Nyt kun jokainen MM-jengi on nähty ruudussa kerran, on aika koota ensimmäisen kierroksen antia hieman yhteen, niin pelaaja- kuin joukkuekohtaisestikin. Serbian ja Ghanan osalta olen tosin nähnyt vain ensimmäisen puoliajan verran ja Argentiinan ja Nigerian matsistakin jäi viimeinen kymppi näkemättä. Tältä pohjalta siis runoilen.
Ensin hieman joukkuekohtaisia havaintoja ja mielipiteitä.
Lohko A
Etelä-Afrikka:
Kisaisännät aloittivat urakkansa aika vaisusti, mutta mitä edemmäksi kisojen avausottelu Meksikoa vastaan eteni, sitä paremmin Bafana Bafana pääsi peliin mukaan. Vastahyökkäyksillä elävä joukkue tekikin ehkä kisojen toistaiseksi upeimman maalin, kun Siphiwe Tshabalala karkasi laidasta ja pommitti pallon aivan takaristikkoon. Mitään kovin suurta ei Etelä-Afrikalta kannata odottaa, mutta kotiyleisön hurjan tuen siivittämänä jatkopaikka on mahdollisuuksien rajoissa. Seinä tulee kuitenkin vastaan viimeistään ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Seuraa häntä: Siphiwe Tshabalala
Ranska:
Harrastaja-astrologi Raymond Domenechin luotsaama, tai pikemminkin sekoittama Ranska, avasi kisat ainakin minun mielestäni odotetusti maalittomalla tasapelillä Uruguayn kanssa. Kaikki kunnia Uruguaylle, mutta kyllähän Ranskan materiaalilla tuo peli olisi pitänyt viedä puhtaasti. Pelaajavalinnoista lähtien Ranska on kuitenkin sekaisin ja ainoa syypää on se harmaapäinen tuulihattu joukkueen penkin päässä. En pitäisi ollenkaan kummallisena, jos Ranska putoaisi kisoista ja alkulohkon jälkeen. Noutaja tulee joka tapauksessa viimeistään puolivälierssä.
Seuraa häntä: Yoann Gourcuff
Meksiko:
Avasi kisat siis kiimaista kisäisäntää vastaan 1-1 tasapelillä. Vaikka lohko onkin Ranskan ja Uruguayn tasapelin jäljiltä täysin auki, voi Meksiko pitää avausottelun tasapeliä hienoisena pettymyksenä. Tämä siitäkin huolimatta, että kisäisäntä ei ole koskaan hävinnyt avausotteluaan MM-kilpailujen historiassa. Etenkin ottelun alussa Meksikolla oli etsikkoaikansa, kun kipsissä pelannut Etelä-Afrikka keskittyi lähinnä koheltamiseen. Koko otteluakin tarkasteltaessa maalipaikat olivat selkeästi Meksikon puolella. Potentiaalia löytyy ja uskon, että Meksiko jatkaa kisoissa alkulohkojenkin jälkeen.
Seuraa häntä: Javier Hernandez
Uruguay:
Urugay selvitti haastavan avausottelunsa kunnialla ja sai Ranskaa vastaan sen pisteen jota hakikin. Jatkossa, etenkin Etelä-Afrikkaa vastaan ei kuitenkaan enää riitä pelkkä tiukka puolustmainen ja vastahyökkäykset, vaan palloa pitää myös pystyä hallitsemaan. Nicolas Lodeiron punaisen kortin myötä saama pelikielto on takaisku, mutta keskikentältä löytyy riittävästi leveyttä ruokkimaan Diego Forlania ja Luis Suarezia. Veikkaan, että Uruguay jatkaa Meksikon kanssa tästä lohkosta kohti pudotuspelejä.
Seuraa häntä: Luis Suarez
Lohko B
Argentiina:
Argentiina on toinen loistavan materiaalin omaava joukkue, jonka valmennus ei kuitenkaan ole kunnossa. Diego Maradona oli pelaajana lähellä täydellisyyttä, mutta valmentajana herra on ollut toistaiseksi täysi turisti. Viimeisimpänä näyttönä Esteban Cambiasson ja Javier Zanettin jättäminen kisakoneen ulkopuolelle. Etenkin Cambiasso on pelaaja, joka olisi ollut erinomaisen tärkeä palanen Argentiinan keskikentälle. Avausottelu Nigeriaa vastaan kertoi samaa kieltä: Argentiina menee kisoissa juuri niin pitkälle kuin materiaali sen kantaa. Valmentaja roikkuu mukana lähinnä painolastina. Jatkopaikka irtoaa, mutta ei paljoa muuta. Kun Cambiasso on poissa, niin Diegon kannattaa kääntää katseensa Messin lisäksi kaimaansa.
Seuraa häntä: Diego Milito
Nigeria:
Materiaalia riittää Nigeriallakin, mutta ainakin avausottelun perusteella Lars Lagerbäckin ryhmmälle ei suuria uskalla luvata. Pelaaminen oli huolimatonta ja jopa kuritonta. Ilman maalivahti Vincent Enyeamaa selkään olisi tullut rumemmin. Helpohkon lohkon myötä jatkopaikka lienee kuitenkin tulossa, vaikkakaan Etelä-Koreaa ei kannata aliarvioida hetken vertaa. Noutaja tulee kuitenkin mahdollisissa pudotuspeleissä nopeasti.
Seuraa häntä: Vincent Enyeama
Etelä-Korea:
Työteliäs Etelä-Korea söi avausottelussaan luokattoman Kreikan elävältä, mutta materiaali on liian geneerinen. Voiko 11 Park Ji-Sungia päästä pitkälle, etenkin kun ne kymmenen muuta Park Ji-Sungia ei ole edes sen yhden veroisia? Minun mielestäni ei ole. Nigerian kanssa sinällään pirteästi pelannut Etelä-Korea käy taistelua toisesta jatkopaikasta, mutta jää kakkoseksi siinä kamppailussa ja samalla myös jatkopelien ulkopuolelle.
Seuraa häntä: Park Ji-Sung
Kreikka:
Kuuden vuoden takainen Euroopan mestari on nähty. Kisahistorian vanhin valmentaja Otto Rehhagelkin alkaa olla nähty, eikä kisoista ole luvassa yhtään mitään. Tuskin edes Kreikan MM-historian ensimmäistä maalia. Esitys Etelä-Koreaa vastaan oli täysin luokaton ja vastus vain kovenee, mitä pidemmälle lohkossa mennään. Ei jatkoon.
Seuraa häntä: Sotiris Ninis
Lohko C
Englanti:
This time we can go all the way! Joopa joo. Tällä kertaa mahdollisuudet ovat toki kovemmat kuin ehkä koskaan, mutta mestaruuskannu ei irtoa sumusaarelle näistäkään kisoista. Fabio Capello on ehkä kisojen kovin valmentaja ja Wayne Rooney yksi kisojen parhaista hyökkääjistä, mutta valitettavasti joukkue on yleensä niin hyvä kuin sen heikoin lenkki. Maalivahti Robert Green näytti jo jenkkejä vastaan osaamistaan, eikä seuraavissa otteluissa todennäköisesti aloittava 39-vuotias David "Calamity" James ole sen parempi. Rooney kannattelee jenginsä kuitenkin pronssimatsiin ja Englantikin saa 20 vuoden tauon jälkeen häivähdyksen metallia matkaansa. Ilmainen vihje muuten Capellolle: Älä penkitä James Milneriä loppukisoiksi.
Seuraa häntä: James Milner
USA:
Jenkit ovat kisojen jonkinlainen kummajainen. Confederations Cup osoitti viime kesänä, että mahdollisuudet kovaankin yllätykseen ovat olemassa, mutta silti Kuningaslaji on maailman mahtivaltiossa, jos nyt ei marginaalissa, niin luvattoman pienessä roolissa kuitenkin. Avausottelu Englantia vastaan oli odotetunlainen ja piste siitä kultaakin kalliimpi. Käynee jatkopaikkakamppailua Algerian sijaan Slovenian kanssa ja voi joutua kilpajuoksussa yllättävänkin tiukille.
Seuraa häntä: Jozy Altidore
Algeria:
Abdelkader Ghezzalin kuningasideaan kiteytyi koko Algerian avausottelu ja luulenpa, että siihen kiteytyy myös koko kisataival. Ghezzal oli kentällä 14 minuuttia ja otti toisen keltaisensa käsittämättömästä tahallisesta käsivirheestä vastustajan boksissa. Algeria vajaalle ja Slovenia voittoon Robert Korenin maalilla. Algeria jäänee kisoissa ilman pisteitä, eikä tällä menolla ole luvassa edes maaleja. Ainakin avausottelun esitys oli täyttä tuubaa.
Seuraa häntä: Nadir Belhadj
Slovenia:
Kisojen yksi sympaattisimmista joukkueista kaivoi kuin kaivoikin voiton avausottelusta Algeriaa vastaan. Se voitto voi olla silti laiha lohtu, sillä vastassa on edelleen USA ja Englanti, jotka molemmat ovat reippaasti Algeriaa pahempia vastuksia. Ennustan kuitenkin, että Slovenia jatkaa tiivin puolustamisen, Samir Handanovicin torjuntojen ja Robert Korenin oivallusten turvin.
Seuraa häntä: Rene Krhin
Lohko D
Serbia:
Avausottelu oli pettymys. Materiaalin pitäisi riittää helposti jatkopaikkaan, mutta neniin tuli Ghanalta. Toki vasta Aleksander Lukovicin punaisen kortin ja Ghanan rankkarin jälkeen. Matka kohti jatkopaikkaa vaikeutui kuitenkin huomattavasti, sillä Saksalta on luvassa kylmää kyytiä, eikä Australiakaan heittopussiksi rupea. Veikkaan, että Ghana-tappio söi Serbian jatkopaikan ja kotimatka alkaa jo hyvissä ajoin:
Seuraa häntä: Nemanja Vidic
Saksa:
Kisojen vakuuttavin avaus siitä huolimatta, että Saksa koki kovan takaiskun kisojen alla, kun Michael Ballack loukkaantui ja kisat jäävät herralta väliin. Jogi Löwin pelaajavalinnatkin ovat osittain melko kyseenlaisia, kun mukana heiluu kaikenmaailman Serdar Tasceja ja Holger Badstubereita. Siitä huolimatta ei olla kaukana siitä, että kisoissa pelataan seitsemän sellaista ottelua, jossa 22 pelaaja juoksevat 90 minuuttia pallon perässä ja lopulta Saksa voittaa. Australia kaatui jo vakuuttavasti 4-0, enkä usko tahdin pahasti hidastuvan kisojen aikana. Välieräkamaa.
Seuraa häntä: Mesut Özil
Ghana:
Loukkaantumisten runtelema Ghana oli ehkä vastoin odotuksia ainoa isäntämaaosan joukkue, joka onnistui voittamaan avausottelunsa. Serbia kaatui Gyan Asamoahin rankkarimaalilla 0-1. Se voitto voi olla kullan arvoinen, vaikka Saksalta neniin tulleekin. Ghana käy Australian kanssa tiukan kilpajuoksun toisesta jatkopaikasta, mutta Michael Essienin puuttuminen voi olla ratkaiseva kolaus. Kisat päättyvät niukalla marginaalilla lohkoon.
Seuraa häntä: Kwadmo Asamoah
Australia:
Pim Verbeekin valmentama Australia on liikkeellä melko kokeneella nipulla. Avausottelu Saksaa vastaan oli pettymys siitä huolimatta, että siitä ei alunperinkään ollut juuri mitään odotettavissa. Tim Cahillin kyseenalainen punainen kortti vaikeuttaa urakkaa, mutta ei liikaa. Ghana kaatuu niukasti, Serbia selvemmin ja jatkopaikka on plakkarissa.
Seuraa häntä: Brett Holman
Lohko E
Hollanti:
Toinen vakuuttava avaaja. Puhdas 2-0 -voitto Tanskasta oli vasta alkua. Kamerun ja Japani saanevat kummatkin vielä pahempaa kyytiä Oranjelta. Puolustus, etnekin sen keskusta, on pieni kysymysmerkki, mutta hyökkäykalusto on keskikentältä lähtien kisojen parhaimmistoa. En pitäisi ihmeenä, vaikka Hollanti menisi kisoissa päätyyn asti.
Seuraa häntä: Wesley Sneijder
Kamerun:
Paul Le Guen tuli Lannistumattomien leijonien peräsimeen laittamaan Otto Pfisterin jäljiltä sekaisin olleen kamerunilaislauman jälleen raiteilleen. Avausottelu Japania vastaan ei kuitenkaan paljoa luvannut, olkoonkin, että Kamerunilla mahdollisuutensa ottelussa oli. Tappio oli kova kolaus ja jatkopaikka vaatiikin jo pientä ihmettä, sillä Hollannilta tuskin on edes irtopistettä luvassa. Ristiinpelaamisella pientä jakoa vielä kuitenkin on, mutta minun papereissani Kamerunin pelit jäävät alkulohkoon.
Seuraa häntä: Nicolas N'Koulou
Tanska:
Ainoa pohjoismaalainen joukkue avasi kisat odotetusti - tappiolla Hollantia vastaan. Peliesitys oli kuitenkin vielä odotuksiakin vaisumpi, eikä muutamaa yksittäistä väläystä lukuunottamatta Tanska saanut aikaan yhtään mitään, edes kunnon puolustusmuuria, vaikka avausmaali syntyikin vasta toisen jakson alussa. Paljon pitää pelin parantua, jotta jatkopaikka irtoaa. Japanin kanssa se kilpajuoksu käydään ja veikkaan, että Tanska sen kairaa nimiinsä.
Seuraa häntä: Simon Kjær
Japani:
Japani otti komean avausvoiton Kamerunista lukemin 0-1. Siniset samurait pelasivat tiiviisti ja omiin vahvuuksiinsa luottaen. Vahvasta alusta huolimatta, jatkopaikka on kiven alla, sillä kilpajuoksuun liittyy Tanska, jota vastaan pelattavassa ottelussa todennäköisesti ratkeaa toinen puolivälieräpaikka. Keisuke Hondan vapaapotkut voivat olla ratkaiseva ase, mutta uskon, että matka katkeaa alkulohkoon.
Seuraa häntä: Keisuke Honda
Lohko F
Italia:
Hallitseva maailmanmestari on liikkeellä kokeneella ryhmällä. Avausottelussa vastaan asteli Paraguay, joka onnistui lopulta niistämään Italialta pisteen. Tulos oli pettymys Italialle, mutta kokenut ryhmä tietää mihin he pystyvät. Marcelo Lippin luotsaaman porukan ei tarvitse vielä edes olla parhaimmillaan, kunhan jatkopaikka irtoaa. Ja sehän irtoaa, keinolla millä hyvänsä. Tehtävää helpottaa toki kohtalaisen helppo lohko, jonka pahin vastustaja on jo kohdattu. Slovakia ja Uusi-Seelanti eivät ole Paraguayn veroisia vastuksia. Italia on parhaimmillaan jopa välieräkamaa, mutta loppuun asti potku ei riitä.
Seuraa häntä: Claudio Marchisio
Paraguay:
Paraguay vetelee samalla tyylillä kuin aina ennenkin. Tiukkaa puolustamista ja nopeita vastaiskuja, kun niiden aika tulee. Italiaa vastaan homma toimi, eikä kolme pistettäkään lopulta hirveän kaukana ollut. Tasapeli oli joka tapauksessa hyvä suoritus ja iso askel kohti jatkopaikkaa. Uusi-Seelannilta täysi potti ja Slovakialta piste. Siinä resepti jatkopeleihin.
Seuraa häntä: Lucas Barrios
Slovakia:
Slovakia teki kovan suorituksen jo päästessään itse kisoihin. Martin Skrtelin, Marek Hamsikin ja Stanislav Sestakin sekä kohtuullisen lohkoarpaonnen voimalla Slovakia voi edetä jatkopeleihinkin. Avausottelu Uusi-Seelantia vastaan oli kuitenkin pettymys, sillä ottelun viimeisestä tilanteesta syntynyt tasoitus ryösti Slovakialta tärkeät kaksi pistettä. Paraguay pitää voittaa, jos jatkoon aikoo, mutta urakka voi olla liian kova.
Seuraa häntä: Marek Hamsik
Uusi-Seelanti:
Australia teki reilun tempun siirtyessään karsimaan kisoista Aasian lohkoon. Se antoi mahdollisuuden Uuden-Seelannin kaltaiselle maalle raivata tiensä MM-kilpailuihin. Keltanokkia Kiwitkään ei ole, sillä 1982 joukkue oli myös mukana. Ensimmäistä MM-kisapistettä piti kuitenkin odottaa näiden kisojen avausotteluun. Läpi matsin altavastaajana olleet valkopaidat saivat kuin varkain tasoituksen ottelun viimeisestä tilanteesta. Pienen juhlan paikka toki, mutta vain pienen. Jatkopeleihin ei ole asiaa.
Seuraa häntä: Shane Smeltz
Lohko G
Brasilia:
MM-kilpailujen kestosuosikki, joka on ollut ainoana maana mukana jokaikisessä MM-lopputurnauksessa. Tälläkin kertaa Brasilia lukeutuu ennakkosuosikkeihin ja nappasi avausottelusta sen, mitä pitkin, eli voiton. Moni odotti (niin minäkin) Pohjois-Korean puolustusmuurin murtumista, mutta toisin kävi. Takapajulan pojat pitivät linjat tiiviinä ja kuparisen rikkomiseen tarvittiin laitapakki Maiconin loistava oivallus pienestä kulmasta. Haluan uskoa, että laukaus oli tarkoitettu maaliin, ei keskitykseksi. Pohjois-Korea sai lopussa kavennuksensa, mutta kyllä Brasilian pelissä näkyi, että sieltä ne elementit löytyvät, joilla tässä turnauksessa pääsee pitkälle. Ei ongelmia jatkopaikan kanssa.
Seuraa häntä: Elano
Norsunluurannikko:
Myös Norsunluurannikko tuo pohjoismaalaista väriä kisoihin, sillä Sven-Göran Eriksson otti valmennusvastuun hetki ennen kisojen alkua. Vaikka Svennis alkaakin olemaan valmentajana melko nähty, niin tällainen lyhyt projekti voi vielä onnnistua. Avausottelu oli kohtuullinen suoritus Portugalia vastaan ja lopulta maalittomana päättyneen ottelun voittoa lähempänä oli nimenomaan Norsunluurannikko. Didier Drogbakin on pelikunnossa, joten jatkopaikka on täysin mahdollisuuksien rajoissa. Itse uskon, että jatkopelit kutsuvat.
Seuraa häntä: Cheick Tiote
Portugali:
Portugali on samassa tilanteessa kuin oikeastaan joka kerta viimeisen parin kymmenen vuoden aikana. Odotuksia on, mutta onko joukkueesta vastaamaan niihin? Cristiano Ronaldo löytyy, mutta ei juuri muuta. Tasokkaita pelaajiakin löytyy, mutta ei mitään huippua. Hyökkäys on liikaa Cristianon varassa, eikä puolustuskaan mitään rautaista timanttia ole Ricardo Carvalhosta huolimatta. Norsut olisi pitänyt voittaa. Nyt ratkaisu piillee siinä, kumpi pystyy voittamaan Pohjois-Korean suuremmilla numeroilla, Norsunluurannikko vai Portugali. Tosin Pohjois-Korea voi hyvinkin puolustaa Portugalin nollille. Lusitaanien matka tyssääkin tylysti alkulohkoon.
Pohjois-Korea:
Kisojen todellinen kummajainen. Tuntemattomia pelaajia, tuntemattomia valmentajia ja hyvinkin vajavaisia sekä ristiriitaisia tietoja pelaajistosta. Brasilia-ottelu osoitti kuitenkin sen, että työmoraalia löytyy (parempi tietty löytyäkin, kotona voi odottaa laiskottelijoita muutakin kuin lämmin syli) ja puolustaminenkin onnistuu. Kisuaajan roolissa siitä huolimatta, eikä totaalinen romahduskaan ole poissuljettu. Maalivahti vaikutti aika epävarmalta, joten siihen kannattanee iskeä.
Seuraa häntä: Vitut minä noita pelaajia tunne, seuratkaa joukkueen kuulumisia alkulohkon jälkeen, kun Kim-Jong Il alkaa rankomaan epäonnistujia.
Lohko H
Espanja:
Hallitseva Euroopan mestari on yksi MM-karkeloidenkin suurimmista ennakkosuosikeista. Kilpailut kuitenkin alkoivat todella mollivoittoisesti, sillä Sveitsi järjesti ensimmäisen kierroksen suurimman yllätyksen voittamalla Gelson Fernandesin maalilla 0-1. Espanja hallitsi, mutta vaarallisimmat paikat loi kurinalaisesti puolustanut Sveitsi. Torresin ja Villan yhteispelaaminen jäi vaisuksi, tai sitä ei oikeastaan ollutkaan. Myös Cesc Fabregasin pitäminen penkillä koko ottelun ajan herättää kysymyksiä. Eikö miehelle oikeasti löydy roolia Espanjan pelin keskiöstä. Tahmeasta alusta huolimatta Espanja jatkaa lohkosta, mutta kuinka pitkälle? Mestaruuteen asti paukut eivät riitä ainakaan.
Seuraa häntä: Juan Manuel Mata
Chile:
Marcelo Bielsan valmentama Chile on kisojen ilopilleri. Vaikka Honduras ei kaatunutkaan kuin maalilla, niin esitys oli vakuuttava. Lähes hullunrohkeaa prässäämistä, voimakkaita hyökkäyksiä ja siitä huolimatta, nöyrää puolustamista. Enkä usko, että Bielsa lähtee prässistä ja hyökkäämisestä tinkimään, vaikka vastus koveneekin jatkossa. Sveitsin Chile pystyy tuolla pelillä kaatamaan, mutta Espanjaa vastaan kyseessä on todellinen upporikas-rutiköyhä -asetelma. Sveitsi puolusti Espanjan aseettomaksi, Chile yrittää tehdä sen hyökkäämällä ja saattaa hyvinkin onnistua. Vaikka hyökkäysinto avaakin paikkoja Espanjalle ja David Villalle iskeä, niin Chilellä riittää myös itsellään tehoja takoa ainakin pisteeseen tarvittavat maalit.
Seuraa häntä: Humberto Suazo
Sveitsi:
Järjesti todellisen jymypaukun voittamalla Espanjan avausottelussaan. Kunnianarvoinen suoritus, mutta siitä huolimatta tie voi nousta pystyyn, sillä Chile on paha vastustaja. Espanja-pelin pisteet antavat kuitenkin hyvän pohjan jatkoon, sillä oletusarvoisesti Espanja ei enää lohkossa häviä. Jatkopaikan Sveitsi voi siis haalia itselleen, mutta siihen ne juhlan aiheet jäävät. Noutaja tulee neljännesvälierissä.
Seuraa häntä: Gelson Fernandes
Honduras:
Yksi kisojen heikoimmista maista. Odotettavissa on kisaturistin ja kiusaajan rooli, tosin kiusaajaksikin Honduras on turhan kiltti. David Suazon ja Wilson Palaciosin myötä joukkueesta löytyy toki laatuakin, mutta kärki on kapea. Kotimatka kutsuu ilman pisteitä ja todennäköisesti ilman maalejakin.
Seuraa häntä: David Suazo
Sitten hieman pelaajakohtaisia arviointeja All Stars ja No Stars -kentällisten muodossa.
All Stars
Podolski
Honda Özil Elano
Koren Vidal
Sarpei Mertesacker Godin Maicon
Enyeama
Nämä miehet vakuuttivat minut parhaiten. Toki paljon muitakin hyviä vaihtoehtoja oli, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen mennään näillä. Sitten siihen No Stars -osastoon, jolla kisat eivät alkaneet välttämättä ihan niin hyvin...
No Stars
Fabiano Ghezzal
Ziani Grella Lacen Samaras
Lockhead Pique Kyrgiakos Lukovic
Green
Lukovic nyt ei ihan aito ja oikea oikea pakki ole, mutta menkööt, kun suoritus oli niin jäätävä. Näillä jätkillä on parannettavaa ja paljon, sikäli kun kentällä vielä turnauksessa pääsevät.
--
Näemmä en osaa muotoilla noita kenällisiä oikein, mutta kyllähän te ne ymmärrätte. Sikäli kun tuonne asti jaksatte lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti