Mitä klassikko ylipäätään edes tarkoittaa? Mikä tekee teoksesta tai jostain muusta klassikon? Aina yhtä luotettavan Wikipedian mukaan klassikko on arvostettu ja esimerkillinen teos miltä tahansa taiteen tai tieteen alueelta. Yksinkertainen määritelmä ja jalkapalloromantikkona tuohon on helppo liittää myös jalkapallo, sillä taidetta se on sekin. Ja itseasiassa myös tiedettä, jos katsoo vaikkapa joidenkin valmentajien työskentelyä lajin parissa.
Yhtä hyvin tuohon määritelmään voisi lisätä urheilun sinällään. Jalkapallossa on kautta maailman sivun pelattu otteluita, joista on vuosien saatossa kehittynyt klassikoita. Otteluita, joissa ei ole kyse elämästä ja kuolemasta - niissä on kyse jostain paljon suuremmasta. Klassikkoa ei saa hävitä missään olosuhteissa, se on ottelu, jonka voittamalla voi pelastaa jopa huonosti sujuneen kauden.
Mikä sitten tekee yksittäisestä jalkapallo-ottelusta klassikon? Klassikko-status ei synny itsestään ja toisin kuin Wikipedian määritelmässä, tarvitsee jalkapallossa klassikko-status minun mielestäni myös aikaa. Se tarvitsee kahden seuran välille yhteistä kilpailuhistoriaa samassa sarjassa, samoista sijoituksista, tai saman alueen herruudesta. Klassikko-status tarvitsee syntyäkseen kipeitä lopputuloksia, tiukkoja voittoja, mestaruusjuhlia, tappion karvasta kalkkia ja jopa tilapäisiä putoamisia alemmille sarjatasoille. Se tarvitsee jotain, mikä muodostaa seurojen välille suhteen joka on täynnä vihaa ja rakkautta, kunnioitusta ja halveksuntaa, ystävyyttä ja riitaa - vastakkainasettelua. Varmasti paras ja ainakin nykyaikana tunnetuin esimerkki on Espanjan kahden suurimman seuran, Barcelonan ja Real Madridin välillä pelattava El Clásico.
Mikä sitten tekee klassikosta Klassikon? Siis omalla alallaan esimerkillisestä ja arvostetusta teoksesta sellaisen, että sen voi kirjoitta isolla alkukirjaimella koska ja missä tahansa, välittämättä kielioppisäännöistä. Minun kohdallani se on ainakin omakohtainen kokemus ja se, että elää itse mukana siinä Klassikossa. Minä olen osa Klassikkoa ja Klassikko on osa minua. Ensi maanantaina se on jälleen vuorossa, Hakan ja HJK:n välinen kohtaaminen Veikkausliigassa.
Kuten ensimmäisessä blogi-kirjoituksessani kerroin, tämä minulle ainoa oikea Klassikko juontaa juurensa sekä seurojen historiaan, että ennen kaikkea omaan lapsuuteni, jossa kaverikolmikkomme sisällä oli sattumalta sama vastakkainasettelu ja vieläpä sopivasti niinpäin, että piskuisen tehdaskaupungin seuran puolella olin minä yksin ja suuren ja mahtavan pääkaupungin seuran puolella kaksi parasta kaveriani. Ala-asteikäisestä lähtien Helsingin Jalkapalloklubi on siis ollut se rakkain vihollinen jalkapalloilevassa maailmassa. Seura jota kunnioitan kaikin puolin todella paljon - tasan niin kauan, kun Klubi pysyy Hakan takana sarjataulukossa. Klubille toivon kaikkea hyvää, mutta en menestystä. Tai ainakaan parempaa menestystä kuin Hakalle.
Vuosien varrella tämä ottelupari on tarjonnut lukemattomia elämyksiä, jotka eivät unohdu koskaan. Hakan mestaruus 1995 - ensimmäinen elinaikanani, jolloin sain vihdoin vuoroni juhlia menestystä kavereideni nenän edessä. Nöyryyttävä putoaminen divariin syksyllä 1996 ja seuraava kausi ilman Klubia, lohtuna kuitenkin Cup-mestaruus syksyllä 1997. Veikkausliigan kolme perättäistä mestaruutta 1998-2000, joista keskimmäinen tuli mitä maukkaimmalla tavalla. Mestaruus ratkesi vasta viimeisellä kierroksella lähes 6500 katsojan edessä Tehtiksellä - kuinkas muutenkaan kuin Klubia vastaan. 1-0 voittomaalin tehneellä Martin Reyndersillä on ollut ikuinen paikka sydämessäni tuon matsin jälkeen. Ja vaikka mestaruutta ei kaudella 2001 enää tullutkaan ja Klubikin oli sarjataulukossakin parempi, on tuon kauden lopetus siitä huolimatta yksi herkullisimmista. Klubille riittäisi voitto mestaruuteen, TamU tarvitsee Hakan apua ja voiton omasta ottelustaan. Haka niistää 1-1 tasapelillä pisteen Klubilta Finskillä ja TamU voittaa samalla FC Jazzin kotonaan. TamU on Veikkausliigan mestari pisteen erolla Klubiin ja Haka on mitä maukkaimmassa kiusaajan roolissa.
Veikkausliigan mestarit 2004
Yksi suomalaisen jalkapallon suurimmista klassikoista, ehkä jopa se suurin, on myös minun Klassikkoni. Seuraavan Klassikon alkuun on alle 72 tuntia ja olo on jännittyneen odottava. Vakuuttavasti 0-5 -voitolla kauden aloittanut Klubi on ennakkosuosikki, mutta Klassikoissa ei menneita katsella, eikä sarjataulukkoon kannata tuijottaa. Tärkeintä on vain ja ainoastaan se yksi hetki, se yksi ottelu ja sen voittaminen. Sen jälkeen voidaan taas palata tilastojen, spekulaation ja kultaisten muistojen pariin. Maanantai-illan tuloksesta huolimatta - tai siitä johtuen - yksi asia on kuitenkin varma. 72 tunnin päästä minun kurkustani ei ääntä lähde.
Helsingin Jalkapalloklubi - Valkeakosken Haka Finnair Stadiumilla 26.04.2010, klo 20:30. Ottelu tulee suorana myös UrhoTV:n välityksellä 20:15 alkaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti