Kuten jossain blogi-tekstissä mainitsin, niin Hakan kannattajan lisäksi sisälläni asustaa united smile -henkinen jalkapalloromantikko, joka nauttii jalkapallossa paljon muustakin kuin maaleista, voitoista ja menestyksestä. Parillisina vuosina jalkapallomaailmassa on kuukauden ajanjakso, joka on jalkapalloromantikolle todellista kulta-aikaa. Tällä kertaa vuorossa on yhdeksännettoista jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka pelataan ensimmäistä kertaa kilpailun kahdeksankymmentävuotisessa historiassa Afrikan mantereella, Etelä-Afrikassa.
Jalkapalloromantiikasta nauttimista helpottaa toki se, että kisoista ei suosikkijoukkuetta löydy - Suomi kun ei vielä mukaan päässyt. Toki joskus aikanaan on tullut Italian ja sittemmin Englannin kisataipaleiden mukana myötäelettyä varsin vahvastikin, kun Suomi ei kisoissa ole esiintynyt, mutta nekin sympatiat ovat jääneet taakse. Parin vuoden takaisiin EM-kisoihin Englanti ei edes selvinnyt, eikä ollut ikävä. Kyseisten kisojen karsinnoista jäi käteen tasan yksi harmi ja se oli käytännössä yhden maalin päähän jäänyt Suomen ensimmäinen EM-kisapaikka.
Mitä kisoista sitten saa irti ilman suosikkijoukkuetta? MM-kilpailut ovat käsittämättömän suuri urheilutapahtuma. Joku persereikään verrattava Pohjois-Korea taitaa olla ainoa paikka maailmassa, jossa kisoja ei televisiosta tule. Tai jos näitä paikkoja on useampiakin, niin ne mahtunevat kahden käden sormiin varsin helposti. Kuten Janne Kosunen IS Veikkaajan MM-kisaennakossa kirjoitti, ovat jalkapallon MM-kilpailut eräänlainen maailma kylässä -festivaali. Kisaisännille MM-isännyys on kerta toisensa jälkeen suuri kunnia ja mahdollisuus yhdistää koko jalkapalloileva maailma yhteen suureen "sukukokoukseen". Kielimuuriakaan ei ole - edes Afrikassa - sillä jalkapallo on kieli, jota puhuvat kaikki.
Jos näitä MM-kilpailuja seuraisi vain tulosten ja pelin tason takia, voisi joku väittää, että ainakin alku on ollut heikko. Paljon vähämaalisia tasapelejä, pääosin tarkkaa ja varovaista pelaamista, eikä mitään maalijuhlia ja maalintekokilpailuja. Niiden puute ei tosin aina tarkoita sitä, että pelit olisivat huonotasoisia tai tylsiä. Ja ihan luonnollistahan se on, että kerran neljässä vuodessa pelattavissa kisoissa (jos niihin sattuu karsinnoista mukaan pääsemään) halutaan olla mahdollisimman pitkään mukana. Tappioilla urakka voi kuitenkin loppua lyhyeen ja se tekee etenkin pienempien maiden pelaamisesta hyvin tarkkaa ja varovaista. Ja toisaalta, kyllä 32:n jokkueen sekaan mahtuu monenlaista menijää. Yksi kilpailun potentiaalisista ilopillereista aloittaa urakkansa muuten huomenna, kun Marcelo Bielsan luotsaama Chile kohtaa päiväottelussa Hondurasin.
MM-kilpailuissa mukana olevat pelaajat elävät unelmaansa, josta on haaveiltu varmasti pikkupojasta alkaen. Osalla pelaajista on takana jopa 80 ottelun rankka kilpailukausi seurajoukkueessa, mutta kisoissa ollaan mukana - maksoi mitä maksoi. Pelaajien antautumista tähän jalkapallojuhlaan on upeaa seurata. Parhaat pelaavat ja näyttävät yhdessä järjestäjien, taustahenkilöiden, yleisön, median ja koko jalkapalloilevan maailman kanssa, miksi Kuningaslaji on Kuningaslaji.
Parasta tässä nautinnossa on kuitenkin se, että se yhdistää. Osassa kilpailuun osallistuvista maista tilanne ei ole paras mahdollinen. On sotia, on köyhyyttä, on kaikenlaisia kriisejä ja muuta harmia. Jalkapallon MM-kilpailut ja sen oman maan osallistuminen ja mahdollinen menestyminen yhdistää kuitenkin rikkonaisempiakin kansoja ja antaa heille toivoa ainakin hetkeksi. Kisat antavat mahdollisuuden olla ylpeä jostakin. Maailmanrauhaa futaamalla ei taideta saavuttaa, mutta jonkinlainen tulitauko kuitenkin. Nyt jos koska on siis aika nauttia itse jalkapallosta, eikä vain tuloksista ja menestyksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti