diego Milito
Nigeria:
Materiaalia riittää Nigeriallakin, mutta ainakin avausottelun perusteella Lars Lagerbäckin ryhmmälle ei suuria uskalla luvata. Pelaaminen oli huolimatonta ja jopa kuritonta. Ilman maalivahti Vincent Enyeamaa selkään olisi tullut rumemmin. Helpohkon lohkon myötä jatkopaikka lienee kuitenkin tulossa, vaikkakaan Etelä-Koreaa ei kannata aliarvioida hetken vertaa. Noutaja tulee kuitenkin mahdollisissa pudotuspeleissä nopeasti.
Seuraa häntä: Vincent Enyeama
Etelä-Korea:
Työteliäs Etelä-Korea söi avausottelussaan luokattoman Kreikan elävältä, mutta materiaali on liian geneerinen. Voiko 11 Park Ji-Sungia päästä pitkälle, etenkin kun ne kymmenen muuta Park Ji-Sungia ei ole edes sen yhden veroisia? Minun mielestäni ei ole. Nigerian kanssa sinällään pirteästi pelannut Etelä-Korea käy taistelua toisesta jatkopaikasta, mutta jää kakkoseksi siinä kamppailussa ja samalla myös jatkopelien ulkopuolelle.
Seuraa häntä: Park Ji-Sung
Kreikka:
Kuuden vuoden takainen Euroopan mestari on nähty. Kisahistorian vanhin valmentaja Otto Rehhagelkin alkaa olla nähty, eikä kisoista ole luvassa yhtään mitään. Tuskin edes Kreikan MM-historian ensimmäistä maalia. Esitys Etelä-Koreaa vastaan oli täysin luokaton ja vastus vain kovenee, mitä pidemmälle lohkossa mennään. Ei jatkoon.
Seuraa häntä: Sotiris Ninis
Lohko C
Englanti:
This time we can go all the way! Joopa joo. Tällä kertaa mahdollisuudet ovat toki kovemmat kuin ehkä koskaan, mutta mestaruuskannu ei irtoa sumusaarelle näistäkään kisoista. Fabio Capello on ehkä kisojen kovin valmentaja ja Wayne Rooney yksi kisojen parhaista hyökkääjistä, mutta valitettavasti joukkue on yleensä niin hyvä kuin sen heikoin lenkki. Maalivahti Robert Green näytti jo jenkkejä vastaan osaamistaan, eikä seuraavissa otteluissa todennäköisesti aloittava 39-vuotias David "Calamity" James ole sen parempi. Rooney kannattelee jenginsä kuitenkin pronssimatsiin ja Englantikin saa 20 vuoden tauon jälkeen häivähdyksen metallia matkaansa. Ilmainen vihje muuten Capellolle: Älä penkitä James Milneriä loppukisoiksi.
Seuraa häntä: James Milner
USA:
Jenkit ovat kisojen jonkinlainen kummajainen. Confederations Cup osoitti viime kesänä, että mahdollisuudet kovaankin yllätykseen ovat olemassa, mutta silti Kuningaslaji on maailman mahtivaltiossa, jos nyt ei marginaalissa, niin luvattoman pienessä roolissa kuitenkin. Avausottelu Englantia vastaan oli odotetunlainen ja piste siitä kultaakin kalliimpi. Käynee jatkopaikkakamppailua Algerian sijaan Slovenian kanssa ja voi joutua kilpajuoksussa yllättävänkin tiukille.
Seuraa häntä: Jozy Altidore
Algeria:
Abdelkader Ghezzalin kuningasideaan kiteytyi koko Algerian avausottelu ja luulenpa, että siihen kiteytyy myös koko kisataival. Ghezzal oli kentällä 14 minuuttia ja otti toisen keltaisensa käsittämättömästä tahallisesta käsivirheestä vastustajan boksissa. Algeria vajaalle ja Slovenia voittoon Robert Korenin maalilla. Algeria jäänee kisoissa ilman pisteitä, eikä tällä menolla ole luvassa edes maaleja. Ainakin avausottelun esitys oli täyttä tuubaa.
Seuraa häntä: Nadir Belhadj
Slovenia:
Kisojen yksi sympaattisimmista joukkueista kaivoi kuin kaivoikin voiton avausottelusta Algeriaa vastaan. Se voitto voi olla silti laiha lohtu, sillä vastassa on edelleen USA ja Englanti, jotka molemmat ovat reippaasti Algeriaa pahempia vastuksia. Ennustan kuitenkin, että Slovenia jatkaa tiivin puolustamisen, Samir Handanovicin torjuntojen ja Robert Korenin oivallusten turvin.
Seuraa häntä: Rene Krhin
Lohko D
Serbia:
Avausottelu oli pettymys. Materiaalin pitäisi riittää helposti jatkopaikkaan, mutta neniin tuli Ghanalta. Toki vasta Aleksander Lukovicin punaisen kortin ja Ghanan rankkarin jälkeen. Matka kohti jatkopaikkaa vaikeutui kuitenkin huomattavasti, sillä Saksalta on luvassa kylmää kyytiä, eikä Australiakaan heittopussiksi rupea. Veikkaan, että Ghana-tappio söi Serbian jatkopaikan ja kotimatka alkaa jo hyvissä ajoin:
Seuraa häntä: Nemanja Vidic
Saksa:
Kisojen vakuuttavin avaus siitä huolimatta, että Saksa koki kovan takaiskun kisojen alla, kun Michael Ballack loukkaantui ja kisat jäävät herralta väliin. Jogi Löwin pelaajavalinnatkin ovat osittain melko kyseenlaisia, kun mukana heiluu kaikenmaailman Serdar Tasceja ja Holger Badstubereita. Siitä huolimatta ei olla kaukana siitä, että kisoissa pelataan seitsemän sellaista ottelua, jossa 22 pelaaja juoksevat 90 minuuttia pallon perässä ja lopulta Saksa voittaa. Australia kaatui jo vakuuttavasti 4-0, enkä usko tahdin pahasti hidastuvan kisojen aikana. Välieräkamaa.
Seuraa häntä: Mesut Özil
Ghana:
Loukkaantumisten runtelema Ghana oli ehkä vastoin odotuksia ainoa isäntämaaosan joukkue, joka onnistui voittamaan avausottelunsa. Serbia kaatui Gyan Asamoahin rankkarimaalilla 0-1. Se voitto voi olla kullan arvoinen, vaikka Saksalta neniin tulleekin. Ghana käy Australian kanssa tiukan kilpajuoksun toisesta jatkopaikasta, mutta Michael Essienin puuttuminen voi olla ratkaiseva kolaus. Kisat päättyvät niukalla marginaalilla lohkoon.
Seuraa häntä: Kwadmo Asamoah
Australia:
Pim Verbeekin valmentama Australia on liikkeellä melko kokeneella nipulla. Avausottelu Saksaa vastaan oli pettymys siitä huolimatta, että siitä ei alunperinkään ollut juuri mitään odotettavissa. Tim Cahillin kyseenalainen punainen kortti vaikeuttaa urakkaa, mutta ei liikaa. Ghana kaatuu niukasti, Serbia selvemmin ja jatkopaikka on plakkarissa.
Seuraa häntä: Brett Holman
Lohko E
Hollanti:
Toinen vakuuttava avaaja. Puhdas 2-0 -voitto Tanskasta oli vasta alkua. Kamerun ja Japani saanevat kummatkin vielä pahempaa kyytiä Oranjelta. Puolustus, etnekin sen keskusta, on pieni kysymysmerkki, mutta hyökkäykalusto on keskikentältä lähtien kisojen parhaimmistoa. En pitäisi ihmeenä, vaikka Hollanti menisi kisoissa päätyyn asti.
Seuraa häntä: Wesley Sneijder
Kamerun:
Paul Le Guen tuli Lannistumattomien leijonien peräsimeen laittamaan Otto Pfisterin jäljiltä sekaisin olleen kamerunilaislauman jälleen raiteilleen. Avausottelu Japania vastaan ei kuitenkaan paljoa luvannut, olkoonkin, että Kamerunilla mahdollisuutensa ottelussa oli. Tappio oli kova kolaus ja jatkopaikka vaatiikin jo pientä ihmettä, sillä Hollannilta tuskin on edes irtopistettä luvassa. Ristiinpelaamisella pientä jakoa vielä kuitenkin on, mutta minun papereissani Kamerunin pelit jäävät alkulohkoon.
Seuraa häntä: Nicolas N'Koulou
Tanska:
Ainoa pohjoismaalainen joukkue avasi kisat odotetusti - tappiolla Hollantia vastaan. Peliesitys oli kuitenkin vielä odotuksiakin vaisumpi, eikä muutamaa yksittäistä väläystä lukuunottamatta Tanska saanut aikaan yhtään mitään, edes kunnon puolustusmuuria, vaikka avausmaali syntyikin vasta toisen jakson alussa. Paljon pitää pelin parantua, jotta jatkopaikka irtoaa. Japanin kanssa se kilpajuoksu käydään ja veikkaan, että Tanska sen kairaa nimiinsä.
Seuraa häntä: Simon Kjær
Japani:
Japani otti komean avausvoiton Kamerunista lukemin 0-1. Siniset samurait pelasivat tiiviisti ja omiin vahvuuksiinsa luottaen. Vahvasta alusta huolimatta, jatkopaikka on kiven alla, sillä kilpajuoksuun liittyy Tanska, jota vastaan pelattavassa ottelussa todennäköisesti ratkeaa toinen puolivälieräpaikka. Keisuke Hondan vapaapotkut voivat olla ratkaiseva ase, mutta uskon, että matka katkeaa alkulohkoon.
Seuraa häntä: Keisuke Honda
Lohko F
Italia:
Hallitseva maailmanmestari on liikkeellä kokeneella ryhmällä. Avausottelussa vastaan asteli Paraguay, joka onnistui lopulta niistämään Italialta pisteen. Tulos oli pettymys Italialle, mutta kokenut ryhmä tietää mihin he pystyvät. Marcelo Lippin luotsaaman porukan ei tarvitse vielä edes olla parhaimmillaan, kunhan jatkopaikka irtoaa. Ja sehän irtoaa, keinolla millä hyvänsä. Tehtävää helpottaa toki kohtalaisen helppo lohko, jonka pahin vastustaja on jo kohdattu. Slovakia ja Uusi-Seelanti eivät ole Paraguayn veroisia vastuksia. Italia on parhaimmillaan jopa välieräkamaa, mutta loppuun asti potku ei riitä.
Seuraa häntä: Claudio Marchisio
Paraguay:
Paraguay vetelee samalla tyylillä kuin aina ennenkin. Tiukkaa puolustamista ja nopeita vastaiskuja, kun niiden aika tulee. Italiaa vastaan homma toimi, eikä kolme pistettäkään lopulta hirveän kaukana ollut. Tasapeli oli joka tapauksessa hyvä suoritus ja iso askel kohti jatkopaikkaa. Uusi-Seelannilta täysi potti ja Slovakialta piste. Siinä resepti jatkopeleihin.
Seuraa häntä: Lucas Barrios
Slovakia:
Slovakia teki kovan suorituksen jo päästessään itse kisoihin. Martin Skrtelin, Marek Hamsikin ja Stanislav Sestakin sekä kohtuullisen lohkoarpaonnen voimalla Slovakia voi edetä jatkopeleihinkin. Avausottelu Uusi-Seelantia vastaan oli kuitenkin pettymys, sillä ottelun viimeisestä tilanteesta syntynyt tasoitus ryösti Slovakialta tärkeät kaksi pistettä. Paraguay pitää voittaa, jos jatkoon aikoo, mutta urakka voi olla liian kova.
Seuraa häntä: Marek Hamsik
Uusi-Seelanti:
Australia teki reilun tempun siirtyessään karsimaan kisoista Aasian lohkoon. Se antoi mahdollisuuden Uuden-Seelannin kaltaiselle maalle raivata tiensä MM-kilpailuihin. Keltanokkia Kiwitkään ei ole, sillä 1982 joukkue oli myös mukana. Ensimmäistä MM-kisapistettä piti kuitenkin odottaa näiden kisojen avausotteluun. Läpi matsin altavastaajana olleet valkopaidat saivat kuin varkain tasoituksen ottelun viimeisestä tilanteesta. Pienen juhlan paikka toki, mutta vain pienen. Jatkopeleihin ei ole asiaa.
Seuraa häntä: Shane Smeltz
Lohko G
Brasilia:
MM-kilpailujen kestosuosikki, joka on ollut ainoana maana mukana jokaikisessä MM-lopputurnauksessa. Tälläkin kertaa Brasilia lukeutuu ennakkosuosikkeihin ja nappasi avausottelusta sen, mitä pitkin, eli voiton. Moni odotti (niin minäkin) Pohjois-Korean puolustusmuurin murtumista, mutta toisin kävi. Takapajulan pojat pitivät linjat tiiviinä ja kuparisen rikkomiseen tarvittiin laitapakki Maiconin loistava oivallus pienestä kulmasta. Haluan uskoa, että laukaus oli tarkoitettu maaliin, ei keskitykseksi. Pohjois-Korea sai lopussa kavennuksensa, mutta kyllä Brasilian pelissä näkyi, että sieltä ne elementit löytyvät, joilla tässä turnauksessa pääsee pitkälle. Ei ongelmia jatkopaikan kanssa.
Seuraa häntä: Elano
Norsunluurannikko:
Myös Norsunluurannikko tuo pohjoismaalaista väriä kisoihin, sillä Sven-Göran Eriksson otti valmennusvastuun hetki ennen kisojen alkua. Vaikka Svennis alkaakin olemaan valmentajana melko nähty, niin tällainen lyhyt projekti voi vielä onnnistua. Avausottelu oli kohtuullinen suoritus Portugalia vastaan ja lopulta maalittomana päättyneen ottelun voittoa lähempänä oli nimenomaan Norsunluurannikko. Didier Drogbakin on pelikunnossa, joten jatkopaikka on täysin mahdollisuuksien rajoissa. Itse uskon, että jatkopelit kutsuvat.
Seuraa häntä: Cheick Tiote
Portugali:
Portugali on samassa tilanteessa kuin oikeastaan joka kerta viimeisen parin kymmenen vuoden aikana. Odotuksia on, mutta onko joukkueesta vastaamaan niihin? Cristiano Ronaldo löytyy, mutta ei juuri muuta. Tasokkaita pelaajiakin löytyy, mutta ei mitään huippua. Hyökkäys on liikaa Cristianon varassa, eikä puolustuskaan mitään rautaista timanttia ole Ricardo Carvalhosta huolimatta. Norsut olisi pitänyt voittaa. Nyt ratkaisu piillee siinä, kumpi pystyy voittamaan Pohjois-Korean suuremmilla numeroilla, Norsunluurannikko vai Portugali. Tosin Pohjois-Korea voi hyvinkin puolustaa Portugalin nollille. Lusitaanien matka tyssääkin tylysti alkulohkoon.
Pohjois-Korea:
Kisojen todellinen kummajainen. Tuntemattomia pelaajia, tuntemattomia valmentajia ja hyvinkin vajavaisia sekä ristiriitaisia tietoja pelaajistosta. Brasilia-ottelu osoitti kuitenkin sen, että työmoraalia löytyy (parempi tietty löytyäkin, kotona voi odottaa laiskottelijoita muutakin kuin lämmin syli) ja puolustaminenkin onnistuu. Kisuaajan roolissa siitä huolimatta, eikä totaalinen romahduskaan ole poissuljettu. Maalivahti vaikutti aika epävarmalta, joten siihen kannattanee iskeä.
Seuraa häntä: Vitut minä noita pelaajia tunne, seuratkaa joukkueen kuulumisia alkulohkon jälkeen, kun Kim-Jong Il alkaa rankomaan epäonnistujia.
Lohko H
Espanja:
Hallitseva Euroopan mestari on yksi MM-karkeloidenkin suurimmista ennakkosuosikeista. Kilpailut kuitenkin alkoivat todella mollivoittoisesti, sillä Sveitsi järjesti ensimmäisen kierroksen suurimman yllätyksen voittamalla Gelson Fernandesin maalilla 0-1. Espanja hallitsi, mutta vaarallisimmat paikat loi kurinalaisesti puolustanut Sveitsi. Torresin ja Villan yhteispelaaminen jäi vaisuksi, tai sitä ei oikeastaan ollutkaan. Myös Cesc Fabregasin pitäminen penkillä koko ottelun ajan herättää kysymyksiä. Eikö miehelle oikeasti löydy roolia Espanjan pelin keskiöstä. Tahmeasta alusta huolimatta Espanja jatkaa lohkosta, mutta kuinka pitkälle? Mestaruuteen asti paukut eivät riitä ainakaan.
Seuraa häntä: Juan Manuel Mata
Chile:
Marcelo Bielsan valmentama Chile on kisojen ilopilleri. Vaikka Honduras ei kaatunutkaan kuin maalilla, niin esitys oli vakuuttava. Lähes hullunrohkeaa prässäämistä, voimakkaita hyökkäyksiä ja siitä huolimatta, nöyrää puolustamista. Enkä usko, että Bielsa lähtee prässistä ja hyökkäämisestä tinkimään, vaikka vastus koveneekin jatkossa. Sveitsin Chile pystyy tuolla pelillä kaatamaan, mutta Espanjaa vastaan kyseessä on todellinen upporikas-rutiköyhä -asetelma. Sveitsi puolusti Espanjan aseettomaksi, Chile yrittää tehdä sen hyökkäämällä ja saattaa hyvinkin onnistua. Vaikka hyökkäysinto avaakin paikkoja Espanjalle ja David Villalle iskeä, niin Chilellä riittää myös itsellään tehoja takoa ainakin pisteeseen tarvittavat maalit.
Seuraa häntä: Humberto Suazo
Sveitsi:
Järjesti todellisen jymypaukun voittamalla Espanjan avausottelussaan. Kunnianarvoinen suoritus, mutta siitä huolimatta tie voi nousta pystyyn, sillä Chile on paha vastustaja. Espanja-pelin pisteet antavat kuitenkin hyvän pohjan jatkoon, sillä oletusarvoisesti Espanja ei enää lohkossa häviä. Jatkopaikan Sveitsi voi siis haalia itselleen, mutta siihen ne juhlan aiheet jäävät. Noutaja tulee neljännesvälierissä.
Seuraa häntä: Gelson Fernandes
Honduras:
Yksi kisojen heikoimmista maista. Odotettavissa on kisaturistin ja kiusaajan rooli, tosin kiusaajaksikin Honduras on turhan kiltti. David Suazon ja Wilson Palaciosin myötä joukkueesta löytyy toki laatuakin, mutta kärki on kapea. Kotimatka kutsuu ilman pisteitä ja todennäköisesti ilman maalejakin.
Seuraa häntä: David Suazo
Sitten hieman pelaajakohtaisia arviointeja All Stars ja No Stars -kentällisten muodossa.
All Stars
Podolski
Honda Özil Elano
Koren Vidal
Sarpei Mertesacker Godin Maicon
Enyeama
Nämä miehet vakuuttivat minut parhaiten. Toki paljon muitakin hyviä vaihtoehtoja oli, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen mennään näillä. Sitten siihen No Stars -osastoon, jolla kisat eivät alkaneet välttämättä ihan niin hyvin...
No Stars
Fabiano Ghezzal
Ziani Grella Lacen Samaras
Lockhead Pique Kyrgiakos Lukovic
Green
Lukovic nyt ei ihan aito ja oikea oikea pakki ole, mutta menkööt, kun suoritus oli niin jäätävä. Näillä jätkillä on parannettavaa ja paljon, sikäli kun kentällä vielä turnauksessa pääsevät.
--
Näemmä en osaa muotoilla noita kenällisiä oikein, mutta kyllähän te ne ymmärrätte. Sikäli kun tuonne asti jaksatte lukea.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Jalkapalloromantikon kuukausi
Kuten jossain blogi-tekstissä mainitsin, niin Hakan kannattajan lisäksi sisälläni asustaa united smile -henkinen jalkapalloromantikko, joka nauttii jalkapallossa paljon muustakin kuin maaleista, voitoista ja menestyksestä. Parillisina vuosina jalkapallomaailmassa on kuukauden ajanjakso, joka on jalkapalloromantikolle todellista kulta-aikaa. Tällä kertaa vuorossa on yhdeksännettoista jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka pelataan ensimmäistä kertaa kilpailun kahdeksankymmentävuotisessa historiassa Afrikan mantereella, Etelä-Afrikassa.
Jalkapalloromantiikasta nauttimista helpottaa toki se, että kisoista ei suosikkijoukkuetta löydy - Suomi kun ei vielä mukaan päässyt. Toki joskus aikanaan on tullut Italian ja sittemmin Englannin kisataipaleiden mukana myötäelettyä varsin vahvastikin, kun Suomi ei kisoissa ole esiintynyt, mutta nekin sympatiat ovat jääneet taakse. Parin vuoden takaisiin EM-kisoihin Englanti ei edes selvinnyt, eikä ollut ikävä. Kyseisten kisojen karsinnoista jäi käteen tasan yksi harmi ja se oli käytännössä yhden maalin päähän jäänyt Suomen ensimmäinen EM-kisapaikka.
Mitä kisoista sitten saa irti ilman suosikkijoukkuetta? MM-kilpailut ovat käsittämättömän suuri urheilutapahtuma. Joku persereikään verrattava Pohjois-Korea taitaa olla ainoa paikka maailmassa, jossa kisoja ei televisiosta tule. Tai jos näitä paikkoja on useampiakin, niin ne mahtunevat kahden käden sormiin varsin helposti. Kuten Janne Kosunen IS Veikkaajan MM-kisaennakossa kirjoitti, ovat jalkapallon MM-kilpailut eräänlainen maailma kylässä -festivaali. Kisaisännille MM-isännyys on kerta toisensa jälkeen suuri kunnia ja mahdollisuus yhdistää koko jalkapalloileva maailma yhteen suureen "sukukokoukseen". Kielimuuriakaan ei ole - edes Afrikassa - sillä jalkapallo on kieli, jota puhuvat kaikki.
Jos näitä MM-kilpailuja seuraisi vain tulosten ja pelin tason takia, voisi joku väittää, että ainakin alku on ollut heikko. Paljon vähämaalisia tasapelejä, pääosin tarkkaa ja varovaista pelaamista, eikä mitään maalijuhlia ja maalintekokilpailuja. Niiden puute ei tosin aina tarkoita sitä, että pelit olisivat huonotasoisia tai tylsiä. Ja ihan luonnollistahan se on, että kerran neljässä vuodessa pelattavissa kisoissa (jos niihin sattuu karsinnoista mukaan pääsemään) halutaan olla mahdollisimman pitkään mukana. Tappioilla urakka voi kuitenkin loppua lyhyeen ja se tekee etenkin pienempien maiden pelaamisesta hyvin tarkkaa ja varovaista. Ja toisaalta, kyllä 32:n jokkueen sekaan mahtuu monenlaista menijää. Yksi kilpailun potentiaalisista ilopillereista aloittaa urakkansa muuten huomenna, kun Marcelo Bielsan luotsaama Chile kohtaa päiväottelussa Hondurasin.
MM-kilpailuissa mukana olevat pelaajat elävät unelmaansa, josta on haaveiltu varmasti pikkupojasta alkaen. Osalla pelaajista on takana jopa 80 ottelun rankka kilpailukausi seurajoukkueessa, mutta kisoissa ollaan mukana - maksoi mitä maksoi. Pelaajien antautumista tähän jalkapallojuhlaan on upeaa seurata. Parhaat pelaavat ja näyttävät yhdessä järjestäjien, taustahenkilöiden, yleisön, median ja koko jalkapalloilevan maailman kanssa, miksi Kuningaslaji on Kuningaslaji.
Parasta tässä nautinnossa on kuitenkin se, että se yhdistää. Osassa kilpailuun osallistuvista maista tilanne ei ole paras mahdollinen. On sotia, on köyhyyttä, on kaikenlaisia kriisejä ja muuta harmia. Jalkapallon MM-kilpailut ja sen oman maan osallistuminen ja mahdollinen menestyminen yhdistää kuitenkin rikkonaisempiakin kansoja ja antaa heille toivoa ainakin hetkeksi. Kisat antavat mahdollisuuden olla ylpeä jostakin. Maailmanrauhaa futaamalla ei taideta saavuttaa, mutta jonkinlainen tulitauko kuitenkin. Nyt jos koska on siis aika nauttia itse jalkapallosta, eikä vain tuloksista ja menestyksestä.
Jalkapalloromantiikasta nauttimista helpottaa toki se, että kisoista ei suosikkijoukkuetta löydy - Suomi kun ei vielä mukaan päässyt. Toki joskus aikanaan on tullut Italian ja sittemmin Englannin kisataipaleiden mukana myötäelettyä varsin vahvastikin, kun Suomi ei kisoissa ole esiintynyt, mutta nekin sympatiat ovat jääneet taakse. Parin vuoden takaisiin EM-kisoihin Englanti ei edes selvinnyt, eikä ollut ikävä. Kyseisten kisojen karsinnoista jäi käteen tasan yksi harmi ja se oli käytännössä yhden maalin päähän jäänyt Suomen ensimmäinen EM-kisapaikka.
Mitä kisoista sitten saa irti ilman suosikkijoukkuetta? MM-kilpailut ovat käsittämättömän suuri urheilutapahtuma. Joku persereikään verrattava Pohjois-Korea taitaa olla ainoa paikka maailmassa, jossa kisoja ei televisiosta tule. Tai jos näitä paikkoja on useampiakin, niin ne mahtunevat kahden käden sormiin varsin helposti. Kuten Janne Kosunen IS Veikkaajan MM-kisaennakossa kirjoitti, ovat jalkapallon MM-kilpailut eräänlainen maailma kylässä -festivaali. Kisaisännille MM-isännyys on kerta toisensa jälkeen suuri kunnia ja mahdollisuus yhdistää koko jalkapalloileva maailma yhteen suureen "sukukokoukseen". Kielimuuriakaan ei ole - edes Afrikassa - sillä jalkapallo on kieli, jota puhuvat kaikki.
Jos näitä MM-kilpailuja seuraisi vain tulosten ja pelin tason takia, voisi joku väittää, että ainakin alku on ollut heikko. Paljon vähämaalisia tasapelejä, pääosin tarkkaa ja varovaista pelaamista, eikä mitään maalijuhlia ja maalintekokilpailuja. Niiden puute ei tosin aina tarkoita sitä, että pelit olisivat huonotasoisia tai tylsiä. Ja ihan luonnollistahan se on, että kerran neljässä vuodessa pelattavissa kisoissa (jos niihin sattuu karsinnoista mukaan pääsemään) halutaan olla mahdollisimman pitkään mukana. Tappioilla urakka voi kuitenkin loppua lyhyeen ja se tekee etenkin pienempien maiden pelaamisesta hyvin tarkkaa ja varovaista. Ja toisaalta, kyllä 32:n jokkueen sekaan mahtuu monenlaista menijää. Yksi kilpailun potentiaalisista ilopillereista aloittaa urakkansa muuten huomenna, kun Marcelo Bielsan luotsaama Chile kohtaa päiväottelussa Hondurasin.
MM-kilpailuissa mukana olevat pelaajat elävät unelmaansa, josta on haaveiltu varmasti pikkupojasta alkaen. Osalla pelaajista on takana jopa 80 ottelun rankka kilpailukausi seurajoukkueessa, mutta kisoissa ollaan mukana - maksoi mitä maksoi. Pelaajien antautumista tähän jalkapallojuhlaan on upeaa seurata. Parhaat pelaavat ja näyttävät yhdessä järjestäjien, taustahenkilöiden, yleisön, median ja koko jalkapalloilevan maailman kanssa, miksi Kuningaslaji on Kuningaslaji.
Parasta tässä nautinnossa on kuitenkin se, että se yhdistää. Osassa kilpailuun osallistuvista maista tilanne ei ole paras mahdollinen. On sotia, on köyhyyttä, on kaikenlaisia kriisejä ja muuta harmia. Jalkapallon MM-kilpailut ja sen oman maan osallistuminen ja mahdollinen menestyminen yhdistää kuitenkin rikkonaisempiakin kansoja ja antaa heille toivoa ainakin hetkeksi. Kisat antavat mahdollisuuden olla ylpeä jostakin. Maailmanrauhaa futaamalla ei taideta saavuttaa, mutta jonkinlainen tulitauko kuitenkin. Nyt jos koska on siis aika nauttia itse jalkapallosta, eikä vain tuloksista ja menestyksestä.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Nukkuvan riiviön herääminen
Vaikka otsikko saattaisikin viitata ensimmäiseen vauva-aiheiseen tekstiin, niin vielä ei ole sen aika, mutta ensimmäinen jalkapalloon liittymätön teksti kuitenkin.
Rupesimme hiljaisen viime sunnuntain ratoksi miettimään töissä työkaverin kanssa, että mitä biisejä valitsisimme, jos olisimme Radio Rockin dj-vieraina. Maailman kaikesta musiikista pitäisi siis valita kymmenen biisiä, jotka soisi Radio Rockin taajuudella valitsijan kommenttiraidan siivittämänä. Helppoa, eikö totta?
No ei. Muutaman tunnin mietinnön aikana heiteltiin varsin yhtenäisitä musiikkimauistamme biisejä ilmoille sellainen määrä, että niillä kattaisi määrällisesti keskiverron rock-pumpun koko tuotannon. No, minä pääsin sentään niin pitkälle, että tiedän biisin, jolla oman settini aloittaisin. Se on Queenin Headlong - kappale, joka on ensimmäisenä iskenyt tajuntaan oikein kunnolla. Siitä päästäänkin kevyellä aasinsillalla siihen, mistä oma musiikkimakuni lähti kehittymään.
Perimätieto kertoo, että pikkupoikana Popedan Sukset-kappale on ollut kovaa valuuttaa ja sitä olen laulanut suureen ääneen. Luojan kiitos minulla itselläni ei tuosta ole muistikuvia, Popeda kun kuuluu Mamban ja Yön kanssa musiikin pahaan kolminaisuuteen. Ensimmäinen oma muistikuva löytyy isän levyhyllystä ja vuonna 1991 julkaistusta Queenin Greatest Hits II -kokoelmasta. Alle kymmenvuotiaana se on soittimeen eksynyt ja tuo Headlong oli kappale, joka sieltä pomppasi esille. Vuodesta 1991 tuli lopulta oman musiikkimakuni kannalta aika merkittävä vuosi muutenkin.
Ala-asteen kolmannen luokan alussa meidän luokalle tuli Riihimäeltä Hämeenlinnaan muuttanut nuori miehenalku. Hän oli Battle Metalia soittavassa Turisaksessakin myöhemmin mainetta niittänyt Antti Ventola, joka oli musiikkimies jo nuorena. Antti toi mukanaan asiantuntemusta levyistä, bändeistä ja musiikista ylipäätään. Mukana tuli muuannen Metallican viides pitkäsoitto, Black, eli tuttavallisemmin Musta albumi. Noista ala-astevuosista asti Black on ollut - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin - minulle se paras albumi, siitäkin huolimatta, että ei sellaista ihan oikeasti voi edes määritellä.
Jokusta vuotta myöhemmin, tarkalleen vuonna 1994, kerroin luokassa aikovani ostaa The Offspringin uuden Smash-albumin. Antti kertoi, että jos tykkään Smashista, minun kannattaa tutustua myös Green Dayn samoihin aikoihin ilmestyneeseen Dookie-albumiin ja niinhän minä tein. Molemmat albumit ovat hyllyssä edelleen ja kuuluvat bändien parhaimmistoon.
Vuodet ala-asteella vierivät ja musiikkimakuun pomppi mukaan lisää rokkia (älkää välittäkö näistä genreistä, olen ollut aina todella huono niiden kanssa) muun muassa Sepulturan, Megadethin, Anthraxin, Therapy?:n, Primusin, Nirvanan ja monien muiden muodossa. Eikä meno yläastella mihinkään muuttunut. AC/DC, Slayer, KoRn ja vastaavat orkesterit pyörivät levysoittimissa ja korvalappustereoissa. Yläasteella kuvaan tuli mukaan soittaminen. Siitä huolimatta, että ala-asteellakin musiikkiluokan rumpujen takan tuli jokunen kerta istuttua, oli yläaste vasta aikaa, jolloin omia taitoja tuli kokeiltua enemmänkin. Antti ja samalla luokalla ollut, mainitussa Turisaksessa edelleenkin vaikuttava, Jussi Wickström olivat jo aloitelleet ensimmäisiä bändiprojektejaan ja Jussin kotitalon varastoon oli tehty pieni treenikämppäkin. Yläasteen musiikkiluokan lisäksi rumpuja pääsi siis paukuttamaan välillä myös vapaa-aikana taitavien kitaristien kanssa. Aika nopeastihan se kävi ilmi, että omat taidot eivät ihan siinä seuraassa riittäneet, mutta käteen jäi joka tapauksessa välttävästi perusosaamista ja haave siitä, että joku päivä ostan itselleni rummut. Vielä tuo haave ei ole toteutunut, mutta onhan tässä aikaa.
Lukioaikana mukaan tuli sitten muutakin kuin pelkkää rokkia ja heviä. Koululla soittaneet Midnight Sunrise ja Bleu Metron avasivat tien progressiivisemmalle rockille minun tajuntaani ja lukioaikoina tapaamani entinen kihlattuni toi musiikkimakunsa myötä kuultavakseni myös kevyempää musiikkia esimerkiksi Jazzin ja Funkin muodossa. Samalla voi sanoa, että paatuneesta rokki-diggarista tuli aika yleismaailmallinen musiikin ystävä, eikä vaikkapa Harry Connick jr:n kepeät jazz-luritukset ole mikään harvinaisuus levylautasella. Tätä nykyä onkin paljon helpompaa luetella bändejä, joista en pidä kuin bändejä, joista pidän.
Kuten totesin, niin olen aivan tolkuttoman huono kaikkien genre-sössötysten kanssa. Pidän niitä aivan turhanpäiväisenä pelleilynä. Oikeastaan neljä kategoriaa riittää vallan hyvin: VITUN hyvä musiikki, hyvä musiikki, huono musiikki ja ei-missään-olosuhteissa -musiikki. Aika karkea jako, mutta toimii minun asiantuntemukseni kanssa hienosti, en nimittäin oikeasti ymmärrä sinällään musiikista itsestään oikeastaan mitään. Nuotit ovat hepreaa, soinnut ovat hepreaa, välttävää rumpuosaamista lukuunottamatta kaikki soittimet ovat hepreaa ja suurin osa tekniikasta musiikin ympärillä on hepreaa.
Miksi sitten kuuntelen musiikkia? Mitä musiikki merkitsee minulle? Musiikki merkitsee tunnetta, se merkitsee nautintoa, fiilistä - ja sen luomista. Musiikkiin on helppo sitoa muistoja, tai ei niitä tarvitse siihen edes sitoa, vaan muistot sitoutuvat itsessään musiikkiin. Musiikki on oiva keino päästä johonkin tunnetilaan, tai syventää jotain tunnetilaa. Monta kertaa olen kuunnellut ennen urheilusuoritusta vaikkapa Panteran Cowboys From Hell -albumia. Tai päästäkseni iloiseen tunnelmaan, voi soittimeen eksyä vaikkapa Eternal Erectionin No Funk About It. Hyvää mietiskelymusiikkia voisi olla vaikkapa Rushin Moving Pictures. Kiireettömään, hieman haikeaan, syksyiseen sunnuntai-aamun ei löydy parempaa levyä kuin Norah Jonesin Feels Like Home. Jos haluaa yllättyä myönteisesti, niin kannattaa kahlata läpi Burce Sprengsteenin tuotantoa (ja odottaa sitä lisää). Mies on tehnyt 40 vuotta musiikkia ja siitä huolimatta kynästä syntyy Outlaw Peten kaltaisia helmiä. Outlaw Peten kuuleminen livenä Ratinassa kesällä 2009 menee oikeastaan heittämällä keikkakokemusteni kärkipaikalle. Tätä se musiikki minulle merkitsee. Ja monia muita sellaisia asioita, joita ei osaa edes ajatella.
Niin tuo otsikko. Mikä ihmeen riiviö? Maailmassa on aivan järjetön määrä musiikkia, joka kuuluu joko VITUN hyvän, tai hyvän musiikin kategoriaan. Ja vaikka sen takia levyhyllyn täyttämiseen kuluukin välillä aika paljon rahaa, niin se on pelkästään hieno asia. Se muun muassa mahdollistaa eilisen kaltaiset kokemukset. Helsingin Kyläsaaressa esiintyivät The Hives, Joan Jett and The Blackhearts ja Green Day. Kaksi ensimmäistä soittivat lämppäreinä ja täyttivät tonttinsa. Lyhyet ja ytimekkäät setit toimivat viimeisen päälle hienosti. Illan pääesiintyjä kuitenkin arvelutti hieman, sillä Dookien ja Insomniacin jälkeen Green Day oli jäänyt itseltäni hieman unohduksiin jonnekin hyvä musiikki -laarin pohjalle ja siitä huolimatta, että American Idiotinkin levyhyllyyni olen ostanut, en rehellisyyden nimissä keikalta juuri mitään odottanut. Korkeintaan rahat pois -henkistä, kylmäksi jättävää renkuttelua. Odotuksista kertoo se, että koko keikka olisi jäänyt väliin, ellei hyvä ystäväni olisi joutunut luopumaan lipustaan ammattinsa aiheuttaman esteen takia. Ostin lipun pois ja lähdin toisen hyvän ystäväni kanssa keikalle. Onneksi lähdin, sillä keikka oli parasta musiikkiviihdettä pitkään aikaan. Green Day veti Billie Joe Armstrongin johdolla energisen, vauhdikkaan ja, niin, riiviömäisen keikan, jonka aikana yleisö otettiin todella osaksi keikkaa - jopa niin hyvin, että muutama fanityttö sai ikimuistoisen keikkakokemuksen pääsemällä mikin varteen lavalle idoliensa kanssa. Lähes kaksi ja puoli tuntia kestänyt keikka ei loppunut minuuttiakaan liian aikaisin ja kotiin pääsi lähtemään yhtä aivan loistavaa keikkakokemusta rikkaampana.
Se on siis pelkästään hieno asia, että maailmaan mahtuu kasapäin loistavaa musiikkia. Sen takia käy välillä niin, että joku riiviö, tai jättiläinen pääsee nukahtamaan hetkeksi tai toiseksikin, vain herätäkseen uudelleen yksittäisen musiikkidiggarin tajuntaan Green Dayn eilen osoittamalla tavalla.
Lieköhän minä saan koskaan sitä dj-vieraslistaa valmiiksi. Ja vaikka saisinkin, niin seuraavana päivänä lista olisi erilaisessa muodossa. Headlongin lisäksi listalta taitaa kuitenkin löytyä eilisen innoittamana Green Dayn Brainstew, jonka rumpukomppia muuten harjoittelin yläasteaikana paljon, enkä sitä vieläkään osaa.
Rupesimme hiljaisen viime sunnuntain ratoksi miettimään töissä työkaverin kanssa, että mitä biisejä valitsisimme, jos olisimme Radio Rockin dj-vieraina. Maailman kaikesta musiikista pitäisi siis valita kymmenen biisiä, jotka soisi Radio Rockin taajuudella valitsijan kommenttiraidan siivittämänä. Helppoa, eikö totta?
No ei. Muutaman tunnin mietinnön aikana heiteltiin varsin yhtenäisitä musiikkimauistamme biisejä ilmoille sellainen määrä, että niillä kattaisi määrällisesti keskiverron rock-pumpun koko tuotannon. No, minä pääsin sentään niin pitkälle, että tiedän biisin, jolla oman settini aloittaisin. Se on Queenin Headlong - kappale, joka on ensimmäisenä iskenyt tajuntaan oikein kunnolla. Siitä päästäänkin kevyellä aasinsillalla siihen, mistä oma musiikkimakuni lähti kehittymään.
Perimätieto kertoo, että pikkupoikana Popedan Sukset-kappale on ollut kovaa valuuttaa ja sitä olen laulanut suureen ääneen. Luojan kiitos minulla itselläni ei tuosta ole muistikuvia, Popeda kun kuuluu Mamban ja Yön kanssa musiikin pahaan kolminaisuuteen. Ensimmäinen oma muistikuva löytyy isän levyhyllystä ja vuonna 1991 julkaistusta Queenin Greatest Hits II -kokoelmasta. Alle kymmenvuotiaana se on soittimeen eksynyt ja tuo Headlong oli kappale, joka sieltä pomppasi esille. Vuodesta 1991 tuli lopulta oman musiikkimakuni kannalta aika merkittävä vuosi muutenkin.
Ala-asteen kolmannen luokan alussa meidän luokalle tuli Riihimäeltä Hämeenlinnaan muuttanut nuori miehenalku. Hän oli Battle Metalia soittavassa Turisaksessakin myöhemmin mainetta niittänyt Antti Ventola, joka oli musiikkimies jo nuorena. Antti toi mukanaan asiantuntemusta levyistä, bändeistä ja musiikista ylipäätään. Mukana tuli muuannen Metallican viides pitkäsoitto, Black, eli tuttavallisemmin Musta albumi. Noista ala-astevuosista asti Black on ollut - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin - minulle se paras albumi, siitäkin huolimatta, että ei sellaista ihan oikeasti voi edes määritellä.
Jokusta vuotta myöhemmin, tarkalleen vuonna 1994, kerroin luokassa aikovani ostaa The Offspringin uuden Smash-albumin. Antti kertoi, että jos tykkään Smashista, minun kannattaa tutustua myös Green Dayn samoihin aikoihin ilmestyneeseen Dookie-albumiin ja niinhän minä tein. Molemmat albumit ovat hyllyssä edelleen ja kuuluvat bändien parhaimmistoon.
Vuodet ala-asteella vierivät ja musiikkimakuun pomppi mukaan lisää rokkia (älkää välittäkö näistä genreistä, olen ollut aina todella huono niiden kanssa) muun muassa Sepulturan, Megadethin, Anthraxin, Therapy?:n, Primusin, Nirvanan ja monien muiden muodossa. Eikä meno yläastella mihinkään muuttunut. AC/DC, Slayer, KoRn ja vastaavat orkesterit pyörivät levysoittimissa ja korvalappustereoissa. Yläasteella kuvaan tuli mukaan soittaminen. Siitä huolimatta, että ala-asteellakin musiikkiluokan rumpujen takan tuli jokunen kerta istuttua, oli yläaste vasta aikaa, jolloin omia taitoja tuli kokeiltua enemmänkin. Antti ja samalla luokalla ollut, mainitussa Turisaksessa edelleenkin vaikuttava, Jussi Wickström olivat jo aloitelleet ensimmäisiä bändiprojektejaan ja Jussin kotitalon varastoon oli tehty pieni treenikämppäkin. Yläasteen musiikkiluokan lisäksi rumpuja pääsi siis paukuttamaan välillä myös vapaa-aikana taitavien kitaristien kanssa. Aika nopeastihan se kävi ilmi, että omat taidot eivät ihan siinä seuraassa riittäneet, mutta käteen jäi joka tapauksessa välttävästi perusosaamista ja haave siitä, että joku päivä ostan itselleni rummut. Vielä tuo haave ei ole toteutunut, mutta onhan tässä aikaa.
Lukioaikana mukaan tuli sitten muutakin kuin pelkkää rokkia ja heviä. Koululla soittaneet Midnight Sunrise ja Bleu Metron avasivat tien progressiivisemmalle rockille minun tajuntaani ja lukioaikoina tapaamani entinen kihlattuni toi musiikkimakunsa myötä kuultavakseni myös kevyempää musiikkia esimerkiksi Jazzin ja Funkin muodossa. Samalla voi sanoa, että paatuneesta rokki-diggarista tuli aika yleismaailmallinen musiikin ystävä, eikä vaikkapa Harry Connick jr:n kepeät jazz-luritukset ole mikään harvinaisuus levylautasella. Tätä nykyä onkin paljon helpompaa luetella bändejä, joista en pidä kuin bändejä, joista pidän.
Kuten totesin, niin olen aivan tolkuttoman huono kaikkien genre-sössötysten kanssa. Pidän niitä aivan turhanpäiväisenä pelleilynä. Oikeastaan neljä kategoriaa riittää vallan hyvin: VITUN hyvä musiikki, hyvä musiikki, huono musiikki ja ei-missään-olosuhteissa -musiikki. Aika karkea jako, mutta toimii minun asiantuntemukseni kanssa hienosti, en nimittäin oikeasti ymmärrä sinällään musiikista itsestään oikeastaan mitään. Nuotit ovat hepreaa, soinnut ovat hepreaa, välttävää rumpuosaamista lukuunottamatta kaikki soittimet ovat hepreaa ja suurin osa tekniikasta musiikin ympärillä on hepreaa.
Miksi sitten kuuntelen musiikkia? Mitä musiikki merkitsee minulle? Musiikki merkitsee tunnetta, se merkitsee nautintoa, fiilistä - ja sen luomista. Musiikkiin on helppo sitoa muistoja, tai ei niitä tarvitse siihen edes sitoa, vaan muistot sitoutuvat itsessään musiikkiin. Musiikki on oiva keino päästä johonkin tunnetilaan, tai syventää jotain tunnetilaa. Monta kertaa olen kuunnellut ennen urheilusuoritusta vaikkapa Panteran Cowboys From Hell -albumia. Tai päästäkseni iloiseen tunnelmaan, voi soittimeen eksyä vaikkapa Eternal Erectionin No Funk About It. Hyvää mietiskelymusiikkia voisi olla vaikkapa Rushin Moving Pictures. Kiireettömään, hieman haikeaan, syksyiseen sunnuntai-aamun ei löydy parempaa levyä kuin Norah Jonesin Feels Like Home. Jos haluaa yllättyä myönteisesti, niin kannattaa kahlata läpi Burce Sprengsteenin tuotantoa (ja odottaa sitä lisää). Mies on tehnyt 40 vuotta musiikkia ja siitä huolimatta kynästä syntyy Outlaw Peten kaltaisia helmiä. Outlaw Peten kuuleminen livenä Ratinassa kesällä 2009 menee oikeastaan heittämällä keikkakokemusteni kärkipaikalle. Tätä se musiikki minulle merkitsee. Ja monia muita sellaisia asioita, joita ei osaa edes ajatella.
Niin tuo otsikko. Mikä ihmeen riiviö? Maailmassa on aivan järjetön määrä musiikkia, joka kuuluu joko VITUN hyvän, tai hyvän musiikin kategoriaan. Ja vaikka sen takia levyhyllyn täyttämiseen kuluukin välillä aika paljon rahaa, niin se on pelkästään hieno asia. Se muun muassa mahdollistaa eilisen kaltaiset kokemukset. Helsingin Kyläsaaressa esiintyivät The Hives, Joan Jett and The Blackhearts ja Green Day. Kaksi ensimmäistä soittivat lämppäreinä ja täyttivät tonttinsa. Lyhyet ja ytimekkäät setit toimivat viimeisen päälle hienosti. Illan pääesiintyjä kuitenkin arvelutti hieman, sillä Dookien ja Insomniacin jälkeen Green Day oli jäänyt itseltäni hieman unohduksiin jonnekin hyvä musiikki -laarin pohjalle ja siitä huolimatta, että American Idiotinkin levyhyllyyni olen ostanut, en rehellisyyden nimissä keikalta juuri mitään odottanut. Korkeintaan rahat pois -henkistä, kylmäksi jättävää renkuttelua. Odotuksista kertoo se, että koko keikka olisi jäänyt väliin, ellei hyvä ystäväni olisi joutunut luopumaan lipustaan ammattinsa aiheuttaman esteen takia. Ostin lipun pois ja lähdin toisen hyvän ystäväni kanssa keikalle. Onneksi lähdin, sillä keikka oli parasta musiikkiviihdettä pitkään aikaan. Green Day veti Billie Joe Armstrongin johdolla energisen, vauhdikkaan ja, niin, riiviömäisen keikan, jonka aikana yleisö otettiin todella osaksi keikkaa - jopa niin hyvin, että muutama fanityttö sai ikimuistoisen keikkakokemuksen pääsemällä mikin varteen lavalle idoliensa kanssa. Lähes kaksi ja puoli tuntia kestänyt keikka ei loppunut minuuttiakaan liian aikaisin ja kotiin pääsi lähtemään yhtä aivan loistavaa keikkakokemusta rikkaampana.
Se on siis pelkästään hieno asia, että maailmaan mahtuu kasapäin loistavaa musiikkia. Sen takia käy välillä niin, että joku riiviö, tai jättiläinen pääsee nukahtamaan hetkeksi tai toiseksikin, vain herätäkseen uudelleen yksittäisen musiikkidiggarin tajuntaan Green Dayn eilen osoittamalla tavalla.
Lieköhän minä saan koskaan sitä dj-vieraslistaa valmiiksi. Ja vaikka saisinkin, niin seuraavana päivänä lista olisi erilaisessa muodossa. Headlongin lisäksi listalta taitaa kuitenkin löytyä eilisen innoittamana Green Dayn Brainstew, jonka rumpukomppia muuten harjoittelin yläasteaikana paljon, enkä sitä vieläkään osaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)