Jos minä olisin Radio Rockin DJ-vieras...

...soittaisin nämä biisit. Tätähän on puitu työpaikan ikkunapöydässä ensimmäisen kerran joskus parisen vuotta sitten. Ehkä aiemminkin. Ja kerta toisensa jälkeen on päädytty siihen lopputulokseen, että tehtävä on mahdoton. Valita nyt kymmenen biisiä maailman kaikesta Vitun Hyvästä musiikista soitettavaksi Radioon.

Koska hyvä ystäväni Mikko Virtanen tämän kuitenkin viime viikolla Radio Rockin taajuudella pääsi tekemään, niin ajattelin, että kyllähän minäkin. Marce tosin ei ole soitellut ja kysellyt TOP-10:n perään, mutta onneksi tällä blogilla on kuitenkin likimain yhtä paljon lukijoita kuin Radio Rockilla kuulijoita, niin lista saa ansaitsemansa julkisuuden.

Pelkästään lähestymistapa listan kokoamista varten aiheutti päänvaivaa, mutta lopulta päädyin suunnilleen samaan tapaan kuin Vippe, eli kuljen levyhyllyni läpi kymmenen biisin matkan ensi hetkestä tähän päivään. Ainakin melkein.

1. Queen - Headlong
- Starttikin on suunnilleen sama kuin Vipellä. Isän levyhyllystä aikanaan löytynyt Queenin Greatest Hits II oli lopulta myös oman levyhyllyni ensimmäinen teos. Ja Headlong oli biisi, joka joskus ala-asteen alun paikkeilla oli kovinta ikinä. Siinä oli sellaista rock-meininkiä, jonka avulla raskaamman musiikin siemenet kylvettiin mun tajuntaani.

2. Metallica - Orion
- Jatkokin on samaa sarjaa Vipen kanssa. Tässä yhdistyy oikeastaan mennyt ja nykyisyys. Jos olisin nojannut pelkästään menneeseen, olisin poiminut Black-albumilta varmaankin My Friend of Miseryn tai Of Wolf and Manin, mutta tällä valinnalla väistän kliseisyyden ja sen, että ei tarvitse listan lopusta uhrata yhtä sijoitusta Metallicalle uudelleen. Black-albumhan se oli, joka ysärin ja samalla ala-asteen alussa oli jotain aivan ihmeellistä ja osin sen takia on sitä kaikessa kliseisyydessään edelleen. Tietysti sen lisäksi, että se on ihan oikeastikin perkeleen hyvä levy. Siitä huolimatta haluan nostaa Master of Puppetsilta löytyvän Orionin listalle sen takia, että se on ehkä Maailman Paras instrumentaali-kappale ja samalla se toimii kunnianosoituksena edesmennelle bassotaiteilija Cliff Burtonille. Samalla heitän ilmoille väitteen, että Cliffin ollessa edelleen elossa Metallica ei olisi niin suosittu kuin nykyään, mutta toisaalta Metallica olisi vielä nykyistäkin paljon parempi bändi.

3. Sepultura - Ratamahatta
- Sepultura löytyi levylautaselle joskus ala- ja yläasteen taitteessa, eli 1990-luvun puolivälin paikkeilla. Ratamahatta on erinomainen kiteytys oikeastaan koko bändin olemuksesta. Hyvällä tavalla erilaista, mutta kuitenkin hevimetallin perinteille uskollista runttausta. Sellaista alkukantaista raivoa jostain Brasilian sademetsien uumenista, josta ei vain voi olla pitämättä.

4. Pantera - Domination
- Kuten radiossa viime viikolla todettiin, niin Sepulturan kanssa käsi kädessä meikäläis(t)en nuoruudessa kulki Pantera-merkkinen orkesteri. Pelkästään Panteran TOP-10:n valitseminen on perkeleen vaikeaa, joten valitsepa sieltä sitten yksi ylitse muiden. No, pakkohan se on, että saa Panteran listalle. Biisin nimi puhukoot puolestaan. Vanhana wannabe-rumapalina pisteet myös tuosta pistetulenomaisesti takaraivoa takovasta tuplabasari-soundista. Siinä missä aika moni kitarasankari taisi diggailla Dimebag Darrellia, niin mulle yksi kaikkien aikojen kovimmista rumpaleista on Vinnie Paul.

5. Kolmas Nainen - Lautalla
- Yläasteella oli rikollista kuunnella jotain Metallicaa kevyempää musiikkia, joten on pakko hypätä lukioaikoihin, jotta mukaan saadaan jotain hieman kevyempää. Jos tarkkoja ollaan, niin tarinassa pitää hypätä Hämeenlinnan poliisilaitoksen punttisalille, jotta tapahtumapaikka on oikea näille ensitreffeille. Treenin aluksi kaivelin salin reunassa ollutta hyllyä ja sieltä käsiini osui muutama c-kasetti. Sen enempää miettimättä nakkasin yhden mankkaan ja sieltä löytyi nauhoitettuna kyseisen bändin Ura-niminen kokoelmalevy. Jotain irtobiisejä oli saattanut korvien ohi soida aiemminkin, mutta tuon treenisession aikana Pauli Hanhiniemen tulkinnat jäivät muistilokeroihin pysyvästi. Pitkään ehdin toivomaan bändin comebackia ja pari sellaista missaamaankin ennen kuin kesällä 2009 näin orkesterin livenä Jyväskylässä ja myöhemmin myös Lahden Finlandia-klubilla. Eivät kundit pettäneet livenäkään. Ei ollut show-miesten elkeitä, ei maailmanluokan stadionbändien yleisönhuudatuksia, eikä muita turhuuksia. Oli Pauli Hanhiniemen lavakarsima ja ääni, viisi setämiestä, jotka nauttivat soittamisesta ja hyvää musiikkia. Siihen ei muita krumeluureja tarvita. Lautalla-biisi on sellainen, joka maalaa joka kerta mieleen kuvan mun sielunmaisemastani Vanajanselällä. Mies kelluu lautallaan turhuuden ulapalla ja on kaikesta huolimatta onnellinen. Sinällään biisivalinta on yhdentekevä - se on tämä bändi, joka pitää valita.

6. Stam1na - Viisi laukausta päähän
- Livebändi, joka toimii myös levyllä. Löytyi levyhyllyyn joskus Lahti-vuosien alun tietämillä, eli toisin sanoen debyytti-albumin julkaisun jälkeen. Biisivalinta löytyy kuitenkin bändin seuraavalta, Uudet kymmenen käskyä -levyltä. Tämä biisi toimii hyvin tilanteissa, joissa huomaa, että maailmassa on minua itseäni tyhmempiä ihmisiä. Siitä huolimatta myös tämä on aivan saatanan hyvä biisi. Kuten käytännössä kaikki muutkin Stam1nan tuotokset.

7. Bruce Springsteen - Badlands
- En oikeastaan edes muista koska Pomo on iskeytynyt tajuntaani. Todennäköisesti se on ollut siellä aina. Bruce Springsteen on todennäköisesti kovin ikinä missään lavalle noussut muusikko. Outlaw Peten kuuleminen kesällä 2009 Ratinan stadionilla on yksittäisistä keikkakokemuksista ylivoimaisesti hienoin. Siinä ei voinut kuin suu auki tuijottaa, ihmetellä ja nauttia. Mulla on myös jonkinmoinen fiksaatio keikkojen avausraitoihin. Badlands oli tuon keikan avausraita, joka päätti sen pitkän ja innostuneen odotuksen ja aloitti pitkän ja nautinnollisen, musiikillisen ilotulituksen. Badlandsin valintaa puoltaa myös se, että mukana on soittimista seksikkäin, eli saksofoni. Eikä minkä tahansa trubaduurin soittamana, vaan The Big Manin miehekkäissä käsissä. Rauha hänen muistolleen. Katsokaapa tuota Badlandsin videota n. kolmen minuutin kohdalta eteenpäin. Siinä katsoo toisiaan liikuttavan arvostavasti sellainen tutkapari, jota toden totta tulee ikävä.

8. Iron Maiden - Rime of The Ancient Mariner
- Äkkiä voisi luulla, että minun ikäluokkani kundilla myös Iron Maiden olisi kulkenut mukana jostain 1990-luvun alusta, mutta ei tässä tapauksessa. Mä en pitänyt Maidenia pikkutyttönä juuri minään. Se löytyi hyllyyn vasta pitkällä 2000-luvun puolella ja jäi sinne viimeistään kesällä 2007 tai 2008 (ei voi muistaa) nähdyn keikan jälkeen. Ja mikäs sen kovempaa iskisi tällaiseen veneilystä ja laivoista pitävään kolliin kuin tarina entisaikojen merimiehestä, joka menee ja lasauttaa paatin rinnalla liitävän Albatrossin hengiltä. Harmi vain, että kesäinen Helsingin ilta ei oikein tehnyt oikeutta tälle eeppiselle teokselle. Tämä pitäisi nähdä livenä joskus pimeänä ja myrskyisenä syysyönä jossain kuraisella festarikentällä. Ehkä vielä joskus.

9. Norah Jones - Sunrise
- Todennäköisesti mut naurettais pihalle Rokkiradion studiosta, kun tarjoilisin tällaista hempeilyä soittoon, mutta mitä sitten? Mä oon aina tykkänyt sunnuntai-aamuista. Kiireetöntä rauhaa (no, ainakin ideaalitilanteessa) ja nautiskelua vailla sen kummempaa tarvetta olla murheissaan mistään. Norah Jonesin Feels Like Home on parasta, mitä sunnuntaiaamuna voi rokkimoottoreista kuunnella ja levyn avausraita Sunrise kuvaa tunnelmaa paremmin kuin hyvin.

10. Amorphis - Alone
- Ehkä vähän hassu valinta siinä mielessä, että valinnan perusteena listan viimeiselle biisille toimii intro. Joka tapauksessa tuo viipyilevä ja vähitellen voimansa keräävä, yksi kaikkien aikojen kovimmista introista, nostaa ihokarvan toisensa perään väkisin pystyyn ennen kuin Pasi Koskinen aloittaa vaikuttavat vokaaliosuutensa. Toki sittemmin livenä Tomi Joutsen rääkyy samaiset vokaalit. Levyllä biisi on erinomainen, livenä vielä parempi.

--

Semmoista. Kaksi ja puoli tuntia meni tällä erää ja jo nyt olen noin neljästä biisistä eri mieltä. Sama se, näillä mentäisiin, jos minä olisin Radio Rockin DJ-vieras.

Veikkausliigan pelaajahankinnat 2011 - Näin se oikeasti meni

Tuleepa aika timoinnasmainen fiilis, kun tällaisia superhienoja TOP-10 -listoja alkaa väsäämään. Kuinkahan monta dynaamista saan vielä upotettua tuonne joukkoon? Tässä joka tapauksessa tulee topit ja flopit liigan hankintojen suhteen kautta 2011 koskien.

TOP-10

1. Mikko Manninen, JJK
- Kauden tärkein hankinta. JJK:n hyökkäyspelaamisen sielu yhdessä Jani Virtasen kanssa. Luo välillä tilanteita lähes tyhjästä joukkuetovereilleen. Olisi vielä ylivoimaisempi voittaja, jos olisi itse parempi viimeistelijä.

2. Irakli Sirbiladze, Jaro
- Tuli kesällä lainalle KPV:stä ja voin rehellisesti sanoa, että olin valmis nimeämään turhaksi hankinnaksi. Aika nopeasti Sirbiladze kuitenkin syötti jauhot meikäläisen kurkusta alas ja hinasi Jaron yksin kuiville putoamistaistosta. Yhdeksän maalia 11 ottelussa ja loppukauden sopimus Jaroon kertovat tarvittavan.

3. Tamas Gruborovics, JJK
- IFK Mariehamnista hankittu keskikenttäpelaaja on pommittanut JJK:lle jo 14 maalia ja on omalta osaltaan ollut pitämässä JJK:ia pinnalla mitalikamppailussa. Taidot olivat tiedossa, mutta etenkin tehokkuus maalinteossa on ollut yllätys. Hätyyttelee 20 maalin rajapyykkiä kauden päättyessä.

4. Josh Wicks, IFK Mariehamn
- Ei Veikkaaja ihan turhaan tätä jenkkiveskaria hehkuttanut. Viimeksi Wicksin torjuntojen avulla IFK säästyi tappiolta Tehtaan kentällä viime maanantaina. Varmaotteinen ja rauhallinen maalivahti, joka on torjunut monta tärkeää pistettä joukkueelleen kauden aikana.

5. Jarkko Hurme, TPS
- Toinen liigahankinta, jonka odotin ennemminkin floppaavan kuin menestyvän. Toisin kävi. Hurme on ollut kaukana siitä viime kaudella Oulussa nähdystä jatkuvasti tilanteista ulos rynnivästä ja turhia kortteja hötkyilevästä raakileesta. Kypsää pelaamista TPS:n takalinjoilla. Tärkein pelaaja TPS:n linjassa.

6. Babatunde Wusu, JJK
- Tässä on sitten kolmas niistä pelaajista, joiden odotin floppaavan, tai olevan vähintään keskinkertaisuuksia. Niin vain Wusu toipui liigacupissa sattuneesta vakavasta loukkaantumisesta ja palasi kentille tehokkaampana kuin koskaan aiemmin liigassa. 13 matsissa 10 maalia on kova suoritus aiemmin lähinnä tuhlailuun erikoistuneelta Wusulta.

7. Shane Robinson, Haka
- Sami Ristilän suhteilla Valkeakoskelle hankittu, puutarhatontun kokoinen Robinson on ollut erittäin tärkeä, ellei jopa tärkein palanen Hakan nousussa pois putoamistaistosta. Peräänantamaton irlantilainen on valmentajansa näköinen johtaja kentällä, johon Ristilä voi luottaa illasta ja pelistä toiseen.

8. Magnus Bahne, FC Inter
- Kuten jo edellisessä jälkipyykissä totesin, niin Inter onnistui hankinnassan. Toki sinällään se oli helppoa, kun Inter tasan tarkkaan tiesi mitä sai. Hyvän johtajan puolustuksen viimeiseksi lukoksi.

9. Berat Sadik, HJK
- On täyttänyt ruutunsa HJK:ssa ainakin suurimmalta osin, mutta odotuksia taisi olla vielä hieman kovempaan suoritukseen. Vähän näyttää siltä, että Sadikin maksimitason on nyt löytynyt. Ei paras mahdollinen, mutta kelpo hankinta joka tapauksessa Mäkelän saappaisiin.

10. Henrik Ojamaa, RoPS
- Ei ole yksin pystynyt vuolemaan paskasta kultaa, mutta on saanut RoPS:n hyökkäyspeliin edes sen verran ryhtiä, että RoPS:lla on mahdollisuus maalintekoon jokaisessa ottelussaan. Tämä helmi karkaa sioilta heti kauden päätyttyä.

Kuplii alla: Ilari Äijälä FC Honka, Antti Ojanperä Haka, Njazi Kuqi TPS, Timi Lahti HJK, O'Brien Woodbine VPS/HJK, Eero Korte JJK...

FLOP-10

1. David Ramadingaye, HJK
- Onneksi Haka onnistui väistämään tämän herran palvelukset. Taidot eivät riitä edes vähää alusta liigassa keskikentän keskustaan, eikä kyllä muillekaan pelipaikoille. Optiovuosi edessä, jonka todennäköisesti pelaa jossain ihan muualla kuin liigassa.

2. Albert Kuqi, Haka
- Tätä Haka sen sijaan ei jostain syystä väistänyt, vaikka Uusi Lahti Cupista lähtien oli nähtävissä, että Kuqi on pelkkä huumorivaihtoehto. Pelillisesti ei mitään annettavaa, mutta onpahan aina välillä saanut nauraa.

3. Zakaria Abahassine, RoPS
- Ei mitään käyttöä liigassa. Ei osaa haastaa 1 vs. 1 -tilanteissa, laukaus ei ole kummoinen ja fysiikkakaan ei riitä. Ensi kauden Ykkösessä voisi mennä jo rotaatiomiehenä.

4. Mikk Reintam, JJK
- Siinä missä JJK onnistui hyökkäyspään hankinnoissaan, ei jo ennestään heikohkoa puolustusta saatu vahvistettua nimeksikään. Pitkällä sopimuksella kiinnitetty nuori viroilainen oli etenkin alkukaudesta todellinen hasardi ja vaikka loppukaudesta otteet ovatkin tasaantuneet, niin JJK-puolustuksen heikoin lenkki on edelleen kyseessä. Ja tämä kertoo jo aika paljon, kun kilpailijoina on Anssi Virenin kaltaisia suorittajia.

5. Paco Corr, VPS
- Porista vaasaan hankittu toppari ei ole missään olosuhteissa liigatasoa. Pakon edestä on saanut minuutteja loukkaantumisten takia, muuten ei pitäisi olla mitään asiaa liigapeleihin.

6. Kalle Parviainen, FC Inter
- Arvostan Parviaisen pelaajana ja ihmisenä korkeammalle kuin monet muut, mutta pelaajahankintana Parviainen oli Interiltä huono. Kolme polvileikkausta neljän edellisen vuoden aikana käyneen pelaajan kiinnittäminen kolmen vuoden sopimuksella oli suuren suuri riski, joka valitettavasti kostautui. Parviainen ei ole pelannut otteluakaan Interissä kauden aikana ja koko urankin jatko on vaakalaudalla.

7. Toni Kallio, FC Inter
- Parviaisen polvivamman otettua pahaa takapakkia Inter hankki korvaajaksi vanhan maajoukkuejyrän. Epävarmempaa topparipelaamista en ole nähynt Tehtaan kentällä vuosiin kuin mitä Kallio esitti taannoisessa Haka - Inter -ottelussa. Muissakin näkemissäni Interin otteluissa Kallio on ollut todella huono.

8. Sakari Saarinen, RoPS
- Älytön hankinta RoPS:lta. Liigapelaajan irvikuva, joka ei osaa sijoittua, ei osaa lukea peliä, eikä syöttää ja jolla ei ole tekniikkaa nimeksikään hankittiin napapiirille johtamaan keskikenttää. Päättömällä tsemppaamisellaan kulttipelaajan rooliin Tampereella nousseesta Saarisesta ei ole RoPS:lle mitään hyötyä.

9. Giorgi Khidasheli, Jaro
- Khidasheli ehti jo lähtemään Ykkösen puolelle enemmän tasoaan vastaaviin peleihin, kun liigassa kankea ja kömpelö hyökkääjä ei tulosta saanut tehtyä.

10. Mate Dujilo, MyPa
- Loukkaantumistilannetta paikkaamaan hankittu Dujilo lähti hasardilinjalle heti debyytissään, eikä otteet merkittävästi ole parantunut senkään jälkeen. Valahti nopeasti vaihtopenkille ja sitä myöten myös niukasti mukaan FLOP-10:iin.

Hyviä vaihtoehtoja flopeiksi myös Niko Ikävalko IFK Mariehamn, Lassi Luoto Haka, Tommi Vesala MyPa, Mika Lahtinen ja Jaakko Isteri RoPS...

Silly Seasonin TOP-10 - Jälkipyykin aika

Tein tuossa kevättalvella oman TOP 10 -listani Veikkausliigajoukkueiden tekemistä hankinnoista. Nyt kun siirtoikkunat ovat tämän kauden osalta kiinni ja joukkueiden hankinnat hyvin pitkälti paketissa, voidaan kurkata menneeseen ja katsoa kuinka hyvin allekirjoittaneen asiantuntemus löysi osumat siirroista.

TOP-10 näytti siis helmikuussa tältä:

1. MacPherlin Omagbemi Dudu, FC Honka
2. Mikko Manninen, JJK
3. Domagoj Abramovic, FC Inter
4. Tomi Maanoja, FC Honka
5. Sebastian Mannström, HJK
6. Ilari Äijälä, FC Honka
7. Mikko Innanen, MyPa
8. Marco Matrone, Haka
9. Magnus Bahne, FC Inter
10. Berat Sadik, HJK

Sitten hieman kommenttiraitaa:

1. Dudu
- No ei osunut ei. Sijoitus TOP-10:ssä ylipäätään pitäis olla kiven alla. 7 maalia 17 ottelussa ei ole sitä mitä Honka haki, eikä todellakaan sitä mihin Dudu parhaimmillaan pystyisi.

2. Mikko Manninen
- Osuma. Manu on yhdessä siskonsa Jani Virtasen kanssa ollut erittäin tärkeässä roolissa siinä, että JJK:n europaikka- ja mitalihaaveet ovat edelleen elossa. Takuuvarma suorittaja.

3. Domagoj Abramovic
- No ei sitten millään TOP-10 -sijan arvoinen suoritus. Etenkin Furuholmin kova maalivire on pitänyt Aramovicin lähinnä toisen jakson vaihtomiehen roolissa, mutta siitä huolimatta kolme maalia 23 pelissä on auttamatta liian vähän.

4. Tomi Maanoja
- Ei missään nimessä kuuluisi listalle, ainakaan näin hyvälle sijoitukselle. Esitykset olleet todella ailahtelevia ja Maanojan piikkiin voidaan laskea tältä kaudelta enemmän maaleja kuin aiemmilta Honka-kausilta yhteensä.

5. Sebastian Mannström
- Höpöhöpö. Jäänyt Klubissa täysin rotaatiomiehen rooliin, eikä minuutteja ole liiemmin herunut edes elokuun lopun siirtoruletin jälkeen.

6. Ilari Äijälä
- Äijälä on vetänyt ihan kelpo kauden Hongan puolustuslinjassa ja keskikentän laidalla, tehden samalla kolme maaliakin. Kuudes sija voi olla hieman liikaa, mutta TOP-10:n tienoilla joka tapauksessa. Vähintään ok-tason hankinta Hongalta.

7. Mikko Innanen
- No ei ole Innallakaan oikein irronut itäisellä Paskakoskella. Pelannut MyPa:n kaikissa liigamatseissa ja tehnyt ainoastaan kaksi maalia. Peliminuutit kertovat, että jotain Inna on tehnyt oikeinkin, mutta Haka-aikojen maalitehtailuun on vielä matkaa.

8. Marco Matrone
- Perusvarma kausi Matronelta takana, mutta ei kyllä liigan TOP-10 -ainesta, mitä siirtoihin tulee. Jos lista olisi tehty myöhemmin, niin tällä paikalla olisi Hakasta joko Shane Robinson tai Antti Ojanperä

9. Magnus Bahne
- Aikalailla oikeassa paikassa on Bahnen nimi. On saanut luottoa Interin tolppien välissä ja ansaitusti. Mustat hetket ovat olleet todella vähissä ja toisaalta Bahnen kokemus on näkynyt rauhallisuutena puolustuslinjan pelaamisessa. Tai näkyi ainakin Toni Kallion hankintaan asti.

10. Berat Sadik
- Ehkä niukin naukin ansaitsee mainintansa listalla. Tai sitten ei. 12 liigamaalia on hyvä suoritus, mutta olisiko Sadikilta kuitenkin ollut lupa odottaa vielä kovempaa suoritusta?

Aikalailla siis 50-60 -hengessä meni osumat. Pari täyttä hutia ja pari hyvää osumaa. Seuraavaksi ajattelin sitten kertoa, että miten asia on oikeasti ollut. Ketkä ne parhaimmat hankinnat olivat? Entä ne, joista ei olisi kannattanut maksaa edes Ykkösessä? Tuskin maltatte edes odottaa...

Oikeus nöyryyttämiseen

Katselin taas viikonloppuna aika ison kasan jalkapalloa. Lauantai-illan päätteeksi oli tarjolla Barcelona - Osasuna -ottelun loppu, johon pääsin käsiksi samalla, kun Barcelonan pelaajat tuulettivat David Villan tekemää 7-0 maalia. Maali syntyi noin vartti ennen loppua. Hetki tuon maalin jälkeen (en muista oliko ottelun viimeiseksi jäänyt 8-0 maali jo syntynyt) suuresti arvostamani selostaja Tuomas Virkkunen kaipasi UEFA:lta sääntöä, jonka perusteella tällaiset murskajaiset voitaisiin tuomarin päätöksellä lopettaa kesken. Käsittääkseni Virkkunen oli tässä tosissaan, sillä muistan kuulleeni vastaavan kommentin aiemminkin Tuomaan suusta.

Olen Virkkusen kanssa täysin eri mieltä. Jalkapallo-ottelua, tai minkään muunkaan lajin kilpailullista ottelua ei missään nimessä tule lopettaa kesken sen takia, että toinen joukkue on paljon toista parempi. Jos toinen joukkue on sääntöjen sallimien pelillisten keinojen avulla parempi niin antaa palaa. Heillä on oikeus nöyryyttää huonompaansa. Itseasiassa minun mielestäni se olisi paljon nöyryyttävämpää, jos ottelu lopetettaisiin kesken 8-0 tilanteessa, eikä tappiolla olevalle joukkueelle jätettäisi mahdollisuutta kavennusmaaliin. Osasunallakin oli paikkansa tehdä se yksi Barcelonan kahdeksannen jälkeen. Rikkoa vastustajan nolla ja näyttää sillä, että hekin osaavat. Että he eivät murru ylivoiman edessä.

Eikä sovi epäillä ettenkö tietäisi mistä puhun. Hämeen C-junioreiden piirinsarja ei ihan vastaa La Ligaa, mutta yhtä kaikki, kilpasarja sekin oli. Jostain syystä satuimme C-junioreissa Hakan saman ikäluokan ykkösjoukkueen kanssa samaan sarjaan ja jälki oli sen mukaista. Pallo-Kärpät kävivät ottamassa Lotilan nurmella 19-0 kupoliin. Eihän se hauskaa ollut kaivaa sitä palloa verkosta, kun Mörri Paatelainen sai toisen hattunsa täyteen jossain kymmenennen maalin paikkeilla, mutta kyllä se omalta osaltaan kasvatti. Sai näytteen siitä, että vielä pitäisi hieman harjoitella, jos aikoo joskus liigapelaajaksi. Ja toisaalta ei me ihan koko kesää oltu vastaanottajan roolissa, kyllä niitä murskavoittoja tuli jossain turnauksissa meillekin ja silloin oli meidän vuoromme nauttia.

Joskus puhuttiin myös Kerlonin hyljetempusta, jonka osa jalkapalloyleisöstä tuomitsi ylimieliseksi vastustajan nöyryyttämiseksi. Sitähän se toki onkin, mutta Kerlonilla on siihen täysi oikeus, jos hän sen osaa. Pallon pompottelua päällä ei säännöissä ole kielletty. Toki Kerlonin on turha itkeä, jos hyljetempun johdosta tulee osumia. Totta kai vastustajan puolustus yrittää temppuilijan pysäyttää.

Jos puhutaan kilpasarjojen ulkopuolisista peleistä, kuten esimerkiksi jostain Nuoren Suomen kaikki pelaa -harrastusmatseista, niin silloin ymmärrän jonkinlaiset rajoitukset näissä, etenkin maalimäärien suhteen. Pelien keskeyttämistä en kannata, mutta esimerkiksi kymmenen maalin jälkeen huonompi voisi ottaa vaikka yhden kenttäpelaajan lisää kentälle. Ihan hyvä kokeilu oli myös taannoin kiekon puolella E-junioreissa käytössä ollut sääntö, jonka perusteella pöytäkirjanpito lopetettiin toisen joukkueen viidennentoista maalin jälkeen.

Älkää siis poistako nöyryyttämisen mahdollisuutta säännöistä. Paremmalla on oikeus olla parempi ja paljon paremmalla on oikeus olla paljon parempi.

Kun rumasta tulee kaunista

Oletteko koskaan miettineet, että onko absoluttista rumuutta olemassa? Siis sellaista rumuutta, joka on rumaa kaikissa tilanteissa ja joka paikassa. Hyvin monessa yhteydessä minä tuomitsisin jalkapallo-ottelussa esiintyvän filmaamisen, ajanpeluun ja muun sääntöjen vastaisen pelaamisen oksettavaksi ja rumaksi epäurheilijamaisuudeksi. Hakan Juha Pirinen syyllistyi eilen kaikkeen edellämainittuun ja vieläpä samassa tilanteessa. Ja se oli kaunista.

KuPS:n ja Hakan eilisen Veikkausliigaottelun ensimmäinen puoliaika ei luvannut yhtään mitään. Tai korkeintaan tylsää 0-0 -tasapeliä. Kentällä ei tapahtunut yhtään mitään. Tauon jälkeen alkoi sitten tapahtumaan niin, että jokaiselle pääsylippuun käytetylle eurolle sai vastinetta moninkertaisesti.

KuPS oli tauolla kentälle tulleen Dicksonin johdolla edelleen hallitsevampi, mutta Haka hyökkäsi tehokkaasti vastaan. Reilun tunnin jälkeen Pekka Sihvola niittasi Jaakko Juutin keskityksen verkkoon ja reilu kymppi tuosta Haka-debytantti Kastriot Kastrati laittoi pallon reppuun Pirisen syötöstä. Pieni ratkaisun maku oli jo ilmassa. Haka ei kuitenkaan ehtinyt edes aloittamaan rikkomista, raastamista ja ajanpelaamista, kun KuPS oli taas maalin päässä. Ilja Venäläinen kavensi ottelun vajaan minuutin Kastratin maalin jälkeen. Kun hetki tämän jälkeen, kukas muu kuin Pirinen, kaatoi Dicksonin boksissa ja Venäläinen asettui ampumaan yksitoistametristä tuli mieleen jo ajatus, että noinkohan tuli tehtyä hukkareissu Kuopioon? Venäläinen ampui kuitenkin pilkun maisemaan ja Haka pääsi jatkamaan johtoasemansa varjelua.

Johtoasemassa pelaajien krampit, loukkaantumiset ja muut fyysiset ongelmat kasvoivat eksponentiaalisesti. Osa oli ihan todellisia vammoja, kuten esimerkiksi Jarno Mattilan saama osuma päähänsä Dicksonin kädestä, mutta matka kentältä huollettavaksi taisi kestää pitkälle toista minuuttia. Ottelun erotuomari Antti Munukka kuitenkin reagoi näihin viivyttelyihin ja määräsi otteluun lisäaikaa vähintään kuusi minuuttia.

Lisäajalla Pirinen sitten teki sen, mistä tässä koko tekstissä on kyse. Tilanne lähti Dicksonin ja Pirisen kaksinkamppailusta päätyrajalla, Hakan 16-alueen reunalla. Ainakin takaviistosta, n. 70 metrin päästä katsottuna näytti, että Pirinen käytti kättään aika voimakkaasti - ja sääntöjen vastaisesti - blokatessaan Dicksonin kentältä. Samassa rytäkässä Pirinen ajautui itsekin kentän ulkopuolelle ja taisi saada verta vuotaneen haavan käteensä. No, mitä Juha tekee? Kävelee takaisin kentälle ja kuolee. Siltä se ainakin katsomoon näytti. Hoivaamiseen menee helposti minuutti, ehkä vähän toistakin, eikä peliä pystytä jatkamaan. Keskuskentän jo aiemmin Hakalle hiilenä käynyt katsomo sai uuden lemmikin, jonka hellimisessä ei sanoja säästelty.

Jos olisin katsonut ottelua puolueettomana, olisin halveksinut Piristä. Jos olisin KuPS:n kannattaja vihaisin Piristä ja olisin huutanut painokelvotonta tavaraa ääneni käheäksi. Nyt olin yksinäinen Haka-kannattaja keskuskentän aurinkokatsomossa ja nautin. Minun rakastamani seura ja sen pelaaja eivät jättäneet ketään kylmäksi. Pirinen ei kunnioittanut epäurheiljamaisella teollaan pätkääkään vastustajaa, kotiyleisöä tai itse peliä. Jopa kunnioitus omaa itseään kohtaan saattoi olla kyseenalainen. Ainoa, mitä Pirinen kunnioitti oli oman joukkueen voitto. Juha olisi tarvittaessa syönyt vaikka pelipallon, jotta aikaa olisi kulunut.

Pirisen temppuilun jälkeen kuuden minuutin lisäaikaa pelattiin noin kahdeksan minuuttia, mutta se ei KuPS:lle riittänyt. Pisteet lähtivät Valkomustien matkassa kohti etelää.

Lopuksi vielä hatunnosto molempien joukkueiden pelaajille. Edellisessä blogi-päivityksessä puhuin torikokouksista. Eilen niihin oli kaikki ainekset, mutta makoilujen aikana niitä ei silti syntynyt. Ei edes Pirisen temppuilun yhteydessä. Tilanteen välittömässä läheisyydessä olleet pelaajat saattoivat sanailla keskenään tai tuomarin kanssa, mutta muut odottivat, että saavat jälleen pelata. He säästivät tunteensa itse peliin. Torikokouksia ei tarvittu.

El Torikokous

Piti tästä kirjoitella jo viime kevättalvella, mutta syystä tai toisesta se silloin jäi. Nyt kun sattui sopivasti kohdalle, niin kerronpa nyt lyhyehkön, mutta painavan mielipiteeni aiheesta.

Eilen pelattiin taas pitkästä aikaa Suomessakin varsin suosittu El Clásico, eli Real Madridin ja Barcelonan välinen kamppailu. Tällä kertaa oli kyse Espanjan Super Cupista, eli ei-ihan-niin-tärkeästä El Clásicosta. Viime kevään El Clásico -putken (Mestareiden liiga, La Liga) aikaan ajattelin katsoa pitkästä aikaa tätä mediankin kiimassa hehkuttamaan kamppailua. Käänsin oikean kanavan ja ensimmäinen mitä näen, on Barcelonan pelaaja kierimässä maassa ja joka ikinen muu pelaaja maalivahteja myöden yhdessä läjässä tuomarin ympärillä. En viitsinyt odottaa edes hidastusta, vaan suljin television.

Tänään katselin netistä, että eilen oli jälleen lentänyt miehiä pihalle matsin tiimellyksessä ja samalla törmäsin tähän Youtube-linkkiin. Linkin takaa löytyy tilanne, jossa Real Madridin Marcelo taklaa varsin törkeästi Barcelonan pelaajaa ja saa punaisen kortin. Ei siinä mitään, näitä sattuu futiksessa, tosin toisille näemmä hieman useammin. Sen jälkeen alkaa jälleen kerran näiden seurojen välillä sellainen hulina, joka saisi välittömästi minun televisioni sulkeutumaan. Jopa suuresti arvostamani valmentaja Jose Mourinho käy fyysisesti käsiksi vastustajan valmennukseen.

En syytä pelkästään näitä kahta seuraa tästä, sillä näitä torikokouksia on ollut nähtävissä enenevissä määrin ympäri Eurooppaa. Ne ovat yksi suurimmista vitsauksista tämän päivän jalkapallossa. Tunnetta en halua pelistä tappaa missään nimessä, mutta turhanpäiväistä lässyttämistä ja kanssapelaajien tuuppimista pelitilanteiden ulkopuolella haluaisin kitkeä pois mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pian. Jos muuten ei mene perille, niin erotuomareille pitäisi antaa ohjeeksi antaa keltainen kortti jokaiselle pelaajalle, joka tulee ilman kapteeninnauhaa tilanteen ulkopuolelta aukomaan päätään, tai käymään fyysisesti käsiksi yhteenkään pelikatkon aiheuttaneessa tilanteessa olleseen pelaajaan. Luulisi pelaajien sitten ymmärtävän, että ihan jokaisen mielipidettä sen tilanteen selvittämiseen ei tarvita.

On suorastaan irvokasta, että Barcelonan ja Real Madridin kaltaiset huippuseurat ovat viemässä jalkapalloa pois jalkapallolta näillä tempauksillaan, jotka kiinnittävät katsojien huomion aivan muualle kuin itse peliin. Tuon edelle postaamani videon verran aion tänä vuonna katsoa El Torikokouksia, jotka antavat jälleen yhden syyn keskittyä enemmän kotimaiseen futikseen. Siellä päähuomio on edelleen jalkapallossa ja edes jollain tavalla El Torikokoukseen verrattavat hässäkät ovat todella harvinaisia poikkeuksia.

Huomenna Kuopioon.

Sakkoja, sakkoja!

Jos biisin sanoja viilaisi ihan hitusen, niin Kummelin Sakkoja, sakkoja -kappale kuvaisi Suomen Palloliiton sakotuspolitiikkaa enemmän kuin täydellisesti. Sakkoja tunnutaan mätkivän täysin mielivaltaisesti, vailla minkäänlaista johdonmukaisuutta. Suureen suosioon ovat nousseet etenkin kannattajaryhmien, tai jopa yksittäisten kannattajien teoista sakottaminen.

Jotta suuremmilta väärinymmärryksiltä vältyttäisiin, niin tarkennetaan sen verran, että mun mielestä on hyvä, että Suomen Palloliitolla on lajin kansallisena kattojärjestönä mahdollisuus antaa sanktioita myös sakkojen muodossa, jos sen sääntöjä siinä määrin rikotaan. Sitä sanktiointimahdollisuutta pitäisi kuitenkin käyttää niin, että sen uskottavuus säilyy. Nyt sille on käymässä samalla tavalla kuin liigalisenssille kävi vuosien saatossa (tämän kauden alla pientä ryhdistäytymistä saattoi jo havaitakin) - Palloliitto vetää itse pohjan pois koko järjestelmältä.

Se mikä katkaisi kamelin selän siinä määrin, että päätin hakata näppäimistöä hetken aikaa tuottaakseni tämän, oli Palloliiton kurinpitolautakunnan 6.7.2011 pitämä kokous, jossa päätettiin mm. FC Lahden 1500 euron sakoista koskien Ykkösessä pelattua FC Lahti - HIFK -ottelua. Tilastoa aiheesta ei taida olla missään, mutta veikkaisin, että vastakkain olivat suomalaisen jalkapallon sakkokuninkaat. Olin jokatapauksessa itsekin vahtaamassa kyseistä ottelua ja Hakan kannattajana vieläpä varsin puolueettomasta näkökulmasta Lahden kisapuistossa, joten minullakin on kuva tapahtuneesta.

Perustelujen A-kohdassa mainitaan Lahden kannattajien uhkaava käytös HIFK:n ulosajettua pelaajaa kohtaan ja se, että Lahden kannattajat pääsivät tilanteessa osin kentälle. Käytös oli varmasti uhkaavaa, sitä en kiellä, mutta kun näin HIFK:n Timo Prihan taklauksen, joka oli yksi rumimmista Suomen kentillä näkemistäni ja joka tapahtui vieläpä lähes suoraan Lahden kannattajien katsomonosan edessä, ymmärrän täysin, että kannattajat kävivät tilanteesta niin kuumana, että tulivat jopa katsomonsa ulkopuolelle, jossa heitä odotti rivi järjestyksenvalvojia. Innokkaimmat kävivät nurmella, jolle on melkolailla pakko astua, kun katsomosta vauhdilla poistuu, mutta nähdäkseni kentän rajojen sisäpuolella ei käynyt kukaan. Tilanteessa oli järjestyksenvalvojia n. kymmenkunta kannattajien ja Prihan välissä, sekä pari poliisipartiota muutaman juoksuaskeleen päässä. Jos joku Lahden kannattajista olisi halunnut, hän olisi varmasti päässyt Prihaan käsiksi myös fyysisesti, mutta järjestyksenvalvojien ja poliisien läsnäolo teki mielestäni sen, että kukaan ei halunnut jäädä sen kasan alimmaiseksi, vaikka ennen sitä olisikin päässyt Prihaa läväyttämään. Homma siis toimi kuten pitkin - kannattajat saivat näyttää tunteensa, Priha sai ansaitsemansa kuumotuksen ja pääsi lopulta turvallisesti ansaittuun ennenaikaiseen suihkuun.

B-kohdassa mainittiin Lahden kannattajien uhkaava käytös HIFK:n pelaajia kohtaan ottelun päätyttyä. Tätä en itse kentän toiselta puolelta nähnyt, vaan näin ainoastaan sen, että muutama innokkain kannattaja huuteli jotain kentän toisella puolella sijainneille HIFK:n kannattajille, mikä taas on ihan normaalia fanaattisimmilta kannattajilta. Ilmeisesti joku Lahden kannattajista oli käynyt lyömässä nyrkillä HIFK:n vaihtopenkin katetta, jonka suojissa joku HIFK:n pelaajista oli ollut riisumassa nappiksiaan. Asiatonta, ehdottomasti. Peruste 1500 euron sakoille, ei missään nimessä.

C-kohdassa mainitaan järjestyksenvalvonnan riittämättömyys. A-kohdan osalta järjestyksenvalvonta oli riittävää, B-kohdan osalta olisi tietysti voinut miettiä kannattajien saattamista stadionalueen ulkopuolelle. Nyt näin ei nähdäkseni toimittu, vaikka järjestyksenvalvojat edelleen toki paikalla olivatkin.

D-kohdassa moititaan kannattajien stadioniltapoistumisajankohtien liiallista samanaikaisuutta, mikä varmasti piti paikkansa. HIFK:n kannattajat pääsivät varsin nopeasti katsomonosansa välittömässä läheisyydessä sijainneille busseille, jonne ilmeisesti innokkaimmat Lahden kannattajat olivat jo ehtineet jättämään hyvästejä kilpakumppaneilleen. Minua ei mahdolliset painit, joita osasin kyllä odottaa, kiinnosta, joten poistuin eri suuntaan, mutta joka tapauksessa kymmenkunta HIFK:n kannattajaa olivat päässeet juoksemaan Lahden kannattajien kimppuun vaihtamaan muutamat iskut. Nämähän eivät jalkapallokulttuuriin kuulu missään määrin, mutta toisaalta voidaan kysyä, että kuinka pitkälle ottelun jälkeiseen aikaan kotijoukkueen vastuu tapahtumista ulottuu. Edellämainitut iskut vaihdettiin n. 15 minuuttia päätösvihellyksen jälkeen ja kaikki, jotka iskujenvaihtoon osallistuivat olivat tietääkseni nimenomaan iskujenvaihto mielessään tilanteeseen lähtenyt. Sivullisia ei siis satutettu. Kysymys kuuluukin, että minkä helvetin takia Palloliitto tuosta sakottaa kotijoukkuetta? Jos siellä jotain rikollista tapahtui, niin poliiseja oli kuulemani mukaan seitsemän partiollista selvittämässä tilannetta, joten tekijät saatiin varmasti vastuuseen teoistaan. Samoin koko ottelutapahtuman aikana kisapuistossa oli ainakin neljä poliisipariota, joten edelleen kuvatunkaltaisten tapahtumien sakottamisen voisi jättää poliisin huoleksi, tai tässä tapauksessa siis sakottamattajättämisen, koska ottelutapahtuman aikana mitään lainvastaista ei tapahtunut.

Palloliitto on jakanut viime aikoina täysin järjettömiä sakkoja myös erotuomareille huutamisesta. Luit oikein, erotuomareille huutamisesta. Siis tuosta ikiaikaisesta katsomokulttuurin kivijalasta. Johan se on vuosia ollut selvä, että vihelsi tuomari miten tahansa, on katsomossa aina joku, jonka mielestä tuomio on väärä. Ja totta kai siitä pitää saada silloin tuomaria kuumottaa. Mä olen itse todella usein tuomareiden puolella, he tekevät tärkeää ja vaikeaa duunia kentällä, josta harvoin saa kiitosta. Yritän seurata tuomareiden otteita myös Hakan otteluissa mahdollisimman objektiivisesti. Siitä huolimatta huudan varsin usein heillekin pää punaisena, koska varsinkin Hakan pelatessa he ovat idiootteja. Eikä ole kerta eikä kaksi, kun huutamisen jälkeen olen todennut vieressä seisseelle kaverille, että oikeasti tuomari oli täysin oikeassa. Miksi sitten huudan? Olen toiminut tuomarina n. tuhannessa jääkiekko-ottelussa, joten tiedän, mitä tuomaritoiminta on. Tiedän myös sen, että ottelua on paljon mukavampi tuomita, jos katsomossa on tunnelmaa. Sillä ei ole merkitystä tuleeko se tunnelma omien, tai vieraiden kannattamisesta, tai tuomarin solvaamisesta. Pääasia, että katsomossa on ääntä. Tuomareille huutaminen on katsojan oikeus, jopa velvollisuus ja siitä ei missään nimessä pidä antaa sakkoja sen enempää kannattjille kuin seuroillekaan.

Haluatte varmaankin esimerkin tilanteesta, josta katson Palloliiton asettamien sakkojen olevan oikeutettuja? Jos FC Lahden kannattajia olisi ottelun kuluessa, tai vaikka puoliajalla, juossut painimaan HIFK:n kannattajien kanssa niin, että itse ottelutapahtuma kärsii, niin silloin sakot olisivat paikallaan. Tai jos joku tuomaritoiminnasta suivaantunut katsoja heittää erotuomaria kolikolla - ehdottomasti sakkoja. Ylipäätän raja pitäisi vetää pelin kunnoittamiseen. Jos kannattajat tekevät itse pelille, tai sen pelaajille tuomarit mukaan lukien jotain, on sakottaminen perusteltua. Jos kannattajat painivat keskenään ottelutapahtuman ulkopuolella, tai huutavat pelaajille, tai tuomareille, niin se ei ole Palloliiton asettamien sakkojen peruste missään olosuhteissa. Tunnetta ei saa tappaa jalkapallosta sen enempää kentältä kuin katsomostakaan.

Edellämainitun pöytäkirjan perustelujen lopusta löytyy muuten erinomaisen hieno ristiriita RoPS - IFK Mariehamn -ottelun jälkipyykistä verrattuna FC Lahti - HIFK -otteluun. IFK:n kakkosvalmentaja, kuumaverisena miehenä ennenkin tunnettu ja nytkin ottelutapahtumista tulistunut Stephen Ward kävi fyysisesti ja verbaalisesti ottelun jälkeen IFK:n maalivahti Josh Wicksiä haastatteluun odottaneen Ilta-Sanomien toimittajan kimppuun, koska halusi tämän pois alueelta, jossa haastattelut normaalisti suoritetaan. Palloliitto päätti kuitenkin olla sakottamatta Wardia, koska asia on sovittu jo asianomaisten kesken. Tiedän varmasti, että ottelun jälkeiset painit Lahdessa ovat ok kummallekin kannattajaryhmälle - ei heillä ole vaateita toisiaan kohtaan. Tiedän myös, että jos punaisen kortin saanut pelaaja olisi ollut vaikka Lahden Ibrahim Köse ja taklattu vaikkapa HIFK:n Timo Priha, olisi Köse saanut kuulla kunniansa vähintään samalla tavalla. Sekä HIFK:n, että FC Lahden kannattajat ymmärtävät, että tämä kuuluu peliin. Palloliitto ei ymmärrä, jalkapallokannattajat ovat Palloliitolle punainen, huliganismiin rinnastettava vaate. Valitettavasti niinkin vakava sana kuin huliganismi kärsii tässä yhteydessä pahaa inflaatiota. Palloliiton pitäisi olla seurojen ja suomalaisen jalkapallon etua ajava järjestö. Tällä hetkellä SPL:sta on suomalaiselle jalkapallolle enemmän haittaa kuin hyötyä, eikä valitettavasti vain tässä kirjoituksessa mainittujen asioiden takia. Aikookohan Palloliitto puuttua muuten tähän, kun nyt kerran huutelustakin on sakkoja ropissut?

Saman kokouspöytäkirjan lopusta löytyy maininta FC KooTeePee - FC Lahti -ottelun tapahtumista, joista SDP:n kotkalainen eduskuntavaaliehdokas Timo Nevaranta teki jonkinlaisen kanteen Palloliiton suuntaan suivaannuttuaan Lahden kannattajien huudoista. Timolle sellaiset terveiset, että jos et kestä kuumutta, sun kannattaa painua vittuun keittiöstä. Olet ehkä säälittävin pelle, joka jalkapallokatsomossa on koskaan nähty.

Klassikkoa odotellessa

Yli kaks kuukautta edellisestä blogi-päivityksestä. Pitäsköhän aktivoitua? Kesäkuun alku on mennyt toisaalta aika tiukasti eräänkin ystäväni polttareiden ja häiden järjestelyissä, mutta toisaalta, se oli jokaisen käytetyn sekunnin arvoista se.

Nyt kuitenkin futiksen pariin. Huomenna pelataan tämän kauden ensimmäinen merkityksellinen Klassikko. Johan tässä Klubi kohdattiin Uusi Lahti Cupissa (voitto pilkuilla) ja Liigacupin alkulohkossa (tappio), mutta harjoitusotteluitahan nuo ovat väitti kuka mitä tahansa. Huomenna Tehtiksellä vedetään kuitenkin Veikkausliigaa ja tarjolla on taas tärkeät kolme pistettä. Klubi tarvitsee niitä mestaruustaistossa ja Haka karkumatkallaan putoamispeikon ruokalistalta.

Lähtökohdathan matsiin ovat aika selkeät. Klubi on vieraissakin ylivoimainen ennakkosuosikki, en itseasiassa edes muista koska viimeksi Klubi on Klassikossa ollut näin selvä ennakkosuosikki. Haka koittaa sitten roikkua perässä ja lyödä kapuloita rattaisiin. En usko, että Ristilä laittaa kotiottelussa Hakaa pelkästään pakkivaihteella liikkeelle, mutta järki pitää säilyttää siitä huolimatta. Pallonhallinasta on Klubia vastaan turha haaveilla. Nopeat suunnanmuutokset, paketti tiiviinä, Klubin syöttösuunnat etenkin linjan väleihin tukossa jne. Kyllä te tiiätte.

Perseraiskauksen välttäminen olisi jo kova juttu, mutta pakko myöntää, että KuPS-matsin tauolla tapahtunut tasonnosto herättää pieniä toiveita huomistakin ajatellen. Josko sittenkin saataisiin se piste raavittua. Voitosta puhumattakaan. Nollanollasta lähdetään kuitenkin liikkeelle. Puolustus nousee siinäkin mielessä avainasemaan, että montaa maalia ei Hakan tämän hetken hyökkäyskalustolla isketä. Jos voittoa halutaan, niin omissa olis parempi pitää nollaa loppuun asti. Oman haasteensa tuolle taistelulle tekee se, että puolustukseen ei ihan ykkösiä saada heitettyä. Kapteeni Nooitmeer on varmuudella poissa, samoin Juuso Salonen. Se tietää sitä, että Timi Lahden parina keskustassa luutinee Marco Matrone. Maalivahti Saku Pesosen polvikin oli ilmoitellut KuPS-matsissa itsestään, joten voi olla, että toistaiseki nollaa liigassa pitänyt Viki Kauppinen saa huomenna oikein kunnon tulikasteen. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Vaikka Haka selkeänä altavastaajana huomiseen matsiin lähteekin niin ei mahda mitään, kyllä huomista odottaa aivan eri tavalla kuin "tavallista" liigapeliä. Klubi on Klubi ja Klubille ei saa hävitä. Rakas vihollinen, jolle ei toivo mitään hyvää. Tulis jo huominen.

Saunan lauteilta kajahtaa

Varoitan heti alkuun, että näin iltamyöhällä ei välttämättä tule mitään kovinkaan järkevää tekstiä, mutta yritetään. Sen verran nimittäin korpeaa.

Kyse ei ole edes omasta seurasta, Haka on turvassa. Ainakin näennäisesti. Kyse on suomalaisesta saunaseurasta, Suomen Palloliitosta ja siinä sivussa myös Veikkausliiga ry:stä. Ensimmäisenä ajattelin heittää ilmoille kysymyksen siitä, että miten helvetissä voi olla mahdollista, että Veikkausliigassa kaudella 2011 pelaavat joukkueet selviävät aikaisintaan kaksi päivää ennen Veikkausliigan alkua? Nyt niin on käymässä, kun Tampere Unitedin lisenssiasiaan saadaan päätös vasta 26.04. Ja sen jälkeen Tampere Unitedilla on käsittääkseni vielä oikeus valittaa päätöksestä ainakin Urheilun Oikeusturvalautakuntaan. Huomattakoon, että myös AC Oulun aiemmin evätty lisenssi on tänään käsitelty edellä mainitussa lautakunnassa. Käsittelyn tulosta en tiedä.

Eittämättä TamU ja AC Oulu sekä aiemmin rimaa hipoen lisenssinsä lunastaneet Haka ja RoPS ovat omatoimisesti aiheuttaneet ongelmansa, mutta se ei nyt liity tähän. Suomen Palloliiton ja Veikkausliiga ry:n pitäisi kaiken järjen mukaan olla seurojen ja suomalaisen jalkapallon tukena ja toimia sen edistämiseksi. Nyt nähtävä pelleily on kaikkea muuta. Pekka Hämäläisen aikana Palloliitto profiloitui saunaseuraksi, jossa katkarapuleipien ja hyvien löylyjen saaminen ajoi suomalaisen jalkapallon kehittämisen edelle. Silloin ei kuitenkaan aiheutettu varsinaista hallaa itse jalkapallolle, pikemminkin elettiin jonkinlaista pysähtyneisyyden aikaa. Sauli Niinistön tultua (nimenomaan tultua, käsittääkseni jalkapallomies Göran Enckelmanilla ei ollut edes mahdollisuuksia tulla valituksi, vaikka "finaalissa" Niinistön kanssa olikin) Palloliiton puheenjohtajaksi ollaan otettu maajoukkueen päävalmentaja-asiaa lukuunottamatta pelkkiä taka-askelia. Huippujalkapallojohtaja Petri Jakonen ja pääsihteeri Kimmo J. Lipponen ovat vääntäneet strategiaa, olleet rakentamassa sarjajärjestelmäuudistusta, joka todettiin epäkelvoksi jo vuosia sitten ja samalla budjetoimassa Palloliiton taloutta oletetun EM-karsintamenestyksen mukaan, joka sittemmin ei ollutkaan ihan oletettua. Tuli kepeä lovi liiton pussiin.

Nyt on sitten lähdetty näyttämään, että lisenssivaatimukset otetaan tosissaan, mikä sinällään on ihan hyvä asia. Talousdoping on kitettävä jalkapallosta ja seuroille tehtävä selväksi, että sellaista rahaa ei voi käyttää, jota seuralla ei ole. Samalla olisi kuitenkin pitänyt katsoa edes rajan yli Ruotsiin, jossa käsittääkseni edellisen kauden lopussa tehdään päätökset seuraavan kauden lisensseistä, jolloin mahdollisille valitusprosesseille jää järkevästi aikaa. Täällä Suomessa minä pakkaan laukkuani avauskierroksen IFK Maarianhamina -vieraspeliä varten samana päivänä, kun saan (ehkä) selville, montako joukkuetta rakkaan Hakani kanssa kilpailee Veikkausliigassa. Käsittämätöntä ja kestämätöntä.

Toki tällä irtoaa julkisuutta ja pitkässä juoksussa tämä saattaa olla suomalaisen jalkapallon etukin. Se vaatii kuitenkin päitä putoavaksi muuallakin kuin seuratasolla. Palloliittoa poliittisena keppihevosena käyttävä Niinistö voitaisiin heittää ensimmäisenä mäkeen ja ottaa liiton johtoon oikea jalkapalloihminen. Vieläköhän Göran Enckelman olisi saatavilla?

Veikkausliiga ry:kin saattoi avata ihan mielenkiintoisen oven puoliksi vahingossa aiemmin tänään heittämällä TamU:n pihalle ry:stä. TamU:lla jää saamatta Veikkausliigan tarjoamia synergiaetuja mainostilan ja mm. erotuomarimaksujen myötä, mutta toisaalta nyt TamU pääsee myymään itse mainoksensa, myös niille parhaille paikoille, joissa tähän asti on seissyt Veikkauksen mainokset. Miksei TamU voisi neuvotella itselleen myös uuden TV-sopimuksen, edellinen kun on liiga ry:n tekeleitä. Mainostilasta Veikkaus on maksanut seuroille, lähteistä riippuen mustikoita, tai korkeintaan muutaman mansikan. Eli käytännössä pelkkää karkkirahaa siihen verrattuna, mitä olisi saatavilla kilpailuttamalla liigan pääsponsori. Tai tässä tapauksessa seuran omat sponsorit. Mitähän tapahtuu, jos TamU oikeasti näyttää hyötyvän taloudellisesti olemalla Veikkausliiga ry:n ulkopuolella? HJK olisi varmasti ensimmäinen seura, joka haluaisi irti liiga ry:n ikeestä. Enkä usko, että kovin moni muukaan seura olisi vastaavassa tilanteessa halukas jatkamaan yhteistyötä liiga ry:n kanssa.

Paljon on lässytetty siitä kuinka Veikkauksen ja suomalaisen jalkapallon yhteistyö on kestänyt jo vuosikymmeniä ja mitä etuja siitä onkaan saatu. Varmasti jotain, mutta niin paljon parempaa olisi tarjolla pelkästään käden ulottuvilla. Viasat oli jo oven takana kolkuttelemassa taannoin, mutta se ei kelvannut. Seuraavaa tarjousta ei ehkä kannata enää hylätä.

Niin ja se TamUn ja Ilveksen fuusiota koskeva aiesopimus. Siis joku alustava lippunen siitä, että TamU ja Ilves yhdistyisivät ja tämä "TamUIlves" ottaisi TamU:n paikan liigassa. Ilmeisesti Harri Pyhällön kehittelemä idea kuvastaa osuvasti koko suomalaisen jalkapallon johtamiskulttuuria; oma perse pelastetaan ensin, jotta voidaan leikkiä jatkossakin jalkapallojohtajaa. Näitä ihmisiä pitäisi niittää seura- ja liittotasolta pois ja nyt olisi jo korkea aika aloittaa. Sen jälkeen voidaan siirtyä kivikautisen Veikkauksen kimppuun.

Kaikkien aikojen kausi

Ei vain välttämättä niin kovin hyvässä mielessä. Siinä missä ennen viime kautta pystyi käyttämään samaa fraasia kovien paluumuuttajien sekä useiden tasokkaiden nuorten pelaajien esiinmarssin myötä, on tulevasta kaudesta tulossa kaikkien aikojen kausi täysin päinvastaisessa merkityksessä. Jos et vielä ole mediasta kuullut tai lukenut jalkapalloa ravistelevasta sopupeliskandaalista, niin elät todennäköisesti tynnyrissä.

Korjataan toki heti alkuun mediassa käytetty väärä termi. Toisin kuin pesäpallossa aikanaan, nyt ei kyse ole varsinaisesti sopupeleistä. Pesäpallossahan Veikkausta rahastettiin pelaajien keskenään sopimalla XX2 -rivillä (Eräs jokerilyöjä jopa muokkasi pelipaitansa 1X2 -Veikkausmainoksen muotoon XX2), eli pelien lopputulokset sovittiin pelaajien kesken ja matsit pelattiin sitten sovittujen tulosten mukaisesti. Jalkapallossa kyse on ainakin toistaiseksi vedonlyöntimanipulaatiosta. Kokonaisia otteluita ei ainakaan vielä ole osoitettu pelatun johonkin tiettyyn tulokseen, vaan tiettyjen pelaajien avulla on vaikutettu esimerkiksi ottelun toteutuvaan maalimäärään, yhden puoliajan toteutuvaan maalimäärään, tai vaikka yksittäisen rajaheiton toteutumiseen. Manipulaatiot ovat siis saattaneet tapahtua niin, että tavallinen katsoja ei ole huomannut mitään. Ainoa hälytyssignaali on ollut kansainvälisillä vedonlyöntimarkkinoilla tapahtuneet radikaalit kerroinmuutokset otteluiden alla ja niiden kuluessa.

Oli kyse sitten sopuiluista tai vedonlyöntimanipulaatiosta, niin mitään hyvää tästä ei suomalaiselle jalkapallolle ole ainakaan ensi kautta ajatellen luvassa. Se, että Interpolia myöten yritetään niittää nämä yksittäiset mätäpaiseet pois jalkapalloperheestä on tietysti hyvä asia ja on toivottavaa, että heidät sieltä kerralla kaikki saadaan pois. Kerrannaisvaikutukset ovat vain niin suuria, että niistä voidaan joutua kärsimään pitkään. Pohjoisessa Rovaniemen Palloseuralta loppuu kohta pelaajat, kun poliisi hakee näitä lahjottuja sankareita koppiin tasaisin väliajoin. Jos RoPS ylipäätään pelaa ensi kaudella Veikkausliigaa, niin menestys on varmasti kaikkea muuta kuin hyvää. Kuinka mielellään yhteistyökumppanit lähtevät tuohon mukaan? Jos RoPS tiputetaan alemmille sarjatasoille, niin yhteistyökumppaneita putoaa varmasti ja pohjoisesta lähtee liigajoukkue. Jalkapallon näkyvyys pohjoisessa pienenee kertaheitolla.

Etelämmässä, Tampereella, painitaan hieman toisenlaisen ongelman kanssa. TamU on huhujen mukaan tarttunut, lähteestä riippuen 250 000 - 320 000 euron rahasummaan singaporelaiselta sijoittajafirmalta, joka on kunnostautunut varsin vahvasti vedonlyöntivilpin saralla. Huhujen mukaan he ovat osallistuneet myös rahanpesuun Aasiassa. Se on arvailujen varassa, että mitä TamU:n avulla on yritetty tehdä. Onko kyse ollut yrityksestä pestä rahaa, vai tehdä rahaa vedonlyönnillä - vai molempia, sitä ei osaa kovin moni, jos kukaan, osaa vielä sanoa, mutta se on varmaa, että TamU on ongelmissa, jos rahaa heidän tililleen on Singaporesta siirretty.

Samoihin aikoihin kun TamUn saamasta tarjouksesta uutisoitiin, TamU:n taloudellinen tilanne parani yllättäen. Vanhoja velkoja ja tietääkseni myös palkkarästejä kuitattiin pois ja liigalisenssi kaudelle 2011 varmistui samalla. Ongelma muodostuu siitä, että jos TamU on tehnyt toimenpiteet rikollisella rahalla, heidän pitää kaiken järjen mukaan palauttaa rahat. Rahat, joita huhujen mukaan ei enää ole. Tällä hetkellä huhut kertovat, että TamU:lla olisi ongelmia palkanmaksun kanssa, eli kassa on tyhjä. Ja siitä tyhjästä kassasta pitäisi siis luovuttaa Singapore-rahat pois. Tähän kun lisätään TamU:n johdon vaitonaisuus median suuntaan, voi arvailuihin lisätä sen, mitä rehelliset kotimaiset yhteistyökumppanit ajattelevat asiasta. Voi olla, että intoa TamU:n tukemiseen ei jatkossa olekaan ihan yhtä paljoa.

Ongelmat ovat aiheuttaneet myös sen, että Veikkausliiga on ottamassa harkintaan TamU:n ja RoPS:n erottamisen Veikkausliiga ry:stä. Se ei vielä estä pelaamista Veikkausliigassa, koska seuroilla on lisenssit, mutta tv-rahat ja muut Veikkausliiga ry:n palvelut jäävät saamatta. Lisenssikomitea voi puolestaan ottaa lisenssit pois esimerkiksi seuran taloustilanteessa merkittävästi heikennyttyä. Tämä voi koitua TamU:n kohtaloksi.

Asiat ovat päässeet siihen pisteeseen, että oikeastaan missään vaihtoehdossa ei näy voittajia. TamU:n ja RoPS:n jatkaessa liigassa riskit siihen, että kausi jää jommalta kummalta kesken, tai jotain epärehellistä tapahtuu ovat vahvasti olemassa. Se olisi kuitenkin urheilullinen ratkaisu, jonka puolelle olen itse taipuvainen kääntymään kaikesta huolimatta. Vaikeuksissa olevat seurat tuppaavat katoamaan liigakartalta urheilullisen niitokoneen myötä joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Näiden seurojen jatkaminen liigassa olisi myös oikeusvaltion periaatteiden mukaista. Tutkinta mahdollisten rikosten todistamiseksi on kesken ja tutkinnan saattaminen loppuun ja tuomioiden julistaminen vie takuulla aikaa niin kauan, että kausi 2012:kin saattaa ehtiä alkamaan, ennen kuin kaikki päät on saatu vadille. Ja oikeusvaltiossa epäilty on syytön niin kauan, kunnes hänet pystytään todistamaan syylliseksi johonkin lainvastaiseen.

Veikkausliigalla ja Palloliitolla on nähdäkseni omien sääntöjensä perusteella kuitenkin täysi oikeus tehdä ratkaisunsa seurojen suhteen, eikä siihen kenelläkään pitäisi olla jälkikäteen sanomista - oli tuomiot mitä hyvänsä. Pikaisesti ajateltuna hölmöläisten heivaaminen voisi olla hyvä ratkaisu ja puhdistaa Veikkausliigan mainetta, etenkin kun liigaa ollaan muutenkin supistamssa. Siitä huolimatta haluaisin, että urheilullisista ratkaisuista pidetään kiinni mahdollisimman pitkään ja jos seurojen sarjatasoista päätetään muualla kuin kentällä, niin päätöksien on tukeuduttava varsin vahvasti faktoihin ja tässä tapauksessa myös poliisitutkintaan. Tuomioita ei välttämättä tarvitse odottaa, mutta tutkimuksissa on selvittävä sellaisia faktoja näiden edellä mainittujen huhujen vahvistamiseksi, että kentälle seuroja ei yksinkertaisesti voi päästää.

Kolikon kääntöpuolilla ei siis taida olla kuin huonot vaihtoehdot. Täytyy vain toivoa, että päättävät tahot malttavat puntaroida päällipuolelle sen vähemmän huonon.

Silly Seasonin TOP-10

Tuli tuossa futisforum²:n Liigan varmistuneet siirrot -ketjussa kritisoitua kymppipaikka.fi:n TOP-3 -siirrot blogikirjoitusta. Olin siis vahvasti sitä mieltä, että TOP-3 on liian suppea otanta ja siihen oli vieläpä mahtunut mielestäni ainakin yksi virhearviointi. Ajattelin nyt siis kertoa itse, kuinka asia on oikeasti.

1. MacPherlin Omagbemi Dudu, KuPS -> FC Honka
- Tämä on talven toistaiseksi kovin siirto ja hyvin todennäköisesti sellaiseksi myös jää. Dudu tuli Kuopioon kesken viime kauden paikkaamaan Tansakaan siirtynyttä Dickson Nwakaemea ja onnistui tehtävässään erinomaisesti. Huolimatta siitä, että Dudu on varsin erilainen pelaaja Dicksoniin verrattuna, hän istui KuPS:n hyökkäyspalapeliin erinomaisesti. Kymmenessä ottelussa tehdyt kahdeksan maalia olivat omiaan auttamaan KuPS:n ensimmäistä kertaa 31 vuoteen mitaleille pääsarjassa. Hongassa Dudu on jatkanut siitä, mihin Kuopiossa jäi. Talvella Liigacupissa verkko on soinut jo neljästi ja muissa treenimatseissakin useamman kerran. Dudu muodostaa ensi kesänä Jami Puustisen kanssa yhden liigan kovimmista kärkipareista. Ellei jopa sen kovimman.

2. Mikko Manninen, TPS -> JJK
- JJK sai houkuteltua oman kasvattinsa Turusta takaisin kotiin. Siinä missä kymppipaikka.fi tarjosi tähän Babatunde Wusua, nostan itse tilalle Mannisen ihan jo senkin takia, että Manninen on monin verroin tärkeämpi lenkki JJK:n hyökkäyspelaamisessa ensi kesänä kuin yliarvostettu Wusu. Keskikentän oikealla laidalla Manninen on liigan ehdotonta eliittiä ja 1 vs. 1 tilanteissa laitapakkia vastaan Manninen on todennäköisesti liigan paras. Turussa Manulle tuli tutuksi myös kymppipaikka, mutta uskon, että Martonen käyttää Mannista nimenomaan laidalla, josta käsin Manninen pystyy henkilökohtaisella taidollaan rakentamaan useita tärkeitä maalipaikkoja JJK:lle kauden kuluessa.

3. Domagoj Abramovic, Pierikos Katerinis -> FC Inter
- Abramovic kävi jo Interissä kaudella 2008, jolloin hän oli 12 ottelussaan tekemillään seitsemällä maalillaan yksi mestaruuden takuumiehistä. Interin muuten vahvasta ringistä on todellinen maalintekijä puuttunut, etenkin nyt kun Kennedy Nwanganga siirtyi Belgiaan. Timo Furuholm osaa pallot laittaa paikoista sisälle, mutta paikat eivät kestä. Daniel Ocinachi puolestaan on enemmän tai vähemmän kääntämätön kortti. Abramovicin myötä Inter saa kaivattua voimaa maalintekosektorille ja onkin tulevalla kaudella yksi niistä harvoista joukkueista, jotka voivat Klubin haastaa mestaruustaistossa.

4. Tomi Maanoja, AIK -> FC Honka
- On totta, että Maanojan pelikunto on hienoinen arvoitus pitkän loukkaantumisen ja vaikean viime kauden jäljiltä, mutta se on selvä, että Maanoja vahvistaa Hongan maalivahtiosastoa. Janne Henriksson ei Espoossa onnistunut ja saikin viime kauden jälkeen pakata laukkunsa. Jani Vianderin ohella Suomen yliarvostetuimpien maalivahtien joukkoon kuuluva Tuomas Peltonen Honkaan jäi, mutta Peltonen ei missään nimessä ole mestarijoukkueen voittava maalivahti. Maanoja sellainen voi onnistuessaan olla. Maanoja tuo persoonallaan myös kaivattua värikkyyttä Veikkausliigan pelaajamassaan.

5. Sebastian Mannström, FF Jaro -> HJK
- Pienikokoinen pietarsaarelainen sai jonkinlaisen unelmasiirron kauden jälkeen HJK:n riveihin. Suhtauduin ehkä jopa pienenä yllätyksenä pidettävään siirtoon aika varauksellisesti, mutta viestit talven otteluista ovat olleet selkeitä. Mannström on ollut Klubin parhaimmistoa talvikaudella ja päävalmentaja Antti Muurinen on löytänyt Mannströmille juuri oikean roolin Klubin hyökkäyspelissä. Rantaruotsalainen väkkärä tulee olemaan kesän aikana yksi tärkeimmistä lenkeistä Klubin hyökkäyspelissä.

6. Ilari Äijälä, MyPa -> FC Honka
- Laiturina MyPassa viihtynyttä Äijälää ollaan istuttamassa Hongassa ilmeisesti vasemman laitapakin tontille. Puolustussuntaan pelaaminen on hienoinen arvoitus, mutta hyökkäyssuuntaan Äijälä on riittävän taitava, nopea ja kun mukaan laskee miehen erinomaisen vasemman jalan laukauksen, on paketti sellainen, joka tekee Hongan vasemmasta laidasta todella vaarallisen kesän nurmilla.

7. Mikko Innanen, Haka -> MyPa
- MyPa ei kauaa ihmetellyt Äijälän lähtöä, vaan hankki korvaajaksi Hakassa puolensataa liigamaalia takoneen Mikko Innasen. Ihan 1:1 Innanen ei Äijälää korvaa, sillä siinä missä Äijälä jakeli erinomaisia keskityksiä ja erikoistilanteita vasurillaan, leikkaa liigan nopeimpiin pelaajiin kuuluva Innanen mielellään boksiin sisälle ja hakee suoria ratkaisuyrityksiä oikealla jalallaan. Profiililtaan siis hieman erilainen pelaaja kuin Äijälä, mutta tuo MyPan suoriin hyökkäyksiin ehkä jopa enemmän voimaa kuin Äijälä. Innasta pystyy tarvittaessa käyttämään myös piikissä tai kymppipaikalla.

8. Marco Matrone, FF Jaro -> Haka
- Matrone ei kuulu liigan kirkkaimpiin tähtiin, mutta on jo talven peleissä näyttänyt, olevansa erinomaisen tärkeä palanen Hakan pelaamista tulevalla kaudella. Keskikentän pohjalle Jani Kauppilan korvaajaksi hankittu Matrone joutuu hyppäämään suuriin saappaisiin, mutta homma näyttää luonnistuvan erinomaisesti. Hyvän puolustuspelaamisen lisäksi Matrone tarjoaa keskikentän pohjalle pallollista taitoa paljon Kauppilaa enemmän, joten kokonaispaketti on ainakin hinta-laatu -suhteelta parempi kuin Kauppilan kanssa, olkoonkin, että Kauppila on Matronea edellä rouhintahommissa. Monipuolisena pelaajana Matrone pystyy tarvittaessa tuuraamaan myös topparina tai oikeana pakkina.

9. Magnus Bahne, Assyriska -> FC Inter
- Yksi paluumuuttaja lisää liigaan. Bahnen myötä Inter saa maalilleen kokemusta, erinomaista pelinohjausta ja suoritusvarmuutta. Etenkin suoritusvarmuuden lisääntyminen on varmasti tervetullutta puolustuslinjan pelaamista ajatellen, sillä vaikka Bantamoi oli akrobaattinen maalivahti ja otti ajoin kauniita torjuntoja, oli hänen pelaamisensa todella ailahtelevaista ja se on omiaan vaikeuttamaan puolustuslinjan pelaamista. En nyt tältä istumalta muista minkälainen pelinavaaja Bahne on, mutta Bantamoihin verrattuna eteenpäinmenoa tapahtuu varmasti. Bantamoin avaukset olivat useammin katsomossa kuin kentällä.

10. Berat Sadik, FC Lahti -> HJK
- Sadikin ulkomaankuvioiden kariuduttua löysi mies tiensä HJK:n hyökkäyksen ykköspyssyksi. Sadik tuo ulottuvuudellaan hyvän target-vaihtoehdon Klubin kärkeen, olkoonkin, että pääpelissä on koosta huolimatta roimasti parannettavaa. Uskon kuitenkin, että Teemu Pukin kanssa Sadik muodostaa kärkiparin, joka kilpailee vaarallisuudessaan Hongan Dudu - Puustinen -kaksikon kanssa hienosti. Loistava kaappaus Klubilta, sanovat epäilijät mitä hyvänsä.

Alla kuplivat ainakin IFK:n Toni Lehtinen, JJK:n Tamas Gruborovics sekä AC Oulun Jani Kauppila, sikäli kun AC Oulu nyt lisenssin saisi itselleen vielä väännettyä.

Kymmenen pelin viikonloppu

Hieman reilut 24 tuntia futisvuoden epävirallisesti viralliseen kauden aloitukseen. Tokihan tässä jo muutama matsi on nähty, mutta Uusi Lahti Cup (ent. Lahti Cup) on ollut jo usemapana talvena se oikea lähtölaukaus futisvuodelle. Mistä on siis kyse?

Uusi Lahti Cup järjestetään tänä vuonna 31. kerran Lahden Suurhallissa. Kyseessä on siis yksi arvostetuimmista harjoitusturnauksista Suomessa. Tänä vuonna oman suosikkini, eli Hakan lisäksi mukana ovat FC Lahti, Kuusysi, TamU, KuPS, HJK, JK Nõmme Kalju ja FC Daugava. Homma alkaa perjantaina iltapäivällä kahdelta ja seuraavien n. 48 tunnin aikana Suurhallissa pelataan kymmenen matsia futista. Näin katsojan näkökulmasta etenkin perjantain viimeinen matsi (20:00 - 22:00) ja lauantain ensimmäinen matsi (09:15 - 11:15) ovat ne pahimmat. Illalla hanuri alkaa olemaan jo aika puuduksissa ja tunnustettakoon, että kolmen nähdyn matsin jälkeen keskittyminenkin alkaa olemaan jo aika hämärän peitossa. Aamulla sen sijaan melko vähäiset yöunet painaa silmiä, mutta kyllä se siitä päivän mittaan helpottaa.

Haka on siis jälleen mukana ja se tuo ainakin itselleni roimasti mielenkiintoa lisää tuohon tapahtumaan, vaikka onhan siellä tullut notkuttua ilmankin Hakaa. Muutamana vuonna on osa peleistä jäänyt väliin joko Hakan pelattua jossain muualla, tai kuten viime vuonna, Ylläksen reissun takia. Tänä vuonna näyttää kuitenkin siltä, että pääsen lauteille koko viikonlopuksi. Jos muisti kantaa oikein, niin tämä on kuudes Uusi Lahti Cup, jota itse todistan paikan päällä.

Uusi Lahti Cup on tunnelmansa puolesta jollain tapaa ainutlaatuinen. Päijät-Hämeen, Etelä-Suomen ja miksei muunkin Suomen futisihmisiä kerääntyy viikonlopuksi samaan halliin katselemaan asetelmia tulevaa kautta varten. Joukkueet ovat kaukana lopullisesta formistaan, mukana pyörii jos jonkinlaisia testimiehiä, junnuja ja muita yrittäjiä ja sitten, kun nämä lyödään spekulaatioiden muodossa yhteen vaikkapa futisforumille, niin keskustelu on vähintäänkin värikästä. Suurhalli toimii myös hyvänä testinä pelaajien kestävyydelle - alustana kun toimii betonilattia, jolle on rullattu muutaman sentin paksuinen ja huonokuntoinen tekonurmimatto. Oman mausteensa soppaan heittää toki myös melko lievät turvatarkastukset (piilopullon kuljettaminen sisälle ei ole amerikantemppu) ja Suurhallin nurkassa toimiva kepupiste, jossa janoisimmat tyydyttävät janoaan niin, että eivät lopulta näe edes palloa koko viikonlopun aikana. Eräs arvostettu kirjoittaja ff²-keskustelupalstalla tämän osuvasti kiteyttikin - Uusi Lahti Cupit ovat unohtumattomia tapahtumia, joista kukaan ei muista mitään.

Omalta osaltani odotan tietysti eniten Hakan näkemistä tositoimissa. Finaaliin päästäkseen Hakan on peitottava heti avausottelussa turnauksen aika selvä ennakkosuosikki, hallitseva Suomen mestari HJK. Mutta kuten todettua, kokoonpanot elävät ja voi olla, että Klubikin kierrättää pelaajia avausmatsista lähtien. Tekisi mieli sanoa, että tärkeintähän tässä turnauksessa seuroille on kuitenkin nimenomaan pelaajatarkkailu, mutta ei kai sitä voi kieltää, etteikö taloudellisessa kurimuksessa elävälle Hakalle turnauksen palkintorahatkin olisi tervetulleita.

Joka tapauksessa näin turnauksen aattona Valkeakoskelta kantautui hyviä uutisia, kun Regi Nooitmeer on saatu houkuteltua takaisin Haka-miehistöön, ainakin treenijaksolle. Ja vaikken Pekka Sihvolalta enää osaa läpimurtoa liigaan odottaakaan, niin kyllä hän ainakin leveyttä Hakan hyökkäysrintamaan tuo.

Näillä eväillä siis kohti huomista ULC-starttia, tuskin maltan odottaa.

Kateellisten panettelua?

Sain idean tähän blogitekstiini jo viime kevään lätkän MM-kisojen aikaan, mutta kirjoittaminen jäi kuitenkin silloin vaiheeseen. Tänään luin enitsen divarifutaaja Panu Aution ansiokkaan kirjoituksen Pallonkaikkeus-futisblogissa ja päätin itsekin takoa hetken näppäimistöä.

Kuten Autio tekstissään kirjoittaa, on futisihmisten keskuudessa ja etenkin myös minun suosimallani futisforum²-keskustelupalstalla noussut esille alati kasvava joukko futisihmisiä, jotka käyttävät ison osan energiastaan jääkiekon pilkkaamiseen, vähättelyyn ja parjaamiseen. Suurin osa heistä käyttää verukkeena sitä, että näin saadaan suomalainen futiskulttuuri nousuun. Ja paskat saadaan.

Minä tunnustaudun itsekin aikamoiseksi Suomifutispuritaaniksi ja näen välittömästi punaista, jos joku vähättelee tai haukkuu suomalaista jalkapalloa. Tunnustaudun myös futispuritaaniksi yleensä ja myös aikamoiseksi jalkapalloromantikoksi. Jalkapallo on minulle tärkeämpi kuin hyvin moni muu asia tässä maailmassa ja pidän jalkapalloa itsestäänselvästi maailman kauneimpana urheilulajina. Siitä huolimatta seuraan ihan mielelläni myös jääkiekkoa ja muutakin urheilua, enkä koe tekeväni sillä hallaa suomalaiselle jalkapallolle. En myöskään koe tehneeni hallaa Suomifutikselle sillä, että olen pelannut junnuna myös lätkää seuratasolla ja tuominnut sen jälkeen kymmenen vuoden kuluessa lähes 1000 jääkiekko-ottelua ympäri Suomea. Tuo tuomittujen jääkiekko-ottelujen määrä sai tosin aikaan sellaisen lätkä-ähkyn, että lajin seuraaminen tällä hetkellä on aikalailla paitsiossa, mutta kyllä minä siitä edelleen lajina pidän. Sen sijaan tuo turhanpäiväinen ja kateellinen vittuilu jääkiekon suuntaan on omiaan ajamaan suomalaista jalkapalloperhettä yksinäiseen sisäpiiriin puhaltelemaan toistensa muniin ja itkemään siitä, kun muita ei meidän tekeminen kiinnosta.

Tiedän hyvin, että myös jääkiekkopiireissä on ihmisiä, jotka väheksyvät (suomalaista) jalkapalloa ja pilkkaavat meitä jalkapalloa seuraavia. En tiedä kummasta leiristä tämä vastakkainasettelu on lähtenyt, eikä sillä oikeastaan ole mitään väliä, koska tuota vastakkainasettelua ei tarvita. Jääkiekko ja jalkapallo eivät minun mielestäni kilpaile niin selkeästi toistensa kanssa, jos kilpailevat ollenkaan, että kumpikaan laji saisi etua parjaamalla toista. Itseasiassa kumpikin laji kamppailee yleisöstä lähinnä muiden vapaa-ajanviettotapojen kanssa, kuten elokuvat, musiikkikeikat, keilahallit, huvipuistot, jne. Kilpailijoita on paljon, mutta harvemmin muissa urheilulajeissa.

Kummallakin lajilla on avaimet kasvuun omissa käsissään, lajin sisällä. Jääkiekossa ne on vain Suomessa käytetty paremmin lajin hyväksi ja se on tietysti omiaan aiheuttamaan katkeroitumista ja kateutta jalkapallopiireissä. Sitä en kiellä etteikö jalkapallon nousuun tarvittaisi vastakkainasettelua, mutta se tarpeellinen vastakkainasettelu pitää löytyä lajin sisältä. Turun derbyn (TPS - FC Inter) myötä nousua tällä saralla on havaittavissa, mutta esimerkiksi FC Hongan ja HJK:n välisestä taistosta ei olla saatu leivottua niin suurta pääkaupunkiseudun derbyä kuin olisi ehkä mahdollista. Pohjanmaalla on oma derbynsä, joka elää hyvin ja KuPS:n sekä JJK:n välinen Keski-Suomi - Savo -taisto on myös nostamassa päätään pirteästi. Myös perinteisten seurojen kohtaamiset (Haka - HJK, HJK - TPS, HJK - KuPS, jne.) ovat avainasemassa kiinnostusta herättämässä. Näistä se suomalaisen futiksen nousu lähtee.
Samoin kotimaisten pelaajien profilointi pikkufutaajien esikuviksi olisi erinomaisen tärkeä keino sitouttamaan junioreita suomalaisiin futisseuroihin.

Jalkapallon ja jääkiekon välille ei senkään puolesta kannata luoda vastakkainasettelua, että kummankin lajin katsomoissa on paljon ihmisiä, jotka seuraavat molempia lajeja. Ja väitän, että enemmän näitä istuu jääkiekkokatsomoissa, eli ainakaan futisihmisten ei heitä kannata vittuilemalla ajaa pois suomalaisista futiskatsomoista. Väitän myös, että aika suuri osa lätkää fanittavista, mutta myös futista seuraavista nimeävät suosikkifutisjengikseen jonkin ulkomaisen futisjoukkueen ja osaavat määritellä Veikkausliigan tason paskaksi näkemättä ainoatakaan Veikkausliigamatsia. Siitä huolimatta vittuilu on väärä keino muuttaa heidän kantaansa asiaan, vaan heidät pitää keinolla tai toisella saada myös Veikkausliigakatsomoon toteamaan, että ei se laji sen huonompi ole suomalaisten pelaamana, eikä se pelin tasokaan ole niin paljoa muita perässä kuin ehkä kuvittelevat. Suomalaisen jalkapalloperheen pitää hoitaa oma tonttinsa niin, että suomalainen jalkapallo houkuttelee näitä edellä kuvattuja ihmisiä. Potentiaalisia Veikkausliigakatsojia Suomessa on todella paljon, heidät pitää vain houkutella katsomoihin. Sitä ei kuitenkaan tehdä parjaamalla jääkiekkoa, tai muitakaan urheilulajeja.

Lopuksi haluan kertoa jokaiselle, omasta suosikkilajista ja/tai -joukkueesta riippumatta, pienen neuvon. Jos sinun mielestäsi suomalainen jalkapallo on paskaa, heikkotasoista tai huonoa, tai haluat muuten sitä kehittää, niin tee asialle jotain muutakin kuin lässytä siitä Internetissä, tai saunaillassa. Mene katsomaan futismatsi paikan päälle. Silloin kannat järjestävän seuran kassaan ainakin muutaman euron (lipun hinnasta taitaa keskimäärin jäädä seuralle noin 3-4 euroa) lipun ja mahdollisten oheistuotteiden muodossa ja seura voi taloudellisesti taas vähän paremmin. Samalla se vähän turhan suureen rooliin keskusteluissa noussut yleisömääräkin kasvaa yhdellä katsojalla. Ja tämä sama pätee toki mihin tahansa muuhunkin urheilulajiin Suomessa, vaihtakaa kotisohva katsomon historiaa nähneeseen puupenkkiin. Vastakkainasettelun aika lajien välillä on todellakin ohi.

Vuosi 2010 yhdessä blogikirjoituksessa

Ajattelin aloittaa blogivuosi 2011:n kurkistuksella menneeseen ja rustata tähän alle itselleni merkittäviä tapahtumia kuluneelta vuodelta. Muuten ajattelin edetä ainakin suunnilleen kronologisessa järjestyksessä, mutta yksi asia nousee luonnollisesti ylitse muiden ja siitä ensimmäiseksi.

Äitienpäivä 2010 jää minun muistoihini kunniapaikalle. Kyseisen äitienpäivän aamuna Päijät-Hämeen Keskussairaalassa näki päivänvalon minun ja Lauran esikoinen, "Kelmi Kelmiläinen". Työnimi saattaa kylmiltään näyttäytyä melko kielteisessä valossa, mutta kyllä se siitä huolimatta kulkee edelleen, sittemmin Neea-nimen itselleen saaneen esikoisemme mukana - ja lämminhenkisenä sellaisena. Kiitos tuosta nimestä kuuluu neuvolääkärille, jonka mukaan "Kelmi ei suostu näyttämään naamaansa", kun lääkäri sitä ultraäänilaitteen ruudulle yritti kaivaa.

Itse synnytystapahtuma oli jo kokemuksena ainutlaatuinen kaikkine kärvistelyineen, ponnisteluineen, pinnistelyineen, tsemppauksineen ja valvomisineen, mutta 07:25 aamulla koitti se hetki, jota oli yhdeksän kuukautta odotettu. Kätilöharjoittelija piteli käsissään tervettä vauvaa, nosti häntä meitä kohti ja totesi "No niin, katsokaas nyt kumpi sieltä tuli?" Me emme siis tienneet vauvan sukupuolta, hän kun ei Kelminä sitäkään ultrassa suostunut paljastamaan, joten sukupuolta pääteltiin sitten vanhan kansan oppien, enneunien ja vaikka minkä pohjalta. Lauran ystävien, tuttujen ja työkavereiden mukaan maha oli järjestäen "poikamaha", mutta tyttö sieltä ilmestyi. Muistan edelleen sen 24 tuntia kestäneen valvomisen jälkeen väsyneeseen päähän ilmestyneen ajatuksen tuon kätilöharjoittelijan edellä mainitun kysymyksen jälkeen. Tuijotin vauvaa lähemmäs kymmenen sekuntia miettien, että miten niin kumpi, vauvahan sieltä tuli! Sitten tajusin, että ai niin, tosiaan, tyttöhän tuo.

Vuoden kohokohta oli siis siinä, ylivoimaisesti. Mitähän muuta vuoden aikana tapahtui? Vuosi ainakin alkoi rehkiessä, kun uudenvuodenpäivänä olin mukana touhuamassa kolmea eri muuttoa, joista ensimmäinen oli Lahdesta Helsinkiin ja loput kaksi Helsingin sisällä. Kahdeksaantoista tuntiin mahtui nuo kolme muuttoa ja auton palautus Helsingistä Elimäellä, jonka kautta sitten pääsin kotiin nukkumaankin. Palkitseva päivä, kun sai olla hyville kavereille avuksi ja muutot sujuivat ilman ongelmia.

Tammikuussa alkoi toki myös futiskausi, mutta tällä kertaa ei Uusi Lahti Cupin muodossa, sillä FC Lahti ja KuPS ottivat varaslähdön jo viikkoa aiemmin Suurhallilla. ULC:n perjantai tuli kuitenkin vahdattua paikan päällä (neljä matsia hieman reiluun kahdeksaan tuntiin) ja vakoiltua Hakan sekä muiden osallistujien pelikuntoa talven keskellä. ULC on hieno kaudenavaustapahtuma, joka on edessä taas vajaan kuukauden päästä.

Viime vuonna ULC jäi omalta osaltani kuitenkin yhden päivän mittaiseksi, sillä ULC-lauantaina, aamuyön tunteina me pakkasimme ranskattaren täyteen talvivarusteita ja starttasimme retken kohti Äkäslompoloa ja Yllästä. Aamuhämärissä treffasimme loput retkueesta (Neean tulevan kummin Katin, miehensä Jessen ja heidän kautta tutuksi tulleet Henkan ja Kirsin) Hirvaskankaan ABC:lla. Siellä aamiaiset napaan ja matka kohti Äkäslompoloa jatkui. Perillä oltiin iltasella kello kymmenen ja lähemmäs tuhannen kilometrin jälkeen. Viikko kului rattoisissa merkeissä Katin työpaikan lähes luksus-tason lomamökissä Äkäslompolon Kaulavaarassa. Ohjelmaan kuului ihan perushuveja kelkkailusta lasketteluun, hiihdosta lumikenkäilyyn ja käytiinpä me viikon aikana kylpemässäkin paikallisessa kylpylässä ja tutustumassa Ylläksen lumilinnaan, joka tosin oli suljettu silloin, kun siellä seikkailimme. Yksi päivä viikosta varattiin Lauran kanssa Levillä poikkeamiseen, jossa sitten näimme Lauran vanhaa opiskelu- ja minun vanhaa työkaveria, Sannaa, joka oli palannut takaisin isiensä maille pohjoiseen. Minun neitsytmatkani tunturilappiin oli erinomaisen onnistunut, eikä se varmasti jää viimeseksi. Etenkin lapinkylämäisen hengen säilyttänyt Äkäslompolo teki vaikutuksen. Levistä oli onnistuttu jo tekemään vähemmän houkutteleva turistirysä.

Talvi jatkui Liigacup-futiksen, töiden ja keikkojen seuraamisen merkeissä. Jopa Lapista paluu ajoittui niin hienoon ajankohtaan, että ehdin Pietarsaareen katsomaan Hakan Liigacup-matsia Jaroa vastaan. Kevään keikkakalenteriin kuuluivat ainakin Finlandia-Klubilla esintyneet Tuoni + Stam1na, Amorphis, Tarot ja Kolmas Nainen. Kukin tahoillaan aivan erinomaisia. Tekisi mieli nostaa joku ylitse muiden, mutta kun ei vaan pysty. Kaikki olivat niin loistavia.

Keväällä jatkui lasketun ajan odottelu ja käynnistyipä siinä Veikkausliigakausikin (ja myös tämä blogi). Liiga-avaus oli minun aikataulujeni kannalta erinomaisesti järjestetty, kun avauskierrokselta näin livenä kolme ja tv:stä yhden matsin. Kovin montaa kierrosta kautta ei kuitenkaan ehditty pelaamaan, ennen kuin lähtö synnärille tuli. Päksissä kun ei tuohon aikaan isille ollut yöpymismahdollisuutta, niin syntymän jälkeiset päivät meni vierailujen ja kotona pyörimisen merkeissä. Kiitokset myös silloisille esimihilleni töihin - isyysvapaan aikaistaminen viikolla onnistui vuorokauden varoitusajalla, sunnuntaina, joten minun ei tarvinut seuraavalla viikolla sekoilla töissä tunnekuohujen vallassa.

Seuraavista seitsemästä viikosta kuusi olikin sitten lomaa, pitäen sisällään tutustumista uuteen perheenjäseneen, uuden opettelua vauvanhoidon tiimoilta (ensimmäinen vaipanvaihto Päksissä oli muuten aika kuumottava tilanne, mutta siitäkin selvittiin), jalkapallon seuraamista lähellä ja kauempana ja olipa kesäkuun alulle sovittuna Green Dayn keikkakin, jonne pääsin hieman varkain, kun Neean kummisetä joutui keikan missaamaan työesteen takia. Keikka oli huikea, kuten sitä koskevasta blogipäivityksestä ilmi. Kesäkuussa oli myös legendaarinen Veikkausliigavierasreissu Maarianhaminaan, joka oli jälleen kerran hieno kokemus. Haka vei pisteet, eikä MM-kisamatsejakaan missattu. Ja hauskaa pidettiin niin saarella kuin laivallakin.

MM-kisat pitää erotella omaan kappaleeseensa. Neljän vuoden odotus päättyi kesäkuun 11. päivä, kun Kalen ja Miskan kanssa kokoonnuimme jälkimmäisen tuoreen taulu-tv:n ääreen syömään pizzaa, juomaan virvokkeita - ja katsomaan MM-avausta. 64 matsin ja kuukauden mittainen futiskimara startattiin arvoisellaan tavalla, eikä kisoista jäänyt lopulta näkemättä hetkeäkään. Muutaman matsin joutui katsomaan jälkilähetyksenä, tai muuna tallenteena, mutta yhtä kaikki, pelit tuli nähtyä. Ranskan ja Argentiinan kohtalot osasin ennustaa etukäteen, mutta toisaalta esimerkiksi Afrikan joukkueiden huono menestys oli minulle jossain määrin yllätys. Ja saatiinpa Englannin ja Saksan välisestä neljännesvälierästä taas yksi ikimuistoinen hetki futiksen historiaan, kun Frank Lampardin ampumaa maalia ei koskaan hyväksytty, sillä kukaan tuomareista ei nähnyt pallon ylittäneen maalilinjaa. Yksi ikuisen jossittelun aihe lisää, jota ei olisi, jos lajin luonteen tappavat videotuomiot olisivat jalkapalloon liitetty. Espanjan ja Hollannin välisen MM-finaalin katselin kotisohvalta ja vaikka itse Hollantia etukäteen mestariksi veikkasinkin, niin pakko on myöntää, että kyllä se maailmanmestaruus oikeaan osoitteeseen meni. Espanja oli kisojen paras joukkue, ei siitä mihinkään pääse.

Kesää värittivät myös Valkeakosken Hakan talousvaikeudet, jotka syvenivät niin pahoiksi, että jopa konkurssi oli jossain vaiheessa olennainen vaihtoehto. Seppo Koskisen miehekäs teko kuitata käyttämänsä rahat oppirahoikseen kuitenkin käytännössä pelasti Hakan konkurssilta, eli Koskinen ei halunnut periä Hakan nimissä käyttämiään rahoja Hakalta takaisin. Samalla suunnatun osakeannin avulla Koskinen ostettiin käytännössä ulos Hakasta. Haka kuitenkin joutui talouden elvyttämiseksi luopumaan muun muassa maalivahti Janne Korhosesta ja laituri Antti Hynysestä, jotka molemmat olivat alkukauden avainpelaajia. Syksyllä rinki oli jo melko kapea ja Haka vajosi turvallisesta keskikastista poikkeamaan jopa karsijan paikalla. Sami Ristilä hoiti kuitenkin ensimmäisen kokonaisen päävalmentajakautensa kunnialla loppuun ja upeiden Honka- ja JJK-voittojen myötä Haka selvisi lopulta sinne turvallisen keskikastin hännille. Hakan kananttajalle kausi oli siis todellista tunteiden vuoristorataa ja helpotuksen huokaukset olivat kyllä voimakkaat kauden päättymisen jälkeen.

Syyskesällä oli vuorossa vielä yksi keikkakin, kun U2 saapui pitkästä aikaa Suomeen. Miskan ja avovaimojemme kera reissattiin Olympiastadionille ja nautittiin koko rahan edestä mahtavasta lavashow'sta ja hyvästä musiikista, joka tosin ainakin minut jätti osin jopa pettyneeksi. Musiikillisesti odotin U2:lta enemmän. Mutta yhtä kaikki, loistava keikka se oli ja menen uudelleenkin paikalle, jos bändi vain kohdalle sopivasti sattuu.

Syksyllä oli sitten edessä punttisalikuurini eräänlainen tavoitehetki, kun edessä oli poliisiammattikorkeakoulun valintakokeet. Salilla rehkimisestä oli selkeästi hyötyä, sillä eniten pelkäämäni kuntokoe meni vaivattomasti läpi ja persoonallisuus- sekä kirjoitustestitkin sujuivat mallikkaasti. Matka jatkui valintakokeen toiseen vaiheeseen, jossa noutaja sitten tuli kahden pisteen marginaalilla. 18 pistettä olisi näistä kahdesta vaiheesta tarvittu, 16 niitä lopulta sain. Ehkäpä alkaneena vuonna koitan onneani toistamiseen.

Loppuvuosi kului jälleen töiden merkeissä, perhe-elämää eläessä ja lapsen kehitystä seuratessa. Ja tottahan sitä jalkapalloa seurataan ympäri vuoden, vaikka kotimaiset sarjat tauolla ovatkin. Euroopassa pelataan täyttä häkää ja kotimaassakin saa mielenkiinnolla seurata mihin suuntaan ensi kauden liiga- ja divarijoukkueet kehittyvät pelaajamateriaaliensa kanssa. Tulipa joulukuussa nähtyä Hakan treenimatsikin, kun Haka vieraili FC Hongan vieraana Esport Areenalla Tapiolassa.

Jotainhan tästä jäi varmasti puuttumaan, mutta ei se mitään. Tuossa nyt on jonkinlaisessa pähkinänkuoressa mennyt vuosi 2010, joka oli likimain täydellinen. Ja alkanut vuosi on varmasti vielä parempi.

Tämän myötä kaikille vielä kerran oikein hyvää uutta vuotta 2011!