sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Kävikö se sisällä?

Näin saattaa moni suomalainen nuorimies miettiä juhannuksen jälkeen, kun on herännyt festareiden leirintäalueelta vieraan naisen vierestä. No, kavereille kerrotaan, että kävi sisällä.

Samaa miettivät varmasti englantilaiset ja Englannin futismaajoukkueen kannattajat tämänpäiväisen MM-neljännesvälierän jälkeen. Tai eihän sitä oikeastaan tarvitse miettiä, livekuvasta näki jo ensisilmäyksellä, että pallo kävi maalissa. Saksa meni ottelussa jo 2-0 johtoon, mutta Englanti kavensi tilanteeksi 2-1. Vain hetki tämän jälkeen Frank Lampard laukoi rangaistusalueen rajalta pallon Saksan maalin ylärimaan, pallo kimposi puolisen metriä maalin sisäpuolelle ja siitä takaisin kentälle. Uruguaylaisavustava ei maalia nähnyt ja peli sai jatkua. Saksa voitti ottelun lopulta 4-1 ja tuo hyväksymätön maali jäi lopulta yhtä kosmeettiseksi kuin Englannin vuonna 1966 tekemä kyseenalainen finaalimaali Saksaa vastaan 4-2 voitossa. Silloin pallo ei maalissa käynyt.

Vuonna 1966 ei taidettu videotarkistuksista vielä puhua, mutta tämän päivän tilanteen jälkeen on jo puhuttu ja puhutaan takuulla vielä enemmän lisää. Pääkysymyksiä ovat siis se, että kuuluisiko jalkapallossa käyttää videotarkistuksia ja jos niitä käytettäisiin, niin mitkä tilanteet videolta tarkistettaisi? YLE:n MM-studiossa asiantuntijana istuneen Antti Muurisen mukaan maalitilanteet pitäisi tarkistaa videolta ja mahdollisesti myös ulosajotilanteet.

Minä tyrmään molemmat vaihtoehdot. Inhimilliset virheet ovat jalkapallon suola ja koska pelaajat tekevät virheitä, niin se on sallittava myös tuomareille. Tottakai tuomareiden virheet huomataan helpommin ja joskus ne vaikuttavat isoihinkin asioihin, mutta videoita en halua silti käyttöön. Videoiden aiheuttamat katkot olisivat varmasti lyhyitä, mutta katkoja kuitenkin - ne tappaisivat osaltaan peliä. Ja aiheuttavathan nuo kyseenalaiset tilanteet legendoja. Olisiko meillä Diego Maradonan tekemää Jumalan kättä, jos Englannille olisi 1986 puolivälierässä tuomittu tilanteessa vapari ja Diegolle keltainen? Eipä olisi, mutta minun mielestäni kuuluu olla. Noita esimerkkejä voisi kaivaa muitakin ja ne ovat yksi hieno osa jalkapalloa - lajia, joka on niin inhimillinen, että virheet kuuluvat osaksi sitä.

Sen verran minäkin olen valmis tulemaan vastaan, että toivotan tervetulleeksi viime kaudella UEFA Eurooppa Liigassa kokeilussa olleen "boksituomari" -systeemin, jossa molempien maalien vieressä, päätyrajan ulkopuolella, seisoi ylimääräinen tuomari tarkkailemassa 16-alueen tapahtumia. Videot jääkööt kuitenkin meille jälkiviisastelijoille. Lopuksi videoiden puolustajat voivat käydä katsomassa esimerkin naapurilajin puolelta. Tuo tilanne tarkistettiin videolta ja maali hyväksyttiin. Yksittäinen tilanne toki, mutta osoitus siitä, että videoita katselemallakin päädytään vääriin tuomioihin.

Seuraavan kerran tarkastan kantaani tähän asiaan sitten, kun Suomi menettää arvokisapaikan, tai Haka menettää Suomen mestaruuden vastaavan tilanteen takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti