Mikä saa miehen matkustamaan lähes 600 kilometriä yhden jalkapallo-ottelun takia? Sellaisen ottelun, jossa ei pelaa edes omaa suosikkijoukkuetta. Eilen näin pääsi käymään, kun hyppäsin hyvän ystäväni, kutsutaan häntä tässä vaikka Veikoksi, kyytiin ja kävin hänen kanssaan katsomassa Veikkausliigakauden avausottelun KuPS - HJK Kuopion Keskuskentällä. Tai no, itsekseni minä katsomossa istuin, Veikko kun ei ollut aivan yhtä puolueeton ja hän katsoi ottelun luonnollisesti KuPS:n kannattajakatsomosta käsin.
Kaivellaanpa vastausta tuohon ensimmäiseen lauseeseen menneisyydestä. Suunnilleen jokainen varmasti muistaa sen, kuinka pikkupoikina ja -tyttöinä odotettiin joulua. Jotkut odottivat seuraavaa joulua jo tapaninpäivänä ja toisille odotus konkretisoitui joulukuun alussa, kun sai alkaa avaamaan joulukalenterin luukkuja. Entäpä, jos joulu olisikin ollut Suomessa eri päivinä eri paikoissa? Entä jos joulua olisi päässyt viettämään 300 kilometrin päässä kotoa jo paria päivää omaa kotipaikkaa aiemmin ja siitä huolimatta joulu olisi edelleen juhlittavissa myös kotona paria päivää myöhemmin? Jos lähtö 300 kilometrin päähän joulun viettoon olisi ollut vain itsestä kiinni, kuten eilen, niin totta vie olisin pikkupoikana ottanut ilon irti mahdollisimman monta kertaa.
Näin kävi eilenkin. Edellinen Veikkausliigakausi päättyi viime vuoden lokakuun puolivälissä, josta asti nyt alkanutta kautta on odotettu. Lohtua tarjosi tietysti talvikausi harjoitusotteluineen ja liigacupeineen, mutta ne ovat vähän sama asia kuin joulukalenterin luukut ja pikkujoulut. Mukavia makupaloja odotellessa, mutta eivät itse joulun veroisia. Eilen se kotimaisen jalkapallokannattajan joulu sitten koitti ja näin Hakan kannattajana oli ensin vuorossa tuollainen ennakkojoulu Kuopiossa. Tänään on vuorossa toinen ennakkojoulu Lahdessa ja maanantaina sitten se kohokohta omalla paikkakunnalla, kun Haka ja TPS iskevät yhteen Tehtaan kentällä.
Omalta osaltani kannattamisessa ei siis ole kyse vain Valkeakosken Hakan kannattamisesta. Siinä samalla kannatan myös kotimaista jalkapalloa ja jalkapalloa ihan ylipäätään. Sanotaan, että yksikään pelaaja ei ole suurempi kuin hänen edustamansa jalkapalloseura. Yhtälailla voidaan sanoa, että yksikään jalkapalloseura ei ole suurempi kuin itse laji, eli jalkapallo. Toisinsanoen jalkapalloseuran intohimoinen rakastaminen ei ainakaan omassa valkomustassa maailmassani mene itse lajin ohitse. Siitä huolimatta se ei tee oman seuran kannattamisesta mitenkään vähäpätöisempää toimintaa, päinvastoin nämä asiat vahvistavat toisiaan ja toisaalta, jos mitään tiettyä seuraa ei löydy, niin jalkapalloon itsessään on helppo rakastua.
Olisihan tuo eilinenkin matsi tullut televisiosta UrhoTV:ltä, jonka muuten varta vasten avasin alkuviikosta käyttööni. Se on kuitenkin vain hätävarana, jos en satu pääsemään paikan päälle. Pelistä saa paljon enemmän irti paikan päällä ja kun sisäistää sen ajatuksen, että huonoa säätä ei ole olemassakaan, on vain vääriä varusteita, niin katsomoon voi lähteä myös vähän kylmemmällä tai sateisemmalla säällä. Jalkapallo on ehdottomasti parhaimmillaan paikan päällä ja seuraavassa blogitekstissä sivutaankin myös tuota aihetta - ainakin jossain määrin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti