maanantai 19. huhtikuuta 2010

Pelipäivän tunnelmia

Eikä minkä tahansa pelipäivän, vaan Hakan kauden ensimmäisen pelipäivän. Varoituksen sana heti tähän alkuun, että teksti saattaa sisältää sekavaa tajunnanvirtaa, josta ei ota tolkkua edes Ben Furman.

Tätä on odotettu viime lokakuusta asti. Itseasiassa minä olen odottanut vielä hieman pidempään, sillä Hakan pelatessa viime kauden päättänyttä kotiottelua MyPaa vastaan, olin Helsingissä juhlimassa hyvän ystäväni (HJK:n kannattaja muuten) polttareita. Jonkinlaista ironiaa tuohon kai lisäsi sekin, että samana päivänä HJK varmisti Veikkausliigan mestaruuden kotiottelussa Jaroa vastaan ja minä olin Helsingissä, en Valkeakoskella.

No, oli miten hyvänsä niin edessä oli pitkä syksy, pitkä talvi ja hetki kevättäkin, ennen kuin tämä päivä koitti. Talvella odottelua toki helpotti Liigacup- ja harjoitusottelut, joita pääsi katsomaan. Toisaalta nälkä tunnetusti kasvaa syödessä, joten nuo talven ottelut olivat myös omiaan lisäämään sitä odotusta, sitä kiimaa.

Kauden aloittaminen tämän vuoden tapaan on oikeastaan optimaalinen. Avauskierros on rikottu neljälle eri päivälle, joista Haka pelaa viimeisenä. Kaudenaloituksen tunnelmaan on siis päässyt jo virittäytymään muutaman muun ottelun voimin, kuten edellisistä blogikirjoituksista on saattanut huomata. Tänään on vuorossa kuitenkin se avauskierroksen herkkupala, eli Hakan ja TPS:n välinen koitos Suomen kauneimmalla jalkapallostadionilla, Tehtaan kentällä.

Eilen kun tulin työpaikan futsal-vuorolta kotiin, niin ajatukset olivat jo vuorokauden päässä. Enää ei ollut yhtään Veikkausliigaottelua jäljellä ennen Hakan ottelua. Enää ei ollut kuin odotus. Unta oli vaikea saada, olo oli tottavie kuin 15 vuotta aiemmin jouluaaton aattona. Lopulta nukkumattikin löysi tiensä meidän makuuhuoneeseen ja muutaman tunnin unien jälkeen pääsi heräämään pelipäivän aamuun. Ajatukset olivat edelleen illassa, eivät päivän työvuorossa. Suihkuun, hieman aamiaista ja tietokoneelle tarkastamaan, että kuinka kiivaana keskustelu käy futisforum²:n otteluseurantaketjussa.

Täällä töissä aika on kulkenut kuin rautapunnukset jaloissa. Kello ei tunne etenevän lainkaan kohti puolta neljää. Ajatukset ovat edelleen illan pelissä ja töihin on vaikea keskittyä. Onneksi päivän työt ovat jo suurimmalta osin tehty, joten nyt voi huoletta keskittyä odottamiseen ja tunnelman nostattamiseen muun muassa siellä ff²:n otteluseurannassa. Kun kello vihdoin lyö puoli neljä, hyppään autoon, lyön rokin soimaan ja ajelen tuon hieman yli 100 km pätkän Valkeakoskelle. Se ei ole matka eikä mikään tämän odotuksen jälkeen. Koskissa lunastan itselleni kausikortin ja painun muiden Hakapeliittojen kanssa virittelemään äänijänteitäni paikoista kodin jälkeen pyhimpään: Tehtaan kentän päätyyn ja N-katsomoon. Ei siis puutu enää kuin pelaajat, tuomarit ja pallo. Matsi on valmis alkamaan.

Itse matsilta en oikein osaa odottaa mitään ja toisaalta odotan ihan kaikkea. Sen tiedän, että pitkä odotus päättyy ja kausi saadaan Valkomustienkin osalta käyntiin, mutta itse pelin kulkua on vaikeampi ennustaa kuin aikoihin. Talven aikana uudistunut Haka on keltanokkaisen päävalmentajan, Sami Ristilän, johdolla lähes täydellinen kysymysmerkki. Haka on joukkue, jolta voi odottaa oikeastaan ihan mitä tahansa sekä illan pelistä, että koko alkavalta kaudelta.

Talvikauden loppu lupaili pelillisesti jo hieman parempaa ja Hakan takiikaksi muodostunut 4-4-2 -timantti tuntuu pääosin toimivalta. Ainoastaan laitapuolustus on ollut suuri kysymysmerkki myös talven uudistusten jälkeen. Vastaan asettuu kuitenkin ehkäpä HJK:n jälkeen liigan vaarallisin laiturikalusto, kun TPS:lta löytyy laidoille Jonatan Johansson, Mika Ääritalo ja Mikko Manninen, joten Hakan laitapuolustuksella voi olla tänään kiireisempi ilta kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Hakan keskikenttä on puolestaan toiminut hyvin ja siihen Hakan kannattaakin TPS:aa vastaan ehkä iskeä, sillä vaihtuvuus on TPS:n keskikentällä ollu kova ja Wayne Brownin sekä Kasper Hämäläisen menetykset tuntuvat varmasti.

Tehtaan kenttä ei ole talven jäljiltä vielä missään priimakunnossa, joten silmiä hivelevää lyhytsyöttöpeliä ei välttämättä nähdä, mutta hyökkäävää peliä sen sijaan kyllä. Molemmat valmentajat, niin Hakan Sami Ristilä kuin TPS:n vielä Ristilääkin kokemattomampi Marko Rajamäki vannovat nimittäin hyökkäävän jalkapallon eteen. Siitä huolimatta, että ottelun kulun ennustaminen on vaikeaa, on jotain tietysti veikattava. Maaleja illalla nähdään ja Haka tekee luonnollisesti yhden enemmän:

Haka - TPS 3-2 (1-1)
Gela 33'
Ääritalo 39'
Wusu 60'
Nam 67'
Hynynen 83'

Xhevdet Gela iskee siis liigadebyytissään heti maalin. Jos et jostain kumman syystä pääse Tehtaan kentälle tänään illansuussa, niin hankkiudu ihmeessä Canal+ Sportin ääreen, koska ottelu näytetään suorana myös sieltä klo. 18:30 alkaen. Ennakkolähetys alkaa tietty hieman aiemmin.


Tuon avulla on hyvä virittäytyä tunnelmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti