Silly Season

Eipä tuo minun ideani noista musajutuista oikein ottanut tulta alleen. Antaa sen siis olla. Sen sijaan Veikkausliigan Silly Season on kovassa vauhdissa ja pelaajia liikkuu suuntaan ja toiseen. Ajattelin tässä vähän tarkastella tämänhetkistä tilannetta viime kauteen verrattuna, nyt kun joukkueetkin vähitellen palailevat treenikentille.

AC Oulu
- Oulu on heikentynyt viime kaudesta. Vaikka tärkeä Mika Nurmela solmikin jatkosopimuksen yhdessä Jarkko Hurmeen kanssa, on Dominic Yoben ja Niko Kukan menettäminen iso takaisku oululaisille, etenkin kun seuran talous ei ole missään nimessä paras mahdollinen, eikä seuran maine välttämättä kovin korkea pelaajien keskuudessa. Vaikealta näyttää tuleva kausi tässä vaiheessa talvea.

FC Honka
- Vahvaa uudistumista on ainakin havaittavissa Hongassa. Lähtöpassit saavat ainakin Ville Koskimaa, Janne Henriksson, Rami Hakanpää, John Weckström, Aleksandr Kokko ja Markus Paatelainen. Tilalle on toki hankittu Ilari Äijälä ja Dudu, jonka sopimuksen kanssa tosin on jotain epäselvyyksiä. Hankinnat ovat liigatasolle erinomaisia, mutta pelkästään materiaalin kapeneminen tekee sen, että ei Honka ainakaan vielä merkittävästi ole vahvistunut, vaikka mainitut hankinnat liigatasolla tekijämiehiä ovatkin - Dudu jopa potentiaalinen maalikuningas tulevalle kaudelle.

FC Inter
- Interin hyökkäys asettuu ison kysymysmerkin alle, sillä Belgiaan lähtenyttä Kennedy Nwangangaa ei ainakaan vielä ole korvattu kenelläkään. Toistaiseksi siis ykköshyökkääjä lienee polvivammoista kärsinyt Timo Furuholm, jonka koko ura on ollut vaakalaudalla. Puolustus sen sijaan vahvistuu, sillä maalille palaa varmaotteinen ja kokenut Magnus Bahne. Toppariosastoa sen sijaan vahvistaa Hakasta hankittu Kalle Parviainen, jonka polvet tosin aiheuttavat vahvan riskileiman hankinnalle. Nwangangan lisäksi lähtijöiden joukossa on ainoastaan Pablo Gomez-Marttila, jolle ei liigaympyröissä käyttöä löytynyt.

FF Jaro
- Myös Pietarsaaressa eletään aika ison pelaajaliikenteen keskellä. Suurimpina menetyksinä tietysti lainapestien päättymisen jälkeen seuran jättäneet Aleksei Eremenko jr. ja Venance Zeze. Muita lähtijöitä ovat Janne Vellamo, Jani Sarajärvi, Jani Bäckman, Björn-Erik Sundqvist, Marco Matrone ja Sebastian Mannström. Tilalle on hankittu lähinnä nuoria lupauksia joko omista junioreista tai lähialueen seuroista. Jaro siis on toistaiseksi heikentynyt liigajoukkueista ehkä eniten ja Aleksei Eremenko sr:llä onkin iso työ tehtävänä ensi kautta ajatellen

Haka
- Haka kuuluu niin ikään heikentyneiden joukkueiden kastiin. Vaikka Jani Kauppilan ja Toni Lehtisen siirtoja pois seurasta ei ole vielä uutisoitu, niin sopimusten loppumisen myötä ne ovat hyvin lähellä toteutumista. Pois ovat toistaiseksi lähteneet Ben Traore, Quincy Osei, Kalle Parviainen ja Mikko Innanen. Kahta ensimmäistä ei Tehtiksellä jäädä ikävöimään, mutta sekä Parviainen että Innanen olisivat olleet tärkeitä lenkkejä ensi kauden Hakalle. Korvaajaosastolla Koskiin päin ovat liikkuneet Marco Matrone, joka toimii Kauppilan korvaajana sekä Obi Metzger, jonka pitäisi paikata Lehtisen ja Innasen jättämää aukkoa yläkerran tehoissa. Vaikealta näyttää tässä vaiheessa myös Hakan osalta.

HJK
- Jo ennestään vahva HJK on vahvistunut myös kauden jälkeen siitä huolimatta, että toistaiseksi lähtijöitä on enemmän kuin tulijoita. Jani Viander, Pyry Kärkkäinen, Mikko Hauhia ja Peter Magnusson ovat kuitenkin nimiä, jotka ovat korvattavissa. Ainoastaan lupaavan Johannes Westön välivuotta voidaan pitää takaiskuna Klubin rosterille. Hankinnoista kaikki ovat jo osoittaneet olevansa liigatason pelaajia, mutta ainakin Sebastian Mannströmin ja Dominic Yoben pitää vielä näyttää olevansa liigan kärkitason pelaajia. Yhtä kaikki, niukasti plussalle menee Klubin talvikausi toistaiseksi.

IFK Mariehamn
- Sipsisaaren jengi on myös heikentynyt, ainakin materiaalin laajuuden osalta. Jyväskylään muuttaneen Tamas Gruborovicsin menetys on merkittävä myös pelillisellä puoella. Maalivahtihankinta Josh Wicks on kuitenkin paperilla pätevämpi kaveri kuin menneellä kaudella tolppien välissä sekoillut Willis Ochieng.

JJK
- JJK on vahvistunut liigajoukkueista ehkä eniten. Varmistuneiden lähtijöiden joukossa on ainoastaan nallipyssy-hyökkääjä Mika Lahtinen, kun taas saapuneiden pelaajien listalta löytyvät Eero Korte, Babatunde Wusu, Tamas Gruborovics ja Mikko Manninen. Näistä etenkin kaksi viimeistä ovat kovan luokan vahvistuksia JJK:n hyökkäyspelaamiseen. Kysymysmerkit löytyvät puolustuksesta ja valmennuksesta. Joka tapauksessa vahvalta näyttää.

KuPS
- Menneen kauden hopeamitalistit ovat pysyneet suunilleen "omillaan" tai korkeintaan lievästi heikentyneet. Dudun lähtö on menetys, mutta Mikkeliin palanneen Miikka Turusen korvaamiseen ei ihmettä vaadita. Hankintapuolella ovat toistaiseksi junioritason Topi Sormunen ja Hakassa liigaläpimurtoaan viritellyt Markus Joenmäki.

MyPa
- Mylsän jengi kuuluu siihen osastoon, jotka ovat laittaneet talvikaudella hulinaksi. Valmentaja on vaihtunut ja liikennettä on ollut myös kentällä. Toni Korkeakunnas ei ole meriiteiltään ihan Janne Lindbergin tasoinen liigavalmentaja, joten valmennus on paperilla heikompi. Käytäntö saattaa silti olla jotain ihan muuta. Kentällä Eetu Kaipio, Tommi Vesala, Niko Kukka ja Mikko Innanen yrittävät paikata Antti Uimaniemen, Ilari Äijälän ja Tosain Rickettsin jättämiä aukkoja. Kukka ja Vesala paikkaavat Uimaniemen aukon ja Innanen jomman kumman - Äijälän tai Rickettsin. Hyökkäys on kuitenkin toistaiseksi aavistuksen heikompi kuin aiemmin. Suuresta liikenteestä huolimatta MyPa ei paperilla ole siis liikahtanut välttämättä juuri suuntaan eikä toiseen.

RoPS
- Liigaan noussut RoPS on elellyt toistaiseksi hiljaiseloa Silly Seasonilla ja on tällä hetkellä liigan heikoin lenkki.

TamU
- Myös Tampereella vaihtuu valmentaja, kun Jarkko Wiss korvaa Ari Hjelmin. Heikennystä luvassa, uskoisin. Pelaajapuolella niin Mikko Kaven kuin Antti Pohja ja Toni Järvinenkin laittavat nappulat naulaan, joten Mika Lahtisella, Jarkko Värtöllä, Antto Hilskalla ja Sergei Korsunovilla on isot saappaat täyttävinään. Näistä Jarkko Värttö on oikeasti ainoa täysin liigamitat täyttävä korvaaja, joten heikennystä on myös tamperelaisten rosterissa toistaiseksi.

TPS
- Toistaiseksi TPS on heikentynyt melko vähän - ainakin huhuihin verrattuna. Babatunde Wusun ja etenkin Mikko Mannisen menetykset ovat kuitenkin takaiskuja. Sikäli kun huhut pitävät paikkansa, niin lähtijöiden joukkoon liittyvät talven kuluessa vielä Riskin veljekset sekä Jukka Lehtovaara, jolloin TPS on kyllä liigassa eniten takaiskuja pelaajamarkkinoilla keräännyt joukkue. Korvaajia kun ei ole hankittu vielä ainoatakaan.

VPS
- Länsi-rannikolla tuulee. Lähtöpassit saa yhteensä seitsemän pelaaja, joista toki kaikki eivät olleet mitenkään merkittävässä roolissa. Jussi Aallon, Jussi-Pekka Savolaisen, Jussi Äijälän ja varauksin Jan Bergin lähdöt voidaan kuitenkin laskea enemmän tai vähemmän heikentäviksi asioiksi. Janne Henriksson vahvistaa maalivahtiosastoa, Antti Uimaniemikin todennäköisesti puolustusta, mutta Paco Corr ja Jesper Engström lienevät liigatasolla aikamoista tusinakauraa. Lievää heikennystä siis näkyvissä Vaasassakin näin joulun alla.

--

Pienenä yhteenvetona voi siis sanoa, että toistaiseksi liigajengien taso on hienoisessa laskussa. Tämä toki on todennäköisesti vuodenajan aiheuttamaa harhaa, sillä jo säästösyistä useat seurat panttaavat isompia hankintoja pidemmälle talveen tai jopa kevääseen. Omat riskinsä siinäkin toki on, etenkin jos hankinnat kohdistuvat ulkomaille.

Mielenkiinnolla jään kuitenkin odottelemaan talven siirtomarkkinoita - vauhdilla ollaan ainakin lähdetty liikkeelle.

Viikon 43 levy: Laika & The Cosmonauts - Absurdistan

Tämä viikon levy on lähes täysin instrumentaalinen teos Laika & The Cosmonauts -merkkiseltä orkesterilta. Vuonna -87 perustetun yhtyeen kuudes pitkäsoitto oli ensimmäinen Laikan teoksista minun hyllyssäni. Olisikohan tämä nyt sitten progressiivista rautalankaa? Samapa tuo, VITUN hyvää musiikia ainakin. Harmillisesti löysin yhtyeen hieman liian myöhään, sillä jäähyväiskeikat oli jo heitetty, enkä näin ollen päässyt livenä veijareita näkemään. Comebackia odotellessa. Tosin veikkaan, että odottelu on turhaa.

Joka tapauksessa Mikko Lankisen, Janne Haaviston, Matti Pitsingin ja Tom Nymanin aikanaan miehittämä yhtye teki oivallista musiikkia useamman levyn verran. Laikan musiikissa ei haettu suosiota, tai mainstreamia mukailevia radiohitteja. Absurdistanilta kuulee sen, kuinka nämä jätkät soittavat ainoastaan sen takia, että nauttivat siitä ja osaavat oikeasti soittaa.

Jos jotain fiilistä levylle haluaa hakea, niin ehkä parhaiten Absurdistan sopii sellaiseen kiireettömään nautiskeluun.

Viikonlopun TOP-10

Perkeles, tänäänhän on perjantai ja se tietää sitä, että pitäisi valita jonkinlainen TOP-10 viikonlopun soundtrackiksi. Mikäs sen parempi teema kuin Veikkausliigan säilymistaisto ja raivon sekä tsempin hakeminen JJK:n voittamiseksi!

1. Pantera - Cowboys From Hell
- Tämä Pantera-klassikko eksyy omaan soittimeeni varsin usein, kun pitää löytää taistelufiilistä jotain tapahtumaa varten. Loistomeininki!

2. FC Haka - Hakapotku
- Sedu voi imeä vehjettä Hakabiisiensä kanssa. Tässä on aito ja oikea Hakabiisi. Jos tällä ei irtoa tsemppiä huomiseen matsiin, niin sitten ei millään!

3. Soilwork - One with The Flies
- Loistavaa rähinää ruotsinmaalta. Iski täysillä tajuntaan viimeistään Finnish Metal Expossa talvella 2008.

4. Metallica - Seek & Destroy
- Metallicalta tähän olisi voinut valita vaikka levyllisen biisejä. Huomenna etsitään Jyväskylä ja tuhotaan JJK-puolustus.

5. Turisas - Battle Metal
- Kyllähän sen nimikin jo kertoo. Taistelufiilis herää samantien!

6. Stam1na - Ristiriita
- Stam1nan Ristiriitakin on niin oivaa rähinää, että adrenaliini virtaa ensirääkäisystä asti.

7. Avenged Sevenfold - Nightmare
- Yksi todellinen hittibiisikin mukaan, omistettuna lähinnä JJK:n hyökkääjille. It's your fuckin' Nooitmeer. Registä ei ohi tulla!

8. Gary Moore - Out in The Fields
- Tästä tuli aikanaan eräänlainen tunnusbiisi Hakapeliitoille. Ja fiilis nousee!

9. Veikkausliiga-theme
- Naureskelkaa vaan, mutta kun Veikkausliigan tunnari pärähtää soimaan ennen matsia, niin viimeistään silloin karvat nousee pystyyn ja verisuonet kiehuu. Kohta mennään!

10. Queen - We are The Champions
- Vaikean kauden jälkeen sarjassa säilyminen on Hakalle kuin mestaruus. Ja mitkäs mestaruusjuhlat ne on, joissa ei tätä biisiä soiteta?

Viikon 42 levy: Slayer - South of Heaven

Jäipähän taas viime perjantaina TOP-10 bloggaamatta, mutta voin paljastaa nyt sen sisällön. Viime viikonlopun TOP-10:ssä olisi ollut Unkari-ottelun innoittamana kymmenen kertaa Tommi Läntisen Via Dolorosa.

Tämän viikon levy on sen sijaan harrasta jeesusmusiikkia suoraan Amerikan jenkkilästä. Vaikka Slayerin vuonna 1988 julkaistu South of Heaven ei tykityksessään Reign in Bloodia lyökään, on levy silti täyttä tavaraa ja ainakin minun genrejä huonosti tuntevissa korvissani puhdasta thrash-metallia. Reign in Bloodia hitaammasta soitannasta huolimatta - tai ehkä jopa sen takia tämä on mielestäni se Slayer-lätty, jossa on eniten munaa.

Joskus yläastevuosina ensimmäisen kerran cd-soittimeeni ensimmäisen kerran eksynyt South of Heaven sopii ainakin SYL:n The New Blackin tavoin vitutuksen purkamiseen, mutta myös tilanteisiin, jossa pitää hakea extra-latausta jotain varten. Sellaisiin tilanteisiin, jossa tarvitaan munaa. Tai sitten levy sopii paluumatkamusiikiksi Haka - KuPS -otteluun.

P.S. Haluan omistaa viikon levy -valintani Päivi Räsäselle.

Homoillaanko?

Homoillastahan tässä on kyse. Mistäpä muustakaan kuin Homoillasta ja tuosta jalosta miesten hommasta - homoilusta. Kun miehet homoilee, niin siinä on naiset vain tiellä, sanoi jo vanha sananlaskukin. Homohomohomohomohomo. HOMO! Ja kyllä minä tiedän, että naisetkin voivat olla homoseksuaaleja.

Homohan tässä on ollut päivän sana jo kohta viikon. YLE:n Homoilta lienee jo sellainen käsite, että sen voi kirjoittaa isolla alkukirjaimellakin. Minähän en Homoiltaa muilta kiireiltäni nähnyt, tai oikeammin ehkä sen takia, että katson televisiota hyvin vähän. YLE Areenassahan tuo olisi edelleen nähtävissä ja todennäköisesti sen sieltä jonain päivänä katson, kunhan ensin eteen tulee tilanne, johon tarvitsee jo etukäteen virittäytyä raivon valtaan. Yleensä pelkkä Päivi Räsäsen näkeminen riittää tuohon. Mutta ei Päivistä enempää, jotta en saa syytettä kunnianloukkauksesta tai jostain vastaavasta.

Sitä minä tämän kaiken homokeskustelun keskellä vain ihmettelen, että miksi homoista pitää olla jotain mieltä? Mikä homoista ja homoilusta tekee sellaisen asian, että siitä pitää olla aktiivisesti jotain mieltä? Tai miksi sitä mielipidettä pitää nähdyllä aktiivisuudella kysellä? Onko se tosiaan raamatusta kiinni, koska raamattu käsittääkseni kieltää homouden? Ei minulta ainakaan kovin monesta muusta raamatun kohdasta kysellä mielipidettä nähdyllä aktiivisuudella.

Jollain tasolla minä ymmärrän vielä sen, että kirkon kantaa asiaan peräänkuulutetaan, juuri tuon raamatun takia - onhan raamattu evankelis-luterilaisen kirkon olennainen kulmakivi, tai oikeammin peruskivi. Omasta raamatun lukemisestani on yli kymmenen vuotta (luin koko kirjan kannesta kanteen rippikouluikäisenä), mutta muistelen, että siellä on aika monta muutakin kohtaa, joiden kanssa kirkko on nykymaailmassa lirissä. Ja siinä valossa on vaikea nähdä perusteluja sille, miksi homoilla ei voisi olla kirkon suhteen samoja oikeuksia kuin heteroilla. Ja mitä homojen adoptio-oikeuteen tulee, niin... no, jos homopareille ei sallita adoptiota, niin samalla narkomaaneilta ja alkoholisteilta tulisi lääketieteen keinoin estää lisääntyminen.

YLE:n Homoillan jälkeen on päivittäin kerrottu jopa valtakunnan uutisissa siitä kuinka kirkosta eronneiden määrä rikkoo edellisiä ennätyksiä ja syyksi todetaan YLE:n Homoilta, jossa keskustelijoiden joukosta löytyi kuitenkin tietojeni mukaan ainoastaan yksi kirkon edustaja. Loput, muun muassa jo mainittu Päivi Räsänen, edustivat muita yhteisöjä, joista suurin osa on, voisiko sanoa, äärikiihkoilijoita kristinuskon suhteen. Äärikonservatiivisia ainakin. Kirkko siis joutui tavallaan epäreiluun asemaan näiden päiviräsästen takia. Hyvä ystäväni Markus Virtanen tuossa aamupäivällä totesi omaan elämääni hyvin soveltuvan vertauksen: en minäkään ole lopettanut minulle rakkaan jalkapallon seuraamista, vaikka jalkapallon piiristä löytyy pieni, mutta äänekäs vähemmistö huligaaneja, jotka ovat omiaan maalaamaan kannattajien mainetta mustaksi urheiluihmisten keksuudessa. Enkä minä eronnut kirkostakaan Homoillan huligaanien takia, vaikka sitä rehellisyyden nimissä harkitsinkin. Jatkan siis lähes stereotyyppisenä tapakristittynä kirkossa, johon olen kuulunut kasteestani saakka. Kirkossa joka jostain syystä painii aktiivisesti homojen kanssa par'aikaa. Kirkossa, jolla ei ole selvää kantaa homouteen, mikäli erästä piispaa on uskominen (ja mikäli muistan lainauksen oikein) ja kirkossa, jolla se kanta kuitenkin pitäisi olla, koska sitä jatkuvasti siltä kirkolta kysellään.

Aika monta kysymystä tuli esitettyä, mutta enpä minä niihin vastausta osaa antaa. Omalta osalta ajattelin ratkaista tämän ongelman, jota ei ole, sillä, että annan homojen olla ja homoilla rauhassa. Ihan samalla tavalla kuin annan kirjastonhoitajien, tummahiuksisten ja sammakkoprofessoreidenkin olla. Annan jopa päiviräsästen ja joukopihojen olla, vaikka tekisi mieli olla antamatta. Kyllä minä mielipiteeni näistä voin tarvittaessa kertoa, kuten vaikka esimerkiksi sen, että suurin osa tuntemistani homoista on sosiaalisesti moninverroin meitä heteroja taitavampia. Mutta en minä aktiivisesti ajatellut olla mitään mieltä. Jätän siis vesilasin rauhaan, jotta myrsky tasaantuu ennen seuraavaa hörppyä.

Kauneus on katsojan silmässä

Toden totta, otsikko pitää paikkansa, se todistettiin eilen taas Tehtiksellä. Jos Hakan peliä FC Honkaa vastaan yrittää peilailla nykyisten, melko yleisesti tunnustettujen, kauniin jalkapallon standardien mukaisesti, niin Hakan pelaaminen oli täyttä paskaa. Ihan siis sysimustaa ranteenvahvuista jöötiä. Ei ollut lyhytsyöttöpeliä, ei ollut pallonhallintaa ja pitkiä, näyttäviä hyökkäyksiä, joilla vastustajan puolustus sahattiin palasiksi ennen kuin joku sijoittaa pallon tyhjään maaliin. Ei ollut edes silmiä hiveleviä kaukolaukauksia. Mutta oli 2-0 voitto helvetin tärkeässä paikassa.

Putoamispeikkoa karkuun juokseva Haka oli päävalmentajansa Sami Ristilän johdolla luonut taktiikan, joka itseäni ennen matsia jopa hieman epäilytti. Vaan ei epäilytä enää kauniin 2-0 voiton jälkeen. Vasempana pakkina aiemmin luutinut Jarno Mattila oli istutettu keskikentän pohjalle Jani Kauppilan kanssa, jolloin Regi Nooitmeer pääsi oikeaksi pakiksi. Japen vetäminen keskikentälle oli lopulta oiva ratkaisu Ristilältä. Haka antoi pallon Hongalle suosiolla ja jätti prässäämisenkin syvälle omalle kenttäpuoliskolle. Honka sai siis jauhaa tavaramerkikseen muodostunutta lyhytsyöttöpeliä 30-60 metrin päässä Hakan maalista, mutta ratkaisusektorilla oli ahdasta. Kauppila ja Mattila tukkivat syöttösuunnat toppareiden väleihin ja Jaakko Juuti sekä Benito Yllaconza auttoivat pakkeina pelanneita Markus Joenmäkeä ja Regi Nooimteeria niin hyvin, että vaarallisia keskityksiäkään ei tullut kuin ajoittain puolikuntoisen Joenmäen puolelta. Vaikka Honka ottelussa osuikin kolmesti Haka-maalin ylärimaan, niin voi sanoa, että Ristilän taktiikka toimi hienosti ja Honka pidettiin poissa maalintekosektorilta. Ja se oli kaunista.

Ensimmäisellä jaksolla Hakalla oli oikeastaan vain kaksi maalipaikkaa. Ensimmäisessä Regi Nooitmeer pääsi jatkamaan Juutin epäonnistuneen laukauksen hieman ohi (tilanteesta olisi muuten kuulunut Hakalle kulmapotku tuomitun maalipotkun sijaan) ja toisessa Nooitmeer sutikin pallon reidellään maaliin, kun Benito kävi hakemassa Kauppilalta lyhyen kulmapotkun ja keskitti pallon tarkasti maalille. Toisella jaksolla Hakan peli passivoitui entisestään ja Jaakko Juutin vetopaikkaa lukuunottamatta Hakalla ei paikkoja juurikaan ollut. Palloa purettiin omasta päädystä kauas ja alettiin taas puolustamaan. Mikko Innanen kyttäili yksin paitsion rajamailla ylhäällä ja lopulta Hongan paitsioansa petti. 86 minuuttia oli taulussa ja Innanen karkasi maalintekoon. Pallo läpiajosta ohi huonon Tuomas Peltosen ja voitto oli siinä.

Ja kaikki tämä oli kannattajan silmin kaunista. Aikoihin ei ole futismatsissa noin paljoa jännittänyt kuin eilen, mutta palkintona oli kolme pistettä, jotka hyvin todennäköisesti pitävät Hakan Veikkausliigassa myös kaudeksi 2011. Kaikki on joka tapauksessa erittäin vahvasti omissa käsissä. Ja niitäkään käsiä ei välttämättä tämän illan jälkeen tarvita.

Kiitos Haka!

What do you think the next happen now?

Vaikka olenkin Suomi-Unkari -matsin jäljiltä kohtuullisen sanattomassa tilassa, niin viimeistään Stuart Baxterin käytös ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa suorastaan pakottaa kirjoittamaan. Sen lisäksi, että ottelun kuluessa paljastui karulla tavalla Baxterin taktinen köyhyys ja heikko taito rooliittaa pelaajia, Baxter myös paljasti epävarmuutensa hyökkäämällä ottelun jälkeen sanallisesti toimittajien kimppuun, tehden samalla itsestään totaalisen pellen. Baxterin on aika mennä.

Tilanne ei kuitenkaan ole helppo. Palloliiton kassassa ei ole liikaa rahaa, sillä jostain käsittämättömästä syystä budjetti oli rakennettu maajoukkueen menestyksen varaan. Kahden ensimmäisen karsintamatsin pupellusten jälkeen Stadionin yleisömäärä Unkari-matsissa jäi kuitenkin suunnilleen puoleen suunnitellusta. Ja lisää turskaa tulee San Marino -matsista, jonka katsojamäärä Unkari-pelin jälkeen taitaa jäädä nelinumeroiseksi. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä, eikä Stuart Baxterin jatko voi yksinkertaisesti olla vaihtoehto.

Palloliitossa on aloitettava seuraavan päävalmentajan kartoittaminen välittömästi, vaikka rahat tiukassa ovatkin. Valmennusjohdon voi pistää huoletta uusiksi Gene Keurulaista myöten, tosin uskon, että Olli Huttunen jatkaa vt. päävalmentajana niin kauan kuin uusi päävalmentaja löytyy. Ulkomaiset vaihtoehdot pitää kartottaa, vaikka rahatilanteesta johtuen isot kalat uivatkin Palloliiton harvan verkon läpi. Kotimaisista vaihtoehdoista ei oikein mielekästä vaihtoehtoa löydy. Antti Muurinen on jo nähty, Pasi Rautianen on hyvää vauhtia muuttumassa pirteästä ja höyrypäisestä valmentajalupauksesta studio-klovniksi, Martti Kuusela ei taida enää olla käytettävissä. Ari Hjelm ja Mixu Paatelainen - ei kiitos ja Keke Armstrongkin toimii lähinnä huumorivaihtoehtona spekulaatioissa.

Tilanne ei ole siis missään nimessä helppo. Tässä voi käydä jopa niin, että Olli Huttunen vetää kuluvat karsinnat loppuun asti ja vasta sen jälkeen palkataan seuraaja Baxterille. Ulkomaalaista vaihtoehtoa peräänkuulutan, tosin se saattaisi löytyä Suomen rajojen sisäpuolelta ja Turusta. Job Dragtsman kanssa pitää ainakin keskustella.

Päitä pitäisi saada vadille myös liiton puolella. Huippujalkapallojohtaja Petri Jakosen myötä luulin saavani liittoon niitä paljon kaivattuja uusia tuulia, mutta toistaiseksi Jakosen työnäytteet ovat niin kehnoja, että kengän kuva Jakosenkin hanurissa olisi tervetullut. Päätös Liigan, Ykkösen ja Kakkosen joukkuemäärien supistamisesta oli täysin käsittämätön, mutta siitä tuonnempana.

Pakko linkittää vielä Kristian Sundqvistin ansiokas blogipäivitys tähän loppuun, sillä niin hyvin se vastaa omia ajatuksiani.

Kolmetoista vuotta ja yksi päivä

Tänään se koittaa. Tänään Huuhkajat saavat revanssin Suomen jalkapallohistorian nöyryyttävimmästä hetkestä. Suomi oli pisteen jatkokarsintapaikassa kiinni ollutta Unkaria perässä MM-98 -karsinnoissa. Lohkon viimeinen ottelu oli Unkaria vastaan Olympiastadionilla 11.10.1997. Suomi meni ottelun toisella jaksolla johtoon Antti Sumialan maalilla ja sitä johtoa kesti aina toisen jakson lisäajalle saakka, jolloin tapahtui jotain, mitä en vieläkään mielelläni muistele. Unkarin pelaaja keskittää kulmapotkun maalille, pallo jää pyörimään maalin edustalle, josta se päätyy lopulta Suomen maaliin oksettavalla tavalla - neljä viimeistä palloon koskenutta pelaajaa olivat suomalaisia.

Se siitä, eihän tuota kukaan järkevä ihminen vapaaehtoisesti muistele. Nyt, hieman reippaat 13 vuotta myöhemmin karsitaan pääsystä Puolassa ja Ukrainassa järjestettäviin EM-kilpailuihin. Karsintalohko E on pyörähtänyt jo hyvään vauhtiin, sillä illan ottelu on Suomelle kolmas ja Unkarille jo neljäs. Suomi avasi karsintansa kahdella tappiolla, Unkarilla sen sijaan on kaksi voittoa ja yksi tappio. Viimeisimpänä Unkarilla löytyy tilastoista näyttävä 8-0 voitto jalkapallokääpiö San Marinosta. Suomi on siis käytännössä pakkovoiton edessä, jos avaustappioiden myötä varsin ohueksi käyneistä kisatoiveista meinataan pitää kiinni.

Onko siihen voittoon sitten mahdollisuuksia? Vastaan asettuu laadukas nippu, joka kisoihin lähdettäessä oli Suomea alemmassa, neljännessä arvontakorissa. Unkarin nuorten maajoukkueet ovat viime vuosina pärjänneet kansainvälisesti hyvin ja käsittääkseni myös parhaimmisto näistä nuorista on nostettu A-maajoukkueen mukaan. Pustalla tunnelin päässä näkyy siis valoa. Suomi puolestaan on vahvassa käymistilassa. Keskustelua siitä, pitäisikö Huuhkajia nuorentaa on vähitellen muuttunut keskusteluksi siitä, kuinka paljon Huuhkajia tulisi nuorentaa ja kenen johdolla. Unkari-peliin lähdetään kuitenkin edelleen varsin kokeneella ryhmällä.

Moni asia Suomen A-maajoukkueessa kiteytyy Jari Litmaseen. Suomen Kuningas, kaikkien aikojen kymppi pelaa nyt sekä Suomen EM-kisapaikan, että myös oman uransa jatkon puolesta. Jos Suomi ottaa nokkaansa Unkarilta, voidaan marraskuisessa San Marino -matsissa kokea liikuttavia hetkiä, kun Kuningas hyvästelee maajoukkueen pelaajan roolissa. Asioiden edelle ei toki pitäisi mennä, mutta tuo olisi ainakin komea lähtölaukaus Huuhkajien radikaalille nuorennusleikkaukselle.

Jos Unkarilta tulee nokkaan, saattaa Huuhkajista lähteä yksi mies jo ennen San Marino-ottelua. Hän on päävalmentaja Stuart Baxter. Fiksusti median edessä esiintyvä brittiläinen herrasmies on julkisuuskuvaltaan erinomainen päävalmentaja Suomen maajoukkueelle, mutta valmennustaidoiltaan viiksiniekka on toistaiseksi näyttänyt varsin keskinkertaiselta. Päävalmentajauransa alussa Baxter kertoi lähtevänsä jatkamaan Roy Hodgsonin aloittamaa työtä, tuomalla Suomen kurinalaiseen puolustuspelaamiseen mukaan myös enemmän hyökkäyspelillisiä asioita. Toteutus on ollut kuitenkin varsin heikko. Siinä missä Suomi on toki hyökännyt Hodgsonin aikoja enemmän, on Baxterin luoma hyökkäyspeli murentanut samalla tuon tiiviin puolustamisen - jonka avulla Suomi kisoihin olisi mahdollista viedä - lähes täysin. Se taas aiheuttaa sen, että hankalista vierasreissuista armenoihin, azerbaidzaneihin ja moldovioihin raastetut tasapelit tai niukat voitot ovat kääntyneet tappioiksi muun muassa Moldovalle ja Virolle.

Mitkä ne Suomen mahdollisuudet tänä iltana sitten ovat? Kotietu on vahva, sillä Olympiastadion ei ole helppo paikka vierailla. Suomen takana seisoo tuhatpäinen ja jatkuvasti kasvava SMJK, joka jo nykyisellään kestää kannattajaryhmänä kansainvälistäkin vertailua. Pelillisestikin Suomella on mahdollisuutensa - Hollanti ottelun ensimmäistä varttia lukuunottamatta Suomi näytti, että isompiakin pystytään haastamaan. Ongelma muodostuu siitä, että nyt vastassa on suunnilleen samantasoinen joukkue, jota vastaan kotona peliä pitäisi pystyä hallitsemaan. Orastava syysmyrsky, Suomen pakkovoitto ja esitykset edellisissä peleissä kielivät siitä, että tiukka ilta on luvassa ja lopputulos voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa. Jos tulosvetovihje pitäisi antaa, kehottaisin lyömään lapulle lukemat 0,1 - 0,1.

Hankala tilanne sinällään, koska omien tappiota, jolla keskinkertaisesta päävalmentajasta päästäisiin todennäköisesti eroon, en vain osaa toivoa. En, vaikka sen eron myötä Suomi pääsisi Olli Huttusen johdolla aloittamaan nuorennusleikkauksen ja Palloliitto ehtisi kartoittamaan tulevaa päävalmentajaa ensi kesäkuulle asti. Huttunen voisi aivan hyvin hoitaa San Marino -kotiottelun marraskuussa. Mutta ei, Suomihan ei tänään häviä, kolmentoista vuoden takainen lisäaika pyyhitään tänään muistista. Vielä kerran kaivan luottamuksen rippeet Baxterin puolelle, C'mon Stu and your Eagle-Owls! Unkaria käkeen niin, että tuntuu!

Viikon 41 levy: Zen Café - Helvetisti Järkeä

Jäi muuten viime perjantaina viikonlopun TOP-10 valitsematta, mutta ei se mitään. Ensi perjantaina uusi yritys. Tässä sen sijaan tulee tämän viikon levy, jonka valitseminen oli aika helppoa tämän päivän fiilisten pohjalta. Viikko, joka alkaa viiden tunnin katkonaisten yöunien jälkeen 13,25 h työvuorolla on helppo nivoa yhteen ironisella tavalla Zen Café:n Helvetisti Järkeä -levyn avulla.

Ua Ua ja viimeistään tämä Helvetisti Järkeä -lätty toivat Zenkkarit suuren yleisön tietouteen vuosituhannen vaihteessa. Helvetisti Järkeä oli bändin teoksista se, joka minut tempaisi mukaansa. Mies jonka ympäriltä tuolit viedään ja Eipä tiennyt tyttö ovat kovia biisejä edelleen ja tasaisin väliajoin tulee koko levykin soitettua läpi.

Elävin levyyn liittyvä muisto on kesän 2001 Ankkarock, jossa myös Zen Café esiintyi. Festarialueelta poistuessamme alkanut vesisade, saunominen kaverin isovanhemmilla, osan kaveriporukasta etsiminen jostainpäin Nurmijärveä ja kokemattoman kuskin sateinen ja yksinäinen ajomatka Volkswagen Jetalla pääkaupunkiseudulta takaisin Hämeenlinnaan tuoreen rakastumisen (ei tapahtunut sentään Ankkarockissa) pyöriessä mielessä. Hieno kesä sai hienon kruunun tuosta viikonlopusta.

Tällä viikolla Zen Café saa kuitenkin toimia matkamusiikkina kohti työvuorojen loppuja ja lauantaina häämöttävää Haka - FC Honka -ottelua. Voi olla, että senkin jälkeen on aikamoinen helvetisti järkeä -fiilis.

Viikon levy: Strapping Young Lad - The New Black

Reipas tunti takaperin päättyneen FC Inter - Haka -ottelun innoittamana päätin valita musiikkia, joka sopii hienosti muun muassa vitutuksen purkamiseen. Devin Townsendin kipparoiman Strapping Young Ladin vuonna 2006 ilmestynyt pitkäsoitto sopii monen muun levyn tavoin tuohon tarkoitukseen erinomaisesti.

Haka otti siis kuokkaansa 1-0 Interiltä ottelussa, jonka voittomaalin teki omiin yksi Hakan historian huonoimmista ulkomaalaispelaajista, eli Quincy Osei. Veikkausliigan putoamistaiston kannalta pistekin olisi ollut lähes kultaakin kalliimpi, mutta ei niin ei. Saunan avulla hävisi jo päänsärky ainakin hetkeksi, SYL:in The New Blackin avulla koitetaan hävittää myös vitutusta.

Sitä en muista koska, tai miksi levy on hyllyyn eksynyt, mutta ensikosketuksen bändiin taisin saada Tommi Salovaaran linkitettyä netissä joku Devin Townsendin tekele kuunneltavakseni. Sen jälkeen SYL ja Devinin muut projektit ovat tulleet tutuiksi ja levyhyllyynkin niitä on tullut haalittua useamman levyn verran.

The New Blackin myötä kohti parempaa viikkoa!

P.S. Levyn kakkosraidan haluan täten omistaa Seppo "Discokääpiö" Koskiselle. Kiitti letuista, homo.

Viikon 39 TOP-10

Taannoisen Green Dayn keikan jälkeen päivittelin blogia ja kerroin kuinka mietimme työkaverini kanssa biisilistaa kuvitteellista Radio Rockin dj-vierailua varten. Sen innoittamana ajattelin potkaista musiikin avulla vauhtia blogiini ja yritän tästedes päivittää joka perjantai tänne Viikon TOP-10 -listan suosikkibiiseistäni. Samalla ajattelin, että joka maanantai lyön esille yhden levyhyllyni levyistä viikon levyksi.

Mutta otetaanpa se ensimmäinen TOP-10. Ykköspaikalla tuttu biisi sieltä kesäkuisesta blogipäivityksestä:

1. Queen - Headlong
- Ensimmäinen biisi joka aikanaan kolahti ihan tosissaan. Ja kolahtaa edelleen, Queen on yksi ajattomista lempibändeistä. Ja olihan Freddie Mercury ihan käsittämätön laulaja!


2. Metallica - Enter Sandman
- Itsestäänselvä valinta mukaan. Soitettu joka tuutista aivan hel*etin paljon viimeisten parin kymmenen vuoden aikana, mutta puhki tätä ei saa kulumaan millään. Suorastaan maukkaan kliseinen valinta.

3. Megadeth - Train of Consequences
- Aika moni musiikkimies on varmasti eri mieltä kanssani, mutta omasta mielestäni Youthanasia on Megadethin paras albumi ja näin olleen kyseiseltä levyltä kuuluu poimia yksi biisi mukaan ehdottomasti.

4. Def Leppard - Love Don't Lie
- Tämä lähtee ensimmäiselle listalle puhtaast tunnesyistä. Oli nimittäin se biisi, joka sattumalta soi stereoista silloin, kun meillä tehtiin positiivinen raskaustesti syyskesällä 2009. Eikä ihan niin sattumalta ensimmäinen biisi, jonka soitin autostereoista synnäriltä lähtiessäni äitienpäivän aamuna 2010 :)

5. Bruce Springsteen - Outlaw Pete
- Ratina, 02.06.2009. Upein keikkakokemus ikinä. Äijä on tehnyt musaa 40 vuotta ja silti kynästä irtoaa edelleen tällaisia helmiä. Aivan käsittämätöntä.

6. Soilwork - Stabbing The Drama
- Nostetaanpa mukaan yhden loistavan heavy-albumin nimikkoraita. Soilworkin Stabbing The Drama kolahti heti ensikuuntelulla, eikä helmikuun 2008 keikkakaan jättänyt kylmäksi. Joulukuussa seuraavan kerran.

7. Green Day - Brainstew
- Parasta Green Dayta. Huikea rumpukomppi.

8. Kolmas Nainen - Lautalla
- Bändi johon tutustuin ensi kertaa Hämeelinnan Poliisilaitoksen punttisalilla ei voi olla läpeensä paha. Hanhiniemi on upea sanoittaja ja tulkitsija - ja Kolmas Nainen on aivan törkeän hieno bändi. Onneksi lopulta näin heidätkin livenä.

9. AC/DC - High Voltage
- Thunderstruck My Ass! Kaivellaas tähän vähän vanhempaa Eiskadeiskaa. High Voltage -albumin nimikkoraita on täyttä timangia.

10. Hector - Ota yhteyttä apinaan
- Loppuun pienoinen jokerikortti Heikki Harman muodossa. Loistava suomalainen muusikko ja lauluntekijä. Kyseisin biisin musavideon takia luulin todella pitkään, että Hector on oikeasti pyörätuolissa.

--

Näillä lähtee minun viikonloppu-soundtrackini liikkeelle. Maanantaina ensimmäinen viikon levy -valinta ja viikon päästä seuraava TOP-10.

Arkku käy ahtaaksi

Kelit kylmenivät, mutta blogissa on hiljaista. Lienee siis aika runoilla jotain kuukauden hiljaiselon päätteeksi. Nyt kun seurajoukkueet ovat 1,5 - 2 viikon tauolla, niin lienee luonnollista lätistä maajoukkuepalloilusta ja nimenomaan suomalaisesta sellaisesta.

EM-karsinnat alkoivat jälleen ja toiveet olivat korkealla. Joko nyt olisi Suomen vuoro? Perjantaina Moldovan Chisinaussa pelatun karsinta-avauksen perusteella nyt ei todellakaan ole Suomen vuoro, eikä se vuoro tule vastaan perjantain kaltaisella esityksellä vielä pitkään aikaan. Kiireisimmät ehtivät hautaamaan nämäkin arvokisahaaveet edellisten sekaan sinne ahtaaksi käyvään arkkuun.

2-0 pataan Moldovassa ilman ainoatakaan vastustajan maalia kohti ammuttua laukausta. Se kiteyttää aika hyvin Suomen esityksen Chisinaun illassa. Vaikka Suomi oli vieraissakin ottelun ennakkosuosikki, niin minä ainakin olisin kelpuuttanut tasapelipisteenkin tuomisiksi Moldovasta. Tappiota sen sijaan en, siitä huolimatta, että Suomi pelasi Sami Hyypiän ulosajon jälkeen tunnin verran yhden miehen vajaalla. Arvokisapaikan kannalta on ensiarvoisen tärkeää minimoida pistemenetykset näitä alempien arvontakorien joukkueita vastaan. Kotona ei ole varaa menettää pistettäkään näille. Ja nyt kun Moldovalle hävittiin, on jo käytännössä pakko kairata ainakin joitakin pisteitä myös Hollannilta.

Moldova-matsissa huomionarvoista oli ainakin päävalmentaja Stuart Baxterin avauskokoonpano ja Baxterin tekemät vaihdot ottelun sisällä. Alexei Eremenko jr:n oli ilmeisesti tarkoitus pelata yksin piikissä, mutta selkeästi kärjen alapuolella peliä tekeväksi pelaajaksi ja sillä paikalla erinomaisesti Veikkausliigassa onnistuneeksi pelaajaksi Eremenko jr. oli väärä valinta piikkiin. Nyt Suomi pelasi käytännössä 4-6-0 -taktiikalla, josta ei hyökkääjää löytynyt. Jari Litmasen vaihtaminen pois tauolla oli ymmärrettävää Sami Hyypiän ulosajon takia. Itse tosin odotin muutosta puolustuslinjaan, sillä Hyypiän ulosajon jälkeen linjassa pelasi kaksi topparia - yksi kummallakin laidalla, sekä kaksi puolustavaa keskikenttäpelaajaa - toppareina. Baxter kuitenkin jatkoi tällä Hyypiän ulosajon jälkeen lennosta muokatulla hätävara-linjalla ja otti Litmasen tilalle oikeaan laitaan Kasper Hämäläisen, joka toki oli toisella jaksolla yksi Suomen pirteimmistä pelaajista. Ottelun edetessä, Suomen oltua jo tappiolla, Baxter otti edelleen Suomelta hyökkäysvoimaa pois Roni Porokaran ja Eremenko jr:n muodossa ja vaikka Eremenkon tilalle juoksikin selkeä kärkipelaaja, Mikael Forssell, niin vaihtoja pitää ihmetellä. Miksi keskikentän keskustassa parhaiten pelaava Väyrynen uhrattiin laitaan selvän laiturin tilalle ja miksi hyvä pelintekijä otettiin vaihtoon tilanteessa, jossa peliä nimenomaan pitäisi rakentaa ja yrittää luoda maalipaikkoja?

Aika harvoin olen valmentajan vaihtamisen kannalla, mutta nyt Suomen Palloliiton pitää ainakin vahvasti harkita Stuart Baxterin asemaa tämän Moldova/Hollanti -tuplamaaottelun jälkeen. Baxteria paremmat vaihtoehdot ovat toki harvassa, Suomen rajojen sisältä tulee mieleen tasan yksi, eli Turun Interin päävalmentaja Job Dragtsma, mutta se alkaa olemaan selvä, että Baxterin eväät ovat syöty. Vaikka Baxter onkin avannut pelin maajoukkueen nuorentamiseksi, niin edelleen olen sitä mieltä, että nykyisellä materiaalilla ei hyökätä, vaan puolustetaan Suomi arvokisoihin ja siihen meillä oli valmentaja muutama vuosi sitten. Valitettavasti Roy Hodgsonista ei pystytty pitämään kiinni. Ja nyt kun Dragtsmakin on vielä ainakin toistaiseksi kiinni Turussa, niin ehdotan Baxterin vapauttamista Celticin käyttöön ja Valkeakoskella nuorten kehittämisessä ansioitunutta Olli Huttusta jatkamaan vt. päävalmentajana näitä karsintoja eteenpäin. Vaikka Moldova-tappionkin jälkeen on, ainakin matemaattisesti, vielä ihan mahdollista taistella jatkokarsintapaikasta EM-kisoihin, niin Moldova-ottelun nähneenä uskallan luvata, että Hollannista tuliaisina on vähintään kolmen maalin tappio ja sen jälkeen voikin huoletta tehdä Belgiat. Uhrataan nämä karsinnat - ja vaikka seuraavatkin - Otto Fredriksonin, Jukka Lehtovaaran, Jukka Raitalan, Joona Toivion, Riskin veljesten, Teemu Pukin ja kumppaneiden sisäänajamiseksi Suomen maajoukkueeseen. Jossain vaiheessa se on kuitenkin tehtävä, joten miksi sitä ei tehtäisi nyt, kun EM-kisahaaveet ovat käytännössä haudassa ennen kuin karsinnat kunnolla pyörähtivät alkuun?

Suomi - Unkari -matsin avauskokoonpano voisi olla vaikka: Jukka Lehtovaara; Jukka Raitala - Niklas Moisander - Joona Toivio - Petri Pasanen; Roni Porokara - Roman Eremenko - Mika Väyrynen - Riku Riski - Jonatan Johansson; Roope Riski. Tuo yksinäisen hyökkääjän tontti on se, joka eniten pisti miettimään, kun Suomen hyökkääjäkaarti on mitä on. Joskus riski on kuitenkin otettava, toisinaan jopa kaksi. Nyt on Suomen vuoro.

Putoamistaistelu on avattu

Veikkausliigakauden 2010 putoamistaistelu avattiin minun silmissäni eilen, kun Haka ja FC Lahti ottivat toisistaan mittaa Tehtaan kentällä. Ottelu oli oikeastaan hyvinkin tyypillinen kamppailu kahden sarjan tyvipään joukkueen välillä. Melko varovaista pelaamista ja hellekelissä kun pelataan, ei ottelun tempokaan nouse kovin kummoiseksi. Ottelun lopussa oli muutama hetki, jolloin vastahyökkäysralli äityi oikein kunnon munaraviksi kentän päästä päähän, mutta silloinkaan ei ratkaisua syntynyt ja ottelu päättyi maalittomasti. Hakalla oli ottelun paras paikka, kun Quincy Osei pääsi yrittämään maalintekoa rangaistuspilkulta, mutta veto suuntautui reippaasti ohi. Tuo suoritus niputtaa Osein kauden aika hyvin - pääosin täyttä paskaa.

Putoamistaistelu ei siis heilahtanut eilisen jälkeen oikeastaan suuntaan eikä toiseen. Haka nousi ainakin hetkeksi IFK Mariehamnin ohitse ja Lahti pääsi jaetulle jumbosijalle otettuaan tasolleen palanneen AC Oulun kiinni pisteissä. Oululla on toki kaksi matsia vähemmän pelattuna kuin Lahdella ja Hakalla. IFK:lla vain yksi vähemmän. Muita putoamistaistoon tyrkyllä olevia joukkueita ovat VPS ja jopa JJK, joista etenkin VPS:n uskallan povata valuvan alemmas sarjataulukossa, kunhan kausi etenee vielä lähemmäs loppuaan. Sarjataulukon kaksi viimeistä sijaa ratkeaakin lopulta Lahden, Oulun ja Vaasan kesken. Varmana putoajana pidän Oulua, karsintoja pelataan joko Lahdessa tai Vaasassa.

Mikä saa sitten oman luottoni Hakaan niin korkeaksi, että väitän Hakan välttyvän kahdelta viimeiseltä sijalta - tai edellisen kappaleen loppuun viitaten jopa kolmelta viimeiseltä sijalta? Haka on kuitenkin tällä hetkellä seitsemän ottelun voittotomassa putkessa saldolla 0-2-5, eikä vastustajan maaliin ole saatu palloa yli kolmeen otteluun.

Osasyy tuohon luottoon on varmasti siinä, että ei kai kannattaja seuralleen putoamista toivo koskaan (vaikka se nyt voisi Hakalle hyvää tehdäkin) ja samalla mielessä huonommatkin asiat värittyvät vähemmän huonoiksi. Muutama asia mielestäni puoltaa kuitenkin Hakan säilymistä.

Ensimmäisenä nostan esille taloustilanteen selkiytymisen. Pelaajat saavat loppukauden palkkansa ajallaan (mikäli tietoni pitävät paikkansa) ja voivat näin ollen keskittyä vain ja ainoastaan ammattinsa harjoittamiseen. Toinen vahva syy on Seppo Koskisen lähtö seuran johdosta. Hän osallistui täysin ylimitoitetusti Hakan toimintaan myös pelikentän tasolla ja kaikkine Ghana-akatemioineen ja muine visioineen oli omalta osaltaan sekoittamassa Hakan pakkaa. Koskisen lähdön myötä myös Olli Paasio palasi eilisessä ottelussa Hakan penkin päähän ja sen uskon tuovan henkisellä puolella paljon hyvää Hakan tekemiseen. Paasio kuuluu Hakan penkin päähän, eikä esittelemään VIP-tiloja kaikenmaailman turhakkeille, jota seurajohto Tehtikselle raahaa. Tai oikeammin raahasi.

Pelillisellä puolella Haka ei ole kummoiselta näyttänyt, eikä valmentajaksi nuori ja kokematon Ristilä ole välttämättä paras vaihtoehto oikaisemaan kurssia. Hakan pelitapa on alkukaudesta ollut olematon, kepeä ja riittämätön Veikkausliigaan. Ristilän ympäriltä löytyy kuitenkin jo mainittu Paasio, kokenut kakkosvalmentaja Asko Jussila ja kentältä Jani Kauppilan ja Toni Kuivaston kaltaiset kokeneet jyrät, jotka tietävät mitä tiukoissa paikoissa pelaaminen on ja mitä niiden tarvittavien pisteiden irtiraapimiseen tarvitaan. Näillä jätkillä ripulit pysyy suolessa silloin kuin kokemattomapi jätkä häpeää ruskeita pelisukkiaan.

Kovin montaa voittoa en usko Valkomustien juhlivan loppukaudesta, enkä itseasiassa usko edes kovin moneen maaliin, mutta riittävästi niitä pisteitä napsitaan, jotta kauden lopussa sijoitus on yhdestoista. Kaunistakaan peli tuskin on, mutta tässä tilanteessa sekään ei haittaa. Onneksi jäljellä on sentään vierailu Saviniemeen, josta tulee ainakin piste - todennäköisesti kolme. Siellä kun ei viime vuosina ole ollut tapana hävitä paskallakaan pelillä...

Hiljaista on

MM-kisojen loputtua blogikin hiljeni jonkinlaiselle kesätauolle. Ja heinäkuussa oli tottavie niin kuuma, että tällainen helteenvihaaja ei viitsi edes kirjoittaa, kun siinäkin tulee hiki.

Nyt kun kelit viilenevät edes muutamalla asteella ja ainakin tuo Valkomusta rakkauteni antaa puheenaiheita, voin luvata, että päivityksiäkin alkaa taas satelemaan vähitellen. Pelkästään Hakan ja jalkapallon tiimoilta on mielessä useita otsikoita ja jotain löpistävää löytyy muualtakin maailmasta.

Loppuun haluan avautua tänään lenkkipolulle osuneesta, n. 50-vuotiaasta juoposta, joka makasi likimain viiden promillen humalassa, kuset housussa ja pää veressä Pikku-Vesijärven rannalla Lahdessa. Ilmeisesti noillakin ihmisperseillä on joku ihmisarvo minun silmissäni, kun lenkkini keskeytin ja pysähdyin auttamaan. Onneksi samaan aikaan paikalle pysähtyi thaimaalainen nainen, jolla oli käännykkä ja sain soitettua hätäkeskukseen. Ihmetyksekseni sain kuulla, että hätäkeskukseen oli jo soitettu, mutta miehen luona ei silti ollut ketään. Ei minulla tuota juoppoa olisi ikävä tullut, jos hänen maallinen vaelluksensa olisi siihen päättynyt, mutta on se nyt perkele, että soitetaan miehelle apua, mutta ei jäädä varmistamaan, että avuntarvitsija selviää hengissä avun saapumiseen saakka. Ei se tässäkään tapauksessa mitenkään varmaa ollut.

Apua odotellessa ohitse käveli pitkälle toista kymmentä ihmistä, ennen kuin nuori nainen pysähtyi kohdalle kysymään, että onko kaikki ok? Kerroin tilanteen ja neito jäi odottelemaan kanssani apua. Lopulta paikalle tuli poliisipartio, joka lähti kuskaamaan juoppoa ensiapuun.

Mitä tästä opimme? Sen, että juopot ovat edelleen perseestä ja että suurimmalla osalla vähemmän juopoistakin näyttää olevan lopulta aika vaikeaa kantaa huolta muista kuin siitä omasta lähipiiristä.

Hauskaa loppukesää, etenkin paikalle pysähtyneelle neidille. Pidetään ne silmät auki ja mieli avoimena auttamiselle - silloinkin, kun se ei välttämättä tunnu ihan niin tärkeältä.

Kaksintaistelu

Nopea blogipäivitys vielä illan päätteeksi. Tämä on jostain syystä jäänyt väliin, vaikka monesti on kisojen aikana tämä pitänyt tänne kertoa.

Futiksessa on monta hienoa yksityiskohtaa ja tämä on yksi niistä hienoimmista, ainakin näin maalivahtina pelanneen futisromantikon silmin. Vielä sitä ei olla näissä kisoissa nähty, mutta kaksi matsia on edelleen aikaa. Yleensä siihen tarvitaan rangaistuspotkukilpailu ja aika usein se rangaistuspotkukilpailu on jo äkkikuolemavaiheessa.

Jotkut saattavat jo aavistaa mitä haen takaa. Kyseessä on tietysti jalkapallon yksilöurheilijoiden, eli maalivahtien kaksintaistelu. Siis tilanne, jossa toisen joukkueen maalivahti on torjuntahommissa ja toinen on laukomassa pilkkua. Siinä on jotain mystisen hienoa ja kaunista. Se on tilanne, jossa kaikki aseet ovat riisuttu ja toisaalta samalla kaikki aseet ovat käytössä. Maalivahdit tuntevat toisensa ja tietävät pelin hengen. Maalivahdit tietävät toistensa ajatukset. Maalivahdit tietävät kuinka vetäjän eleitä luetaan, he tietävät kuinka aloite pitää jättää vetäjälle. Samalla he tietävät, että he eivät ole vetäjiä. He ovat maalivahteja.

Tätä on oikeastaan vaikea selittää. Ehkä tuota kauneutta ei edes näe kuin maalivahdit. Toisaalta sitä kauneutta lisää se, että maalivahdit pitävät usein yhtä - myös rankkarikilpailussa. Ja juuri sen takia niin tapahtuu, koska he ovat samassa veneessä. He ovat kaksi yksilöurheilijaa niiden kahdenkymmenen joukkuepelaajan joukossa. Vuoden 1994 MM-finaalin rankkarikilpailua ennen Claudio Taffarel ja Gianluca Pagliuca seisoivat pitkän aikaa kaulakkain ja seurasivat rankkarikilpailun teikkausta. Muistelen, että he jopa vaihtoivat "läpsyt" aina torjuntavuoron vaihtuessa.

Ja vaikka kilpailujen jälkeen juhlat olisivat kuinka suuret tahansa, yleensä maalivahdit löytävät toisensa kentältä. He pitävät yhtä, vaikka toinen juhlii ja toisen selän taakse laitettiin yksi pallo liikaa.

Onko loppu alkanut?

Tuskin olin toukokuussa 2008 herännyt suonikohjuleikkauksen nukutuksesta, kun mediasta sai lukea uutisia Hakan toistaiseksi viimeisten Eurocup-otteluiden olevan vaarassa seuran talousvaikeuksien takia. Tappiota oli tehty 400 000 euroa, eikä UEFA katsonut tätä hyvällä. Samassa yhteydessä pahimmat huhut olivat viemässä Hakaa kokonaan konkurssiin.

Nopeasti kävi kuitenkin selville, että konkurssiin Haka ei ajaudu, vaan Valkeakosken yritysmaailmasta ja Haka-perheestä löytyy tarvittava määrä rahaa Hakan pelastamiseksi. Tulevaisuutta Veikkausliigassa se ei olisi taannut, mutta yhtä kaikki, seura olisi pysynyt pystyssä jollain sarjatasolla.

Aikaa kului taas hetki lähemmäksi kesää 2008, kun Hakan tilanne sai uuden käänteen. Hakassa aikanaan Suomen Cupin voittanut ravintoloitsija Seppo Koskinen ilmoitti, että hän ostaa Hakan itselleen. Koskinen keräsi osakeannilla kannattajilta rahaa tappioiden kuittaamiseksi ja sijoitti itse summan, jolla sai Hakan osake-enemmistön itselleen. Alkoi puheet Hakan palauttamisesta juurilleen ja asoiden laittamisesta kuntoon. Samalla Koskinen puhui kauniita Hakalaisuudestaan ja siitä kuinka hän tiedostaa suomalaisen jalkapallon tilan - siihen sijoitettuja rahoja ei välttämättä saa takaisin.

Samana kesänä Hakan verrattain kapeaa pelaajarinkiä alettiin laajentamaan, kun seura teki sen enempää testaamatta kalliit puolentoista kauden mittaiset sopimukset Cherno Samban, David Gilmourin ja Abdullahi Ishakan kanssa. Odotukset olivat kovat - etenkin Samban ja Gilmourin suhteen - mutta Hakaan saatiin suoraansanottuna kasa kallista paskaa. Tusinatrioksi jälkeenpäin kannattajien toimesta nimetyn kolmikon hankinnassa meni pieleen kaikki. Kukaan heistä ei vahvistanut Hakaa, sopimukset olivat seuran kalleimpia ja kaikenlisäksi pelaajat kiinnitettiin puoleksitoista kaudeksi ilman minkäänlaista testaamista. Tämän Koskisen Haka-ajan ensimmäisen virheen myötä myös Hakan runkopelaajilta katosi osin motivaatio ja lopulta joukkueen parhaimmistoon kuuluneiden Mikko Mannisen, Cheyne Fowlerin, Toni Lehtisen ja Janne Mahlakaarron tiet veivät Koskista muualle, kun heidän palkkojaan ei oltu sopimusneuvotteluissa valmiita tarkastamaan tusinamiesten tasolle. Lopulta tusinamiestenkin sopimukset ostettiin ulos ja pelaajat päästettiin pois jo keväällä 2009.

Kauden lopussa odotteli seuraava pommi. Pelillisesti jo hieman taantuneen Haka-ikoni Valeri Popovitsin sopimus päättyi. Neuvottelut eivät tuottaneet tulosta, joten Vallun ja Hakan tiet erosivat vuosien yhteisen taipaleen ja yli 150:n Hakalle tehdyn maalin jälkeen. Päätös oli ainakin omasta mielestäni oikea, mutta tapa jolla se tehtiin, oli katastrofi. Siinä missä jalkapallosta jotain ymmärtävä seurajohtaja olisi hoitanut neuvottelut niin, että nähdyn kaltainen jahkailu olisi vältetty, olisi hän myös järjestänyt lähdön seurasta niin, että kannattajat olisivat saaneet kiittää ikoniaan ja ikoni olisi saanut sen viimeisen ottelunsa. Nyt seurajohtaja ei vaivautunut edes kiittämään. Päinvastoin hän jopa sivulauseissa vittuili median välityksellä seuraikonille sen jälkeen kun oli heittänyt tämän yli laidan. Tämä aiheutti sen, että ensimmäistä kertaa elämässäni jollain sairaalla tavalla nautin Helsingin Jalkapalloklubin Hakan verkkoon tekemästä maalista. Maalin teki Valeri Popovits Tehtaan kentällä, keväällä 2009. Myöhemmin kaudella 2009 järjestettiin myös tilaisuus Vallun paidan jäädyttämiseksi, joka tosin oli vaivautunut, myötähäpeäntäyteinen ja jopa nolo. Suoraan sanottuna kankea yritys kaapia pois sitä syksyllä paskottua ripulikasaa omista kalsareista.

Ennen kautta 2009 tapahtui Koskisen toimesta myös hyviä asioita Hakan ympärillä. Tehtaan kenttä kunnostettiin viimeisen päälle ja pelaajien tiloista tehtiin paremmat kuin monilla muilla Veikkausliigaseuroilla. Joukkue sai keskittyä siihen, josta heille palkka maksettiin, eli jalkapalloon. Tiedossa oli, että rahaa kuluu, mutta luotto Koskisen ymmärrykseen suomalaisesta jalkapallosta kesti ainakin omalta osaltani. Niitä rahoja ei välttämättä saada takaisin. Kausi 2009 alkoi hienosti, Haka näkyi mediassa - pääosin hyvässä valossa ja kentälläkin homma toimi.

Kesällä 2009 Haka ajautui kuitenkin hetkeksi pelilliseen kriisiin ja Tehtiksellä kävi jälleen näytillä kaikenlaisia hiihtelijöitä Hans Denissenin ja Gabriel Ruizin johdolla. Rehellisyyden nimissä täytyy toki myöntää, että jos Olli Huttunen olisi nähnyt kristallipallosta tulevan loukkaantumissuman, niin Denissenille olisi ollut käyttöä. Ratkaisuntekohetkellä Denisseninkin päästäminen pois oli kuitenkin oikea päätös. Koskinen teki kuitenkin omat päätöksensä. Ensin ilmoitettiin, että Olli Huttunen saa lähteä Hakasta vuotta aiemmin kuin mitä sopimuksessa lukee ja lopulta Huttunen potkittiin ulos kesken kauden 2009. Perusteluina käytettiin taloudellisia syitä, mutta myös menestystä. Jälleen yksi seuraikoni roskalavalle hatarin perusten ilman sen suurempia kiitoksia, tai jäähyväisiä. Tilalle nostettiin loukkaantumisen takia sivussa ollut Huttusen luottopelaaja, Valkeakosken oma poika, Sami Ristilä.

Veikkausliigakausi päättyi harmaassa keskikastissa ja Cupista tuli lähtö välierissä TamUa vastaan. Kauden jälkeen ilmoitettiin, että kaikki Hakan pelaajat - sopimuksista riippumatta - ovat vapaita etsimään uuden seuran. Koskisen mukaan kyse oli siitä, että selvitettiin kuka haluaa oikeasti sitoutua Koskisen lanseeraamaan kivikovaan Hakaan. FC Haka Oy:n reipaasti pakkasella ollut tilinpäätös kertoo kuitenkin, että kyse oli säästötoimenpiteestä. Talven aikana myös Hakan toimiston väki oli lomautettuna ja Haka tiedotusta myöten mediapimennossa. Kannattajien keskuudessa odoteltiin varovaisin mielin tulevaa, koska seuran taloudellinen tilanne oli tiedossa.

Talven edetessä Haka kuitenkin hankki nimekkäitä vahvistuksia Jukka Santalan, Toni Kuivaston ja Ik-Kyoung Namin johdolla. Vaikka tiedot kertovatkin, että pelaajien palkkaus on varsin bonuspainotteinen, niin en silti usko, että joukkue olisi merkittävästi entistä halvempi. Samalla Koskinen painaa kaasua ja lyö keltanokkaiselle valmentajalle median välityksellä mestaruustavoitteen. Tällä joukkueella piti Ristilän johdolla pelata hyökkäävää, viihdyttävää ja menestyvää futista, mutta kauden edetessä pelilliset esitykset ovat olleet kaukana Huttusen ajoista. Kevään edetessä oli vuorossa jälleen uusi osakeanti. Koskinen oli kuluttanut Hakalle lainaamiaan rahoja niin paljon, että oli käytävä kannattajien taskuilla.

Nykyhetkeen tultaessa Ik-Kyoung Namin puolen kauden sopimusta ei jatkettu, koska siihen ei ollut varaa. Huhut kertovat, että muitakin pelaajia olisi lähdössä ja että Koskinen itse ei olisi kovinkaan suuressa suosiossa Hakan joukkueessa. Viikon päästä torstaille on sovittuna osakkaiden kokous, jossa käsittelyssä on Hakan taloudellinen tilanne ja mahdollisuudet toiminnan jatkamiseksi. Kassa on siis tyhjä ja pahimmillaan on edessä seuran alasajo.

Koskisen tullessa Hakaan olin siis toiveikas, mutta toiveikkuus on vaihtunut suureen pettymykseen. Koskinen on johtanut Hakaa yhtä tempoilevasti kuin anniskeluravintolaa. Puheista huolimatta Hakasta on yritetty tehdä tuottavaa konetta, viimeisimpänä Perulaisen akatemian ja Ghanaan suunnitellun akatemian avulla. Sieltä pitäisi naarata pelaajia, joita myymällä Haka saisi rahaa. Ongelma on siinä, että sieltä tuntuu löytyvän ainoastaan sellaisia pelaajia, joiden tekeminen jo Veikkausliigassa näyttää enemmän selviytymistaistelulta kuin Hakaa vahvistavalta jalkapallolta.

Kaksi vuotta Koskisen saapumisen jälkeen olen pettynyt, surullinen ja osin jopa vihainen. Koskinen on todistanut sen, että hän ei ymmärrä jalkapallosta mitään, eikä pahemmin edes seurajohtamisesta. Huttusen aikana Koskinen oli huhujen mukaan naurettu pihalle Hakan kopista, kun hän oli käynyt kertomassa omia pelillisiä visoitaan. Omia rahojaan hän on lainannut avokätisesti Hakalle, hoitaen samalla varainhankinnan niin heikosti, että menoja ei ole pystytty kattamaan edes vähää alusta ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, on ensi torstaina seuraavan kerran aika käydä kannattajien taskuilla, jotta toiminta voisi jatkua. Se on kuitenkin pelkkää tekohengitystä ennen kuolemaa.

Minulle menestystä tärkeämpää on se, että vuonna 1934 perustetun jalkapalloseura Valkeakosken Hakan toiminta jatkuu, oli sarjataso mikä hyvänsä. Toiminnanen jatkumista ei taata Ghana-akatemialla tai lainarahalla, vaan kulujen karsimisella tulojen tasolle ja terveellä inhorealismilla. Sellaista rahaa ei yksinkertaisesti voi käyttää, jota seuralla ei ole. Olen valmis menettämään liigan parhaan maalivahdin ja entisen maajoukkuetopparin Hakan pelaajistosta, jos se tarkoittaa riittäviä säästöjä. Jos ei niin pelataan sitten vaikka A-junioreilla loppukausi ja haetaan vauhtia divarista. Mitä vain, kunhan Valkeakosken lippulaivaa perinteineen ei lakaista suomalaiselta jalkapallokartalta pois.

En kuitenkaan usko, että tuo pelastaminen onnistuu Seppo Koskisen johdolla. Hänen ravintolajohtan maailmaansa ei pitkäjänteisyys ja inhorealismi vain sovi. Jos Hakan pysyminen hengissä vaatii Koskisen rahoja, olen valmis puoltamaan hänen jatkoaan Hakassa. Tosin Hakan riutumista talousdoping-tekohengityksessäkään ei ole välttämättä juhlallista katsoa. Jos kuitenkin mikä tahansa muu keino löytyy Hakan pelastamiseksi, voi Koskinen minun puolestani pakata kassinsa ja painua takaisin oluenmyynnin pariin. Se mieheltä totta vie luonnistuu.

Ensi viikon torstaina olemme jälleen viisaampia. Minä olen jo varautunut pahimpaan - pahoin pelkään, että loppu on alkanut.

Kävikö se sisällä?

Näin saattaa moni suomalainen nuorimies miettiä juhannuksen jälkeen, kun on herännyt festareiden leirintäalueelta vieraan naisen vierestä. No, kavereille kerrotaan, että kävi sisällä.

Samaa miettivät varmasti englantilaiset ja Englannin futismaajoukkueen kannattajat tämänpäiväisen MM-neljännesvälierän jälkeen. Tai eihän sitä oikeastaan tarvitse miettiä, livekuvasta näki jo ensisilmäyksellä, että pallo kävi maalissa. Saksa meni ottelussa jo 2-0 johtoon, mutta Englanti kavensi tilanteeksi 2-1. Vain hetki tämän jälkeen Frank Lampard laukoi rangaistusalueen rajalta pallon Saksan maalin ylärimaan, pallo kimposi puolisen metriä maalin sisäpuolelle ja siitä takaisin kentälle. Uruguaylaisavustava ei maalia nähnyt ja peli sai jatkua. Saksa voitti ottelun lopulta 4-1 ja tuo hyväksymätön maali jäi lopulta yhtä kosmeettiseksi kuin Englannin vuonna 1966 tekemä kyseenalainen finaalimaali Saksaa vastaan 4-2 voitossa. Silloin pallo ei maalissa käynyt.

Vuonna 1966 ei taidettu videotarkistuksista vielä puhua, mutta tämän päivän tilanteen jälkeen on jo puhuttu ja puhutaan takuulla vielä enemmän lisää. Pääkysymyksiä ovat siis se, että kuuluisiko jalkapallossa käyttää videotarkistuksia ja jos niitä käytettäisiin, niin mitkä tilanteet videolta tarkistettaisi? YLE:n MM-studiossa asiantuntijana istuneen Antti Muurisen mukaan maalitilanteet pitäisi tarkistaa videolta ja mahdollisesti myös ulosajotilanteet.

Minä tyrmään molemmat vaihtoehdot. Inhimilliset virheet ovat jalkapallon suola ja koska pelaajat tekevät virheitä, niin se on sallittava myös tuomareille. Tottakai tuomareiden virheet huomataan helpommin ja joskus ne vaikuttavat isoihinkin asioihin, mutta videoita en halua silti käyttöön. Videoiden aiheuttamat katkot olisivat varmasti lyhyitä, mutta katkoja kuitenkin - ne tappaisivat osaltaan peliä. Ja aiheuttavathan nuo kyseenalaiset tilanteet legendoja. Olisiko meillä Diego Maradonan tekemää Jumalan kättä, jos Englannille olisi 1986 puolivälierässä tuomittu tilanteessa vapari ja Diegolle keltainen? Eipä olisi, mutta minun mielestäni kuuluu olla. Noita esimerkkejä voisi kaivaa muitakin ja ne ovat yksi hieno osa jalkapalloa - lajia, joka on niin inhimillinen, että virheet kuuluvat osaksi sitä.

Sen verran minäkin olen valmis tulemaan vastaan, että toivotan tervetulleeksi viime kaudella UEFA Eurooppa Liigassa kokeilussa olleen "boksituomari" -systeemin, jossa molempien maalien vieressä, päätyrajan ulkopuolella, seisoi ylimääräinen tuomari tarkkailemassa 16-alueen tapahtumia. Videot jääkööt kuitenkin meille jälkiviisastelijoille. Lopuksi videoiden puolustajat voivat käydä katsomassa esimerkin naapurilajin puolelta. Tuo tilanne tarkistettiin videolta ja maali hyväksyttiin. Yksittäinen tilanne toki, mutta osoitus siitä, että videoita katselemallakin päädytään vääriin tuomioihin.

Seuraavan kerran tarkastan kantaani tähän asiaan sitten, kun Suomi menettää arvokisapaikan, tai Haka menettää Suomen mestaruuden vastaavan tilanteen takia.

Kupla nimeltä Argentiina

Jospa sitä kerrankin yrittäisi kertoa etukäteen jotain, eikä vain aina tyytyisi selittelemään jälkikäteen, että kyllähän minä tuon tiesin.

Argentiinan maajoukkue on nimittäin Diego Maradonan johdolla puhaltanut itsensä suureen kuplaan. Tai paremminkin sen kuplan on puhaltanut Argentiinan ylivertainen hyökkäyskalusto, joka saa sekä Argentiinan, että Diego Maradonan näyttämään paremmalta kuin mitä he oikeasti ovat.

Sitä ei toki voi kiistää, että Argentiina teki alkulohkossa seitsemän maalia ja päästi vain yhden. Komeat lukemat, jotka kätkevät taakseen sen, että viimeistään puolivälierissä Argentiinan lento katkeaa kuin seinään - ellei Meksiko katkaise matkaa jo aiemmin. Seitsemän alkulohkossa tehtyä maalia kertovat kovaa kieltä joukkueen hyökkäyskalustosta. Carlos Tevez, Gonzalo Higuain ja Lionel Messi ovat sellaisia nimiä, jotka tekevät maaleja. Tekevät maaleja siitä huolimatta, että valmentajana on hengenluojana erinomainen, mutta taktikkona varsin köyhä legenda, Diego Maradona. Tuo hengenluonti on toiminut alkulohkossa ja jälki hyökkäyspäässä on ollut tuhoisaa.

Puolustus on siis päästänyt sen yhden maalin. Katsotaanpa ensin vastustajia. Vaisu Nigeria jäi nollille, mutta Etelä-Korea kävi tekemässä sen maalin ja olisi paremmalla viimeistelyllä tehnyt ainakin toisen. Viimeisessä ottelussa jostain aivan muusta kuin hyökkäämisestä tunnettu Kreikka jäi nollille. Vastus ei siis ole ollut mitään kovin kummoista luokkaa. Siitä huolimatta etenkin oikeana pakkina aluksi peluutettu Jonas Gutierrez ja topparina luutiva, yksi kisojen yliarvostetuimmista pelaajista, Martin Demichelis, ovat tehneet jo nyt virheitä, joista kovemmat hyökkäyskalustot rokottavat varmasti. Ja vaikka maalivahti Sergio Romero onkin kohtuullisen hyvä, ei hän missään nimessä ole sellainen voittava maalivahti, joka pystyisi puolustajien virheitä paikkaamaan illasta toiseen.

Suurin ongelma on silti Argentiinan joukkueen ulkopuolella. Tai ei hän olisi ongelma, jos hän olisi joukkueessa. Jostain käsittämättömästä syystä Maradona jätti Interin Esteban Cambiasson maajoukkueen ulkopuolelle. Hän olisi sellainen pelaaja, joka pystyisi suojaamaan ja antamaan aikaa haavoittuvalle puolustuslinjalle, tasapainottamaan Argentiinan pelaamista ja toisaalta rytmittämään Argentiinan pallollista peliä niin, että Lionel Messi voisi keskittyä hääräämään kärkien takana rakentamassa hyökkäyspeliä. Nyt tarjolla olevista pelaajista kukaan ei yllä keskikentän pohjalla Cambiasson tasolle. Juan Veronin parasta ennen -päivä on mennyt aikaa sitten, eikä tällä hetkellä Cambiasson tontilla luutiva Javier Mascherano yllä parhaana päivänäänkään lähellekään Cambiasson tasoa. Maxi Rodriquez on aika ajoin näyttänyt jopa kävelevältä vitsiltä. Mario Bolatti on lähinnä parasta vaihtoehtoa pelin rytmittäjäksi, mutta hänkin on kepeää kauraa, kun pelit kovenevat. Cambiasson lisäksi joukkueesta unohtui muuan Javier Zanetti, jota Argentiinan puolustuslinja suorastaan huutaa tällä hätkellä apuun.

Argentiinan huikea hyökkäys voikin siis voittaa yksittäisiä otteluita valmentajasta riippumatta. Puolustus sen sijaan on se elementti, joka - etenkin nykyfutiksessa - voittaa mestaruuksia ja sen kanssa Maradona on kusessa. Näin väitänkin, että Maradonasta tulee näiden kisojen jälkeen yksi surullinen esimerkki siihen jonoon, joka todistaa, että mainio pelaajaura ei automaattisesti tarkoita menestystä valmentajana. Argentiina lähtee lauluun viimeistään puolivälierissä - voitte ottaa talteen.

Yllätysten kisat?

Minun mielestäni ei, ainakaan vielä. Futiksen MM-kisoissa molemmat viime kisojen finalistit ovat nyt laulukuorossa, kun sekä Ranska, että hetki sitten Slovakialle hävinnyt Italia ovat ulkona neljännesvälieristä. Näistä ainoastaan toinen on minulle yllätys, kuten ehkä edellisestä blogi-tekstistä saattoi päätellä.

Ranskan putoamista pidin alusta asti itsestäänselvänä. Raymond Domenechin valmentamalla ryhmällä ei pitänytkään olla mahdollisuuksia sinällää vielä ihan kohtuullisesta lohkosta jatkoon. Materiaali olisi riittänyt, mutta valmennus sekoitti koko pakan niin pahasti, että jatkopaikan jääminen haaveksi oli selvää.

Sen sijaan Italian putoaminen ja vieläpä lohkojumbona, on ihan aito ja oikea yllätys. Ei Italiakaan suurin suosikki maailmanmestariksi ollut, mutta lohkosta, jossa seurana oli mm. mm-kisadebytantti Slovakia ja toista kertaa mukana ollut huumorivaihtoehto, Uusi-Seelanti, Italian olisi pitänyt mennä heittämällä jatkoon. Syitä voi olla monia, mutta toisin kuin Ranskalla, ei Italia kyllä valmennukseen kaatunut. Marcelo Lippi on huipputason valmentaja, joten ongelmat lienevät jossain muualla. Suurin yksittäinen vahinko taisi tapahtua Gigi Buffonin loukkaantumisessa, sillä Federico Marchetti ei ollut lähelläkään Buffonin tasoa tolppien välissä. Myös Andrea Pirlon puuttuminen Slovkia matsin toiselle jaksolle asti Italian keskikentältä vaikutti pelaamiseen kielteisesti.

Muutoin ei yllätyksiä ole nähty. Saksa meni jatkoon ja toinen jatkopaikka olikin täysin ympäripyöreä muiden lohkon joukkueiden kesken. Englannin ja USA:n jatkopaikat olivat odotettuja, vaikka itse ennakoinkin Slovenian yllättävän. Tämän päivän "iltalohkosta" jatkaa Hollanti ja Tanska tai Japani. Japani nyt voisi pienehkö yllätys olla, mutta ei mikään maaginen. Espanjan putoaminen H-lohkosta olisi vielä Italian putoamistakin suurempi yllätys, eikä tuo Espanjan putoaminen välttämättä ole edes liian kaukana. Sveitsi voittanee Hondurasin, eikä aktiivisesti ja ahnaasti prässäävä Chile anna varmasti Espanjalle mitään ilmaiseksi. G-lohkossa Portugalin 7-0 -voitto Pohjois-Koreasta hiekotti Norsunluurannikon matkaa kohti jatkopelejä, mutta toisaalta tuon takapajulan kupla puhkesi pahasti - ja odotetusti - enkä ihmettelisi, vaikka "Norsut" iskisivät rumatkin lukemat taululle. Portugalilla kun ei ole mitään jakoa Brasilian kyydissä.

Tämäkö muka yllätys?

Siis se, että Ranska lähtee lauluun Etelä-Afrikan MM-kisoista alkulohkon jälkeen? Ei todellakaan pitäisi yllättää ketään. Pelaajamateriaali Ranskalla riittäisi kyllä jatkopeleihin, parhaimmillaan jopa aika pitkällekin, mutta edessä on yksi suuri este. Hän on valmentaja Raymond Domenech. Väsähtänyt jalkapallovalmentajan irvikuva, astrologiaa ja horoskooppeja harrastava huru-ukko, jonka kerrotaan käyttävän tähtiä, jopa pelaajavalintojen perusteena. Käytti tai ei, niin taktiselta näkemykseltään mies on köyhempi kuin Helsingin rautatieasemalla päivystävä romanikerjäläinen.

Tokihan Ranskalla vielä teoreettinen mahdollisuus on päästä jatkoon, mutta käytännössä se ei onnistu. Voittamalla Etelä-Afrikan Ranska nousisi neljään pisteeseen, mutta ongelma on siinä, että viimeisellä kierroksella kohtaavat Uruguay ja Meksiko ovat nyt jo neljässä pisteessä. Tyhmempikin voi tästä päätellä, että Uruguay - Meksiko päättyy tehtaan takuulla leppoisan potkiskelun päätteeksi sopuisaan tasapeliin, molemmat kuittaavat yhden lisäpisteen ja etenevät neljännesvälieriin. Ja ei tuolla oikeasti ole edes väliä, sillä lopulta Ranskaakin lähempänä jatkopaikkaa on Etelä-Afrikka. Ranska ei tee kisoissa ainuttakaan maalia ja Siphiwe Tshabalala johdattaa joukkonsa yhteen voittoonkin MM-kisoissa. Laiha lohtu se on toki Bafana Bafanallekin, sillä jatkoonmenijät ovat jo selvillä.

Saatan olla muuten mielipiteeni kanssa melko yksinäinen, mutta minun mielestäni Uruguaylla ja Meksikolla on täysi oikeus tuollaiseen "sopupeliin". He ovat itse pelaamalla hankkineet etulyöntiasemansa ja jos varma jatkopaikka irtoaa sillä tasapelillä, niin miksi helvetissä he eivät sitä tasapeliä pelaisi?

Niin ja tämä koko blogi-merkintä saattaa haiskahtaa jälkiviisastelulle, mitä se toki onkin, mutta kerrankin minä näin jotain etukäteen. Ranskan putoamisen tai oikeammin; Domenechin sekoilun, sen minä näin jo kauas - kuten niin moni muukin.

Ensimmäinen kierros on valmis

Nyt kun jokainen MM-jengi on nähty ruudussa kerran, on aika koota ensimmäisen kierroksen antia hieman yhteen, niin pelaaja- kuin joukkuekohtaisestikin. Serbian ja Ghanan osalta olen tosin nähnyt vain ensimmäisen puoliajan verran ja Argentiinan ja Nigerian matsistakin jäi viimeinen kymppi näkemättä. Tältä pohjalta siis runoilen.

Ensin hieman joukkuekohtaisia havaintoja ja mielipiteitä.

Lohko A

Etelä-Afrikka:
Kisaisännät aloittivat urakkansa aika vaisusti, mutta mitä edemmäksi kisojen avausottelu Meksikoa vastaan eteni, sitä paremmin Bafana Bafana pääsi peliin mukaan. Vastahyökkäyksillä elävä joukkue tekikin ehkä kisojen toistaiseksi upeimman maalin, kun Siphiwe Tshabalala karkasi laidasta ja pommitti pallon aivan takaristikkoon. Mitään kovin suurta ei Etelä-Afrikalta kannata odottaa, mutta kotiyleisön hurjan tuen siivittämänä jatkopaikka on mahdollisuuksien rajoissa. Seinä tulee kuitenkin vastaan viimeistään ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Seuraa häntä: Siphiwe Tshabalala

Ranska:
Harrastaja-astrologi Raymond Domenechin luotsaama, tai pikemminkin sekoittama Ranska, avasi kisat ainakin minun mielestäni odotetusti maalittomalla tasapelillä Uruguayn kanssa. Kaikki kunnia Uruguaylle, mutta kyllähän Ranskan materiaalilla tuo peli olisi pitänyt viedä puhtaasti. Pelaajavalinnoista lähtien Ranska on kuitenkin sekaisin ja ainoa syypää on se harmaapäinen tuulihattu joukkueen penkin päässä. En pitäisi ollenkaan kummallisena, jos Ranska putoaisi kisoista ja alkulohkon jälkeen. Noutaja tulee joka tapauksessa viimeistään puolivälierssä.

Seuraa häntä: Yoann Gourcuff

Meksiko:
Avasi kisat siis kiimaista kisäisäntää vastaan 1-1 tasapelillä. Vaikka lohko onkin Ranskan ja Uruguayn tasapelin jäljiltä täysin auki, voi Meksiko pitää avausottelun tasapeliä hienoisena pettymyksenä. Tämä siitäkin huolimatta, että kisäisäntä ei ole koskaan hävinnyt avausotteluaan MM-kilpailujen historiassa. Etenkin ottelun alussa Meksikolla oli etsikkoaikansa, kun kipsissä pelannut Etelä-Afrikka keskittyi lähinnä koheltamiseen. Koko otteluakin tarkasteltaessa maalipaikat olivat selkeästi Meksikon puolella. Potentiaalia löytyy ja uskon, että Meksiko jatkaa kisoissa alkulohkojenkin jälkeen.

Seuraa häntä: Javier Hernandez

Uruguay:
Urugay selvitti haastavan avausottelunsa kunnialla ja sai Ranskaa vastaan sen pisteen jota hakikin. Jatkossa, etenkin Etelä-Afrikkaa vastaan ei kuitenkaan enää riitä pelkkä tiukka puolustmainen ja vastahyökkäykset, vaan palloa pitää myös pystyä hallitsemaan. Nicolas Lodeiron punaisen kortin myötä saama pelikielto on takaisku, mutta keskikentältä löytyy riittävästi leveyttä ruokkimaan Diego Forlania ja Luis Suarezia. Veikkaan, että Uruguay jatkaa Meksikon kanssa tästä lohkosta kohti pudotuspelejä.

Seuraa häntä: Luis Suarez

Lohko B

Argentiina:
Argentiina on toinen loistavan materiaalin omaava joukkue, jonka valmennus ei kuitenkaan ole kunnossa. Diego Maradona oli pelaajana lähellä täydellisyyttä, mutta valmentajana herra on ollut toistaiseksi täysi turisti. Viimeisimpänä näyttönä Esteban Cambiasson ja Javier Zanettin jättäminen kisakoneen ulkopuolelle. Etenkin Cambiasso on pelaaja, joka olisi ollut erinomaisen tärkeä palanen Argentiinan keskikentälle. Avausottelu Nigeriaa vastaan kertoi samaa kieltä: Argentiina menee kisoissa juuri niin pitkälle kuin materiaali sen kantaa. Valmentaja roikkuu mukana lähinnä painolastina. Jatkopaikka irtoaa, mutta ei paljoa muuta. Kun Cambiasso on poissa, niin Diegon kannattaa kääntää katseensa Messin lisäksi kaimaansa.

Seuraa häntä: Diego Milito

Nigeria:
Materiaalia riittää Nigeriallakin, mutta ainakin avausottelun perusteella Lars Lagerbäckin ryhmmälle ei suuria uskalla luvata. Pelaaminen oli huolimatonta ja jopa kuritonta. Ilman maalivahti Vincent Enyeamaa selkään olisi tullut rumemmin. Helpohkon lohkon myötä jatkopaikka lienee kuitenkin tulossa, vaikkakaan Etelä-Koreaa ei kannata aliarvioida hetken vertaa. Noutaja tulee kuitenkin mahdollisissa pudotuspeleissä nopeasti.

Seuraa häntä: Vincent Enyeama

Etelä-Korea:
Työteliäs Etelä-Korea söi avausottelussaan luokattoman Kreikan elävältä, mutta materiaali on liian geneerinen. Voiko 11 Park Ji-Sungia päästä pitkälle, etenkin kun ne kymmenen muuta Park Ji-Sungia ei ole edes sen yhden veroisia? Minun mielestäni ei ole. Nigerian kanssa sinällään pirteästi pelannut Etelä-Korea käy taistelua toisesta jatkopaikasta, mutta jää kakkoseksi siinä kamppailussa ja samalla myös jatkopelien ulkopuolelle.

Seuraa häntä: Park Ji-Sung

Kreikka:
Kuuden vuoden takainen Euroopan mestari on nähty. Kisahistorian vanhin valmentaja Otto Rehhagelkin alkaa olla nähty, eikä kisoista ole luvassa yhtään mitään. Tuskin edes Kreikan MM-historian ensimmäistä maalia. Esitys Etelä-Koreaa vastaan oli täysin luokaton ja vastus vain kovenee, mitä pidemmälle lohkossa mennään. Ei jatkoon.

Seuraa häntä: Sotiris Ninis

Lohko C

Englanti:
This time we can go all the way! Joopa joo. Tällä kertaa mahdollisuudet ovat toki kovemmat kuin ehkä koskaan, mutta mestaruuskannu ei irtoa sumusaarelle näistäkään kisoista. Fabio Capello on ehkä kisojen kovin valmentaja ja Wayne Rooney yksi kisojen parhaista hyökkääjistä, mutta valitettavasti joukkue on yleensä niin hyvä kuin sen heikoin lenkki. Maalivahti Robert Green näytti jo jenkkejä vastaan osaamistaan, eikä seuraavissa otteluissa todennäköisesti aloittava 39-vuotias David "Calamity" James ole sen parempi. Rooney kannattelee jenginsä kuitenkin pronssimatsiin ja Englantikin saa 20 vuoden tauon jälkeen häivähdyksen metallia matkaansa. Ilmainen vihje muuten Capellolle: Älä penkitä James Milneriä loppukisoiksi.

Seuraa häntä: James Milner

USA:
Jenkit ovat kisojen jonkinlainen kummajainen. Confederations Cup osoitti viime kesänä, että mahdollisuudet kovaankin yllätykseen ovat olemassa, mutta silti Kuningaslaji on maailman mahtivaltiossa, jos nyt ei marginaalissa, niin luvattoman pienessä roolissa kuitenkin. Avausottelu Englantia vastaan oli odotetunlainen ja piste siitä kultaakin kalliimpi. Käynee jatkopaikkakamppailua Algerian sijaan Slovenian kanssa ja voi joutua kilpajuoksussa yllättävänkin tiukille.

Seuraa häntä: Jozy Altidore

Algeria:
Abdelkader Ghezzalin kuningasideaan kiteytyi koko Algerian avausottelu ja luulenpa, että siihen kiteytyy myös koko kisataival. Ghezzal oli kentällä 14 minuuttia ja otti toisen keltaisensa käsittämättömästä tahallisesta käsivirheestä vastustajan boksissa. Algeria vajaalle ja Slovenia voittoon Robert Korenin maalilla. Algeria jäänee kisoissa ilman pisteitä, eikä tällä menolla ole luvassa edes maaleja. Ainakin avausottelun esitys oli täyttä tuubaa.

Seuraa häntä: Nadir Belhadj

Slovenia:
Kisojen yksi sympaattisimmista joukkueista kaivoi kuin kaivoikin voiton avausottelusta Algeriaa vastaan. Se voitto voi olla silti laiha lohtu, sillä vastassa on edelleen USA ja Englanti, jotka molemmat ovat reippaasti Algeriaa pahempia vastuksia. Ennustan kuitenkin, että Slovenia jatkaa tiivin puolustamisen, Samir Handanovicin torjuntojen ja Robert Korenin oivallusten turvin.

Seuraa häntä: Rene Krhin

Lohko D

Serbia:
Avausottelu oli pettymys. Materiaalin pitäisi riittää helposti jatkopaikkaan, mutta neniin tuli Ghanalta. Toki vasta Aleksander Lukovicin punaisen kortin ja Ghanan rankkarin jälkeen. Matka kohti jatkopaikkaa vaikeutui kuitenkin huomattavasti, sillä Saksalta on luvassa kylmää kyytiä, eikä Australiakaan heittopussiksi rupea. Veikkaan, että Ghana-tappio söi Serbian jatkopaikan ja kotimatka alkaa jo hyvissä ajoin:

Seuraa häntä: Nemanja Vidic

Saksa:
Kisojen vakuuttavin avaus siitä huolimatta, että Saksa koki kovan takaiskun kisojen alla, kun Michael Ballack loukkaantui ja kisat jäävät herralta väliin. Jogi Löwin pelaajavalinnatkin ovat osittain melko kyseenlaisia, kun mukana heiluu kaikenmaailman Serdar Tasceja ja Holger Badstubereita. Siitä huolimatta ei olla kaukana siitä, että kisoissa pelataan seitsemän sellaista ottelua, jossa 22 pelaaja juoksevat 90 minuuttia pallon perässä ja lopulta Saksa voittaa. Australia kaatui jo vakuuttavasti 4-0, enkä usko tahdin pahasti hidastuvan kisojen aikana. Välieräkamaa.

Seuraa häntä: Mesut Özil

Ghana:
Loukkaantumisten runtelema Ghana oli ehkä vastoin odotuksia ainoa isäntämaaosan joukkue, joka onnistui voittamaan avausottelunsa. Serbia kaatui Gyan Asamoahin rankkarimaalilla 0-1. Se voitto voi olla kullan arvoinen, vaikka Saksalta neniin tulleekin. Ghana käy Australian kanssa tiukan kilpajuoksun toisesta jatkopaikasta, mutta Michael Essienin puuttuminen voi olla ratkaiseva kolaus. Kisat päättyvät niukalla marginaalilla lohkoon.

Seuraa häntä: Kwadmo Asamoah

Australia:
Pim Verbeekin valmentama Australia on liikkeellä melko kokeneella nipulla. Avausottelu Saksaa vastaan oli pettymys siitä huolimatta, että siitä ei alunperinkään ollut juuri mitään odotettavissa. Tim Cahillin kyseenalainen punainen kortti vaikeuttaa urakkaa, mutta ei liikaa. Ghana kaatuu niukasti, Serbia selvemmin ja jatkopaikka on plakkarissa.

Seuraa häntä: Brett Holman

Lohko E

Hollanti:
Toinen vakuuttava avaaja. Puhdas 2-0 -voitto Tanskasta oli vasta alkua. Kamerun ja Japani saanevat kummatkin vielä pahempaa kyytiä Oranjelta. Puolustus, etnekin sen keskusta, on pieni kysymysmerkki, mutta hyökkäykalusto on keskikentältä lähtien kisojen parhaimmistoa. En pitäisi ihmeenä, vaikka Hollanti menisi kisoissa päätyyn asti.

Seuraa häntä: Wesley Sneijder

Kamerun:
Paul Le Guen tuli Lannistumattomien leijonien peräsimeen laittamaan Otto Pfisterin jäljiltä sekaisin olleen kamerunilaislauman jälleen raiteilleen. Avausottelu Japania vastaan ei kuitenkaan paljoa luvannut, olkoonkin, että Kamerunilla mahdollisuutensa ottelussa oli. Tappio oli kova kolaus ja jatkopaikka vaatiikin jo pientä ihmettä, sillä Hollannilta tuskin on edes irtopistettä luvassa. Ristiinpelaamisella pientä jakoa vielä kuitenkin on, mutta minun papereissani Kamerunin pelit jäävät alkulohkoon.

Seuraa häntä: Nicolas N'Koulou

Tanska:
Ainoa pohjoismaalainen joukkue avasi kisat odotetusti - tappiolla Hollantia vastaan. Peliesitys oli kuitenkin vielä odotuksiakin vaisumpi, eikä muutamaa yksittäistä väläystä lukuunottamatta Tanska saanut aikaan yhtään mitään, edes kunnon puolustusmuuria, vaikka avausmaali syntyikin vasta toisen jakson alussa. Paljon pitää pelin parantua, jotta jatkopaikka irtoaa. Japanin kanssa se kilpajuoksu käydään ja veikkaan, että Tanska sen kairaa nimiinsä.

Seuraa häntä: Simon Kjær

Japani:
Japani otti komean avausvoiton Kamerunista lukemin 0-1. Siniset samurait pelasivat tiiviisti ja omiin vahvuuksiinsa luottaen. Vahvasta alusta huolimatta, jatkopaikka on kiven alla, sillä kilpajuoksuun liittyy Tanska, jota vastaan pelattavassa ottelussa todennäköisesti ratkeaa toinen puolivälieräpaikka. Keisuke Hondan vapaapotkut voivat olla ratkaiseva ase, mutta uskon, että matka katkeaa alkulohkoon.

Seuraa häntä: Keisuke Honda

Lohko F

Italia:
Hallitseva maailmanmestari on liikkeellä kokeneella ryhmällä. Avausottelussa vastaan asteli Paraguay, joka onnistui lopulta niistämään Italialta pisteen. Tulos oli pettymys Italialle, mutta kokenut ryhmä tietää mihin he pystyvät. Marcelo Lippin luotsaaman porukan ei tarvitse vielä edes olla parhaimmillaan, kunhan jatkopaikka irtoaa. Ja sehän irtoaa, keinolla millä hyvänsä. Tehtävää helpottaa toki kohtalaisen helppo lohko, jonka pahin vastustaja on jo kohdattu. Slovakia ja Uusi-Seelanti eivät ole Paraguayn veroisia vastuksia. Italia on parhaimmillaan jopa välieräkamaa, mutta loppuun asti potku ei riitä.

Seuraa häntä: Claudio Marchisio

Paraguay:
Paraguay vetelee samalla tyylillä kuin aina ennenkin. Tiukkaa puolustamista ja nopeita vastaiskuja, kun niiden aika tulee. Italiaa vastaan homma toimi, eikä kolme pistettäkään lopulta hirveän kaukana ollut. Tasapeli oli joka tapauksessa hyvä suoritus ja iso askel kohti jatkopaikkaa. Uusi-Seelannilta täysi potti ja Slovakialta piste. Siinä resepti jatkopeleihin.

Seuraa häntä: Lucas Barrios

Slovakia:
Slovakia teki kovan suorituksen jo päästessään itse kisoihin. Martin Skrtelin, Marek Hamsikin ja Stanislav Sestakin sekä kohtuullisen lohkoarpaonnen voimalla Slovakia voi edetä jatkopeleihinkin. Avausottelu Uusi-Seelantia vastaan oli kuitenkin pettymys, sillä ottelun viimeisestä tilanteesta syntynyt tasoitus ryösti Slovakialta tärkeät kaksi pistettä. Paraguay pitää voittaa, jos jatkoon aikoo, mutta urakka voi olla liian kova.

Seuraa häntä: Marek Hamsik

Uusi-Seelanti:
Australia teki reilun tempun siirtyessään karsimaan kisoista Aasian lohkoon. Se antoi mahdollisuuden Uuden-Seelannin kaltaiselle maalle raivata tiensä MM-kilpailuihin. Keltanokkia Kiwitkään ei ole, sillä 1982 joukkue oli myös mukana. Ensimmäistä MM-kisapistettä piti kuitenkin odottaa näiden kisojen avausotteluun. Läpi matsin altavastaajana olleet valkopaidat saivat kuin varkain tasoituksen ottelun viimeisestä tilanteesta. Pienen juhlan paikka toki, mutta vain pienen. Jatkopeleihin ei ole asiaa.

Seuraa häntä: Shane Smeltz

Lohko G

Brasilia:
MM-kilpailujen kestosuosikki, joka on ollut ainoana maana mukana jokaikisessä MM-lopputurnauksessa. Tälläkin kertaa Brasilia lukeutuu ennakkosuosikkeihin ja nappasi avausottelusta sen, mitä pitkin, eli voiton. Moni odotti (niin minäkin) Pohjois-Korean puolustusmuurin murtumista, mutta toisin kävi. Takapajulan pojat pitivät linjat tiiviinä ja kuparisen rikkomiseen tarvittiin laitapakki Maiconin loistava oivallus pienestä kulmasta. Haluan uskoa, että laukaus oli tarkoitettu maaliin, ei keskitykseksi. Pohjois-Korea sai lopussa kavennuksensa, mutta kyllä Brasilian pelissä näkyi, että sieltä ne elementit löytyvät, joilla tässä turnauksessa pääsee pitkälle. Ei ongelmia jatkopaikan kanssa.

Seuraa häntä: Elano

Norsunluurannikko:
Myös Norsunluurannikko tuo pohjoismaalaista väriä kisoihin, sillä Sven-Göran Eriksson otti valmennusvastuun hetki ennen kisojen alkua. Vaikka Svennis alkaakin olemaan valmentajana melko nähty, niin tällainen lyhyt projekti voi vielä onnnistua. Avausottelu oli kohtuullinen suoritus Portugalia vastaan ja lopulta maalittomana päättyneen ottelun voittoa lähempänä oli nimenomaan Norsunluurannikko. Didier Drogbakin on pelikunnossa, joten jatkopaikka on täysin mahdollisuuksien rajoissa. Itse uskon, että jatkopelit kutsuvat.

Seuraa häntä: Cheick Tiote

Portugali:
Portugali on samassa tilanteessa kuin oikeastaan joka kerta viimeisen parin kymmenen vuoden aikana. Odotuksia on, mutta onko joukkueesta vastaamaan niihin? Cristiano Ronaldo löytyy, mutta ei juuri muuta. Tasokkaita pelaajiakin löytyy, mutta ei mitään huippua. Hyökkäys on liikaa Cristianon varassa, eikä puolustuskaan mitään rautaista timanttia ole Ricardo Carvalhosta huolimatta. Norsut olisi pitänyt voittaa. Nyt ratkaisu piillee siinä, kumpi pystyy voittamaan Pohjois-Korean suuremmilla numeroilla, Norsunluurannikko vai Portugali. Tosin Pohjois-Korea voi hyvinkin puolustaa Portugalin nollille. Lusitaanien matka tyssääkin tylysti alkulohkoon.

Pohjois-Korea:
Kisojen todellinen kummajainen. Tuntemattomia pelaajia, tuntemattomia valmentajia ja hyvinkin vajavaisia sekä ristiriitaisia tietoja pelaajistosta. Brasilia-ottelu osoitti kuitenkin sen, että työmoraalia löytyy (parempi tietty löytyäkin, kotona voi odottaa laiskottelijoita muutakin kuin lämmin syli) ja puolustaminenkin onnistuu. Kisuaajan roolissa siitä huolimatta, eikä totaalinen romahduskaan ole poissuljettu. Maalivahti vaikutti aika epävarmalta, joten siihen kannattanee iskeä.

Seuraa häntä: Vitut minä noita pelaajia tunne, seuratkaa joukkueen kuulumisia alkulohkon jälkeen, kun Kim-Jong Il alkaa rankomaan epäonnistujia.

Lohko H

Espanja:
Hallitseva Euroopan mestari on yksi MM-karkeloidenkin suurimmista ennakkosuosikeista. Kilpailut kuitenkin alkoivat todella mollivoittoisesti, sillä Sveitsi järjesti ensimmäisen kierroksen suurimman yllätyksen voittamalla Gelson Fernandesin maalilla 0-1. Espanja hallitsi, mutta vaarallisimmat paikat loi kurinalaisesti puolustanut Sveitsi. Torresin ja Villan yhteispelaaminen jäi vaisuksi, tai sitä ei oikeastaan ollutkaan. Myös Cesc Fabregasin pitäminen penkillä koko ottelun ajan herättää kysymyksiä. Eikö miehelle oikeasti löydy roolia Espanjan pelin keskiöstä. Tahmeasta alusta huolimatta Espanja jatkaa lohkosta, mutta kuinka pitkälle? Mestaruuteen asti paukut eivät riitä ainakaan.

Seuraa häntä: Juan Manuel Mata

Chile:
Marcelo Bielsan valmentama Chile on kisojen ilopilleri. Vaikka Honduras ei kaatunutkaan kuin maalilla, niin esitys oli vakuuttava. Lähes hullunrohkeaa prässäämistä, voimakkaita hyökkäyksiä ja siitä huolimatta, nöyrää puolustamista. Enkä usko, että Bielsa lähtee prässistä ja hyökkäämisestä tinkimään, vaikka vastus koveneekin jatkossa. Sveitsin Chile pystyy tuolla pelillä kaatamaan, mutta Espanjaa vastaan kyseessä on todellinen upporikas-rutiköyhä -asetelma. Sveitsi puolusti Espanjan aseettomaksi, Chile yrittää tehdä sen hyökkäämällä ja saattaa hyvinkin onnistua. Vaikka hyökkäysinto avaakin paikkoja Espanjalle ja David Villalle iskeä, niin Chilellä riittää myös itsellään tehoja takoa ainakin pisteeseen tarvittavat maalit.

Seuraa häntä: Humberto Suazo

Sveitsi:
Järjesti todellisen jymypaukun voittamalla Espanjan avausottelussaan. Kunnianarvoinen suoritus, mutta siitä huolimatta tie voi nousta pystyyn, sillä Chile on paha vastustaja. Espanja-pelin pisteet antavat kuitenkin hyvän pohjan jatkoon, sillä oletusarvoisesti Espanja ei enää lohkossa häviä. Jatkopaikan Sveitsi voi siis haalia itselleen, mutta siihen ne juhlan aiheet jäävät. Noutaja tulee neljännesvälierissä.

Seuraa häntä: Gelson Fernandes

Honduras:
Yksi kisojen heikoimmista maista. Odotettavissa on kisaturistin ja kiusaajan rooli, tosin kiusaajaksikin Honduras on turhan kiltti. David Suazon ja Wilson Palaciosin myötä joukkueesta löytyy toki laatuakin, mutta kärki on kapea. Kotimatka kutsuu ilman pisteitä ja todennäköisesti ilman maalejakin.

Seuraa häntä: David Suazo

Sitten hieman pelaajakohtaisia arviointeja All Stars ja No Stars -kentällisten muodossa.

All Stars

Podolski

Honda Özil Elano

Koren Vidal

Sarpei Mertesacker Godin Maicon

Enyeama

Nämä miehet vakuuttivat minut parhaiten. Toki paljon muitakin hyviä vaihtoehtoja oli, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen mennään näillä. Sitten siihen No Stars -osastoon, jolla kisat eivät alkaneet välttämättä ihan niin hyvin...

No Stars

Fabiano Ghezzal

Ziani Grella Lacen Samaras

Lockhead Pique Kyrgiakos Lukovic

Green

Lukovic nyt ei ihan aito ja oikea oikea pakki ole, mutta menkööt, kun suoritus oli niin jäätävä. Näillä jätkillä on parannettavaa ja paljon, sikäli kun kentällä vielä turnauksessa pääsevät.

--

Näemmä en osaa muotoilla noita kenällisiä oikein, mutta kyllähän te ne ymmärrätte. Sikäli kun tuonne asti jaksatte lukea.

Jalkapalloromantikon kuukausi

Kuten jossain blogi-tekstissä mainitsin, niin Hakan kannattajan lisäksi sisälläni asustaa united smile -henkinen jalkapalloromantikko, joka nauttii jalkapallossa paljon muustakin kuin maaleista, voitoista ja menestyksestä. Parillisina vuosina jalkapallomaailmassa on kuukauden ajanjakso, joka on jalkapalloromantikolle todellista kulta-aikaa. Tällä kertaa vuorossa on yhdeksännettoista jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka pelataan ensimmäistä kertaa kilpailun kahdeksankymmentävuotisessa historiassa Afrikan mantereella, Etelä-Afrikassa.

Jalkapalloromantiikasta nauttimista helpottaa toki se, että kisoista ei suosikkijoukkuetta löydy - Suomi kun ei vielä mukaan päässyt. Toki joskus aikanaan on tullut Italian ja sittemmin Englannin kisataipaleiden mukana myötäelettyä varsin vahvastikin, kun Suomi ei kisoissa ole esiintynyt, mutta nekin sympatiat ovat jääneet taakse. Parin vuoden takaisiin EM-kisoihin Englanti ei edes selvinnyt, eikä ollut ikävä. Kyseisten kisojen karsinnoista jäi käteen tasan yksi harmi ja se oli käytännössä yhden maalin päähän jäänyt Suomen ensimmäinen EM-kisapaikka.

Mitä kisoista sitten saa irti ilman suosikkijoukkuetta? MM-kilpailut ovat käsittämättömän suuri urheilutapahtuma. Joku persereikään verrattava Pohjois-Korea taitaa olla ainoa paikka maailmassa, jossa kisoja ei televisiosta tule. Tai jos näitä paikkoja on useampiakin, niin ne mahtunevat kahden käden sormiin varsin helposti. Kuten Janne Kosunen IS Veikkaajan MM-kisaennakossa kirjoitti, ovat jalkapallon MM-kilpailut eräänlainen maailma kylässä -festivaali. Kisaisännille MM-isännyys on kerta toisensa jälkeen suuri kunnia ja mahdollisuus yhdistää koko jalkapalloileva maailma yhteen suureen "sukukokoukseen". Kielimuuriakaan ei ole - edes Afrikassa - sillä jalkapallo on kieli, jota puhuvat kaikki.

Jos näitä MM-kilpailuja seuraisi vain tulosten ja pelin tason takia, voisi joku väittää, että ainakin alku on ollut heikko. Paljon vähämaalisia tasapelejä, pääosin tarkkaa ja varovaista pelaamista, eikä mitään maalijuhlia ja maalintekokilpailuja. Niiden puute ei tosin aina tarkoita sitä, että pelit olisivat huonotasoisia tai tylsiä. Ja ihan luonnollistahan se on, että kerran neljässä vuodessa pelattavissa kisoissa (jos niihin sattuu karsinnoista mukaan pääsemään) halutaan olla mahdollisimman pitkään mukana. Tappioilla urakka voi kuitenkin loppua lyhyeen ja se tekee etenkin pienempien maiden pelaamisesta hyvin tarkkaa ja varovaista. Ja toisaalta, kyllä 32:n jokkueen sekaan mahtuu monenlaista menijää. Yksi kilpailun potentiaalisista ilopillereista aloittaa urakkansa muuten huomenna, kun Marcelo Bielsan luotsaama Chile kohtaa päiväottelussa Hondurasin.

MM-kilpailuissa mukana olevat pelaajat elävät unelmaansa, josta on haaveiltu varmasti pikkupojasta alkaen. Osalla pelaajista on takana jopa 80 ottelun rankka kilpailukausi seurajoukkueessa, mutta kisoissa ollaan mukana - maksoi mitä maksoi. Pelaajien antautumista tähän jalkapallojuhlaan on upeaa seurata. Parhaat pelaavat ja näyttävät yhdessä järjestäjien, taustahenkilöiden, yleisön, median ja koko jalkapalloilevan maailman kanssa, miksi Kuningaslaji on Kuningaslaji.

Parasta tässä nautinnossa on kuitenkin se, että se yhdistää. Osassa kilpailuun osallistuvista maista tilanne ei ole paras mahdollinen. On sotia, on köyhyyttä, on kaikenlaisia kriisejä ja muuta harmia. Jalkapallon MM-kilpailut ja sen oman maan osallistuminen ja mahdollinen menestyminen yhdistää kuitenkin rikkonaisempiakin kansoja ja antaa heille toivoa ainakin hetkeksi. Kisat antavat mahdollisuuden olla ylpeä jostakin. Maailmanrauhaa futaamalla ei taideta saavuttaa, mutta jonkinlainen tulitauko kuitenkin. Nyt jos koska on siis aika nauttia itse jalkapallosta, eikä vain tuloksista ja menestyksestä.

Nukkuvan riiviön herääminen

Vaikka otsikko saattaisikin viitata ensimmäiseen vauva-aiheiseen tekstiin, niin vielä ei ole sen aika, mutta ensimmäinen jalkapalloon liittymätön teksti kuitenkin.

Rupesimme hiljaisen viime sunnuntain ratoksi miettimään töissä työkaverin kanssa, että mitä biisejä valitsisimme, jos olisimme Radio Rockin dj-vieraina. Maailman kaikesta musiikista pitäisi siis valita kymmenen biisiä, jotka soisi Radio Rockin taajuudella valitsijan kommenttiraidan siivittämänä. Helppoa, eikö totta?

No ei. Muutaman tunnin mietinnön aikana heiteltiin varsin yhtenäisitä musiikkimauistamme biisejä ilmoille sellainen määrä, että niillä kattaisi määrällisesti keskiverron rock-pumpun koko tuotannon. No, minä pääsin sentään niin pitkälle, että tiedän biisin, jolla oman settini aloittaisin. Se on Queenin Headlong - kappale, joka on ensimmäisenä iskenyt tajuntaan oikein kunnolla. Siitä päästäänkin kevyellä aasinsillalla siihen, mistä oma musiikkimakuni lähti kehittymään.

Perimätieto kertoo, että pikkupoikana Popedan Sukset-kappale on ollut kovaa valuuttaa ja sitä olen laulanut suureen ääneen. Luojan kiitos minulla itselläni ei tuosta ole muistikuvia, Popeda kun kuuluu Mamban ja Yön kanssa musiikin pahaan kolminaisuuteen. Ensimmäinen oma muistikuva löytyy isän levyhyllystä ja vuonna 1991 julkaistusta Queenin Greatest Hits II -kokoelmasta. Alle kymmenvuotiaana se on soittimeen eksynyt ja tuo Headlong oli kappale, joka sieltä pomppasi esille. Vuodesta 1991 tuli lopulta oman musiikkimakuni kannalta aika merkittävä vuosi muutenkin.

Ala-asteen kolmannen luokan alussa meidän luokalle tuli Riihimäeltä Hämeenlinnaan muuttanut nuori miehenalku. Hän oli Battle Metalia soittavassa Turisaksessakin myöhemmin mainetta niittänyt Antti Ventola, joka oli musiikkimies jo nuorena. Antti toi mukanaan asiantuntemusta levyistä, bändeistä ja musiikista ylipäätään. Mukana tuli muuannen Metallican viides pitkäsoitto, Black, eli tuttavallisemmin Musta albumi. Noista ala-astevuosista asti Black on ollut - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin - minulle se paras albumi, siitäkin huolimatta, että ei sellaista ihan oikeasti voi edes määritellä.

Jokusta vuotta myöhemmin, tarkalleen vuonna 1994, kerroin luokassa aikovani ostaa The Offspringin uuden Smash-albumin. Antti kertoi, että jos tykkään Smashista, minun kannattaa tutustua myös Green Dayn samoihin aikoihin ilmestyneeseen Dookie-albumiin ja niinhän minä tein. Molemmat albumit ovat hyllyssä edelleen ja kuuluvat bändien parhaimmistoon.

Vuodet ala-asteella vierivät ja musiikkimakuun pomppi mukaan lisää rokkia (älkää välittäkö näistä genreistä, olen ollut aina todella huono niiden kanssa) muun muassa Sepulturan, Megadethin, Anthraxin, Therapy?:n, Primusin, Nirvanan ja monien muiden muodossa. Eikä meno yläastella mihinkään muuttunut. AC/DC, Slayer, KoRn ja vastaavat orkesterit pyörivät levysoittimissa ja korvalappustereoissa. Yläasteella kuvaan tuli mukaan soittaminen. Siitä huolimatta, että ala-asteellakin musiikkiluokan rumpujen takan tuli jokunen kerta istuttua, oli yläaste vasta aikaa, jolloin omia taitoja tuli kokeiltua enemmänkin. Antti ja samalla luokalla ollut, mainitussa Turisaksessa edelleenkin vaikuttava, Jussi Wickström olivat jo aloitelleet ensimmäisiä bändiprojektejaan ja Jussin kotitalon varastoon oli tehty pieni treenikämppäkin. Yläasteen musiikkiluokan lisäksi rumpuja pääsi siis paukuttamaan välillä myös vapaa-aikana taitavien kitaristien kanssa. Aika nopeastihan se kävi ilmi, että omat taidot eivät ihan siinä seuraassa riittäneet, mutta käteen jäi joka tapauksessa välttävästi perusosaamista ja haave siitä, että joku päivä ostan itselleni rummut. Vielä tuo haave ei ole toteutunut, mutta onhan tässä aikaa.

Lukioaikana mukaan tuli sitten muutakin kuin pelkkää rokkia ja heviä. Koululla soittaneet Midnight Sunrise ja Bleu Metron avasivat tien progressiivisemmalle rockille minun tajuntaani ja lukioaikoina tapaamani entinen kihlattuni toi musiikkimakunsa myötä kuultavakseni myös kevyempää musiikkia esimerkiksi Jazzin ja Funkin muodossa. Samalla voi sanoa, että paatuneesta rokki-diggarista tuli aika yleismaailmallinen musiikin ystävä, eikä vaikkapa Harry Connick jr:n kepeät jazz-luritukset ole mikään harvinaisuus levylautasella. Tätä nykyä onkin paljon helpompaa luetella bändejä, joista en pidä kuin bändejä, joista pidän.

Kuten totesin, niin olen aivan tolkuttoman huono kaikkien genre-sössötysten kanssa. Pidän niitä aivan turhanpäiväisenä pelleilynä. Oikeastaan neljä kategoriaa riittää vallan hyvin: VITUN hyvä musiikki, hyvä musiikki, huono musiikki ja ei-missään-olosuhteissa -musiikki. Aika karkea jako, mutta toimii minun asiantuntemukseni kanssa hienosti, en nimittäin oikeasti ymmärrä sinällään musiikista itsestään oikeastaan mitään. Nuotit ovat hepreaa, soinnut ovat hepreaa, välttävää rumpuosaamista lukuunottamatta kaikki soittimet ovat hepreaa ja suurin osa tekniikasta musiikin ympärillä on hepreaa.

Miksi sitten kuuntelen musiikkia? Mitä musiikki merkitsee minulle? Musiikki merkitsee tunnetta, se merkitsee nautintoa, fiilistä - ja sen luomista. Musiikkiin on helppo sitoa muistoja, tai ei niitä tarvitse siihen edes sitoa, vaan muistot sitoutuvat itsessään musiikkiin. Musiikki on oiva keino päästä johonkin tunnetilaan, tai syventää jotain tunnetilaa. Monta kertaa olen kuunnellut ennen urheilusuoritusta vaikkapa Panteran Cowboys From Hell -albumia. Tai päästäkseni iloiseen tunnelmaan, voi soittimeen eksyä vaikkapa Eternal Erectionin No Funk About It. Hyvää mietiskelymusiikkia voisi olla vaikkapa Rushin Moving Pictures. Kiireettömään, hieman haikeaan, syksyiseen sunnuntai-aamun ei löydy parempaa levyä kuin Norah Jonesin Feels Like Home. Jos haluaa yllättyä myönteisesti, niin kannattaa kahlata läpi Burce Sprengsteenin tuotantoa (ja odottaa sitä lisää). Mies on tehnyt 40 vuotta musiikkia ja siitä huolimatta kynästä syntyy Outlaw Peten kaltaisia helmiä. Outlaw Peten kuuleminen livenä Ratinassa kesällä 2009 menee oikeastaan heittämällä keikkakokemusteni kärkipaikalle. Tätä se musiikki minulle merkitsee. Ja monia muita sellaisia asioita, joita ei osaa edes ajatella.

Niin tuo otsikko. Mikä ihmeen riiviö? Maailmassa on aivan järjetön määrä musiikkia, joka kuuluu joko VITUN hyvän, tai hyvän musiikin kategoriaan. Ja vaikka sen takia levyhyllyn täyttämiseen kuluukin välillä aika paljon rahaa, niin se on pelkästään hieno asia. Se muun muassa mahdollistaa eilisen kaltaiset kokemukset. Helsingin Kyläsaaressa esiintyivät The Hives, Joan Jett and The Blackhearts ja Green Day. Kaksi ensimmäistä soittivat lämppäreinä ja täyttivät tonttinsa. Lyhyet ja ytimekkäät setit toimivat viimeisen päälle hienosti. Illan pääesiintyjä kuitenkin arvelutti hieman, sillä Dookien ja Insomniacin jälkeen Green Day oli jäänyt itseltäni hieman unohduksiin jonnekin hyvä musiikki -laarin pohjalle ja siitä huolimatta, että American Idiotinkin levyhyllyyni olen ostanut, en rehellisyyden nimissä keikalta juuri mitään odottanut. Korkeintaan rahat pois -henkistä, kylmäksi jättävää renkuttelua. Odotuksista kertoo se, että koko keikka olisi jäänyt väliin, ellei hyvä ystäväni olisi joutunut luopumaan lipustaan ammattinsa aiheuttaman esteen takia. Ostin lipun pois ja lähdin toisen hyvän ystäväni kanssa keikalle. Onneksi lähdin, sillä keikka oli parasta musiikkiviihdettä pitkään aikaan. Green Day veti Billie Joe Armstrongin johdolla energisen, vauhdikkaan ja, niin, riiviömäisen keikan, jonka aikana yleisö otettiin todella osaksi keikkaa - jopa niin hyvin, että muutama fanityttö sai ikimuistoisen keikkakokemuksen pääsemällä mikin varteen lavalle idoliensa kanssa. Lähes kaksi ja puoli tuntia kestänyt keikka ei loppunut minuuttiakaan liian aikaisin ja kotiin pääsi lähtemään yhtä aivan loistavaa keikkakokemusta rikkaampana.

Se on siis pelkästään hieno asia, että maailmaan mahtuu kasapäin loistavaa musiikkia. Sen takia käy välillä niin, että joku riiviö, tai jättiläinen pääsee nukahtamaan hetkeksi tai toiseksikin, vain herätäkseen uudelleen yksittäisen musiikkidiggarin tajuntaan Green Dayn eilen osoittamalla tavalla.

Lieköhän minä saan koskaan sitä dj-vieraslistaa valmiiksi. Ja vaikka saisinkin, niin seuraavana päivänä lista olisi erilaisessa muodossa. Headlongin lisäksi listalta taitaa kuitenkin löytyä eilisen innoittamana Green Dayn Brainstew, jonka rumpukomppia muuten harjoittelin yläasteaikana paljon, enkä sitä vieläkään osaa.